Read Ebook: Sanomalehtimiehen seikkailuja: Ranskalainen kertomus by Jacquin J Joseph

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 29 lines and 17727 words, and 1 pages

kuoli. Se oli kova isku ravintolaliikkeenkin menestymiselle. Surupukuinen rva Mirande, jonka silm?t kaikista hillitsemiskokeista huolimatta tuon tuostakin kyyneltyiv?t, synkistytti vierasten mielet; lohduttoman lesken l?sn?ollessa ei kenell?k??n ollut halua nauraa tai laulaa, ja niin poistuivat huviretkel?iset ja matkailijat talosta. Yksi ainoa lohdutus oli rva Mirandella: pikku Madeleine, joka kasvoi ja varttui kuin nuori taimi terveellisess? ilmanalassa.

Kaksi vuotta my?hemmin kuoli rva Miranden nuorempi veli Louis, jolta j?i orvoksi pikku Jean, vasta kahdeksan vuotias poika. Rva Mirande ja vanhempi veli kohtasivat toisensa hautajaisissa. Sielt? ei sent??n set? Oidipuskaan kehdannut olla poissa. Kun keskustelu k??ntyi pikku Jeanin kohtaloon, selitti set? heti jyrk?sti ettei h?n voinut ottaa huolehtiakseen orvosta. Ehk? my?hemmin, jos kauppa k?visi paremmin, h?n voisi tehd? jotakin h?nen hyv?kseen. -- Hyv? on, sanoi rva Mirande. -- Olen t?h?n asti keneenk??n turvautumatta tullut toimeen. Talossani on tilaa kahdellekin lapselle. Veljeni poika on oleva minunkin poikani. -- Ja kelpo nainen ponnisteli nyt kahden edest?.

Niin kului aika. Madeleine t?ytti kymmenen vuotta ja Jean, joka oli p??tt?nyt kansakoulun, oli kolmentoista. Nyt t?ytyi ruveta vakavasti ajattelemaan pojan tulevaisuutta. Rva Mirande, joka oli huomannut Jeanin hyv?p?iseksi ja ?lykk??ksi, halusi ett? poika oppisi jonkun ammatin, joka soveltuisi h?nen lahjoilleen. T?m? oli mahdollista vain siin? tapauksessa, ett? h?net l?hetett?isiin Parisiin. Siihen ei rva Mirandella ollut varoja. Silloin ajatus, jonka h?n alussa oli torjunut mielest??n, alkoi tuon tuostakin viekotella h?nt?. Miksi h?n ei voisi viel? viimeist? kertaa koettaa k??nty? Leonard veljens? puoleen? Niin p??tti rva Mirande vihdoin kirjoittaa hra Carcelille. H?n pani koko syd?mens? kirjeeseen, koettaen koskea johonkin kieleen veljens? turtuneissa tunteissa. Kului viikko, toinen, hra Carcelin vastausta ei kuulunut. Rva Mirande katui turhaa n?yrtymist??n. Mutta er??n? sunnuntaina p?iv?llisaikaan hra Carcel saapui Velizyyn. Vaikka rva Mirande ei erikoisesti luottanutkaan veljens? hyv?ntahtoisuuteen, h?n otti h?net vastaan syd?mellisell? yst?vyydell?:

P?iv?llinen sy?tiin ??nett?myyden vallitessa, sill? lapsiin vaikutti sed?n l?sn?olo aristuttavasti. Jean huomasi, ett? heid?n ?iti??n vaivasi jokin seikka, vaikka h?n koettikin tehd? itsens? levolliseksi. -- Nyt, lapset, saatte menn?, -- sanoi rva Mirande, kun kahvin vuoro tuli. -- Minulla on sed?n kanssa hyvin t?rkeit? asioita puhuttavana. -- Lapset poistuivat. -- No niin, Julie parka, -- sanoi hra Carcel, kun h?n vihdonkin saattoi puhua vapaasti. -- Huomaatko nyt, ett? olin oikeassa, kun sanoin, ett? ottamalla kasvattaaksesi Louisin lapset otat liian raskaan taakan harteillesi? -- En kadu mit? olen tehnyt, -- vastasi rva Mirande. -- Kielt?ytym?ll? itse v?ltt?m?tt?m?st?kin olen voinut kasvattaa molemmat lapset niin, ettei heilt? ole mit??n puuttunut. Nyt on Jeanin opittava jokin ammatti toimeentullakseen el?m?ss?. Mutta min? en voi kustantaa h?nen oppivuosiaan h?nen ollessaan poissa luotani. -- Min? voin j?rjest?? asian, -- sanoi hra Carcel. -- Mit? arvelet sellaisesta paikasta, jossa Jean saisi ilmaisen asunnon, ruuan ja vaatetuksen, ja jossa h?nelle opetettaisiin hyv? ammatti? -- Se olisi liiankin onnellista, ja jos olet sellaisen hankkinut h?nelle, olen sinulle ikuisesti kiitollinen. -- No, silloin on asia selv?. Min? tied?n er??n orpokodin... -- Hra Carcel ei kerinnyt lopettaa lausettaan. Rva Mirande nousi seisomaan aivan vavisten. -- Orpokoti! Seh?n on viimeinen turvapaikka niit? varten, joilla ei ole m?t??n muuta tukea maailmassa ja joiden on pakko turvautua vieraiden ihmisten armoon. Jumalan kiitos minulla on viel? voimia. Min? lopetan liikkeeni, tahi, -- h?n jatkoi ivallisesti, -- ehk? sin? kunnollista palkintoa vastaan hankit sille ostajan, koska se on sinun toimesi. Sitten muutan lasten kanssa Parisiin ja teen mit? ty?t? tahansa. Heid?n vuokseen rupean vaikka kadunlakaisijaksi ja t?yt?n loppuun saakka perheen ?idin velvollisuudet. Ja nyt mene heti tiehesi. Pelk??n etten voi enemp?? hillit? sanojani. -- Rva Mirande ojensi ?llistyneelle hra Carcelille t?m?n hatun ja kepin ja avasi oven, puhumatta en?? sanaakaan. Mutta hra Carcel ei siit? suuria v?litt?nyt. Nytp? h?n oli kaikiksi ajoiksi vapaa tuosta k?yhyydess??nkin niin ylpe?st? sisarestaan. Se oli ainoa vaikutus, mink? t?m? ik?v? kohtaus teki h?neen.

Jean oli sattumalta kuullut heid?n keskustelunsa. Ja nyt h?n tiesi, ett? h?n oli jo kauan ollut taakkana rakkaalle ?idille ja ett? ?iti oli valmis uhraamaan kaikkensa s??st??kseen h?net orpolasten kohtalolta, joiden on pienest? pit?en ansaittava leip?ns?. Niin ei saanut k?yd?! H?nen velvollisuutensa oli nyt j?tt?? t?m? rakas koti, menn? maailmalle ja ty?skennell? kuin mies. Jean p??tti kaiken t?m?n yhdess? hetkess?. Mutta k?yt?ksess??n h?n ei ilmaissut mit??n, niin etteiv?t rva Mirande ja Madeleine voineet aavistaakaan, ett? t?m? p?iv? oli viimeinen, jonka h?n vietti heid?n kattonsa alla. Kun ilta tuli ja h?n oli kuten tavallista toivottanut hyv?? y?t? ja suudellut kasvatus?iti??n ja kasvinsisartaan, meni h?n makuuhuoneeseensa, riisui keng?t jalastaan ja sammutti valkean, istuutuen sitten s?ngynlaidalle odottamaan, ett? muut olisivat vaipuneet uneen. Niin istui h?n kaksi tuntia pime?ss?, p??t?ksens? rohkaisemiseksi kerraten mieless??n niit? seikkoja, jotka h?n oli kuullut syrj?korvalla. Kello l?i puoliy?n hetken. Kaikki oli hiljaista. Jean sytytti kynttil?n, istuutui p?yd?n ??reen, jossa h?n niin usein oli lukenut l?ksyj??n ja kirjoitti paperipalaselle: "Rakas ?iti, anna minulle anteeksi. Min? olen kuunnellut oven takana, mit? Sin? ja set? puhuitte. Min? en tahdo olla en?? Sinulle rasitukseksi enk? tahdo, ett? Sin? j?tt?isit Velizyn minun takiani. L?hden siis. Kun luet t?t? kirjett?, olen min? jo kaukana. Mutta ole aivan huoletta, rakas ?iti. Kun olen ty?ll?ni ansainnut niin, ett? voin sinulle satakertaisesti palkita kaikki, mit? minun takiani olet tehnyt, palaan luoksesi ja me olemme silloin kaikki onnellisia. L?het?n suudelman sinulle ja Madeleinelle. N?kemiin. -- Jean."

Mytty olalla ja keng?t k?dess? h?n varovaisesti avasi ovet ja meni tielle. Oli syyskuun t?htikirkas y?. Jean katseli viimeisen kerran taloa, jossa h?n oli ollut niin onnellinen, ja l?hetti hell?n lentosuukkosen sit? ikkunaa kohden, jonka takana rva Mirande ja Madeleine nukkuivat. Sitten vedetty??n keng?t jalkaansa h?n l?hti taipaleelle tukahduttaen nyyhkytyksen, joka kohosi h?nen kurkkuunsa.

Hra Carcelia ei liikuttanut, mit? h?nen l?ht?ns? j?lkeen tapahtui Velizyss?. H?nen elintapansa olivat niin s??nn?lliset ja piintyneet, ettei h?nelt? liiennyt ajatustakaan toisten k?rsimyksille. Sen jouto-ajan, joka kauppa-asioilta h?nelle j?i, h?n k?ytti niiden kilpateht?v?in ratkaisemiseksi, joita suurin osa sanomalehti? ja muita julkaisuja pani toimeen. T?m? ty? ja rahan kokoaminen oli h?nen ainoa harrastuksensa. Sill? kilpateht?v?in ratkaiseminen ei maksanut h?nelle mit??n, p?invastoin h?n oli jo voittanut muutaman kerran sievoisia rahasummia. T?n? aikana, josta nyt on puhe, h?n ei viel? ollut saavuttanut sit? kuuluisuutta kaupunkialueellaan, josta Trublet kertoi tutkintotuomarille. Ja t?m? mainekin olisi pian vaihtunut v?linpit?m?tt?myyteen, elleiv?t erikoiset asianhaarat olisi tehneet sit? suorastaan puolueasiaksi osalle Montrougen kaupunginosan yleis??. Asia vaatii hiukan selityst?.

Grivollet'n osoittama henkil? oli noin kolmenkymmenen ik?inen, suurikokoinen ja puettu rihkamakauppiaan loistonhaluisella, mutta huonolla aistilla. H?nen partansa oli kokonaan ajeltu, mik? teki ulkonevat poskip??t ja kotkannen?n sit? huomattavammiksi. Leuka oli voimakas ja silmiss? ep?m??r?inen, v?lttelev? katse. -- Mist? tulette, Le Hupp?? -- kysyi Grivollet k??ntyen h?nen puoleensa, -- On enemm?n kuin viikko siit?, kun te viimeksi olitte Villacoublayssa. -- Min? olen ollut Lontoossa, josta palasin vasta t?n? iltana. Menin sinne is?nt?ni kutsusta suorittamaan lentoja, mutta kova tuuli ja sade tekiv?t ne tyhjiksi. Palasin t?nne odottaakseni parempia ilmoja, -- J?ik? Grippon sinne? -- Kyll? muutamiksi p?iviksi. Jos pahaa s??t? jatkuu, palaa h?nkin.

-- Tied?ttek? uutista? -- kysyi Grivollet k??ntyen toveriinsa, kun he olivat maistaneet lasista. -- Hra Carcel, teid?n entinen is?nt?nne on kuollut. -- Kuullessaan n?m? sanat nielaisi Paimpol olutta henkeens?, niin ett? oli v?h?ll? tukehtua. -- Hra Carcelko kuollut? -- kysyi Grivollet'n toveri h?mm?styneen?. Onko siit? kauan? Kymmenkunta p?iv??. -- Sep? omituista. N?in h?net juuri ennen l?ht??ni ja silloin h?n n?ytti olevan aivan terve. Mutta h?nen ij?ll??n tulee kuolema helposti v?h?isest?kin aiheesta. -- N?ytt?? silt? kuin t?ss? olisi jotakin erikoista, -- sanoi Grivollet. -- Vai niin, -- sanoi Le Hupp? hiukan ihmetellen. Sitten h?n jatkoi pienen vaitiolon j?lkeen: -- Kuulkaahan, Grivollet, er?s meid?n tuttavamme ei mahtane surra sit?, mik? on tapahtunut. -- Oh, Jeanjeannot'in tapana ei ole toivoa kilpailijoilleen kuolemaa! --

Kun Paimpol erosi molemmista ilmailijoista, olivat he kesken??n sopineet kohtauksesta huomenna Villacoublayn kent?ll?. Paimpol oli helposti ja luontevasti p??ssyt ilmailijain pariin, ilman ett? mit??n ep?luuloja h?nen tarkoituksistaan her?si. Viel?p? h?nell? oli sekin onni, ett? h?nen opastajinaan lentokent?ll? olivat Sfinksin l?heisin yst?v? ja h?nen kadehtijansa.

Paimpolin tullessa Gripponin katoksesta Jeanjeannot'n apulaiset olivat jo kuljettaneet kent?n keskelle yksitason, jolla oppilaan oli noustava. Koneen luona seisoi Jeanjeannot'n m??r?yst? odotellen oppilas, joka oli pukeutunut ilmailupukuunsa, nahkakyp?r??n, josta j?i n?kyviin vain hiukan kasvoja ja silm?t suojeltuina suurilla laseilla. Kun Jeanjeannot oli tarkastanut koneen kaikki osat, asettui oppilas lentokoneeseen, ja h?nen opettajansa tarttui propelliin ja py?r?ytti sit? voimakkaasti. Moottori alkoi surista ja potkuri muodosti py?riv?n keh?n: konelintu vapisi, ja t?r?hteli ja apulaisilla oli t?ysi ty? pidell? sit? kiinni. Jeanjeannot'n m??r?yksest? apulaiset hellittiv?t ?kisti ja vapautettu lentokone sy?ksyi kent?lle. Sitten se ?kki? irtaantui maasta ja alkoi nousta siroissa kierroksissa yh? korkeammalle. Jeanjeannot'n oppilas oli jo aika taitava. H?n nousi ja laski, teki rohkeasti ?killisi? k??nteit? ja kaarroksia. Oikein kauhistutti kelpo Paimpolia, joka seurasi h?nen liikkeit?ns? nen? taivasta kohden, ja kelpo poliisia alkoi kaduttaa, ett? h?n oli antautunut t?h?n leikkiin. Ellei h?n nopeasti p??sisi p??m??r??ns?, niin h?nen oli ep?ilem?tt? mieli n?ytell? osansa loppuun saakka, noustava lentokoneeseen, mik? ei tuntunut ollenkaan hauskalta. Tosin h?n oli urhea mies ja el?m?ns? varrella ollut monissa vaaroissa taistellessaan pahantekij?in kanssa, mutta ei ollut mit??n miellytt?v?? uskaltautua hennon koneen varaan ilmojen korkeuksiin, kun ei tiennyt, oliko siit? mit??n todellista hy?ty?, viel?p? p?invastoin saattoi kokonaan joutua harhapoluille. Se, mit? h?n nyt n?ki, ei ollut omiaan t?t? tunnetta haihduttamaan. Ilmailija oli lakannut kaartelemasta ja suuntasi kent?n keskustaa kohti. ?kki? kone k??ntyi kohtisuoraan maata vasten ja sy?ksyi hirvitt?v?ll? nopeudella p?istikkaa alas. Paimpolilta p??si kauhun huuto. Mutta samassa lentokone j?lleen k??ntyi ja laskeutui siev?sti kent?lle, johon pys?htyi. Kaikki l?sn?olijat, joukossa Paimpolkin kiiruhtivat sen luo. Yhdell? hypp?yksell? oli ilmailija-oppilas kent?ll?. -- Hei, hra Arthur, -- virkkoi h?n, kyp?r? yh? p??ss?, astuen poliisin luo ja ly?den t?t? tuttavallisesti olalle. -- Mit? sanotte t?st?? -- Paimpol s?ps?hti. Tuo ??ni oli tuttu... Mutta se ei voinut olla mahdollista, h?n oli varmaankin jonkun harhan??n uhri.... Ilmailija luki poliisin ajatukset h?nen kasvoistaan. -- Ette ole erehtynyt, -- h?n sanoi. -- Katsokaa. -- H?n riisui kyp?r?ns? ja silm?lasinsa ja Paimpol n?ki hra Tapinois'n hiukan ivalliset kasvot. -- Tunnetteko toisenne? -- kysyi heilt? Grivollet h?mm?styneen?, saattaen Paimpolin kysymyksell??n pahaan pulaan, -- Totta kai, -- vastasi reportteri luontevasti. -- Min? olin hra Arthurin parhaita ostajia silloin, kun h?nell? oli kenk?kauppa.

Siit? p?ivin k?vi Paimpolin ja Le Hupp?n suhde yh? l?heisemm?ksi. Tosin poliisia hiukan harmitti, ettei h?nen ollut onnistunut n?ytell? osaansa Le Hupp?hen n?hden, mutta h?n lohdutti mielt??n sill?, ett? h?n saattoi nyt pelata t?m?n kanssa suoraa peli?.

Jo muutamia p?ivi? er?s ajatus oli kierrellyt poliisin aivoissa. Nimi Jeanjeannot tuntui h?nest? hyvin ep?ilytt?v?lt?: se oli kuin jokin otettu salanimi. Mutta miten siit? saada selv??? T?h?n saakka h?n ei ollut keksinyt keinoa. Le Hupp? neuvoi, ett? sen h?n saa tiet?? ilmailuklubin j?senluettelosta.

Paimpol ei joutanut kuuntelemaan enemp??. -- Hyv?sti! -- huusi h?n. Ja ennenkuin h?nen h?mm?stynyt opettajansa kerkesi tehd? mit??n kysymyst?, h?n otti polkupy?r?ns?, joka oli katoksessa ja sy?ksyi ulos. H?n ajoi suoraa p??t? oikeuspalatsiin, jossa h?n hankki tutkintotuomarilta itselleen valtakirjan, mink? nojalla h?n saattoi vaatia n?hd?kseen Ilmailuklubin j?senluetteloon liitetyt asiapaperit. Kun Paimpol oli tullut klubiin ja saanut virkailijoilta vihdoin k?siins? salkun, jossa Jeanjeannot'n paperit olivat, levitti h?n paperit j?nnityksest? vapisevin k?sin. Tuskin h?n oli niit? katsahtanut, kun h?n hyp?hti ja ??ret?n h?mm?stys n?kyi h?nen kasvoillaan. Sitten h?n sanaa puhumatta sy?ksyi ulos, tehden k?sill??n kummallisia liikkeit?, niin ett? l?sn?olijat alkoivat ep?ill? h?nen j?rke??n. Mutta h?nen tutkimuksensa tulos olikin h?mm?stytt?v?: Jeanjeannot'n oikea nimi oli Jean Carcel, siis sama sukunimi kuin murhatulla v?litt?j?liikkeen harjoittajalla.

Samana iltana, jolloin Paimpol oli tietoja hankkimassa Jeanjeannot'sta, istui t?m? hra Tapinois'n kanssa rva Miranden ravintolassa ruokavieraitten poistuttua. -- Nyt kun olemme kahden, -- virkkoi Tapinois, -- niin olkaa hyv?, Jeanjeannot, ja selitt?k?? minulle, miten p??sitte selville siit? salakirjoituksesta, jonka min? annoin teille tutkittavaksi. -- Reportterin mainitsema salakirjoitus oli se, jonka h?n oli l?yt?nyt paperipalaselle kirjoitettuna hra Carcelin jalan alta tutkintop?iv?n?. H?n ei ollut kertonut nuorelle ilmailijalle t?m?n salakirjoituksen alkuper??. -- Se oli vaikea teht?v?, -- sanoi Jeanjeannot. -- Olin aluksi aika pulassa. Katsokaa, t?ss? on antamanne lause kopioituna. -- H?n ojensi reportterille paperin, jossa oli seuraava kirjainjono: snrtlnaaansiamoreeplaoavayko samtlnsvlpamrlh?srneiikjeeit?b?tiole. -- Oli selv??, ett? t?m? kirjainjono merkitsi jollakin sovitulla salakirjoituksella kirjoitettua lausumaa. Oli vain l?ydett?v? sen avain. Kokeilin monia eri j?rjestelmi? ja tapoja menestyksett? ja aioin jo luopua koko yrityksest?, kun satuin laskemaan kirjainten luvun: niit? oli 64. Silloin minulle selveni. 64 on shakkilaudan ruutujen lukum??r? ja se, joka on v?h?nk??n perehtynyt salakirjoitukseen, tiet?? ett? on er?s salainen kirjoitusj?rjestelm?, joka perustuu hevosen liikkeisiin shakkipeliss?. Shakkipeliss? nappula, jonka p??h?n on kuvattu hevosen p??, saa liikkua kolme ruutua eteenp?in suorassa linjassa ja k??nty? sitten oikealla tai vasemmalla olevalle viereiselle ruudulle, joka on suorassa kulmassa sen ?skeisen linjan kanssa. T?t? menettely? noudattaen kirjoitetaan lausuma salakirjoituksella, kun se aluksi on kirjoitettu tavallisella. Lausumassa ei saa olla enemp?? kuin 64 kirjainta lukematta v?limerkkej?, joita ei merkit?. Aloitan sill?, ett? piirr?n neli?n, jonka jaan 64:teen ruutuun. Saatu kuvio on shakkilaudan kaltainen. Sitten l?hden hevosella liikkeelle ja merkitsen sen liikkeet suorilla viivoilla, jotka kulkevat sen jokaisesta l?ht?pisteest? p??tekohtaan. Hevosen t?ytyy k?yd? laudan jokaisella ruudulla, mutta ainoastaan kerran kussakin, eik? se koskaan saa k?ytt?? samaa tiet?. Tarkemmaksi osoitukseksi piirr?n t?m?n hevosen liikkeet, jotka ovat avaimena antamaanne salakirjoitukseen. -- Ja Jeanjeannot piirsi paperipalaselle kuvion, jossa pilkutetut viivat n?ytt?v?t hevosen ensimm?isi? siirtoja ja mustat viivat yhdist?v?t siirtojen alku- ja p??tepisteet.

T?m?n tehty??n Jeanjeannot teki uudestaan saman kuvion, t?ll? kertaa selvyyden vuoksi piirt?en vain mustat viivat koko ruudulle.

-- N?in saatua hevosen tiet? seuraten kirjoitetaan 64 kirjaimesta muodostettu lausuma niin ett? alkaen l?ht?kohdasta kirjoitetaan j?rjestyksess??n kirjain kuhunkin pys?hdyskohtaan. T?m?n menettelyn mukaan saa kysymyksess? oleva lausuma ensin seuraavan muodon:

s n r t l n a a a n s i a m o r e e p 1 a o a v a y k o s a m t 1 n s v e p a m r l h ? s r n e i i k j e e i t ? b ? t i o l e

Kun kirjaimet sitten on kirjoitettu tavallisuuden mukaan kukin rivi yht?jaksoisesti toisensa per??n, on saatu tuo kysymyksess? oleva kirjainjono: snrtlnaaans j.n.e. Mutta t?m?n salakirjoituksen vastaanottaja, jolla on l?pin?kyv?lle paperille piirretty samanlainen hevostien kartta kuin l?hett?j?ll?kin, kirjoittaa salakirjoituksesta shakkilaudankuvion ruuduille kirjaimet j?rjestyksess??n alkaen vasemmalta ensin ylimm?iselle ruuturiville, sitten jatkaen toiselle j.n.e. N?in saadulle kirjainneli?lle h?n asettaa l?pin?kyv?n hevostiekartan ja lukee salakirjoituksen varsin helposti kulkien hevosen tiet? kirjain kirjaimelta.

Tapinois alkoi tavailla kokoon kirjaimia tuosta annetusta hevostiekartasta. Jeanjeannot'n piirt?m? l?ht?kohta oli toinen ruutu alhaalla vasemmalta. Siin? oli kirjain B. Niin rakentui siit? lausuma: "Brysseliss? kellotornineni. ?l? kirjoita, vaara. Pantava sopimaamme lehteen." Hra Tapinois uudisti moneen kertaan lukemistoimituksen, joka n?ytti h?nt? kovasti huvittavan. -- Mutta mitenk? se, joka ei tied? t?st? hevostie-avaimesta, voi p??st? siit? selville? -- h?n kysyi hetken p??st?. -- Se on vaikeata, -- vastasi Jeanjeannot. -- T?ytyy olla k?rsiv?llinen ja kokeilla kaikkia mahdollisia menettelytapoja, kunnes saa muodostetuksi jonkunkaan sanan. -- Koska nyt tunnette avaimen, -- virkkoi reportteri, -- niin teill? tuskin on vaivaksi k??nt?? t?lle salakirjoitukselle lausumaa, jonka min? annan teille. -- Ei mit??n vaivaa, -- vastasi ilmailija, -- ja kun k?yt?tte minun piirt?m??ni karttaa voitte itsekin sen tehd?. -- T?ll? kerralla pyyd?n teit? sen tekem??n, -- sanoi reportteri. -- Se on minulle opiksi. T?ss? on lausuma: "Rikas englantilainen harrastaja tarjoaa puolitoista miljonaa. Vastatkaa." -- Jeanjeannot tarttui taas papereihinsa ja kirjoitti kirjaimet hevostien mukaan ruutuihin. Sitten h?n j?rjesti ne ruutujen mukaan edell?mainitulla tavalla per?tt?iseksi jonoksi, jossa ei ollut isoja kirjaimia eik? v?limerkkej? eik? mit??n merkityst?. Kun se oli tehty, reportteri otti paperipalasen, jolle se oli kirjoitettu ja pani sen huolellisesti talteen muistikirjaansa kannen v?liin. T?h?n saakka Jeanjeannot oli luullut, ett? hra Tapinois'lla oli ollut tarkoituksena vain perehty? salakirjoitustaitoon. Se mit? h?n nyt huomasi, h?mm?stytti h?nt?. -- Merkitseek? t?m? jotakin? -- h?n kysyi ihmetellen. -- Ehk?, -- vastasi sanomalehtimies hymyillen.

N?ky vaikutti niin valtavasti poliisiin, ett? h?n oli suistua alas tynnyrilt?. Nyt h?n tiesi tarpeeksi! H?n pakeni puutarhan kautta.

Se tapahtui hyv??n aikaan. Hra Tapinois oli kuullut ep?ilytt?v?? kolinaa v?lisein?n takaa, h?nen katseensa oli osunut luukkuun ja heti oli h?nen mieleens? johtunut ajatus, ett? joku oli voinut heit? kuunnella. Mutta poliisi oli jo kerinnyt sin? aikana h?vi?m??n, joka Tapinois'lla meni kiert?ess??n puutarhan kautta s?ili??n. Luukun alla oleva tynnyri todisti kuitenkin, ett? joku oli asettanut sen siihen p??st?kseen n?kem??n luukusta sein?n toiselle puolen. Hra Tapinois oli varma, ett? poliisi oli t?m?nkin teon tekij?. -- Hyv?t yst?v?t, -- virkkoi h?n Jeanjeannot'lle ja Grivollet'lle, jotka olivat tulleet h?nen j?ljess??n, -- jos tahdomme kerit? ilman vastuksia p??m??r??mme, ei ole en?? hetke?k??n hukattavissa. Koska auto on t??ll?, l?htek??mme heti. Jeanjeannot pist?ytyi sis?lle, jossa viipyi vain minuutin verran. Mutta hra Tapinois mutisi itsekseen: Kunhan vain ei liene ollut varomaton hyv?stelless??n Madeleinea!

Samaan aikaan Velizyss? Madeleine ?itineen mietiskeli levottomana, mik? vaara mahtoi uhata heid?n rakasta Jeanjeannotaan. Ruokavieraat eiv?t olleet hienotuntoisuudessaan heille kertoneet niist? merkillisist? uutisista, jotka p?iv?ll? liikkuivat lentokent?ll?. Ainoa, joka olisi ollut kyllin r?yhke? ilmoittamaan ik?vyyksi? n?ille kahdelle naiselle, oli poissa. Se oli Le Hupp?. H?nkin oli heti Paimpolin l?hdetty? mennyt Parisiin.

M?tropole-ravintola on Brysselin hienoimpia. Eritt?in komea on sen terassi, joka on kolmenkymmenen metrin pituinen ja jossa huolimatta kymmenist? p?yt?riveist? on viel? tarpeeksi tilaa k?velij?ille. Ravintolaa k?ytt?v? yleis? lukeutuu enimm?kseen hienoon maailmaan. Sen vuoksi ravintolapalvelijat hiukan kummastellen n?kiv?t er??n? p?iv?n? sinne saapuvan henkil?n, jonka ulkomuoto oli suuressa ristiriidassa ymp?rist?n kanssa. Se oli pienikokoinen ja r?nstyneen n?k?inen pitk?partainen ukko, suuret silm?lasit ky?mynen?n p??ll?. H?n istuutui ulommaiseen p?yt?riviin ja otti taskustaan pitk?vartisen savipiipun, jonka sulloi t?yteen karkeata tupakkaa. Sitten h?n tilasi olutseidelin ja alkoi polttaa piippuaan, n?ytt?en vajoavan syv??n mietiskelyyn. Mutta jos joku olisi tarkemmin katsellut ukkoa, olisi h?n pian huomannut, ett? niin pian kuin jonkun automobiilin t?r?hdys kuului, t?m?n silmiin syttyi outo vilkkaus ja katse etsi jotakin niiden ajopelien joukosta, joita virtana kulki kadulla.

Tunnin p??st? oli ilmailuklubin lautakunta paikoillaan odottamassa l?ht?hetke?. He eiv?t olleet yksin. Suuri yleis?joukko t?ytti kent?n ja yh? lis?? tulvi. Siin? oli urheilunharrastajia ja hienosti puetuita naisia, jotka tulvehtivassa auringonpaisteessa vaaleine pukuineen tekiv?t kent?n iloisen n?k?iseksi. T?m? oli ilmailijoille kuin juhlap?iv?. He puhdistivat katoksiaan ja konelintujaan saadakseen ne esiintym??n edullisessa valossa. Paimpolkin oli tullut Villacoublayhin. H?n tahtoi nyt nauttia kaikesta saavuttamastaan kunniasta. Kulkien naama py?re?n? ja loistavana ja ylpe?ryhtisen? pienill? jaloillaan joukosta joukkoon h?n tunsi kuin h?n olisi ollut sotap??llikk?, joka loistavan voiton j?lkeen kulkee taistelukent?ll?. H?n huomasi ett? monet k??ntyiv?t h?nt? katsomaan ja kuiskailivat kesken??n. Ah, h?n arvasi mit? he puhuivat.

Le Hupp?n kaksitaso oli jo keskell? kentt??. Sen ymp?rill? oli muutamia etuoikeutettuja, niiden joukossa Ilmailuklubin lautakunta. Le Hupp? tarkasti yksityiskohtaisesti koneen joka osan komennellen mekaanikkoja, jotavastoin hra Tapinois, jolla ei ollut mit??n teht?v??, veteli tyyneesti viimeisi? savuja sikaarista. Le Hupp? ei luonut silm?yst?k??n Paimpoliin. Hra Tapinois sit?vastoin astui poliisin luo ja kuiskasi: Hra Paimpol, kun min? palaan t?lt? retkelt?, tapahtuu jotakin erikoista. -- Reportterilla ei ollut aikaa puhella enemp??. Le Hupp? oli jo kiivennyt koneeseen ja kehoitti matkustajaansa tulemaan. Lentoonl?htij?t kiinnitettiin paikoilleen leve?ll? vy?hihnalla, joka yhdisti istujan istuimeen. Hetki oli juhlallinen. Nuo miehet aikoivat uskaltaa henkens? hennon laitteen varaan ja kohota sen avulla ??rett?miin korkeuksiin, jossa ilma on niin ohutta, ett? sit? tuskin voi hengitt??. Rohkeutta ei puuttunut kummaltakaan noista miehist?: he olivat tyyni? ja varmoja. Er?s mekaanikko antoi nyt potkurille vauhdin: se alkoi py?ri? ja koko kaksitaso vavahteli kiinnipit?vien miesten k?siss?. Le Hupp? antoi merkin, miehet juoksivat syrj??n ja vapautettu lintu sy?ks?hti eteenp?in kohoten keve?sti ilmaan. -- Onnea matkalle! -- huudettiin ja siihen yhtyi Paimpol heiluttaen lakkiaan, mutta takertuneena miettim??n, mit? Tapinois oli tarkoittanut sanoillaan. Samassa Paimpol tunsi jonkun koskettavan olkap??h?ns?. H?n k??ntyi ja n?ki edess??n er??n Etsiv?npoliisin inspehtorin. -- Brigadieri, -- sanoi t?m? sotilaallisesti tervehtien, -- minulla on teille v?h?n puhuttavaa p??llik?n puolesta.

Ei kukaan voinut aavistaa mit? tapahtui siell? korkealla ilmassa!

Kulkue oli jo ehtinyt pienelle kirkon edustalla olevalle torille. Silloin Jeanjeannot ?kki? k??ntyi hra Bl?rot'n puoleen ja osoitti h?nelle mustaa pilkkua taivaalla. Se l?hestyi Velizy? kohden nopeasti ja huomattiin lentokoneeksi, joka l?hemm?ksi tultua havaittiin olevan Bl?rot'n tehtaan mallia. Ammattiuteliaisuuden valtaamana koko kulkue pys?htyi ja katseli sit?. Lentokone oli juuri Velizyn yl?puolella. Silloin se pys?htyi suunnassaan ja alkoi tehd? kierroksia laskeutuen yh? alemmaksi, kunnes oli vain viitisenkymmenen metrin korkeudella. Silloin, kulkiessaan ohi torin, jolla kulkue seisoi, ilmailija heitt? alas valtavan suuren k??r?n, joka avautui heti ja p??sti sis?lt?ns? hajoamaan ilmassa. Olisi voinut sanoa, ett? suunnaton perhosjoukko liiteli ilmassa ja sitten laskeutui h??joukon p??lle, joka peittyi tuoksuvaan ruususateeseen. Kohosi huuto: -- El?k??n hra Tapinois! -- Kukapa muu kuin reportteri olisi kyennyt keksim??n niin hienon, erikoisen ja odottamattoman tervehdyksen nuorelle avioparille? El?k??nhuutojen kaikuessa Madeleine vei sormet huulilleen ja l?hetti herttaisen lapsellisella liikkeell? lentosuukon lentokonetta kohden, joka jo liiteli kaukana ja pian h?visi taivaan kirkkauteen.

For additional contact information:

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet