Read Ebook: Pohjanmaan helmi: Romantillinen kertomus 1808 vuoden sodasta by Berg J O Johan Olof Hagfors Johan Fridolf Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 547 lines and 18870 words, and 11 pages

"Julmimmat eiv?t ne toki liene; ainakaan eiv?t Donin kasakat. Uraalin kasakoista en saata sit? sanoa. Is?si, joka oli ollut noilla seuduilla, kertoi usein minulle n?ist? molemmista ratsastajajoukoista, ja h?n vakuutti Donin kasakkain olevan paraimpain kaikista muista, jotka oli kohdannut. Kuinka me nyt teemme? Joko j??mme t?nne tahi l?hdemme Sikkil??n?"

"Niinkuin itse tahdotte, ?itini" kuiskasi Ilma ja heitt?ytyi ?itins? kaulaan. -- "Vaan kyll? on vaikeata j?tt?? koti!"

"On, Jumala n?hk??n", huokasi rouva Herner ja kallisti p??ns? k?siins?. "Vaan seh?n kerran kumminki tapahtunee", lis?si h?n hiljemmin. "T??ll? emme saata olla turvassa."

Tuo veitikkamainen lapsellinen hymy, joka ennen oli el?nyt Ilman huulilla, oli nyt kadonnut; ja totisuus vallitsi noilla pienill? n?pp?rill? huulilla ja noissa kauniissa sinerviss? silmiss?. T?ss? silm?nr?p?yksess? n?ytti tuo seitsentoista vuotias Ilma semmoiselta, joka on tuomittu ratkaisemaan jotakin el?m?n arvoitusta. Ja olihan h?nell? ja h?nen ?idill??n todellakin t?rke? arvoitus ratkaistavana, sill? riippuihan kukaties heid?n henkens? t?st? ratkaisemisesta.

Aurinko oli sill?v?lin noussut aina korkeammalle taivaalle ja Alaj?rven pienet aallot v?lkkyiv?t niin kauniisti sen s?teiss?. T?m? kaunis aamu ennusti kaunista p?iv??.

Rouva Herner, kun oli hetken istunut ??neti ja mietteiss??n, sanoi astuen muutaman kerran edestakaisin lattialla:

-- "Ilma, l?hde sin? veneell? soutamaan Mikon luo ja k?ske h?nt? tulemaan t?nne. Min? tied?n h?nen sukkelaksi ja h?n se yksin keksii keinon, jolla v?lt?mme kasakkain t?nnetulon. Vaan joudu, Ilma; meill? ei ole aikaa hukattavana."

"Paikalla, paikalla, ?iti!" sanoi nuori tytt? ja riensi toiseen huoneesen. V?h?n ajan kuluttua palasi h?n. Pienet somat lapikkaat, kiinnitettyn? hienoilla hihnoilla, lumivalkoinen liina kaulassa ja samankaltainen p??ss??n peitt?m?ss? h?nen h?t? h?t?? kokoonk??ritty? tukkaansa, siin? oli h?nen matka-pukunsa. Kuinka kaunis h?n siin? olikin! Eip? ollut ihme, ett? h?n oli saanut liikanimen: Pohjanmaan helmi!

-- "Hyv?sti nyt v?h?ksi aikaa, ?iti kulta!" sanoi h?n syleillen ?iti??n. -- "Pian olen takasin, ja varmaan olen tapaava Mikon."

"Hyv?sti Ilma; tule vaan pian takaisin!"

Samassa, kun Ilma aukaisi oven, juoksi h?n takaisin huudahtaen:

"Mikko tulee!"

"Mikkoko?" ihmetteli rouva Herner ja sy?ksi ikkunaan. -- "Kas vaan, tuossa juuri h?n tuleekin maalle. Vaan, Jumala varjelkoon, mink? n?k?inen h?n on!"

Hetken per?st? Mikko suntio astui ovesta sis?lle. Kasvoissaan n?ki selv??n levottomuutta, ja itsekseen h?n mutisi pitki? lauseita, joita ei kukaan muu, kuin h?n itse, voinut ymm?rt??.

Vihdoin sanoi h?n, kotvan aikaa mietitty??n, astuen pari askelta edemm?ksi lattialle sek? syv??n kumartaen rouva Hernerille:

"Hyv?? huomenta!"

"Jumala antakoon", vastasi rouva Herner ojentaen Mikolle k?tt??n. -- "Mit? uutisia sinulla on muassasi?"

"Susi on p??ssyt saaliin vainulle", vastasi Mikko luoden silm?ns? Ilmaan.

Tuo nuori tytt? kiljasi ja olisi kaatunut maahan, ellei suntio olisi kerjennyt ottamaan h?nt? vahvoihin k?sivarsiinsa. V?h?ll?p? my?s oli, ettei rouva Hernerkin k?ynyt tainnoksiin Mikon vastauksesta, vaan h?nell? sent??n oli suurempi mielenmaltti t?ss? silm?nr?p?yksess?. Muutaman silm?nr?p?yksen j?lkeen, joiden kuluessa Mikko vei Ilman sohvalle, sanoi rouva Herner:

"Min? ymm?rr?n hyvin, ett? tuolla vertauksellasi tarkoitat katteini Margunoffia."

"Aivan niin", vastasi Mikko ny?k?ytt?en p??t??n. -- "Katteini on susi ja h?n hiipii t??ll? ymp?ri sadan ven?l?isen j??k?rin kanssa, sen olen itse n?hnyt. H?np? se eilen oli Sikkil?ss?, otti kaikki ruokatavarat, mitk? sai ja pel?tti vaimot metsiin. Kun j??k?rins? olivat juoneet suuhunsa kaiken viinan, mink? k?siins? saivat, l?ksi katteini heid?n kanssaan Lappaj?rvelle p?in, sill? h?n tiet?? siell? pohjoisessa p?in olevan rikasta v?ke?. Mutta min?p? salaa seurasin h?nen j?less??n ja n?in h?nen eilen menev?n joen yli matalikosta, joka on noin virstan p??ss? t?st? pohjoiseen. Enemp?? en tarvinnutkaan tiet??, sill? paikalla aavistin ven?l?isten hankkivan t?lle paikalle."

"Siis ei Sikkil?ss? ollutkaan kasakoita?"

"Oli niit?kin" -- vastasi Mikko. -- "Unhoitin sanoa, ett? katteinilla on muutamia niit?kin seurassaan."

Kun Mikko nuo sanat sanoi, hyp?hti Ilma seisaalleen huudahtaen:

"Kun katteini Margunoff tulee, en min? tahdo olla kotona, ettek? tek??n, ?iti, saa j??d? t?nne. Sano meille, Mikko" -- jatkoi h?n nousevalla tuskalla tarttuen suntion k?siin, -- "etk? tied? mit??n paikkaa, jossa saattaisimme piilet?!"

"Tied?np? niinkin", vastasi Mikko vitkaan ja miettiv?isesti. -- "Mutta se riippuu siit?, jos te tahdotte seurata sinne."

"Sano meille se; jos sinulla on pelastuskeino, niin ?l? sit? meilt? est?", sanoi rouva Herner levottomasti.

"Asian laita, n?ettek?, on se, ett? Sikkil?n kyl?l?iset ja koko seudun nuoret miehet ovat yksin voimin tehneet murroksen kaksi virstaa Sikkil?st? pohjoiseen. Meid?n korviimme on tullut, ett? kenraali Adlercreutz, jota Jumala siunatkoon, juuri ?skett?in on voittanut viholliset Lapualla, ja ett? er?s toinen, jonka nimi on Sandels ja joka my?skin on kelpo mies, suorittaa asiansa oikein hyvin It?-Suomessa. Silloinpa me aattelimme, ett'ei haittaisi, jos mekin yhtyisimme liittoon k?yd?ksemme sotaa omalla tavallamme, sill? me Pohjalaiset olemme aina enemm?n, kuin muut, saaneet k?rsi? Ven?l?isten h?vityksi?. Murroksen takana odotamme vaan kunnes katteini tulee, ja sinnep? olisi rouvankin paras l?hte?. Kyll? min? n?yt?n tien."

"Kiitoksia, Mikkoseni", sanoi rouva Herner liikutettuna. "Vaan mit? tiet? me menemme, kun katteini Margunoff on pohjoisessa p?in?"

"No, kunhan vaan p??semme joen toiselle puolelle, joka t?ll? kohdalla on niin syv?, ett'ei kukaan p??se kahlaamalla sen yli, ei en?? ole h?t?? laisinkaan."

"No hyv?, sin? saat vied? meid?t minne tahdot, Mikko" -- sanoi rouva Herner p??tt?v?isesti. "Me olemme pian valmiit. Tule, Ilma; me otamme mukaamme vaan, mik? t?rkeint? on."

Molemmat naiset katosivat nyt hetkeksi. Kun he tulivat takaisin matkapu'ussa, oli Mikko jo edelt?k?sin l?htenyt rannalle veneen luo.

-- "Niin t?ytyy meid?n nyt j?tt?? rauhaisa kotimme, kenties ij?ksi p?iv?ksi!" huokasi rouva Herner katsellen ymp?rilleen surullisin silmin. -- "Jumala meit? varjelkoon!"

Ilma itke? tihutti ?itins? rinnoilla. H?nest? tuntui viel? raskaammalta j?tt?? lapsuutensa koti. Nyt ei mik??n, ei hymyilev? aamuaurinko, ei lintujen ilolaulut eik? aaltojen solina ilahuttanut h?nt?. Syv?ll? surulla kauniissa silmiss??n katseli h?n seutua ja kyyneleet vuosivat aina runsemmin. Vihdoin sanoi h?n irroittaen itsens? ?idin syleilyst?:

"Nyt on l?hd?n aika. Min? n?in Mikon meit? odottavan."

He astuivat nopeasti rappusille, sanoivat viel? kerran j??hyv?iset kodilleen, jonka ulko-oven he tarkkaan lukitsivat, ja riensiv?t sitten kiireesti rannalle, josta Mikko, joka jo oli irroittanut veneen, viittasi heille merkiksi, ett? heid?n tuli kiiruhtaa.

Ennenkuin menemme edemm?ksi t?ytyy meid?n ensin l?hemmin tehd? tili katteini Margunoffista ja suhteesta, miss? h?n n?ytt?? olevan rouva Herneriin ja h?nen tytt?reens?.

V?h?? ennen sodan syttymist? oli er?s suurenlainen kartano muutamia virstoja it??np?in Sikkil?st? tarjottu kaupaksi, koska sen omistaja oli tehnyt konkursin. Halullisten ostajain joukossa oli my?skin ven?l?inen Margunoff, er??n j??k?rirykmentin upsieri. Koska t?m? oli rikas, ei auttanut mit??n, ett? talonpojat ja seudun herrasmiehet, jotka eiv?t tahtonet ryss?? naapurikseen, kohottivat kartanon hintaa. Se joutui Margunoffille, joka paikalla puhtaassa rahassa maksoi ostohinnan. Kun kartano kaikin puolin oli korjattu, muutti h?n sinne asumaan ja eleli siell? Ven?l?isen tavalla. T?m? seikka tietysti suututti talonpoikia, jotka jo ennen vihasivat ven?l?isi?, joiden kauheista julmuuksista Pohjanmaalla "Ison vihan aikana" kertomuksia on s?ilynyt meid?n aikoihimme asti, ja Margunoff sai useasti kokea, kuinka syv??n h?n oli vihattu. Uhmistellen jatkoi h?n irstasta el?m?t??n huolimatta kaikesta nurinasta, mik? h?nt? kaikkialla kohtasi. Er??n? p?iv?n? oli Margunoff mets?st?m?ss?, jolloin h?nt? kohtasi niin ?killinen rankkasade, ett? h?nen t?ytyi k?yd? etsim??n suojaa itselleen. Sattumalta tuli h?n n?in kersantti Hernerin talolle, jossa h?n ei milloinkaan ennen ollut k?ynyt. Tuo rehellinen Suomalainen otti ven?l?isen vastaan kaikella mahdollisella kohteliaisuudella, ja Margunoff j?i y?ksi. Sen p?iv?n per?st? tapahtui sangen usein, ett? h?n joutui Hernerin taloon, joskopa oli paha tahi kaunis ilma, ja pianpa huomattiin, ett? nuo h?nen tihe?t vieraissak?yntins? olivat ainoastaan Ilman takia eik? kiitollisuudesta, jonka t?hden h?n n?ytti ne tekev?ns?. Herner pel?styi, kun h?n n?ki irstaisen ryss?n aikomuksen, ja antoi h?nen selv??n ymm?rt??, ett? oli paras lopettaa nuo tihe?t kestik?ynnit. T?m?n sai Margunoff my?s kuulla talonpojilta, jotka rakastivat urheata kersanttia, ja kun h?n ei n?hnyt vaivansa p??st? tarkoituksensa perille suoralla ja rehellisell? tavalla menestyv?n, p??tti h?n salaa voittaa aikomuksensa. H?nt? ei sent?hden koskaan n?hty p?ivill? Hernerin talon l?heisyydess?, vaan illan tultua hiipi h?n ymp?ri kuin susi. Mutta tuostakin sai Herner vihi? ja muutamana pime?n? syysiltana, kun Margunoff paraillaan koki p??st? joen yli aivan l?hell? kersantin kotoa, tuli tuo reipas Suomalainen h?nen vastaansa. Keskustelu alkoi; puhe muuttui kiivaammaksi ja vihdoin kiistailijat k?viv?t k?sikahakkaan. Margunoff, joka ei ollut heikko, puolusti itse??n kauan, vaan v?kev? Herner viimein kaasi h?nen maahan, johon h?n j?i makaamaan taittuneella k?sivarrella. Hernerilt?, kun h?n n?ki onnettomuuden, joka oli kohdannut vastustajaansa, katosi viha paikalla, ja menip? h?n auttavaisuudessaan niin pitk?lle, ett? h?n illan pime?ss? kantoi sel?ss??n voitetun ryss?n Sikkil??n, jossa h?n hankki h?nelle rattaat ja hevoisen. P??sty??n kotia t?ytyi Margunoffin ruveta s?ngyn omaksi ja siin? tilassa h?n oli, kunnes sota syttyi. Muutamia p?ivi? ennen sodanjulistusta l?ksi h?n, syd?mmess??n miettien kostoa, rykmenttins? luo kenenk??n aavistamatta oikeata suhdetta, koska ei kukaan viel? tiennyt sodasta mit??n. Vaan samassa, kun rauha rikottiin ja Ven?l?isten sotajoukot marssivat rajan yli Suomeen, l?ksiv?t talonpojat miehiss? Margunoffin kartanolle ja polttivat "ryss?n pes?n", joksi he sen nimittiv?t, poroksi. T?st? ei Margunoff saanut mit??n tietoa, ennenkuin Lapuan tappelussa. Silloin vannoi h?n talonpojille hirmuisen koston ja saavuttaakseen sen pyysi h?n Rajevskilt? pienen joukon j??k?reit? ja kasakoita, k?yd?kseen sotaa omin k?sin. T?m? esitys oli Rajevskin mielest? hyv?, koska Suomen talonpoikain partiokunnat nyt saisivat oivallisen vastustajan Margunoffissa, joka ei suinkaan ollut mik??n taitamaton upsieri.

Ett? Margunoffilla, paitsi kostoa niille, jotka olivat polttaneet h?nen talonsa, oli mieless??n my?s omat aikomuksensa Ilman suhteen, on luonnollista, ja h?n iloitsi jo edelt?k?sin voitostaan nyt, kun naiset olivat yksin??n kodissaan.

Edellisest? tied?mme, ett? Margunoff oli jo ehtinyt seudulle.

Puoliv?liss? tiet? rannalle seisahtui Ilma yht?kki? ja s?ik?hdyksen huuto p??si h?nen huuliltaan.

Kas t?ss?, mit? h?n n?ki!

Pitkin jokirantaa l?hestyi joukko sotamiehi? rivakassa marssissa. He olivat viel? pitk?n matkan p??ss?, vaan vaara oli kumminkin jotenkin uhkaava, koska pyssyn luoti helposti kantoi veneelle asti.

"Kiiruhtakaa!" huusi Mikko tarttuen airoihin ollakseen valmis l?htem??n vesille. "Ne on Margunoffin sotamiehi?, ja ett? h?n itsekin on muassa on luonnollista."

N?m? sanat siivittiv?t naisten askeleet; he milt'ei lensiv?t venett? kohden. Juuri kun p??siv?t sen luo ja rouva Herner jo oli puoleksi veneess?, lensi pyssynluoti suhisten h?nen korvansa ohitse, ett? h?n melkein tainnuksissa vaipui Mikon syliin. Ilma riensi ?itins? j?less? ja Mikon kehoituksesta molemmat naiset laskihevat pitk?kseen veneen pohjalle, jossa he olivat edes v?h?n suojassa Ven?l?isten kuulia vastaan, jotka nyt rupesivat suhisemaan heid?n ymp?rill??n.

"Tulivatpa he sent??n t?ll? kertaa liian my?h??n" -- sanoi Mikko laskiessaan aironsa veteen. -- "Me olemme jo niin paljon ennakolla."

"Vaan veneemme!" puuttui Ilma sukkelaan puheesen. "Jos ryss?t saavat sen k?siins?, on heillekin mahdollista tulla yli yht? pian, kuin mekin."

"Eip? niink??n", vastasi Mikko ja hymyili niin kummallisesti. -- "Onpa heid?n vaikea v?h?ss? ajassa onkia sit? yl?s joen pohjasta."

"Olet siis upottanut sen?" lausui rouva Herner, joka j?lleen oli tointunut ja kuullut Mikon viimeiset sanat.

"Olen, sill? aavistin jotakin kiusaa tapahtuvan, ja juuri sent?hden ryhdyinkin tuohon varmaan keinoon."

Rouva Herner loi rehelliseen Suomalaiseen kiitollisen katseen.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet