bell notificationshomepageloginedit profileclubsdmBox

Read Ebook: Majurin holhokit by Nemirovich Danchenko Vasilii Ivanovich Mannst N Emil Translator

More about this book

Font size:

Background color:

Text color:

Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page

Ebook has 828 lines and 27489 words, and 17 pages

-- Mist?s sitten? H?n mietti hetkisen.

-- Maalta.

-- Mit?s varten sin? tulit kaupunkiin?

-- Tulinpahan vaan.

-- Mutta miksi?

-- Otinpahan vaan ja tulin... Rantu-Senjka sanoi: et sin? l?hde, mutta min? l?ksin sittenkin.

Se ei ollut niinkuin h?n olisi puhunut, vaan niinkuin sanottavansa olisi luiskahtamalla luiskahtanut h?nen kielelt??n; ja siten puhuessaan h?n kaiken aikaa tuijotti syrj??n ja viittoi mielett?m?sti k?sill??n, aivan kuin ne olisivat olleet vieraat ja h?nen olisi ollut aivan helppoa py?ritt?? niit? ilmassa. Min? luulin jo ett? h?n oli lopettanut, mutta yht?kki? k?vi h?n j?lleen juron n?k?iseksi, ruopi mahaansa ja sanoa pupersi kiireesti:

-- Mutta min? sanoin h?nelle: ?l? ly?, min? olen pieni, koskee... Minua n?es mukittiin vain halolla, vain halolla. Juuri t?h?n paikkaan ja t?nne kanssa.

Niin lausuessaan osotti h?n hartioitansa ja rintaansa.

-- No, ja sitten min? l?ksin pois. Sonja on tuhma, -- h?n j?i sinne...

-- Puhutko sin? ?idist?si, vai kenest??

-- E--en... ?iti oli hyv?... ei h?n tapellut. H?n oli niin kipe?. H?n pantiin laatikkoon ja peitettiin multaan.

-- Ruumisarkkuun? Kuoliko h?n?

-- Ruumisarkkuun juuri... ruumisarkkuun... H?n kuoli, mutta en min? kuollut. Min? kun tahdoin ruokaa, niin eiv?t antaneet. Huusivat vain: "pyyd? Shutshka-koiralta, ehk? se antaa sinulle palasen". Ja pyysinh?n min? silt?... Mutta se vain murisi minulle -- mrrr -- ja puri minua.

Pojan kasvoissa n?kyi todellakin j?lki? koiran hampaista.

-- H?n se n?m?kin repi p??st?, sanoi h?n tarttuen otsahiuksiinsa.

-- Kuka? Shutshkako?

-- E--ei... Sotamiehen-vaimo. Shutshka oli sotamiehen-vaimon koira, ja minut j?tti kyl?kunta tuon vaimon hoitoon. Er?s set? sanoi: voipihan k?yd? niin, ett? Serjosha kuolee sotamiehen-vaimon luona; silloin t?m?n on helpompi ja poikakin joutuu korjuuseen. Mutta en min? tahtonut kuolla. Miksik? min? kuolisin?... Sitten min? l?ksin pois. T??ll? on hyv?, t??ll? annetaan puuroa; eilen saimme lihaakin. T??ll? saapi sy?d? kyll?lteen. Luulin min?, ett? h?nkin rupeisi tappelemaan, sanoi h?n katsahtaen syrj?silm?ll? Olga Stepanovnaan, -- mutta ei h?n ly?... Ehk? sitten, j?lest? puuron...

-- Ei, veliseni, t??ll? ei tapella! puuttui puheeseen pieni poikanen, p?rhe? kuin villakoira, ja ty?kk?si h?nt? nyrkill??n kylkeen.

-- No, eip?h?n ilmankaan!... Kuinka sit? muuten tulisi toimeen? Jos ei meit? ly?t?isi, niin...

-- Mutta eih?n ?itisik??n sinua ly?nyt?

-- Ei h?n ly?nyt niin ett? koski. Mutta ankara h?n oli kaikissa tapauksissa. Mit?s h?nest?, h?n oli kivuloinen. Mutta talonpojat, ne l?iv?t.

-- Oi, sin? pikku, pikku raukka! keskeytti h?net Olga Stepanovna, silitellen h?nen p??t??n.

Poika oikein sipristi silmi??n. N?ht?v?sti h?n ei ollut tottunut sellaiseen kohteluun.

J?timme h?net rauhaan. Kauan seisoi h?n siin?, tuijottaen j?yk?sti eteens?, jolla aikaa h?nen lapsenajunsa n?ht?v?sti oli kiihke?ss? toiminnassa. Nen? vetihen kurttuihin ja otsa ryppyihin. Ja yht?kki?, kun ei en?? kukaan odottanutkaan, huudahti h?n suurella ??nell?: "T??ll? on puuro niin makeata!"

-- Kas niin, t?ss? olen min?kin! kuului ??ni ovensuusta.

Solakka, mutta ruumiiltaan jo jotensakin vaurastunut poika, jolla oli tuuhea, lyhyeksi leikattu tukka, juoksi iloisesti sis??n, mutta pys?htyi ?kisti huomattuaan minut.

-- Grishka, mit? sin? s?ik?hdit? kysyi nuori nainen, kutsuen h?net luokseen. -- Tules t?nne!... Sila Sampsonovitsh on kyll? oikeassa sanoessaan, ett? t?m? poika se on meid?n joukkomme etevin.

-- Min? olen vanhin... Minut l?ysi set? katupylv??n luota.

-- Pylv?sniekka! kuului joku ilvehtiv?n h?nen takanaan.

-- Ja sin? Solamatti, -- h?s?hti Grishka katsahtaen taakseen. -- Sinut l?ydettiin solakosta -- sin? olet Solamatti.

-- Etk? h?pe?! torui h?nt? Olga Stepanovna. -- Eih?n voi tiet??, mist? Herra sallii kenenkin l?yty?. Ei pid? soimata ket??n.

-- En min? ilkeydest? sit? sanonut. Vasjka se aina tekee minulle kiusaa.

-- Niin, Grishka on nyt meid?n mestarina, Nyt tuli h?n pikim?lt??n kotiin sy?m??n ja menee sitten kouluun takasin.

-- Ettek? te juuri opetakin heit??

-- En; t??ll? on l?hell? k?sity?koulu. H?n opettelee puusep?n ammattia, oman toivomuksensa mukaan, ja toinen k?y sep?nopissa.

-- Nikolka, niin. Kyll? h?nkin pian tulee. H?n sai t?n??n aika lailla ty?njohtajalta.

-- Mit? h?n sai?

-- Ty?njohtaja veti h?nt? hiuksista ja korvista.

-- Mist? syyst??

-- H?n katkaisi viilan. Ansiostapa h?n saikin; ei meill? joutavista anneta kyyti?.

-- Onko sit? sattunut sinullekin? min? kysyin. Grishka katsoi minuun, nyyk?hytti p??t??n ja naurahti.

-- Kuinkas muuten? On toki kovastikin! Nyt ei en?? anneta... Min? olen sen koulun jo k?ynyt l?pi... Min? teen tuoleja, jakkaroita. Katsokaas tuonne! sanoi h?n osottaen sis?huoneen ovelle p?in, miss? suuri, valkoinen p?yt? oli n?ht?v?n?. -- Se on minun ty?t?ni. Semmoista min? teen vapaap?ivin?. Mestari ei ole auttanut v?h??k??n, min? olen itse tehnyt kaikki. Ja viel? min? aikaa my?ten laitan parempiakin kaluja. Sinulle, sanoi h?n k??ntyen Olga Stepanovnan puoleen, -- min? laitan piirongin sek? kaapin lehti- ja silmikkokoristuksien kanssa, ja viel? s?ngyn, jonka p??ty? pienet kyyhkyset kaunistavat. Kunhan k?yn puuhun-piirt?j?n luona opissa. Meill? ei p??sek??n kuka hyv?ns? puuhun-piirt?j?n oppiin. Ainoastaan ne, joilla on selvemmin sujuva k?si. Herran on tiet?minen, ett? meid?n ammattimme on puhdasta. Me k?sittelemme puuta. Siit? ei tartu likaa eik? hajua. Paljaita k?her?lastuja vain, jotka tuoksuvat niinkuin mets?ss?, ja ovat niin valkoisia ja puhtaita. Min? panin tuonne korillisen puup?lik?it?, selitti h?n toimekkaasti Olga Stepanovnalle. -- Mestari sanoi, ett? vie kotiin takkapuiksi, siihen ne kyll? kelpaavat.

Grishkan muoto osotti tavatonta reippautta ja varmuutta. H?n tunsi itsess??n, ett? h?n jo oli oikealla tiell?, ja n?ki tulevaisuuden kuvastavan selv?n? ja kirkkaana.

-- Kun min? tulen suureksi, niin rupean mestariksi ja avaan oman liikkeen, ja oppiin otan poikia Sila Sampsonovitshin lastenkodista... He saavat sitten avata oman ty?pajan.

Oli niin omituista n?hd? kaikkea tuota ymp?rill?ni, semminkin kun tiesin, ett? majuri Bobkov parasta aikaa kuljeskeli ymp?ri puodeissa, kauppahalleissa, kirkoissa, esplanaadeilla sek? filantroopisten kauppiasten luona, pyyt?en ja kerj?ten elatusapua t?lle oivasti ja onnellisesti varttuvalle lapsijoukolle. Juuri semmoisilla "Kristuksen nimeen" kootuilla varoilla kasvatti h?n todellakin kaikkia n?it? pieni?, n?it? "harhaan joutuneita" lapsia, eik? h?n milloinkaan koko n?in? vuosina unhottanut evankeliumin sanoja: "?lk?? surko huomisesta p?iv?st?"...

-- Miten raskaita olot toisinaan ovatkin olleet -- kertoi Olga Stepanovna, ik??n kuin arvaten minun ajatukseni -- ei Sila Sampsonovitsh koskaan ole horjunut uskossaan. "Kyll? me tulemme toimeen, ei Jumala hylk?? meit?!" siin? kaikki mit? sellaisissa tiloissa olen kuullut h?nen lausuvan. V?list? tulee h?n kotiin iltasilla v?syneen? ja rasittuneena; h?nh?n on liikkeess? pitk?t p?iv?t. "Mik?h?n meille tulee huomenna eteen, mit? ihmett? me teemme?" kysyn min?. -- "Me teemme mit? Jumala k?skee. Eih?n meill? ole mit??n syyt? olla levottomia. Katsopas n?it?, sanoo h?n osottaen lapsia, -- mit?s luulet heid?n olevan? He ovat Jumalan taimia, taivaan lintusia, kukapa siis pit?isi heist? huolta, ellei taivaallinen Is??" Semmoinen on meid?n majuri.

-- Poikiako teill? siis vain onkin?

-- Ei, on meill? kaksi tytt??kin. Mutta heid?n sijansa on ky?kiss?, miss? saavat laittaa ruokaa n?ille. Min? olen pannut sen heille m??r?ksi. Jonkunhan siin?kin puuhassa on oltava. Ja onpa hyv? heihin itseens?kin n?hden, ett? saavat jo lapsuudesta tottua j?rjestykseen ja taloudentoimiin.

Samassa tuli juuri kuin kutsuttuna ovessa n?kyviin pieni tytt?, jolla oli suuret, h?mm?styst? osottavat silm?t.

-- Mit? tahdot, Lupotshka?

Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page

 

Back to top