Read Ebook: Pohjanmaan helmi: Romantillinen kertomus 1808 vuoden sodasta by Berg J O Johan Olof Hagfors Johan Fridolf Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 547 lines and 18870 words, and 11 pages

POHJANMAAN HELMI

Romantillinen kertomus vuoden 1808 sodasta

Kirj.

J. O. ?BERG

Suomentanut

J. F. Hagfors

Porvoossa, Werner S?derstr?m, 1878.

SIS?LLYS:

Koti ja murros. Lappaj?rvell?.

Koti ja murros.

Tuon pienen Alaj?rven-joen rannalle, joka yhdist?? Lappa- ja Ala-j?rvet Pohjanmaalla, tahdomme vied? lukijan er??n? kauniina kes?aamuna v. 1808. Pitkin tuon monissa mutkissa juoksevan joen rantoja levi?? tummat mets?t tai niiden v?lill? suon tapaiset seudut ja kankaat, joilla ainoastaan matala kanerva kasvaa. Astukaammepa hetkeksi aikaa mets?n maailmaan katsomaan el?m??, mik? sen helmassa vallitsee, ja milt? se n?ytt??.

Siell? el??, puitten ja soitten v?lill?, kasvi- ja el?inkunta lyhyen aikansa, ei niin moninaisena kuin tasamaalla, jossa ihmis-k?si saattaa ilmoihin melkein mahdottomia, vaan kumminkin sellaisena, ett? sit? ansaitsee katsella, niin kuin ilon l?hteen? jokaiselle, joka k?sitt?? nuo voimakkaasta luomisvoimasta puhuvat esineet, joita joka askeleella tapaamme luonnon ihmeellisess? valtakunnassa. Ihmeell? katselemme me mustaa mets??, ehk?p? salaisella pelollakin, sill? emmeh?n tunne, mit? se povessaan k?tkee. Vaan astupa tuohon mets?n maailmaan, joka sinusta n?ytt?? niin uhkaavalle; tutustu noihin ??niin, jotka kuuluvat puiden latvoista ja matalista pensaista ja jotka ik??nkuin kuiskaavat satuja menneist? ajoista; opi eroittamaan k??rmeen pitk?llinen kahina kuivissa lehdiss?, melusta, joka syntyy, kun sammakko hypp?? lahoneiden oksain yli, jotka aika pian taas muuttaa mullaksi; kuultele lintujen aamu- ja ilta-lauluja, niin olet huomaava, ettei tuo jylhyys, jonka luulit niin eri?m?tt?m?ksi mets?st?, ole muuta, kuin mielenkuvitusta vaan. Sill? syvimm?ss? mets?ss?kin kohtaa sinua elo, jonka luonnon herra on soveltanut paikan mukaan, johon h?n sen on asettanut.

On kes? aamu, kaunis aamu! Pienen joen aallot kohisevat leikkien rannan pieni? kivi? ja maahan putoneita oksia vastaan ja laulavat matkallaan ?idilliseen helmaan kauniita lauluja ajoista, jotka ovat olleet ja menneet. Voi jospa ymm?rt?isi noita ??ni?; monta luonnon syvimmist? salaisuuksista saisi silloin kenties tiet??!

Kun ensimm?iset auringon s?teet ehtiv?t mets?n sisimpiin osiin, silloin elo siell? virkoaa. Sen tarpeet ovat tyydytett?v?t. Arka myyr? pakenee, kavala kettu, tuo voittamaton veijari, hiipii pensaitten v?litse, heiluttaa h?nt??ns? ja teeskentelee mink? kerki??. Kovakuoriaiset hy?riv?t sudenkorentojen, mehil?isten ja ampiaisten parissa; j?nis ravistaa ajattelevaisesti korviaan ja hypp?? kohteliaasti syrj??n, kun repo tulee h?nen luokseen aamuterveisille -- ja laulavain lintujen parvessa, joitten soitanto aina on yht? vire? ja puhdas, lent??, aaveen n?k?isen?, kummituksena pimeyden maailmasta, valoa pelk??v? tarhap?ll? syrj?iseen pes??ns?. Puun oksat kumartuvat aamutuulen suudellessa toisiinsa kuiskaellen: n?in oli eilen, n?in on huomenakin ja n?in l?pi aikojen; viidakot valkenevat ja sekasotkusta, joka ennen vallitsi sen helmassa, tulevat nyt kauniimmat kuvat ilmiin lukemattomissa muodoissa vaihtelevasta kasvimaailmasta; joen vesi kohisee kovemmin, ja pian pienet aallot hyppiv?t rajussa tanssissa rannoilla, joita ne vastik?? suutelivat niin hiljaan.

Niin tulee y?. Silloin alkaa kummallinen risahteleminen melkein joka puun juurella. Koko mets?n el?m? muuttuu nyt ?iseksi. Silloin kavaluus ja julmuus ovat vallitsevaiset ja silloin n?m? el?inkunnan himot nousevat korkeimmalleen.

Viile? tuuli puhaltaa ulkona; mets?ss? on olo tukala. Eri ??nien seassa, jotka tulevat vesilt? ja maalta, kuulee selv??n tarhap?ll?n parkumisen. Keskiy?n aikana hiljenev?t ??net, lintu ny?k?ytt?? pient? p??t??n, pist?? sen siipens? alle ja raukee nukkumaan. Hetkeksi tulee ??nett?myys -- tunniksi vaan!

T?m? hetki on juhlallisin.

Mik? sirkutus ja viserrys joka puun latvasta. Mik? ilo ja riemu joka taholla!

Ylistyslaulu, kaunis ja t?ysin?inen, tervehtii uutta p?iv??. Puut kumartuuvat toisiinsa kuiskaten.

-- N?in oli eilen, n?in on t?n??n ja n?in on aikain l?pi...

Pienill? kivill?, joita oli tihe?ss? pitkin Alaj?rven joen it?ist? rantaa, hyppeli nuori tytt?, paljain jaloin ja kauloin. H?nen soikeanpy?reiden kasvojensa ymp?ri, joiden suurissa sinerviss? silmiss? saattoi lukea ainoastaan lapsellista viattomuutta ja jonka suu oli paisuva, kuin kyps? ryp?le, valuivat vaaleat hivukset irtonaisina aina vy?t?isiin asti. Kevyt puku peitti h?nen solakkaa vartaloansa eik? ulettunut alemma, kuin ett? pienet jalkansa ja nilkkaluunsa j?iv?t n?kyviin. Tytt? n?ytti olevan seitsem?ntoista vuotias ja oli, kuten lapset, jotka ovat kasvaneet luonnon helmassa, jo hyvin vaurastunut. H?n oli ruusu t?ydess? kukassaan; h?n oli my?skin lilja; tuommoinen yhdistys kahdesta eri luonteesta, jota taideniekka ja ihannetaiteilija eritt?in rakastavat.

Pohjanmaan helmi, siksi h?nt? yleisesti nimitettiin, antoikin syyt? nimelleen, jolla ei ainoastaan tarkoitettu ruumiin vaan my?skin sielun kauneutta. Vaan Ilma, se oli tuon kauniin helmen nimi, ei tiennyt kauneudestaan. Oli tosin monta, jotka h?nelle sen sanoivat, mutta h?n ei sit? uskonut, vaan v?isti tuon puheen luonnollisella pilallaan.

Kun h?n nyt tuossa hyppelee kivelt? toiselle, silloin t?ll?in astuen veteen, antaen aaltojen huuhtoa pieni? jalkojaan, n?ytt?? h?n vedenneitoselta, joka on aaltojen helmasta noussut yli-ilmoihin katsomaan ja ihailemaan h?nelle tuntematonta maailmaa.

"Voi kuinka kaunis aamu!" -- kuiskasi h?n kohottaen silm?ns? aurinkoa kohden. -- "Oi kuinka nyt on hauskaa ja virkist?v?? juoksennella Alaj?rven rannalla. T?m? toki on unta suloisempaa!"

N?ill? sanoilla Ilma hypp?si er??lle jotenkin korkealle kivelle ja katseli ymp?rilleen. Hieno aamutuuli tarttui h?nen pitk??n kiharaiseen tukkaansa ja k??ri sen h?nen vy?t?isens? ja helmansa ymp?ri. Ilma hymyili n?hdess??n kuvansa heiluvassa aallossa; l?i k?tens? yhteen ja juoksi aika kyyti? pitkin rantaa. Vihdoin seisahti h?n ja katseli etehens? niin tarkkaan, kuin jos h?n olisi pel?nnyt v?ijyv?? vihollista. Se olikin vaan er?s pieni punaseksi maalattu talo joen rannalla, joka veti h?nen huomionsa puoleensa. Somalta tuo pieni talo n?ytti, tuuheat puut sit? ymp?r?iv?t, ja Ilma ei voinut pid?tt?? itse??n huudahtamasta ilosta, kun h?n katseli kotiaan.

Ilman katsellessa rauhaista kotiaan aukeni yksi sen ikkunoista ja keski-ik?inen nainen katsahti huoneesta ulos.

"Ilma, Ilma!"

Nuori tytt? vaikeni; ainoastaan puoleksi hillitty nauru osoitti, ett? h?n oli kuullut ?itins? huudon.

Hetkinen kului ennenkuin ?iti uudestaan huusi ja Ilma oli jo puoleksi hiipinyt ulos pensastosta saattaakseen, ?itins? n?kem?tt?, hiipi? esille ja siten h?mm?stytt?? h?nt?, kun ?iti astui ulos portaille. Silm?yksiss??n, joita h?n heitti ymp?rilleen, saattoi selv??n lukea levottomuutta ja t?m? levottomuus ilmautui my?skin h?nen ??ness??n, joka t?ll? kertaa kuului vahvemmalta, vaan samalla v?h?n ep?vakaiselta.

"Ilma, Ilma!"

Tytt? s?ps?hti, kun h?n taasen kuuli nimens? mainittavan. H?nen hieno korvansa huomasi tuon ??nen ep?vakaisuuden, ja ?kki? ilmestynyt aavistus sanoi h?nelle, ett? jotakin t?rke?t? oli tapahtunut. Pit?en k?si??n tihe??n tykkiv?ll? syd?mmell??n, riensi h?n eteenp?in ja juoksi suoraan ?idin syliin huudahtaen:

"Mik? nyt on h?t?n?, mik??"

"Paha lapsi, joka et voi pysy? kotona n?in varhain, vaan menet maihin, metsiin!" torui ?iti, n?ht?v?sti vihastuneena. -- "Ja noin puettuna sitten!" lis?si h?n. "Olethan sin? hurja, tytt?. Tottahan sinun kumminkin pit?isi ymm?rt?m?n ottaa keng?t jalkahasi."

Ilma pudisti p??t??n ja vastasi:

"Keng?t! Miksi niin? Voi jos tiet?isitte, ?iti, kuinka helposti min? juoksen kivien ja kukkien yli, aivan kuin jos minulla olisi siivet. Tarvitsen tuskin koskettaakaan maata!"

Kun h?n n?m?t sanat sanoi, hymyiliv?t huulensa ja silm?ns?.

?iti katseli hetken ihastuksella kaunista tyt?rt??n, sitten sanoi h?n, kun todellisuus oli her?tt?nyt h?net h?nen ajatuksistaan, ja kasvonsa synkistyiv?t:

-- "Tule sis?lle, Ilma; minulla on ik?v? uutinen sinulle kerrottavana."

Rouva Maria Herner, Ilman ?iti, oli keski-ik?inen vaimo s??nn?llisell? kasvojen muodolla. Nuoruudessaan oli h?n ollut yht? kaunis kuin tytt?rens? nyt oli, ja saattoipa h?nt? viel? nytkin, nelj?nkymmenen vuoden ik?isen?, sanoa joksenkin kauniiksi. Ennen sodan alkua ei h?n ollut tiennyt oikein mik? suru onkaan, vaan Huhtikuun 18 p?iv?n j?lkeen v. 1808, jolloin h?nen miehens? kaatui Siikajoella Ven?l?isten vallassa olevia kukkuloita valloitettaessa, olivat ruusut sek? syd?mmest??n ett? poskiltaan rauenneet pois. Nyt h?nell? vaan oli tytt?rens?, jonka edest? h?nen tuli el??. V?hitellen raskas surunsa sent??n laimeni ja tyyni mietiskeleminen, joka k?skee ihmisen tarkkaan t?ytt?m??n velvollisuutensa, k?ski h?nt?kin t?st?l?hin pyhitt?m??n kaiken el?m?ns? pienen talonsa hoitamiseksi ja Ilman kasvattamiseksi. H?n oli itse tavallista sivistyneempi nainen, ja taisi sent?hden kylv?? nuoren tyt?n sieluun siemeni?, jotka tulevaisuudessa kenties kantaisivat suuria hedelmi?; ja t?m?n teki h?n sit? mieluimmin, kun Ilman mielenlaatu oli vieno ja herkk?tuntoinen. Vaan tuo nuori tytt? oli my?s perinyt is?lt??n j?yk?n luonteen ja melkoisen itsep?isyyden; ja mink? h?n kerran oli p??tt?nyt tehd?, sen koki h?n my?skin t?ytt??. Siin? suhteessa h?n erosi ?idist??n, jossa paitse naisellista lauhkeutta, my?skin jossakin m??r?ss? toimettomuus oli havaittavana.

Kun olivat tulleet ensimm?iseen, hyvin siivottuun huoneesen, vaipui rouva Herner ikkunan edess? olevalle sohvalle ja peitti kasvonsa k?sill??n.

"?iti, ?iti" -- puhkesi Ilma sanomaan, rient?en ?iti??n kaulailemaan -- "mit? on tapahtunut? Kertokaa minulle se, teill? on jotain mieless?nne!"

Rouva Herner oli edelleen vaiti ja Ilman tuska suureni.

"Ettek? tahdo minulle ilmaista pelkoanne?" kysyi tytt? lempe?sti. -- "Sill? tottahan se on..."

"Pelko, niin", -- keskeytti rouva Herner, nostaen p??t??n. -- "Oikein sin? arvasitkin, Ilma; hirmuinen pelko minua ahdistaa. En tied? rohkenenko sinulle sit? mainita?"

"Puhukaa, ?itini, kyll? min? sen jaksan kuulla."

"No, koska niin tahdot, niin min? sinulle sen kerron. Kuule nyt! mit?s sanoisit, jos yht'?kki? n?kisimme t??ll? joukon ryssi?!"

Ilma vaaleni, vaikka h?n oli p??tt?nyt olla urhollinen.

?iti jatkoi:

"Viholliset kulkevat ry?st?retkill? n?ill? seuduilla. Toissap?iv?n? oli pieni kasakkajoukko n?hty Sikkil?n l?heisyydess?..."

"Kasakkajoukko!" huudahti Ilma, ennenkuin ?iti ehti lopettaa. "Voi! min? olen niin usein kuullut kasakkain olevan meid?n julmimpain vihollisemme!"

"Julmimmat eiv?t ne toki liene; ainakaan eiv?t Donin kasakat. Uraalin kasakoista en saata sit? sanoa. Is?si, joka oli ollut noilla seuduilla, kertoi usein minulle n?ist? molemmista ratsastajajoukoista, ja h?n vakuutti Donin kasakkain olevan paraimpain kaikista muista, jotka oli kohdannut. Kuinka me nyt teemme? Joko j??mme t?nne tahi l?hdemme Sikkil??n?"

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet