Read Ebook: Kaksi vankia: Novelli by Heyse Paul

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 318 lines and 21232 words, and 7 pages

a pitkin ketoja ja joent?yr?it? loisti ylh??ll? kunnaalla linnanen hele?ss? illanruskossa salamoivin ikkunoin, ymp?rill? kasvavien puitten latvojen kylpiess? l?mpim?ss? hehkussa.

Kaikki t?m? n?ytti olevan vieraalle tuttua, sill? h?n jatkoi nopeasti kulkuaan katsahdettuaan ensin nopeasti ymp?rilleen, ik??nkuin vaihtelevan suloinen seutu olisi ollut toisarvoinen mielt? virkist?v?n kuljeskelun rinnalla. H?n hengitti usein t?ysin siemauksin, pys?htyi silloin t?ll?in, sulki silm?ns? ja heilutti omituisesti molempia k?si??n ilmassa, kuten lintu, joka paettuaan h?kist? koettelee siipi??n, ennenkuin antautuu vapaitten tuulien tuuditettavaksi.

Niin saapui h?n vihdoin joelle, joka rauhallisesti tasaisin lainein virtasi pensaita kasvavien t?yr?itten lomi. Hirsilautta kulki paraillaan laaksoa kohti. Toinen lauttamies oli per?simess?, jota h?nen tuskin tarvitsi liikuttaa, ja toinen loikoi peitteell?, hehkuva piippunys? huolimattomasti suussa. H?n oli juuri nukkumaisillaan, sill? h?n tunsi olevansa niin huoleton t?ll? seudulla n?in tyynen? iltana. Yksin?inen nainen rannalla ep?r?i hetken n?hdess??n ohi lipovan lautan, huutaisiko per?miehelle, ett? t?m? pys?htyisi ja ottaisi h?net mukaansa. Niin h?n p??sisi jokea alasp?in -- suureen virtaan, johon joki laskee -- ja merelle -- yh? kauemmas kohti tuntemattomuutta ja rajattomuutta. --

Lautturit olivat jo aikoja sitten liukuneet lauttoineen ohi, kun h?n irtautui haaveiluistaan; h?n jatkoi kulkuansa. Tie johti kivisillalle ja sielt? kaupunkiin. H?n kulki ohi puutarhojen ja maatalojen, jotka h?n kaikki tunsi ja h?n tarkkasi kaikkia muutoksia, jotka viime aikoina olivat seudulla tapahtuneet. Vihdoin h?nen katseensa pys?htyiv?t er??seen suurempaan rakennukseen, joka oli aivan ?skett?in rakennettu.

Siin? oli pylv?sk?yt?v?, jossa oli kuusi hentoa kauniisti marmorin tapaiseksi maalattua puupylv?st?. Pylv?itten yl?puolella oli laakea kreikkalainen p??ty, jonka k?rjess? oli jonkunlainen vertauskuvallinen olento, jonka selk??n oli pistetty tukea varten luja rautakanki, mutta jonka valitettavasti huomasi molemmin puolin. Leve?ss? arkkitradissa pylv?itten yl?puolella oli piirretty ?skett?in kullatuin kirjaimin p??llekirjoitus: "Teatteri". Pari paperiliuskaa molemmissa ??rimm?isiss? pylv?iss? ilmoitti, ett? t?n??n illalla tulisi esitett?v?ksi kansallisrunoilijamme Fr. von Schillerin klassillinen murhen?ytelm? "Kavaluus ja rakkaus".

N?yt?nt? oli jo puoli tuntia aikaisemmin alkanut ja kassanhoitaja aikoi juuri sulkea lippuluukun ja laskea t?m?np?iv?iset tulot, kun vieras nainen saapui ja pyysi saada piletin permannolle. Etsiess??n rahaa laukusta n?ytti nainen ?kki? h?pe?v?n kudottuja k?sineit??n ja muutakin pukuaan. Mutta h?n oli jo ottanut lipun vastaan, ja kun siin? oli korkea numero, voi h?n luottaa siihen, ett? h?n t?ydess? huoneessa p??sisi huomaamatta sekaantumaan ihmisjoukkoon.

Ei kukaan todellakaan huomannut, ett? keskell? ensi n?yt?ksen loppukuvaelmaa ovi permannolle viel? kerran avattiin ja ett? vaatimaton nainen kuulumattomasti otti paikkansa viimeisell? penkill?. Heti senj?lkeen kajahti k?sien paukuttelemisesta ja esiinhuudoista johtuva huumaava melu; innostus n?ytti jo olevan hyvin korkealla ja yleis? erinomaisen tyytyv?inen taiteilijoihin.

V?li-ajalla nousivat kaikki paikoiltaan osaksi saadakseen hieman heng?ht?? vapaudessa tai tervehti? tuttavia ymp?rill?. T??ll? luonnollisesti kaikki tunsivat toisensa. Vieras nainen oli jo sis??nastuessaan laskenut hunnun kasvoilleen, ja nyt h?n syventyi hartaasti lukemaan teatterilippua, ik??nkuin h?n olisi pel?nnyt, ett? joku olisi h?net tuntenut. Vain naapuriaan h?n salaa tarkasti ja huomasi h?mm?styksell?, ett? t?m? teki kuten h?n itsekin: istui katsomatta ymp?rilleen ja tervehtim?tt? tuttavia ylemmill? riveill?. Huomasi ilmeisesti, ett? mies tunsi olonsa ep?mukavalta.

H?n oli varmaankin outo t??ll?, kuten h?n itsekin. N?ytelm?n lopussa ei h?n liikuttanut k?tt??n, vaikka h?nen kukoistavat, nuoret kasvonsa olivatkin suunnatut suurella j?nnityksell? n?ytt?m?? kohti. Muutenkin oli h?ness? paljon kummallista. H?nen suuret, voimakkaat j?senens? olivat kes?puvun peitt?m?t, joka yltyleens? oli h?nelle liian ahdas ja lyhyt. Sininen silkkinen kaulahuivi oli solmittu k?mpel?sti h?nen kaulalleen. Olkihattu lep?si polvilla ja k?dess? oli hopeap?inen keppi. Mutta ihmeellisint? h?ness? oli, huolimatta muhkeasta ja terveest? ulkomuodosta -- h?n ei varmaankaan ollut yli kahdenkymmenen seitsem?n ik?vuoden -- ett? h?nell? oli tekotukka, ja viel? lis?ksi semmoinen, joka ei v?rilt??n ollut h?nen oman tukkansa kaltainen, vaan vivahdukselta vaaleampi eik? oikein sopinut p??h?nk??n.

Kaikki t?m? pisti naapurin silmiin permannon h?m?r?ss?, mutta kun mies istui viimeisell? penkill? ei kukaan muu sit? huomannut. Ensim?inen suosiollinen vaikutus, jonka tuntemattoman nuorekkaan voimakkaat kasvot ja h?nen puoliksi aatteelliset ja puoliksi naivit ilmeens? tekiv?t, katosi, kun nainen huomasi kaikki n?m?t omituisuudet, ja h?n oli iloinen, ett? mies osotti yht?v?h?n halua puhelun alkamiseen kuin h?n itsekin. Mik? h?n on? Mik? asema ja virka h?nell? on? N?m?t kysymykset panivat naisen hiljaisuudessa arvelemaan, viel?p? seuraavan n?yt?ksen ensi kuvaelman aikanakin, kunnes kappale kokonaan veti h?nen ajatuksensa puoleensa.

Ihmeellinen n?ytelm?! Ainoa laatuaan. Miss? l?ytyy niin paljon nuoruuden haaveilua, niin paljon kiihtynytt?, intohimoista el?m?n vasta-alkajan tunnetta yhdistettyn? niin kyps??n taiteelliseen voimaan, niin mestarilliseen vaikutuksen herruuteen yhdess? ja samassa teoksessa? Ei ennen eik? j?lkeenk??n ole ilmestynyt vertaista t?lle hengelle, ja sill? v?lin kun h?nen muut luomansa onnistuvat ilmiel?viksi n?ytt?m?ll? vain onnellisissa olosuhteissa, voivat t?m?n nuoruusteoksen henkil?t pienen maaseututeatterin kurjimmassakin esityksess? olla varmat valtavasta vaikutuksesta; ne vet?v?t hajamielisimm?n ja v?linpit?m?tt?mimm?nkin katselijan vastustamattomasti piiriins?.

Niin tapahtui t??ll?kin. Ferdinandin esitt?j? oli hoikka nuorukainen, jolla oli ohut, kime? ??ni; h?nen Louisensa oli kellerv? pieni olento kivettynyt tuskanilme kasvoissaan, joka pikemmin n?ytti olevan hammass?rky? kuin lemmenkaihoa. Lady Milfordilla oli kaula-ajoksen alkua, jota leve? musta samettinauha ei t?ysin voinut peitt??, mutta kuitenkin seurasi yleis? hartaana hengityst? pid?tellen, ja matkustava neiti viimeisell? penkill? oli kokonaan unohtanut ep?mieluisan vaikutuksen, jonka naapuri oli h?neen tehnyt, kun t?m? seuraavalla v?liajalla ?kki? k??ntyi h?nen puoleensa ja lausui hiljaisella, kauniisti sointuvalla ??nell? arvelunsa kappaleesta ja sen esityksest?.

H?nen tapansa lausua sanottavansa ilmaisi harvinaista, melkeinp? oppinutta sivistyst?, ja kuitenkin h?n heti ensi sanoissaan tunnusti, ett'ei h?n ollut koskaan ennen n?hnyt t?t? kappaletta; h?n tunsi runoilijan yleens? vain lukematta. Nainen taas ilmaisi ett? h?nkin oli ollut teatterille melkein vieras, sill? h?n asuu pieness? kaupungissa, jonne tuskin koskaan matkailevat teatteriseurueet l?yt?v?t tiens?. H?nen aikaisemmassa nuoruudessaan, jonka h?n on t??ll? el?nyt, ei t??ll? ollut varsinaista paikallista teatteria, puhumattakaan omasta teatteritalosta. Vain silloin t?ll?in oli h?n n?hnyt huvin?ytelmi? esitett?v?n "Kolmen kyp?r?n" ravintolan suuressa salissa, jossa h?nkin kerran tai pari oli ollut mukana.

"Minulta puuttuu sellaisiakin nuoruudenmuistoja", lausui mies kaihomielisesti hymyillen, joka antoi h?nen t?ytel?iselle suulleen ominaisen sulon. "Min? olen kasvanut suorastaan maan alla; minulla ei sent?hden ole ollut maailmasta tai niist? taiteista, jotka sit? esitt?v?t, mit??n el?v?? k?sityst?. Kun sitten olin t?ysi-ik?inen ja minun piti ruveta el?m??n, oli se maailma, joka oli m??r?tty minun toimintapiirikseni, kyl?. Ihmisten kohtalot ovat ihmeelliset. Onneksi l?ytyy toki korkeampi viisaus, joka ymm?rt?? kaiken, mik? meille on k?sitt?m?t?nt? ja mik? meist? tuntuu ep?oikeutetulta."

"Te uskotte sen siis my?s!" puuttui nainen nopeasti puheeseen, heitt?en harson sivulle, sill? h?nen tuli l?mmin. "Se on tosi; ell'ei olisi mit??n oikeutta harrastavaa maailman johtoa, joka on meille lopullisesti s??st?nyt korvauksen ja sovituksen paremmassa el?m?ss?, ei t?m? el?m?mme komedia olisi sis??np??synk??n arvoinen. Minunkin, vaikka olen aina el?nyt kaupungeissa ja kyll? olisin voinut matkustaa, jos niin olisin tahtonut, on kohtalo pakottanut el?m??n kuin 'maan alla'. Olen usein kysynyt itselt?ni miksi en min? ole saanut hieman kevytmielisyytt? osalleni kuten muutkin, jotka vain ajattelevat itse??n, muodostaakseen el?m?ns? tarpeittensa ja toivonsa mukaiseksi ja joilla ei kuitenkaan ole omantunnonvaivoja. Mutta vaikka minusta usein tuntuu, kuin olisin tukehtua ahtauteen, niin en kuitenkaan ole voinut pakottaa itse?ni s?rkem??n ruutua suletusta ikkunastani. Pieniss? olosuhteissa tulee niin pikkumaiseksi."

"No", sanoi mies omituisella juhlallisuudella, joka ei oikein n?ytt?nyt sopivan h?nen nuoruudelleen, "kenp? tiet??, eik? Teillekin joskus suoda p??sy? vapauteen. Onhan Teill? nyt jo ilo n?hd? nuoruutenne kaupunkeja, ilo, joka ei koskaan voi tulla minun osakseni, sill? sit? seutua, jossa min? olin nuori, en min? ajattele ik?v?iden enk? kaipaillen."

Nainen vaikeni hetkisen.

"Mist? Te tied?tte, ett? min? olen tullut t?nne mielell?ni?" kysyi h?n sitten. "Toimitettava asia sai minut t?nne. Minulla ei ole yst?vi?, tuskinpa en?? tuttaviakaan t?ss? kaupungissa, ja kun min? ajattelen, mill? lapsellisilla tunteilla vuosia sitten t??ll? kuljeskelin, mitenk? kuvittelin tulevaisuutta, kun pienen? tytt?sen? leikittelin tuolla joen partaalla ja juostessani linnanvuorelle, ja kuinka kaikki on nyt niin toiseksi muuttunut..."

Esiripun kohoaminen aiheutti sen, ett? h?n pid?tti lauseen loppuosan. H?n huomasi, mitenk? h?nen naapurinsa heti taas syventyi kappaleen juoneen ja kokonaan n?ytti unohtaneen h?nen l?sn?olonsa. H?nelle itselleen oli vaikeata k??nt?? ajatuksiaan katkenneesta keskustelusta. H?nest? tuntui aivan uskomattomalta ja hyvin sopimattomalta, ett? h?n oli niin ?kki? tuon vieraan kanssa vaihtanut syvimpi? tunteitaan. N?ht?v?sti ei h?n voinut her?tt?? naapurissa mit??n mielenkiintoa. Vierashan se oikeastaan oli alkanut t?m?n luottavan keskustelun ja itse lausunut ensim?iset sanat persoonallisista suhteista, mutta h?nen olisi pit?nyt vastata varovaisemmin ja olla johtamatta puhetta heti niin syv?lle. H?n p??ttikin k?ytt?yty? ensi v?liajalla malttavammin, ja jos puhe k??ntyisi ?skeisille laduille, katkaisisi h?n puheen tai j?tt?isi teatterin. Mutta h?n ei mitenk??n voinut j?tt?? naapuria ajatuksistaan. Mit? t?m? oli lausunut, kaikui niin surulliselta ja alistuvalta, ja h?nen rauhalliset kasvonsa mustine silmineen kuvastuivat yh? h?nen mieless??n, vaikka h?n osasikin pid?tt?yty? katsomasta miest? sivulta. Mik?h?n tuo olento lie ja kuinka h?n siet?? el?? kyl?ss?? H?n on varmaankin koulunopettaja, joka on kasvanut seminaarissa, k?yhien ihmisten lapsi. Ja kuitenkin oli h?nen olennossaan jotain, joka ei oikein sopinut t?h?n otaksumaan.

Kun nyt kolmaskin n?yt?s oli lopussa, k??ntyi nainen tahallaan poisp?in niin ett? selk? melkein k??ntyi mieheen. Juuri silloin kuuli h?n miehen sanovan:

"L?mpenettek? Tekin runoudesta niin, ett? mielell?nne l?htisitte teatterista voidaksenne tehd? tai kokea jotakin hyvin suurenmoista, jotakin, jossa voipi panna el?m?ns? alttiiksi menett??kseen v?h?n liikaa verta. Voi olla, ett? vain minusta niin tuntuu, mutta ehk? se on siksi, ett'en ole tottunut t?llaiseen; mutta min? arvelisin, ett? jokaisen t?ytyisi tuntea samoin."

Nainen ei voinut olla k??ntym?tt? puhujaan.

"En usko", vastasi h?n, "katsokaapa vain n?it? kasvoja; mutta ajatpa ovatkin muuttuneet. Yhteiskunnallisen aseman ja rikkauden tuottama erilaisuus on n?kyviss? viel? t?n?p?iv?n?. Mutta siihen on yh? enemm?n totuttu, kaikki k?yk??n kuten Jumala tahtoo, ja sellainen ylenpalttinen rakkaus -- miss? l?yt??k??n sellaista en?? meid?n p?ivin?mme?"

"Minun kyl?ss?ni ei ainakaan l?ydy Ferdinandia eik? Louise'a", vastasi mies hienolla myh?ilyll?. "Mutta mit? min? olen kaupungeista lukenut tai kuullut -- ajatelkaapa vain sanomalehtien rikosjuttuja, puhumattakaan keksityist? romaaneista -- ei ihmiskunta parissa tuhannessa vuodessa ole juuri yht??n muuttunut. Mutta se on liian pitk? puheenaine v?liajalle."

Molemmat vaikenivat ja katselivat taas vallan v?linpit?m?tt?m?sti kukin suunnalleen. Mutta ei miesk??n voinut olla ajattelematta kaikenlaista naapuristaan. H?n huomasi naisen kasvot kaikkea muuta kuin kauneiksi, mutta h?nen tukkansa v?ri ja runsaus pisti h?nelle silmiin ja samoin kullankiiltoiset kulmakarvat. Suu oli h?nen vaietessaan nuorekas, melkeinp? ihastuttava, mutta kun h?n rupesi puhumaan, rumensi sen edell?mainittu jyrkk? uurre huolimatta moitteettoman valkeista hampaista. H?nen kyl?ss??n, jossa ei mik??n erityisen kaunis naistyyppi vet?nyt huomiota, oli h?n kuitenkin joskus mieltynyt joihinkin terveisiin, t?ytel?isiin kasvoihin, mutta mit??n syvemp?? tunnetta her?tt?m?tt?. Mist? se johtui, ett? h?n t??ll?, jossa ei nuoruus eik? sulo voinut koitua h?nelle vaaralliseksi, tunsi jonkunlaista salaista vetovoimaa? Oliko se h?nen naapurinsa ??nen sointu vai h?nen sanojensa sis?llys, joka antoi aavistaa kielt?ymyksi? t?ynn? olevasta el?m?st?, kuten h?nen itsens?kin? Tai oliko runoilijan teoksesta tuleva hehku viskannut kaikenlaatuisia kipin?it? h?nen sisimp??ns?, jotka vaikuttivat sen, ett? h?n katseli nyt kaikkea ymp?rill??n l?mpim?mmin sykkiv?ll? syd?mell??

H?n oli tottunut paljon ajattelemaan kuten kaikki, jotka el?v?t ahtaissa ja ala-arvoisissa oloissa. Niin h?n jatkoi sen vaikutuksen selvitt?mist?, jonka vieras nainen oli h?neen tehnyt, ja sill?v?lin kun nainen h?nen ??nett?myydest??n p??tti, ett? h?n oli v?synyt t?h?n omituiseen seurusteluun, kertasi mies ??neti muistossaan kaiken, mink? nainen oli puhunut ja koetti siten saada puhutusta k?sityskannan.

Vihdoin h?n taas kiintyi kappaleeseen. H?nen kasvoiltaan voi selv?sti lukea kaikki mielentilan vaihdokset, jotka runoelmassa seurasivat toisiaan: pelon, osanoton, intohimoisen harmin, halveksimisen, vihan ja ihastuksen. H?nen otsansa punertui, h?nen huulensa henkiv?t ??nekk??sti, sieramet v?risiv?t ja lopulla kyyneltyiv?t h?nen seposel?ll??n olevat silm?ns?, hiljaa pursuivat pisarat ja vieriv?t h?nen huomaamattaan voimakkaita, kalpeita poskia pitkin.

Kaiken t?m?n n?ki h?nen naapurinsa. H?n ei voinut mitenk??n torjua yh? kasvavaa mieltymyst? t?h?n ihmeelliseen alottelijaan, vaikkakin ensim?inen ep?mieluisa vaikutus, joka etup??ss? johtui h?nen tukastaan, yh? pysyikin h?nen sielussaan. Niinp? h?n heti, kun esirippu laskeutui viimeisen kerran, kiiruhti nousemaan, veti harson kasvoilleen, tervehti miest? lyhyesti ja ??nett?m?sti ja laittautui l?htem??n.

H?n huomasi, ett? mies yh? j?i istumaan kuin lumottuna eik? vastannut tervehdykseen. H?n ei ymm?rt?nyt mitenk? kappale oli voinut tehd? sellaisen vaikutuksen. H?n tunsi kappaleen tarpeeksi tulematta siit? en?? innostuneeksi, ja n?ytteleminen, eritt?inkin Louisen osassa, oli n?yt?s n?yt?kselt? tuntunut yh? enemm?n v??ristellylt?, mauttomalta. Ulkona h?n hengitti illan vilpoista ilmaa ja p??sti helpotuksen huokauksen. H?n valitsi sen tien, jota oli tullut ja joka vei virran viert?; h?n tahtoi karttaa keskikaupungin tukahduttavia katuja. Joitakuita t?hti? oli jo taivaalla, kalpea kuun reuna pilkisti puitten latvojen takaa esiin ja ymp?rill? vallitsi syv? hiljaisuus, jota vain jotkut sirkat ja sammakot h?iritsiv?t.

H?n ei ollut viel? astunut kolmeakymment? askeltakaan teatterilta, kun h?n kuuli ??nen takanaan:

"Aijotteko viel? k?vell? huviksenne, neiti? Sallikaa minun saattaa itse?nne kappaleen matkaa. Minun on mahdotonta nyt jo menn? kotiin -- tarkoitan, ett? tukehtuisin siell?."

Nainen vastasi tuskin huomattavalla p??nny?kk?yksell?. Tuntui miellytt?v?lt? ja samalla ep?mieluisalta t?m? seuraaminen. Mutta mitenk? h?n hennoisi ev?t? h?nen seuransa kun mies niin vaatimattomasti l?hestyi?

Mies ei viel? ollut asettanut olkihattua p??h?ns? eik? h?n juuri tehnyt edullista vaikutusta, kun h?n tuossa seisoi, hattu saamattomasti toisessa k?dess? ja hopeap?inen keppi heiluen toisessa, vaikka h?nen pitk?, kookas vartalonsa ja pieni p??ns? leveill? hartioilla olikin k?velless? viel? selvemmin havaittavissa. Silm?t olivat suunnatut kohti kirkasta juovaa taivaalla, ja h?nen kasvoillaan oli viel?kin ihastus n?ht?viss?.

"Kuinka onnellinen ihminen!" sanoi mies puol'??neen. "Eik? Teid?nkin mielest?nne, neiti? H?n varmaankin tunsi t?m?n maallisen el?m?n painon kuten mekin, ja ehk? viel? raskaammin, sill? h?n oli syntynytkin vapautta varten. Eik? jokaisen pit?isi itse saada kokea samaa vaikkapa vain katsojana ja yst?v?n?, jotta ei tarvittaisi kuvata t?llaisia rakastavien syd?nt?raastavia kohtaloita? Ja kuitenkin tuntuu aina kuin h?n antaisi todistuksen korkeimmista piireist?, hengitt?isi ilmapiiriss?, jossa ei ole utua eik? hellett?, ikuisessa taivaallisessa vapaudessa, ja niin kauan kuin me olemme h?nen l?heisyydess??n me vankiparat emme tunne kahleitamme. Luittemme ja ytimiemme l?pi virtaa kuin pyh? tuli, luulottelemme voivamme tehd? uskomattomia urot?it? ja, kuten Ferdinand, vaatia maailman ja yhteiskunnan taisteluun ja mieluummin sortua kuin kauemmin hengitt?? niin ilett?vi? usmia. Kun sitten esirippu lankee, olemme taas heikkoja ihmislapsia, jotka korkeintaan voimme siirt?? kahleitamme paikasta toiseen, hetkeksi huojentaa niiden painoa."

Puhuja huokasi ja seisahtui ?kki?.

"Suokaa anteeksi, ett? vaivaan Teit? n?in alakuloisilla mietteill?", sanoi h?n koettaen hymyill?. "Mutta min?h?n olen jo Teille tunnustanut, ett'en en?? koskaan tule teatteriin menem??n; se vaikuttaa samalla lailla kuin lasillinen heikkoa viini? ihmiseen, joka ei koskaan ole juonut; se nousee heti p??h?n, ja h?n l?rp?ttelee kaikesta, mist? h?nen syd?mens? on t?ysi. Jos seurani on Teist? ep?miellytt?v?..."

"Ei v?h??k??n", vastasi nainen nopeasti ja siirsi taas harson sivulle. "Onhan aivan luonnollista, ett? tekee mieli puhua sellaisen vaikutuksen j?lkeen. Minuun se vaikutti v?hemmin voimakkaasti. Hyv? Jumala -- kertomus kiltist? haaveksivasta tyt?st?, joka ei l?yd? tilaa maailmassa ja joka joutuu kovan kohtalon tallattavaksi kuin hauras ruoko, on niin jokap?iv?inen ja voi meit? v?hemmin liikuttaa kuin luomakunnan herroja, jotka useimmiten ovat syyp??t siihen, ja jotka, kun sellaista tapahtuu, kumminkin v?h?n tuntevat katumusta."

"Voin vakuuttaa Teille", lausui mies hartaalla ??nell?, "ett? min? en kuulu tuohon joukkoon. Minua liikutti t?m?n onnettoman ihmisparin suuret valtavat tunteet, jotka toiselta puolen palkitsivat heid?n k?rsimyksens?. Joka tuntee niin voimakasta intohimoa, h?ness? t?ytyy olla v?kev?mpi el?m?ntunne kuin meiss? muissa, joilta p?iv?t kuluvat p??ksytysten vieden velvollisuudesta toiseen; eiv?t milloinkaan tuo rajua onnenpuistatusta, ei milloinkaan ankaraa, polttavaa tuskaa. Oi, ja olla viel? lis?ksi nuori ja varma siit?, ett? sit? jatkuu kunnes tukka tulee valkoiseksi ja polvet horjuviksi! Mutta Teill? siit? tuskin on k?sityst?. Naisille opetetaan jo aikaisin, ett? he ovat luodut k?rsim??n ja palvelemaan."

"Kunpa vain voisi vastaanottaa jokaisen opetuksen nousematta vastarintaan!" sanoi nainen katkerasti ja ty?nsi kiihke?sti p?iv?nvarjon k?rjen k?yt?v?n valkeaan hiekkaan. "Mutta mist? tulisi jokaisen ihmisolennon rintaan, olkoonpa kumpaa sukupuolta tahansa, kaiho valoon ja ilmaan, vapauteen, onneen ja auringonpaisteeseen, kun er?itten Jumalan lapsipuolten kerran kaikkiaan t?ytyy luopua t?m?n odotuksen t?yttymisest?? Tosin l?ytyy kasveja, jotka ovat it?neet varjossa ja joitten t?ytyy varjossa el?? ja lakastuakin, mutta ett? ihmisen, jolla on terveet j?senet ja voi liikkua paikasta toiseen, t?ytyisi pysy? hiljaa siin? paikassa, johon on istutettu, vain siit? syyst?, ett? h?n on liian tunnollinen astumaan niitten n?kym?tt?mien sulkujen ja aitojen yli, jotka h?nelle on selitetty ylip??sem?tt?miksi -- ettek? Te ?sken juuri sanonut, ett? me tunnemme itsemme vangeiksi sellaisen vapaudenrunoilijan l?heisyydess?? Minun t?ytyy tunnustaa, ett? kadehdin jokaista todellista rangaistusvankia k?sirautojen t?hden. Kun k?det ja jalat ovat vapaat ja vankilan ovi on sel?ll??n, eik? kuitenkaan voi turhantarkan velvollisuudentunnon t?hden paeta, eik? se ole viel?kin surkuteltavampaa, viel?kin masentavampaa?"

Mies ei heti vastannut. Nainen tunsi, ett? h?n katseli h?nt? pitk??n ja tutkivasti, ja kun mies taas alkoi puhua, kuului h?nen ??nens? entist? hellemm?lt? ja syd?mellisemm?lt?.

"Rohkenenko kysy?, neitiseni, mitk? ne velvollisuudet ovat, jotka est?v?t Teit? muodostamasta el?m??nne toivonne mukaiseksi."

Puhuteltu pudisti p??t??n.

"Mit? mielenkiintoa se teiss? voisi her?tt??? Se on kokonainen el?m?ntarina, yht? jokap?iv?inen ja pitk?veteinen kuin tuhannet muutkin; joka sellaista paraillaan kokee, h?n katsokoon mitenk? siit? p??sisi. Te varmaankin tarkoitatte hyv?? kysymyksell?nne", lis?si h?n, "mutta min? vakuutan, ett? Te ette mit??n kadota, jos min? j??n teille vastauksen velkaa. Auttaa minua te ette kuitenkaan voisi."

"Auttaa? Kenp? tiet??, neiti hyv?. Joka p?iv? tapahtuu viel?kin ihmeit?."

Mies heilutti olkihattuaan saadakseen virrasta nousevaa kosteata ilmaa luokseen, ja h?nen kasvonsa saivat ?kki? iloisen rohkean melkeimp? ylimielisen ilmeen, ik??nkuin h?n olisi saanut jonkun hyvin onnellisen mielijohteen.

Nainen pys?htyi ja katseli h?nt? totisena.

"Luulen, ett? tahdotte tehd? minusta pilaa. Te ette tunne minua; min? sanon, ett? pid?n tarpeettomana pitk?stytt?? Teit? persoonallisilla suhteillani ja Te puhutte minun auttamisestani."

"Suokaa anteeksi", sanoi mies, "tarkoitin t?ytt? totta lauseellani. Mutta Teill? on oikein; eih?n l?ydy mit??n parannuskeinoja taudeille, joita ei tunne. Mutta tunnustanpa rehellisesti mitenk? tulin t?m?n lausuneeksi: luulin ymm?rt?v?ni, ett? Te ette voi paeta vankeudestanne, kuten sit? nimit?tte, siit? syyst?, ett? -- no niin, ett? Teilt? puuttui varoja, ett? Te ette rohkene tai voi k??nty? kenenk??n puoleen, joka voisi olla tarvitsematta sen vertaa -- onhan niin paljon h?t?? ja avuttomuutta ihmisten joukossa, joka kaikki olisi poistettavissa pienell? rahasummalla! -- kuinka moni tytt? j?tt?isik??n seudun, jossa el?? ja etsisi itselleen toisaalta edullisemman paikan, jos h?nell? olisi k?ytett?v?n??n pienoinenkin summa. Ja katsokaahan, kun min? nyt juuri odottamattomalla tavalla olen tullut kapitalistiksi..."

"Hyv? herraseni...!"

"Ei, ?lk?? panko pahaksenne, neitiseni. Tied?n hyvin, ett? useat ihmiset ottavat vierailta vastaan kaikkea muuta vaan ei rahaa. Jos Te nyt heitt?ytyisitte tuonne jokeen, ja min? panisin henkeni alttiiksi pelastaakseni Teid?t, voisitteko Te empim?tt? ottaa vastaan t?m?n uhrin ja pit?isittek? sit? sopimattomana? Mutta ottaa vastaan pari tuhatta guldenia, jotka rohkenisin Teille tarjota, tuntuisi Teist? ep?hienolta, eik? totta? On omituista, mitk? ennakkoluulot vallitsevat ihmisten kesken rahasta. Ja juuri ne, joilla on sit? v?himmin ja joittenka sent?hden pit?isi eniten rahaa halveksia, ovat tavallisesti kaikkein arimmat raha-asioihin n?hden."

"Koska ylpeys on heid?n ainoa rikkautensa."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet