Read Ebook: Muistelmia Kiinasta by Arpiainen Wilhelmiina

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 749 lines and 29066 words, and 15 pages

oli Tshenkiang! Kansa tiesi paljon pahaa ulkomaalaisista, sill? monet heist? eliv?t siell? hurjasti. Meit? kutsuttiin aina "jang kueitsir", s.o. ulkomaalainen piru eli paholainen. Nimitys kueitsir, paholainen oli Tshenkiangissa aivan yleinen nimitys vieraan paikkakunnan ihmisille Esim. Naankingist? tulleita kutsuttiin "Naanking kueitsir!" Me totuimme niin tuohon nimeen, ett? sitten, kun toisen nimen saimme, tuntui ihan oudolta!

Pienet, polvenkorkuiset lapsetkin, jotka eiv?t viel? puhua osanneet, koettivat sanoa: "kueitsir", n?hdess??n meid?t. Vanhemmat peloittivat lapsiaan, sanomalla:

"Jos itket, niin jang kueitsir tulee ja vie sinut."

Eih?n ollut ihme, jos lapsukaiset pelk?siv?t meit?. N?hdess??n meid?t kadulla, juoksivat lapsiraukat pel?styneen? sis?lle tai piiloutuivat ?itins? taakse.

Ensim?lt? meit? kivitettiin kaduilla. T?ysi-ik?iset ihmiset yllyttiv?t pieni? poikia ja he kivittiv?t meit?, kuin koiria. P??t?mme suojasimme sateenvarjolla ja ihmeellisesti tulimme suojelluksi, vaikka v?list? lenti kivi? satamalla. Siit? emme pel?styneet, vaan kulimme samoja katuja aina uudelleen. V?hitellen he v?syiv?t ja lakkasivat kivitt?misest?.

Harvat uskalsivat tulla meille. Usein kysyiv?t, mit? maksamme, jos yhtyv?t kirkkoomme eli seurakuntaamme. Monasti n?yttiv?t meille ooppiumia ja sanoivat:

"T?m? on tuotu teilt?!"

Kulimme katuja pitkin ja poikki. Meille pantiin istuin tuvan ulkopuolelle ja sadat kerrat istuimme siten taivasalla puhuen rakkaasta Vapahtajastamme.

Neiti H--lla oli kerran viikossa ompeluilta, johon osanottajat saivat pienen palkan ty?st??n. Heille opetettiin kristinopin p??totuuksia ja siten koetettiin kylv?? totuuden sana heid?n syd?miins?.

Oli meill? pieni p?iv?koulukin, jossa ensin oli vaan poikia, mutta sittemmin tytt?j?kin.

Kappelissamme k?vi paljon miehi?, mik? uteliaisuudesta, kuka v?ittelyn halusta. Naisia k?vi hyvin v?h?n. K?vij?ist? useammat eiv?t malttaneet kuunnella. Kyseliv?t vaan sy?misi?mme ja juomisiamme. Olihan joukossa ajattelevaisiakin ja monta ihanaa hetke? saimme siell? viett?? puhellessamme semmoisten sielujen kanssa.

Tshenkiangissa ty?skenteli nelj? eri l?hetysseuraa, nim. Baptistien, Methodistien, Presbyteriaanein ja Kiinan Sis?maan L?hetys. Syd?mellisess? sopusoinnussa ty?skenteliv?t ne. Joka Keskiviikko oli yhteinen rukoushetki. Opettajat ja johtajat kun vaelsivat sovussa, niin seurakunnat tekiv?t samoin.

Jospa Jumala armossaan l?hett?isi l?hetysty?h?n miehi? ja naisia, joilla on Kristuksen mieli -- rauhan ja rakkauden henki!

Ty?tovereillamme oli sama kokemus ty?n suhteen kuin meill?kin. Uskollisesti olivat he ty?t? tehneet jo vuosikausia, siin? vahvassa luottamuksessa, ettei Herrassa tehty ty? ollut turhaan menev?. -- Vaikkei paljon hedelmi? n?kynyt, eiv?t he ep?ilykseen vajonneet. Kerran er?s heist?, herra Woodbridge, -- Ameriikkalainen -- puhui er??ss? kokouksessa jokseenkin n?in:

"On jo vuosia vier?ht?nyt siit?, kun Kanadassa nousi kysymys rautateiden rakentamisesta asumattomiin seutuihin. Ihmiset pudistivat p?it??n, nauroivat ja sanoivat ivallisesti:

"'Hm! rautateit? noiden suurten, tuntemattomien er?maiden kautta, joiden ylitse taivaan linnutkaan eiv?t voi lent??! No, kaikkia ne ihmiset tuumivat! Katsotaanhan nyt, mit? siit?kin hommasta tulee!'

"Mutta miehi? l?ytyi, jotka vuosikausia miettiv?t asiaa, tekiv?t piirustuksia ja kulunkiarvioita. Tuli aika ja rakennus alkoi.

"Taas heille naurettiin, mutta he antoivat naurajain nauraa. Moittijat sanoivat:

"'Kyll? nyt haaskataan valtionvaroja! Tuonne maan poveen haudataan tuhannet dollarit! Jospa tuhannet riitt?isi, mutta miljoonathan siihen menee!'

"Nuristiin ja naurettiin. Monta hauskaa hetke? naurajilla olikin, mutta pian tuli loppu sille 'ilolle', sill? rata valmistui ja kulku alkoi. Tuppisuuksi j?iv?t naurajat n?hdess??n h?yryhevon kiit?v?n kaukaisten er?maiden halki, viilettelev?n kohisevien koskien ylitse. K?vin kotonani, kulkien juuri tuota tiet?, josta puhun. Suuret kaupungit, kauniit asemat kaunistavat nyt entisi? er?maita. Kuka joutui h?pi??n? Narrimaiset naurajat tietysti!

"Jumalalla on rakennus tekeill?. H?n on tehnyt piirustukset, varannut varat ja rakennustarpeet, sek? ty?miehet. Kysymys ei ole pienest? rakennuksesta, vaan laajasta, koko maailmaa k?sitt?v?st? rakennuksesta ja siksi ovat ty?miehet hajoitetut ymp?ri maailman. T?m?n maailman viisaat nauravat Jumalalle ja meille. H?n antaa heid?n nauraa. Tehk??mme mekin niin. Naurakoot vaan, jos haluttaa. Tulee toinen aika. Rakennus valmistuu. Sitte ei naurajia naurata! Sisaret, veljet! Rohkeasti eteenp?in! Ei ole pel?tt?v? kallion kovuutta. Takokaamme uskollisesti saarnaamalla sanaa, sill? onhan Jumalan sana 'vasara, joka vuoret murentaa!' Toverit! pois v?symys, pois pelko!"

Jumala tarvitsee palvelijoitaan niin karussa, kuin viljavassakin seudussa. Kyll? me olisimme mieluummin menneet niille seuduille, joissa ihmiset 'halusivat' kuulla sanaa, jollei tie olisi sulkeutunut.

Tshenkiangissa Herra opetti tyytym??n H?nen tahtoonsa -- ilolla, mieluisesti, ei pakosta. Sanassa sanotaan:

"Iloitse Herrassa ja H?n antaa, mit? syd?mesi halajaa." Olemme taipuvaisia iloitsemaan enemm?n lahjoista, kuin niiden Antajasta. Paljon on Herralla ty?t? opettaessaan meille pysyv?ist? iloa, iloa H?ness?.

K?ynti Maovuorella.

Kuuluisammat temppelit Kiinassa ovat rakennetut vuorille. Muutamat niist? ovat kautta maan kuuluisia, toiset tunnetut vaan paikkakunnalla.

Tshenkiangin tienoolla on Maovuori kuuluisin. Sinne on muutaman tunnin matka kaupungista. Siell? oleva temppeli on pyhitetty kolmelle Mao nimiselle veljekselle, jotka eliv?t toista tuhatta vuotta sitten. Se on avoinna ainoastaan kolme kuukautta, uudesta vuodesta alkaen. Sin? aikana vilisee pyhiinvaeltajia kaupungin kaduilla. Heill? on pieni, hamppukankainen pussi kaulassa, johon on kirjoitettu sanat:

"Shang shaan, shao hsiang", s.o. vuorelle, suitsuttamaan.

Kerran p??tin menn? sinne. Aamulla aikaiseen l?hdimme matkalle. Kulimme suurien kylien ja viljavien vainioiden kautta kauvemmaksi sis?maahan. V?hitellen muuttui seutu. Talot harvenivat, peltoja ei n?kynyt. Tulimme kolkkoon seutuun. Tien molemmin puolin oli sinne, t?nne asetettu pieni savinen jumala tai rakennettu pieni pyh?kk?, jossa toivioretkel?iset uhrasivat.

Ihmisi? tuli ja meni. Yhdet kulkivat kantotuoleissa, toiset ty?nt?k?rreiss?, muutamat ratsastivat, mutta suurin osa kulki jalkasin.

Istahdimme tiepuoleen lev?ht?m??n. Muutamia miehi? tuli vuorelta p?in. Yksi heist? kysyi:

"Meneek?s ulkomaalainen opettaja Mao vuorelle suitsuttamaan?"

"En, en mene suitsuttamaan", sanoin, "sill? en palvele p'uusaa."

Nyky??n Kiinalaiset kutsuvat kaikkia jumaliaan p'uusaaksi. Sana ei ole Kiinan kielinen, vaan kulki Kiinaan Indialaisten jumalien mukana.

"Ket?s palvelet?" kysyi h?n.

"On olemassa yksi, ainoa Jumala, taivaan ja maan tekij?. H?nt? palvelen", vastasin.

Mies katsoi minuun vakavasti ja sanoi:

"Niink? on? Onko vaan yksi Jumala? En ole sit? ennen tiet?nyt, eik? kukaan ole minulle sit? sanonut."

Avoimella syd?mell? kuunteli ja kyseli h?n. H?n osti muutamia kirjoja, luvaten lukea ne. -- Kuuden p?iv?n matka oli h?nell? kotiinsa.

Vuoren juurella olevan, ison kyl?n asukkaat eliv?t ilossa ja humussa. Joka talossa oli pyhiinvaeltajia. Useamman talon v?ki, niin suuret, kuin pienetkin valmistivat savesta temppelin ja puusien kuvia sek? kaikenlaisia leluja.

Sain asunnon suurimman kadun varrella isossa ravintolassa. Huoneita oli useita, mutta kaikki ikkunattomia. Suurimmassa huoneessa oli 8 nelikulmaista p?yt??. Siihen kokoontui ihmisi? kuulemaan, mit? heille kerroin ja kyselem??n yht?, toista maastamme ja kansastamme. Kysyiv?t jos meill? oli virkamiehi?, kouluja j.n.e. Kuultuaan vastaukseni, kuiskailivat he kesken??n:

"Heill? on niinkuin meill?kin!" Katse, jonka loivat toisihinsa, sek? ??nenpaino, mill? tuon lausuivat, ilmaisi minulle paljon. He ajattelivat n?in:

"No ovathan he sitten v?h?n ihmisten kaltaisia!"

L?hdin vuorelle. Sen juurella oli muutamia pienempi? temppeleit?. Lahot jumalat asustivat niiss?. Milt? oli puolet muodosta poissa, kulta k?si, vaan ei se est?nyt silkkipukuisten miesten ja naisten polvilleen lankeamasta niiden eteen. Kuinka syd?nt? s?rkev?? olikaan n?hd? j?rjellisten ihmisten kumartelevan hajoavia savikappaleita, lahonneita puupalasia.

Kurjissa h?kkeleiss? vuoren juurella asui kerj?l?isi?, jotka sel?ss??n kantoivat huonovoimaisia templiss? k?vij?it? yl?s vuorelle.

Ainakin tuhannen kiviporrasta oli rinnett? my?ten kiertelev?ll? tiell?. Tapasin vanhan miehen, jota nuori kerj?l?inen kantaa retuutti sel?ss??n. Mit?s tien pituudesta, mit? vaivoista, kunhan vaan "puusan" luokse p??sen, n?ytti vanhus ajattelevan.

"Mit?s hyv?? vanhus toivoo 'puusalta'?" kysyin.

Ukko tyytyv?isen? hykert?en kuivettuneita, tutisevia k?si??n, vastasi kuiskaten:

"H?n maksaa salaisesti!" Puhuin h?nelle Jeesuksesta, joka salaisuudessa n?kee ja maksaa julkisesti, mutta vanhus tuli kovin levottomaksi, vaatien nuorukaisen h?nt? kiireesti viem??n yl?s.

Vuorelle tultuani astuin temppeliin. Uh, miten likaista siell? oli! Huoneita oli useitakin, mutta yhden n?keminen riitti minulle. Siin? oli kolme, savun mustuttamaa jumalaa. Ne olivat niin p?lyss? ja noessa, ettei voinut eroittaa niiden muotoa. Niiden edess? oli korkea, metallinen jalka, jolle oli asetettu porolla t?ytetty metallinen vati, jossa poltettiin suitsutusta. Rukoilijat lankesivat kuvien eteen polvilleen, mutta ??nett?min?, sitten sytyttiv?t kynttil?n ja suitsutuksen, poistuakseen heti, j?tt?en tilan toisille.

Siin? seistess?ni puhuin ainoasta, totisesta Jumalasta, joka n?kee ja kuulee. "Katsokaapas", sanoin, "n?m?t 'p'uusaat' eiv?t voi pest? itse??n p?lyst? ja noesta. Ne eiv?t voi itse??n auttaa. Kuinkas ne voisivat ihmisi? auttaa?"

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet