Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Pieni italialainen by Spyri Johanna Granfelt Mandi Translator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 358 lines and 18039 words, and 8 pages
uo molemmat rukoilevat "Is? meit??". Niin h?nkin tahtoi tehd?; silloin tuntui ik??nkuin h?n olisi ollut heid?n luonansa. H?n pani k?tens? ristiin ja saneli t?htien tuikkeessa hartaasti "Is? meid?n" rukouksen.
KAHDESTOISTA LUKU.
Kuljetaan eteenp?in.
Rikokin oli nukahtanut. H?n her?si siit?, ett? ajuri tarttui h?neen nostaakseen h?net alas. Nyt astuivat kaikki muutkin vaunuista ja nuo kolme ylioppilasta tulivat Rikon luo, pudistivat h?nen k?tt?ns? ja toivottivat h?nelle onnellista matkaa. Er?s heist? huusi: "Sano yst?v?lliset tervehdyksemme Stinelille!"
Sitte he h?visiv?t tien mutkaan ja Riko kuuli kuinka he viel?kin kerran lauloivat:
"Te lampaat, te lampaat --"
Siin? nyt Riko seisoi y?n pimeydess? eik? aavistanut miss? h?n oli tai mit? nyt oli teht?v?. Silloin h?n muisti, ettei h?n edes ollut kiitt?nyt ajajaa, joka oli antanut h?nen ajaa n?in kauas, ja h?n tahtoi heti sen tehd?.
Mutta ajaja hevosineen oli h?vinnyt ja ylt'ymp?rill? oli pilkkopime?t?; kaukaa vain loisti lyhdyn valo, ja sit? kohden meni Riko. Lyhty riippui tallin ovella, ja hevoset oli viety talliin. Oven edustalla seisoi tuo vahvasauvainen mies ja n?ytti h?nkin odottavan ajajaa. Rikokin asettui oven edustalle odottamaan.
Lammaskauppias ei n?ht?v?sti ensin pime?ss? tuntenut poikaa, mutta sitte sanoi h?n h?mm?styksiss??n: "Mit?! Oletko sin?kin, pienokainen, t??ll?? Miss? aiot viett?? y?si?"
"En tied?", vastasi Riko.
"Jopa jotakin! Tuollainen pieni pojannassikka kello yhdentoista aikaan y?ll? ja vieraalla maalla --"
Lammaskauppiaan t?ytyi suorastaan puhaltaa sanat suustansa, sill? mielenliikutus salpasi h?nelt? hengen. Mutta h?n ei tullut p??tt?neeksi lausettaan, sill? ajaja tuli samassa tallista ja Riko juoksi h?nen luoksensa ja sanoi: "Min? haluaisin viel? kiitt?? teit?, kun otitte minut mukaanne."
"Hyv? on, ett? viel? tulit; hevosia korjatessani unohdin sinut ?sken, mutta haluaisin kuitenkin j?tt?? sinut jonkun tuttavan turviin. Teilt?, hyv? yst?v?, tahtoisin kysy?", jatkoi ajaja k??ntyen lammaskauppiaan puoleen, "ettek? tahtoisi ottaa poikaa mukaanne, koska kuitenkin l?hdette Bergamoon. H?n on matkalla Gardaj?rven tienoille, jonnekin; h?n on noita, jotka kulkevat sinne t?nne -- ymm?rr?tteh?n."
Lammaskauppiaan mieleen johtui kaikenmoiset kertomukset varastetuista ja hukkuneista lapsukaisista; lyhdyn valossa h?n katseli s??lien Rikoa ja sanoi puoli??neen ajajalle: "N?ytt??kin silt? kuin tuo ei olisi oikeassa kuoressaan. Herraskaapu h?nelle oikeastaan kuuluu. Min? otan h?net mukaani."
Sitte kun h?n viel? oli keskustellut ajajan kanssa er??st? lammaskaupasta, j?ttiv?t he toisilleen hyv?stit, ja kauppias viittasi Rikoa tulemaan mukanaan.
V?h?n aikaa astuttuaan meni mies er??seen taloon ja suoraan suureen ravintolahuoneeseen, jonne asettui Rikon kanssa istumaan.
"Katsotaanpa nyt paljonko rahaa sinulla on mukanasi, jotta tiet?isimme mihin varat riitt?v?t. Mihin paikkaan olet menossa?"
"Peschieraan Gardaj?rven rannalle", vastasi Riko niinkuin ennenkin. H?n otti nyt esille kassansa, jossa oli koko joukko pieni? rahoja ja yksi suurempi hopearaha.
"Onko sinulla vain yksi ainoa suurempi raha?" kysyi kauppias.
"On t?m?, jonka sain teilt?", vastasi Riko.
Miest? n?ytti miellytt?v?n, ett? h?n yksin oli antanut suuremman rahan, ja ett? poika sen hyvin muisti; h?ness? her?si halu antaa h?nelle lis??. Kun sitte oli tuotu ruokaa p?yt??n, nyyk?ytti hyvinvoipa mies pienelle kumppanilleen ja sanoi: "T?m?n min? maksan ja y?sijan my?skin, niin tulet huomenna paremmin omillasi toimeen."
Riko oli niin v?synyt kaikesta laulamisesta, soittamisesta ja matkustamisesta, jota oli kest?nyt koko p?iv?n, ett? h?n tuskin jaksoi sy?d?, ja tuskin oli h?n tullut suureen huoneeseen, jossa h?n suojelijansa kanssa vietti y?ns?, ja p??ssyt vuoteeseen, ennenkuin h?n vaipui raskaaseen uneen.
Varhain seuraavana aamuna ravisti voimakas k?si Rikon hereille. Poika hypp?si kiireesti vuoteestaan. H?nen kumppaninsa seisoi vieress? matkapuvussa ja sauva k?dess?. Ensin he meniv?t ravintolahuoneeseen, jossa kauppias huusi kahvia. Sitte kehotti h?n poikaa nauttimaan sit? runsaasti, sill? nyt oli l?hdett?v? pitk?lle matkalle, ja viel?p? sellaiselle, joka antoi ruokahalua.
Kun t?m? toimi oli tyydytt?v?sti suoritettu, l?htiv?t matkustajat pois ja jonkun matkaa astuttuaan ja tehty??n er??ss? nurkkauksessa ?kki k??nteen, ilmestyi heid?n eteens? suuri, v?lkkyv? j?rvi. Nytk?s Rikon silm?t repesiv?t suuriksi ja liikutettuna h?n huusi: "Gardaj?rvi!"
"Ei viel? pitkiin aikoihin, poikaseni. T?m? on vasta Comoj?rvi", selitti h?nen suojelijansa. Nyt he meniv?t laivaan ja kulkivat monta tuntia j?rvell?, Riko katseli milloin p?iv?npaisteisia rantoja, milloin siint?vi? aaltoja, ja h?nest? tuntui niin kodikkaalta. -- Sitte laski h?n hopearahansa p?yd?lle.
"Mit?, mit?, onko sinulla rahaa liiaksi?" kysyi kauppias, joka molemmin k?sin sauvaansa nojautuen katseli pojan hommia.
"T?n??nh?n minun on itse maksettava", sanoi Riko. "Niinh?n te eilen sanoitte."
"Sin?, n?emm?, otat huomioon, mit? sinulle sanoo, ja se on hyv?; mutta ei ole tapana noin vain laskea rahaa p?yd?lle. Anna se minulle."
Sitte kauppias nousi ja l?hti suorittamaan maksua laivamatkasta. Mutta kun h?n veti esiin pullean nahkakukkaronsa, joka oli aivan t?ynn? samanlaisia rahoja, -- sill? h?n oli kauppamatkalla -- niin ei h?n hennonut antaa pois pojan ainoata hopearahaa, vaan toi sen h?nelle takaisin, samalla kuin antoi h?nelle matkalipun ja sanoi:
"Tuossa saat rahasi; ehk? hyvinkin tarvitset sen huomenna. T?n??n olet viel? minun luonani, mutta ei tied? kuinka sinun sitte k?y. Kun saavut perille enk? min? en?? ole luonasi, niin tied?tk? taloa, minne menn??"
"En", vastasi Riko.
Kauppiaan valtasi suuri h?mm?stys, ja pojan kohtalo tuntui h?nest? hyvin salaper?iselt?. Mutta h?n ei virkkanut mit??n eik? kysynyt sen enemp??; h?n n?et arveli, ettei h?n siten kuitenkaan p??se asioista selville. Postivaunun ajaja saa joskus selitt?? kaikki; h?n varmaan tiet?? asiat paremmin kuin pikku poika itse. Poikapoloista h?n suuresti s??li, sill? pian t?m?n oli j??t?v? yksikseen.
Kun laiva seisahtui rantaan, tarttui mies Rikoa k?teen ja sanoi: "Nyt en heit? sinua, jotta et j?isi j?lkeen; t?ytyy kulkea joutuisasti, sill? uusi hevonen ei odota meit?."
Rikolla oli t?ysi ty? juostessaan miehen rinnalla. Ei h?n enn?tt?nyt katsoa oikealle eik? vasemmalle, ja pian saavuttiinkin paikalle, miss? seisoi jono kummallisia vaunuja. Pieni? portaita my?ten h?n nousi kauppiaan kanssa er??seen niist?, ja nyt Riko ensi kerran el?iss??n ajoi rautatiell?. Kun oli kuljettu noin tumiin verran, nousi kauppias ja sanoi: "Nyt min? olen perill?, sill? kohta tulemme Bergamoon; mutta sin? saat istua rauhallisesti, siksi kunnes tullaan viem??n sinua ulos, sill? min? olen pit?nyt huolta kaikesta. Silloin astut pois junasta ja olet perill?."
"Olenko silloin Peschierassa Gardaj?rven rannalla?" kysyi Riko. Mies my?nsi. Silloin Riko hartaasti kiitti suojelijaansa, sill? h?n oli hyvin ymm?rt?nyt, kuinka paljon hyv?? t?m? oli h?nelle tehnyt. Sitte he erosivat toisistaan, ja ik?v?lt? tuntui kumpaisestakin.
Riko istui aivan hiljaa nurkassaan; miettimiseen h?nell? oli kyllin aikaa, sill? ei kukaan v?litt?nyt h?nest? v?h??k??n. Liikkumattomana h?n istui ainakin kolme tuntia, kunnes juna taas seisahtui, niinkuin monta kertaa ennenkin.
Samassa astui er?s junailija vaunuun, otti Rikoa k?sipuolesta, veti h?net kiireesti ulos ja ohjasi alas portaita. Sitte h?n viittasi l?heist? yl?nk?? kohden ja sanoi "Peschiera" ja samassa oli h?n taas vaunusillalla, ja juna l?hti jyristen eteenp?in.
KOLMASTOISTA LUKU.
Kaukaisen, kauniin j?rven rannalla.
Riko siirtyi muutamia askeleita rakennuksista, joiden edustalla juna oli seisonut, ja katseli ymp?rilleen. N?m? valkoiset rakennukset, t?m? aukea paikka, tuo supisuora, kauas etenev? tie, kaikki oli h?nelle aivan vierasta; sit? h?n ei ollut milloinkaan ennen n?hnyt, ja h?n ajatteli itsekseen: "En ole tullut oikeaan paikkaan." Suruissaan h?n kulki eteenp?in puiden reunustamaa tiet?; mutta nyt se teki ?kkik??nteen, ja Riko j?i siihen paikkaan seisomaan kuin unta n?hden eik? en?? liikahtanut. H?nen edess??n v?lkkyi kirkkaassa p?iv?npaisteessa taivaansininen j?rvi l?mpimine, hiljaisine rantoineen, sen takana kohosivat kaukaiset vuoret, tuossa keskell? oli p?iv?npaisteinen lahdelma ja yst?v?lliset talot sen rannoilla hohtivat t?nne saakka. T?m?n kaiken tunsi Riko, t?m?n h?n oli ennen n?hnyt. Tuossa h?n oli seisonut, juuri tuossa, n?m? puut h?n tunsi; mutta miss? oli pieni kotitalo? Tuossa sen pit?isi olla, juuri tuossa. Mutta sit? ei ollut siin?.
Mutta alhaalla kulki vanha tie, oi, sen h?n hyvin tunsi. Ja tuolla loistivat suuret, punaiset kukkaset vihert?vien lehtiens? keskest?. Tuolla, tuolla aivan j?rven taskukohdalla oli varmaankin se kaitainen kivisilta, jota my?ten h?n niin usein oli kulkenut; mutta t??lt? sit? ei voinut n?hd?.
?kki? juoksi Riko, ik??nkuin polttavan kaipuun ajamana, tielle ja sit? my?ten eteenp?in. Niin, t?ss? oli pieni silta, h?n tunsi sen; juuri t?m?n sillan yli oli h?n kulkenut ja joku piti h?nt? k?dest? -- ?iti se oli.
Samassa h?n n?ki aivan selv?sti ?itins? kasvot, selvemmin kuin moneen, moneen vuoteen; tuossa oli ?iti seisonut h?nen vieress??n ja hellin silmin katsellut h?nt?, ja Rikoon se vaikutti valtavammin kuin milloinkaan ennen koko el?m?ss?.
Pienen sillan l?heisyydess? heitt?ytyi h?n maahan ja itki ja nyyhki ??neen: "Oi ?iti, miss? sin? olet? Miss? on minun kotini, ?iti?"
N?in makasi h?n kauan ja itki ilmoille suuren surunsa; tuntui ik??nkuin syd?n olisi ollut pakahtumaisillaan ja ik??nkuin nyt kerrankin saisi ilmaista tuskan, joka n?ihin saakka oli tehnyt h?net myk?ksi ja j?ykistyneeksi.
Kun Riko vihdoin nousi, oli aurinko paljon alentunut, ja iltarusko kultasi j?rven. Vuoret n?yttiv?t nyt sinipunervilta ja punerva utu rusotti rantamilla. Sellaisena oli Riko s?ilytt?nyt j?rvens? muistossaan, sellaisena oli h?n n?hnyt sen unissaan ja viel? paljon kauniimpaa oli kaikki nyt, kun h?n taas n?ki sen silmill??n. Ja kun h?n siin? istui ja katsomistaan katseli ja ihaili t?t? kauneutta, ajatteli h?n yht? mittaa: "Kunpa vain voisin n?ytt?? t?m?n kaiken Stinelille!"
Nyt oli aurinko laskeutunut ja valo ylt'ymp?rilt? sammunut. Riko nousi ja alkoi kulkea tiet? my?ten sinnep?in, miss? oli n?hnyt punaisten kukkasten kasvavan. Rantatielt? poikkesi sinne kaitaisempi polku. Tuolla ne kasvoivat, pensas pensaan vieress?, mutta paikka n?ytti puutarhalta. Sen ymp?rill? kulki jonkinmoinen aitaus ja puutarhassa kasvoi sekaisin kukkia, puita ja viinik?ynn?ksi?.
Puutarhan per?ll? oli kaunis talo, jonka ovi oli auki ja puutarhassa kulki nuorukainen, joka sielt? t??lt? viinik?ynn?ksist? leikkasi suuria, kullankeltaisia ryp?leterttuja ja sit? tehden vihelsi laulun s?velt?.
Riko katseli kukkasia ja ajatteli: "Kunpa Stineli voisi n?hd? n?m?!" ja liikahtamatta h?n seisoi kauan aitauksen luona.
Nyt katsoi nuorukainen h?neen ja huusi: "Tulepas sis?puolelle, viuluniekka, ja soita kaunis laulu, jos osaat!"
T?m?n lausui nuorukainen italiankielell? ja Rikosta tuntui hyvin kummalliselta: h?n ymm?rsi mit? kuuli; mutta h?n ei olisi osannut puhua sit? kielt?. H?n meni puutarhaan, ja nuorukainen alkoi puhutella h?nt?, mutta kun h?n huomasi, ettei Riko osannut vastata, viittasi h?n kohden avonaista ovea ja selitti, ett? siell? tuli Rikon soittaa.
Add to tbrJar First Page Next Page