Read Ebook: Hopeaparvi: Seikkailuromaani by Beach Rex

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 2100 lines and 51564 words, and 42 pages

"Emme voi tuhlata aikaa, sill? olemme t??ll? vain asioilla", vastasi Emerson.

"Asioilla?" toisti Clyde. "Tuohan kuulostaa sangen mielenkiintoiselta. En ole vuosikausiin tavannut ket??n, joka olisi todellakin tehnyt jotakin, niin ett? jonkun todellisen teht?v?n suorittaminen lienee jotakin aivan erikoista."

"Etk? siis tee mit??n?"

"Oh, kyll?. Olenhan aina toimessa kuin yksijalkainen miekkatanssia, mutta mit??n en oikeastaan tee, ellei nyt oteta huomioon valtakirjojen allekirjoittamista, korkojen nostamista ja muuta sellaista roskaa. Toivoisin olevani sinun asemassasi Boyd, olet aina ollut onnenpoika." Emerson hymyili, mutta katkerasti, ajatellessaan ?skeist? vierailuaan ja kokemuksiaan.

"Tarkoitan mit? sanoin", jatkoi Clyde. "Ajattelehan menestyst?si yliopistossa ja miten saavutit kaikkien jakamattoman my?t?tunnon. M --" H?n vaikeni ja heilautti p??t??n pohjoiseen kaupunginosaan p?in. "Poistuttuasi h?n ei ole kertaakaan suunnannut kiikariaan meit? muita poikia kohti, ei, vaikka olen kosinut h?nt? s??nn?llisesti kerran kuukaudessa ja aina t?yden kuun iltana." H?n huojutteli Juhlallisen vakavasti kiharaista p??t??n ja huokaisi. "Paitsi sinua on vain yksi, jolle h?net soisin, ja tuo ainoa olen min? itse."

"Enp? tied?, onko h?n oikein sovelias meill? kummallekaan", hymyili Boyd.

"Olen joka tapauksessa iloinen, ett? olet palannut, sill? sinulla on nyt er?s uusi kilpailija."

"Kuka?"

"H?n on l?nnest? kuten sin?kin, mutta h?nen nime??n en tied?. En ole, n?etk?s, sattunut viel? kertaakaan h?nen tielleen. Mutta meid?t Chicagon pojat h?n on jo j?tt?nyt kauas j?lkeens?."

"Waylandin sanoista ja k?yt?ksest? huomasin kyll?, ett? t??ll? oli jotakin tekeill?." Boydin katse oli ter?v? ja vaaniva.

"Chicagosta emme h?nt? p??st?, ja sin? olet ainoa, joka voit siit? huolen pit??", jatkoi Clyde. "Sanon sinulle, ett? h?n on kaivannut sinua, ik?v?inyt niin, ettei ole meit? muita muistanutkaan. Olet onnellisempi kuin tied?tk??n."

"Min?k? onnellinen! Hm! Teh?n olette kaikki muut rikkaita --"

"En ainakaan min?! Omaisuuteni on jo huvennut niin v?hiin, ett? tulen juuri nipin napin koroilla toimeen, ja nyt, kun se on liian my?h?ist?, olen alkanut havahtua ja kyll?sty? t?h?n vetelehtimiseen. Tahtoisin mielell?ni ryhty? johonkin, mutta kun olen Chicagossa niin tunnettu, ei siit? tule mit??n. Liikemieheksi en sit?paitsi varmastikaan kykenisi."

"Annan sinulle tilaisuuden yritt??", virkkoi Boyd. "Olen t??ll? hankkimassa rahaa er??seen edulliseen yritykseen."

Clyde kumartui kiihke?sti l?hemm?ksi. "Jos sanot, ett? se on edullinen, niin en tahdo muuta tiet??k??n. Olen valmis koettamaan onneani, olipa sitten kysymys arpapelist? tahi miestaposta."

"Selit?n kaikki, niin voithan itse p??tt??."

"Siit? en oikeastaan v?lit? v?h??k??n, mutta jos kerran haluat tehd? sen, niin olen pelkk?n? korvana." H?n kuunteli tarkasti selostusta ja loi Boydiin silloin t?ll?in ihailevan katseen. Heid?n ollessaan yliopistossa oli Boyd Emerson aina ollut h?nen suurin ihanteensa eik? tuo suhde ollut viel?k??n muuttunut.

"Hupaista hommaa, vai mit??" kysyi h?n, kun Boyd oli lopettanut.

"Kyll?."

"Sittenp? l?hden katsomaan. Rupean osakkaaksi, jos otat minut mukaasi."

"Mukaani? Et pit?isi sellaisesta el?m?st?", sanoi Emerson h?mm?styneesti.

"Kyll?. Juuri sellaisesta olen aina unelmoinutkin." H?n suoristi kapeita olkap?it??n. "Eik? minulta puutu kokemustakaan ulkoilmael?m??n n?hden, sill? oleskelinhan kerran koko kes?n Adirondaek'issa. Mets?stelimme hirvi?, joita emme tosin saaneet ainoatakaan, ne kun pysytteliv?t hotellista aina liian et??ll?, mutta vuoristoel?m?n tunne tarkoin."

"T?m? on aivan toista", huomautti Boyd, mutta Clyden Innostus yltyi vain.

"Olen oivallinen kalastajakin ja onpa minulla vehkeit?kin iso kasa."

"K?yt?mme verkkoja."

"Eik? mit?. Eih?n se ole lainkaan hauskaa. Otan mukaani suuren valikoiman kaikenlaisia perhosia, ja sitten perhostamme, niin ett? koko joki vaahtoaa." Emerson keskeytti h?net ja selitti lyhyesti, miten lohenkalastuksessa menetell??n, mutta nuorukaisen innostusta ei voinut mik??n masentaa.

"Anna minulle edes jokin teht?v? -- sellainen, jossa minun ei tarvitse kanniskella raskaita esineit? -- ja saatpas n?hd?, ett? osaan olla ahkerakin. Sano mink?laiset turkit ja pistoolit ostan, niin ett? tied?n hankkia kaikki, mit? tarvitaan. Sijoitan yritykseen kymmenentuhatta dollaria, sill? suurempaa summaa en saa nyt k?siini."

"Et tarvitse turkkeja etk? ampuma-aseitakaan", nauroi Boyd. "Kun palaamme Kalvikiin, ovat p?iv?t pitk?t ja helteiset ja maa on kaikkialla villien kukkien peitossa."

"Sep? hienoa! Rakastan kukkia, ja ellen osaa kaloja pyyt??, voinen tehd? jotakin muuta."

"Osaatko kirjanpitoa?"

"En, mutta mandoliinia osaan kyll? soittaa", ehdotti Clyde toivehikkaasti. "Arvelen, ettei tuolla er?maassa olisi lainkaan hullumpaa saada silloin t?ll?in kuulla hiukan musiikkiakin."

"Vai osaatte te soittaa mandoliinia?" kysyi Fraser vakavan uteliaasti.

"Kyll?. En ole tosin pitk??n aikaan harjoitellut, mutta --"

"Ottakaa h?net", keskeytti Fraser Emersoniin k??ntyen. "H?nh?n voi istua s?ilyketehtaamme portailla kukkaiskiehkura kulmillaan ja soitella miestemme ratoksi. Kilpailijanne tulevat varmasti hulluiksi kateudesta."

"?lk?? laskeko leikki?", sanoi Clyde vakavasti. "Haluan todellakin mukaan."

"Min?k? leikki??" Fraserin kasvot olivat kuin puuhun veistetyt. "Mit??n varmaa en voi viel? luvata", vastasi Boyd v?ltellen. Fraser purskahti samassa aivan odottamatta hillitt?m??n nauruun.

"Minulleko nauratte?" tiuskaisi Clyde.

"En suinkaan! Mieleeni johtui vain er?s tapaus lapsuuteni ajoilta, joka sattui is?lleni", ja seikkailija purskahti j?lleen kaikuvaan nauruun. Clyde tuijotti h?neen kiukkuisesti, mutta kun miehen iloisuus oli aivan liian vilpit?nt? mit??n ep?luuloja her?tt??kseen, k??ntyi h?n j?lleen Emersoniin ja jatkoi entist? kiihke?mmin:

"Niin, tuumi asiaa. Sill? aikaa haalin pojat koolle ja huomenna sy?mme kaikki yhteisen aamiaisen yliopistoklubilla, jolloin voit kertoa heillekin suunnitelmasi."

Boyd oli painanut kantap??ns? Fraserin varpaille huomauttaakseen, ett? t?m?n nauru alkoi k?yd? hermostuttavaksi, kun seikkailija samassa vaikeni ja huudahti:

"Katsokaahan Georgea! H?n kulkee unissaan ja luulee varmaankin olevansa k?ttenhoitosalongissa."

Emerson k??ntyi ja n?ki kaukana ovella Baltin j?ttil?ishahmon. Tohtimatta l?hte? luovimaan v?ke? t?ynn? olevan salin poikki oli t?m? kaikesta p??tt?en jo jonkun ajan koettanut her?tt?? heid?n huomiotaan, koska h?n Boydin katseen kohdatessaan alkoi heti tarmokkaasti viittailla.

"Pyyd? h?net t?nne", sanoi Clyde nopeasti. "Haluaisin mielell?ni tutustua h?neen." Emerson noudatti kehoitusta ja viittasi kalastajalle, joka n?hdess??n, ettei muu auttanut, rohkaisi mielens? ja astui ep?r?iden sis??n l?htien pyrkim??n yst?viens? p?yt?? kohti. Reitti oli kuitenkin vaaroja t?ysi, ja n?ille oudoille vesille jouduttuaan h?n menetti heti ohjauskykyns?. Pel?ten joutuvansa er??n tarjoilijan jakoihin h?n poikkesi oikealle ja t?rm?si er??seen p?yt??n, jonka ymp?rill? istui suuri seurue hienoja naisia ja herroja, jolloin h?n anteeksipyynt?j? soperrellen per?ytyi er?st? suurta porsliinimaljakkoa vasten, joka huojahti arveluttavasti uhaten pudota jalustaltaan.

"Ennen ohjaisin h?rk?valjakon t?m?n huoneen l?pi kuin h?net", virkkoi Fraser. "H?n s?rkee varmasti jotakin."

Tiet?en joutuneensa yleisen huomion esineeksi Iso-George menetti malttinsa kokonaan; kasvot punehtuivat ja otsalle ilmestyi suuria hikikarpaloita.

"Kunhan hovimestari vain antaisi h?nen olla nyt rauhassa", sanoi Boyd. "George voisi silpoa h?net j?sen j?senelt?." H?n oli tuskin lausunut sanat, kun er?s tarjoilija kiiruhti Georgen luo sanoen t?lle jotakin, johon tuo j?ttil?inen kuului kiivaasti tiuskaisten vastaavan:

"Ei, erehtynyt en ole! Asun t??ll?, ja ellette v?isty tielt?ni, astun jalallenne." H?n astui uhkaavasti kohti, jolloin tarjoilija luopui vaatimuksestaan, joka oli n?ht?v?sti koskenut iltapukua, ja kumarsi alistuvasti. Nauru ja puheensorina taukosivat, ja juhlallisen hiljaisuuden vallitessa uursi George tiens? eteens? r?h?ht?m?tt? tuijottaen yst?viens? luo, jonne p??sty??n h?n vaipui raskaasti er??seen nojatuoliin, joka natisi h?nen painonsa alla.

"Limonaadia ja joutuin!" k?ski h?n, "sill? olenhan aivan hiest? m?rk?. N?m? lattiat ovat niin kirotun liukkaat, etten osaa astua kunnon askelta. Olen jo kymmenen minuuttia seisonut ovella ja seiv?st?nyt teit? katseillani", lis?si h?n kulmiaan rypist?en.

"Onko jotakin hullusti?"

"Kaikki! T?ss? hotellissa on ensinn?kin aivan mahdoton asua. Olen jo kolme tuntia koettanut saada unen p??st? kiinni, mutta tuo soittokunta tekee sen mahdottomaksi, ja ilmaradan junat menn? huristavat joka toinen minuutti ikkunani ohitse hirmuisella jyrin?ll?. Joka taholta kuuluu vihellyksi?, kellojen kilin?? ja --. Emmek? voisi l?yt?? jotakin rauhallista majataloa, jossa voisin nukkua levollisesti pari tuntia?"

"Hotellit ovat t??ll? kaikki samanlaisia", vastasi Boyd. "Totutte pian kaikkeen tuohon."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet