Read Ebook: Majurin holhokit by Nemirovich Danchenko Vasilii Ivanovich Mannst N Emil Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 828 lines and 27489 words, and 17 pages

ankaruudella", katsahdinpa silloin juuri majuria silmiin; sit? syd?mellist? herttaisuutta, mik? h?nen katseessaan p?ilyi!... Kirkkaan hehkuvana loisti se silmi? ymp?r?iv?in ryppyjen keskelt?.

-- Silloin puhuttelin h?nt? mit? suurimmalla ankaruudella t?h?n tapaan: kuinka saatoit sin?, tuhma tytt?, antautua sellaiseen ty?h?n? Eik? sinulle ole opetettu uskontoa?

Ja h?n vastaa:

-- Min? sain koulusta p??stess?ni kunniamerkin.

-- Vai niin, kunniamerkin, mutta ymm?rryst? ei suinkaan saanut. Jos muistaisit mit? uskonto opettaa, niin sin? tiet?isit, miten sellaisia itsemurhaajia kuin sin?, vastaanotetaan siell?, minne meid?n kaikkien kerran on tultava. Henkipatoille ei luvata mit??n armoa. Heid?n puolestaan ei uskalla kirkkokaan rukoilla; se on kielletty. Ainoastaan siin? tapauksessa, ett? tekisit sen mielenh?iri?ss?, ei rangaistus olisi niin kova.

-- Mit?s min? voin muutakaan tehd? -- h?n vastaa -- kun olen hylj?tty ja yksin koko maailmassa? Ovat pusertaneet minut tyhj?ksi kuin sitruunan ja heitt?neet sairaana kadulle, kun eiv?t en?? minua tarvinneet!

-- Yksin et suinkaan ole! Olenhan min?, lis?ksi toinen, kolmas. K?yh?n kaduittakin ihmisi?, jotka hylj?tyn hoimiinsa ottavat, siit? saat olla varma. Kerrotaan, ett? ulkomailla p??kaupungeissa nyky??n korjataan sikarinp?tk?tkin, miksik? ei siis ihmist??

-- On kyll? totta, ett? meid?nkin, miesten joukossa tavataan paatuneita roistoja. En sano sit? tuomitakseni ket??n, se ei kuulu minuun, mutta niin se vaan on, ett? he eiv?t tunne millaistakaan s??li? naissukupuolta kohtaan. Pidet??np? sit? joskus oikeana urotekonakin, kuka voi pett?? tuollaisen yksin?isen tyt?n ja sitten j?tt?? h?net tuuliajolle. Olen min?, hyv? herra, tuntenut sellaisia p??rosvoja, jotka sit? ovat tehneet, niin ett? saattaa ainoastaan ihmetell?, ett? maa heit? kantaa. Oikein l?piliipattuja konnia olen sill? alalla tavannut. Esimerkiksi: meill? intendentuurissa oli muudan alikapteeni Smij-Samotsvetov. H?n soitti kitaraa niin kauniisti ja lauloi tenori-??nell??n hyvin tunteellisia romansseja. Tenorit ovat tavallisesti typer?p?isi?, eik? Smijk??n saattanut liiaksi ymm?rryksell??n kehua, mutta tyt?st?j?n? oli h?n oikea Aleksanteri Makedonialainen. Eik? h?n tuntenut mit??n s??li? heit? kohtaan. Minun luullakseni asia riippuukin kokonaan siit?, onko meill? s??li? vai puuttuuko sit?. Jos s??liv?isyytt? puuttuu, niin on helppo voittaa mik? nainen tahansa. -- Heti kun h?n keksi arvoisensa esineen, alkoi h?n leijailla sen ymp?rill? niinkuin haukka kiert?? kyyhkyslakkaa... Ja ellei pieni kyyhkyl?inen silloin ajoissa pit?nyt varaansa -- niin heti oli haukka h?nen kimpussaan: k?sivarret koukussa kuin vempeleet, katse jaloutta osottavana ja sitten pikkuinen romanssi... "S? olet sieluni, s? kaikki olet mulle", j.n.e. Viikko kuluu, niin leijailee h?n jo toisen kyyhkyslakkaan luona. Hiisikonnia se t?ytyy sanoa. Kuinka paljon kyyneli? heill? onkaan omallatunnollaan!...

Sit? samaa tiet? p??tyi t?m?kin nainen avantoon... oli samaten joutunut tuommoisen kiusaajan kyniin. Ei h?nell? ollut sukulaisia eik? tuttavia, ei tyyssijaa mink??nlaista... Min? otin h?net majaani ja sanoin:

-- ?lk??, armollinen neiti, yht??n sanoko, ettei teit? kukaan tarvitse. Jumala, jota teid?n mielest?nne ei ole olemassa, on johdattanut teid?t suoraa tiet? minun luokseni.

Silloin tuli h?n katumap??lle ja lausui:

-- Min? sen tein surusta.

-- Minun luonani -- pitkitin -- on teille varattuna teht?v?, pyh? teht?v?. N?ettek? n?m? hylj?tyt lapset? Ruvetkaa ?idiksi heille. Te olette saanut opetusta, opettakaa te siis heit?, etteiv?t he sitten l?hde kelvottomina maailmalle. Ja teid?n tulee itsennekin hyv? olla -- te unhotatte surunne. El?m?ss? sattuu tosin monenlaisia selkkauksia, mutta kenties tekin viel? joskus tulette saamaan palkkanne.

Ja niinp? saatan sanoa, ett? siit? l?htien kuin lian tuli taloon, koitti pienoisilleni valoisampi aika. Nyt he ovat aina puhtaina, vaatteet pestyin? ja parsittuina. H?n on totuttanut heit? lukemaan ja puuhailee heid?n kanssaan p?iv?t p??st??n. Moni sit? ei kykenisi sill? tavalla tekem??n. Semmoista se on, taattoseni, ihminen ei todellakaan tied?, mist? h?n onnen saavuttaa. V?list? voi sen l?yt?? avannostakin.

-- Kas vaan, h?nh?n sopisi hyvin teille vaimoksi.

-- Kuka? Olga Stepanovna?

Majurin kasvot s?v?htiv?t tulipunaisiksi. Puna levisi siit? h?nen p??laelleenkin.

-- Ihmeellisi? asioita te vaan minulle kerrotte!

-- Kuinka niin?

-- No mitenk?s! Te, ihan yksin?nne, itse rutik?yh?, ja kumminkin -- kuinka monelle k?yh?lle olette valmistanut tilaisuuden nauttia kodinsuojaa ja kasvatusta!

-- Mit?s ihmeellist? siin? on?

-- Jopa siin? rikaskin tuumisi sinne t?nne, ennenkuin uskaltaisi ryhty?...

-- Niin, seh?n se juuri onkin, ett? ei pid? ensink??n tuumia. Jos ensin tuumittaisiin, niin j?isi moni hyv?teko tekem?tt?. Ei, toimi ensin ja sitten vasta tuumi, mit? viel? olisi teht?v?... Tee niinkuin sovistuu -- -- suoraan niinkuin syd?mesi k?skee... Siin? se on koko asian ydin.

-- Mit? tarkoitatte?

-- Sit?, ett? asiaan on aina k?yt?v? k?siksi ihan yksinkertaisesti, syd?men ??nt? noudattaen. Niin tein min? esimerkiksi k?ydess?ni kauppias Jegorovin luona, jolta vaimo oli kuollut vuosi sit? ennen. Oikein oli s??li miesparkaa! Itse h?n tosin istui ja haasteli minun kanssani; mutta sittenkin min? huomasin, ett? vaimonsa oli kuin ilmi-el?v?n? h?nen mieless??n... Mit? silloin sattui kielelleni herahtamaan, sit? min? h?nelle puhuin. Ja aina siit? pit?en k?y h?n joka viikko luonani ja liehaa pienokaisteni kanssa. Joka aamu l?hett?? h?n milloin nelj?nneksen vasikkaa, milloin kymmenisen naulaa naudanlihaa. Eilen suvaitsi h?n lahjoittaa meille koko sianpuolikkaan. Ja semmoinen kaunis sika kuin se oli! Jos sen olisi k??rinyt lev?ttiin ja pannut vaunuihin istumaan, ei sen suinkaan olisi tarvinnut h?vet? puolestaan. Niinkuin hyv?kin porvarinrouva! Kuten sanoin, ennen kaikkea -- yksinkertaisesti. Jos kysytte j?rjelt?nne neuvoa, kun ryhdytte johonkin asiaan ja l?hestytte sit? niinkuin kulkisitte saartokaivannon halki, silloin ette saa mit??n hyv?? aikaan. Ei, vaan siunatkaa itsenne ja sitten -- suoraan eteenp?in, syd?mest? syd?meen. Ja ennen kaikkea, ?lk?? pelj?tk? vaikeuksia. Jumala kyll? auttaa vaikeuksista. Jos ihmiset aina tuumisivat, niin ei mit??n tosihyv?? t?ss? maailmassa olisikaan. Ei, jos vain omatuntonne sanoo mink? hyv?ksi, niin k?yk?? rynn?ten p??lle. Vaikea ainoastaan n?ytt?? vaikealta.

Muutamain p?iv?in per?st? l?ksin Bobkovin luo.

Min? en tahtonut ennakolta ilmoittaa tulostani, ja sen t?hden k?vi niin, ett? kun vihdoin saavuin majurin "luostariin", en tavannut h?nt? kotosalla. Niin varhainen kuin viel? olikin, oli h?n jo l?htenyt veronkanto-matkalleen lasten hyv?ksi. Oven avasi minulle pirte? poikaressu, niin kirkassilm?inen ja punaposkinen, ett? vaivoin saatoin pid?tt?yty? nipist?m?st? h?nt? poskesta.

-- Tied?ttek?, me saamme t?n??n puuroa ja voita! ilmoitti h?n minulle yht?kki?, ja odottamatta minun iloista huudahdustani t?m?n hauskan toiveen johdosta, juoksi h?n takasin sis??n huutaen:

-- Veikot, vieras set? tuli!

P??llystakkia riisuessani tuli er??n toisen oven luona useampia lapsenp?it? n?kyviin, ilman v?hint?k??n pelon tahi h?mm?styksen merkki?. Kyll? n?kyi ettei heit? oltu liioin peloteltu. P?in vastoin katselivat he minua mit? suurimmalla uteliaisuudella.

-- H?nell? on tuuttia mukanaan! huusivat toiset heist? elokkaasti.

-- Ai, namusia!

-- Lapset, lapset... kuului jostakin kauempaa miellytt?v? naisen ??ni.

On todellakin naisia, joilla on niin omituinen ??ni, ett? se valtaa ihmisen kerrassaan. Kuulet tuon ??nen kauempana -- ja syd?nt?si vet?? vastustamattomasti sinne p?in. Semmoinen ??ni tavataan hyvin hyv?syd?misill? Ven?j?n naisilla. Jossakin el?m?n k??nnekohdassa on se rikkoutunut, ja tuon pienen repe?m?n kautta, joka t?ll?in on syntynyt, astuu h?nen sielunsa selv?sti ilmi.

-- Se on yhdentekev??; tehk?? hyvin, k?yk?? peremm?lle. Sila Sampsonovitsh on minulle jo puhunut siit?.

Kuinka h?n oli laiha ja hinter?! Se oli juuri h?nen ??nens?, jonka ?sken olin kuullut. Eik? h?nen ??nens? saattanut muunlainen ollakaan. N?ytti silt? kuin sielulla olisi ollut vain t?in tuskin tilaa ruumiissa. "Ruoko, joka h??lyy tuulessa", oli er??ll? tuttavallani papilla tapana sanoa n?hdess??n sellaisia. Myrsky kaataa tammenkin, mutta ruoko vaan taipuu, lyykistyy maata vasten, ik??n kuin anoen silt? suojaa, ja nousee j?lleen, pyrkien aurinkoon p?in. Sellainen oli h?nkin. Merkillist? mist? tuollaiset Ven?j?n naiset saavat sen voiman, mik? heill? on! Oikein sitke?henkisi?, saattaisi sanoa. Min? katselin h?nt? tarkemmin: pienoiset kasvot olivat niin kalpeat ja riutuneet. Verta ei tippaakaan. Huulet aivan valkoiset, tukka harva ja sile?ksi kammattu, ohimot suunnattomasti lontollaan, mutta otsakulmat sen sijaan liiaksi ulkonevat. Kulmakarvat -- mutta vaikea on sanoa oliko h?nell? niit? ollenkaan. Mutta sen sijaan -- kuinka ihmeen ihanat silm?t! Mik? syv?llinen katse! Ja tuossa katseessa juuri esiintyi koko h?nen kauneutensa. Joka kerrankin vain oli n?hnyt nuo silm?t, ei unhottanut niit? milloinkaan. Suuret, harmaat! Ruumis vaikka kituukin, on niiss? eloa kaksin, kolmin verroin. Niiss? asui niin paljon tunteellisuutta, syd?mellisyytt? ja suoruutta, ett? mik? hyv?ns? "premi?re beaut?" varmaan olisi kadehtinut niit?. Mutta puhdasta onnea ei niiss? koskaan n?hty p?ilyv?n. Ne olivat melkein aina suruiset ja niist? puhui ik??n kuin runollista synkk?mielisyytt?. N?ytti niinkuin olisivat ne etsineet jotakin kaukana olevaa, suloista, jotakin ihannetta tai y?llisen taivaan syvyyteen h?ipynytt? t?hte?. Vain harvoin niit? kirkasti hetkisen v?ikkyv? hymyily. Min? tarkkasin h?nen katsettaan, kun h?n silm?ili lapsia, ja panin huomiolle miten h?n puhutteli heit?: sanat olivat yksinkertaiset ja vaatimattomat, mutta sittenkin niin sielukkaat ja uhkuivat mit? syd?mellisint? hellyytt?. Vastatessaan kysymyksiini tai puhuessaan minulle jotakin, solahti h?nen voimaton, hento k?tens? tuon tuostakin alas, ja h?nen pitk?t sormensa silittiv?t jonkin pienen putuksen p?rr?ist? tukkaa.

-- Min? taidan viivytt?? teit??

-- Ette suinkaan, ty?mme ei ala aivan viel?.

-- Onpa teill? lapsia t??ll? koko joukko!

-- Niin.

Ja nyt ei se ollut hymyily, mik? valahti h?nen kasvoilleen, vaan jokin sis?lt? p?in leimahtava valo, joka tuokiossa kirkasti ne.

-- Kyll? on. Sila Sampsonovitsh... h?nh?n niit? aina... Eilen taas tapasi yhden, tuon tuossa. Serjosha, tulepas t?nne!

Teutaroiden kuve edelt?p?in, kuni pentu, joka viel? ei ole hemmottelulla pilattu tahi tottunut hyv?ilyihin, l?heni meit? punaverinen pojannaskali, jolla oli teirenpilkkuiset kasvot ja tukka niin j?ykk? ja monimetkuinen, ett? n?ytti olevan mahdoton saada sit? mill??n kurin taipumaan tai tottelemaan kampaa ja harjaa.

-- Mist? sin? olet?

H?n k??nsi teirenpilkkuiset kasvonsa Olga Stepanovnaan p?in.

-- Serjosha, vastaapas nyt mist? sin? olet tullut.

-- Tuoltapa vaan!

Ja h?n teki ep?m??r?isen liikkeen k?dell??n.

-- Taivaastako, vai?

-- E--en...

-- Mist?s sitten? H?n mietti hetkisen.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet