Read Ebook: Saara: Romaani by Janson Kristofer

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1402 lines and 42282 words, and 29 pages

Is? kantoi tunnottoman naisen sis?lle, laski vuoteelle ja istui itse viereen tuijottaen siihen. J?? alkoi sulaa vaatteista ja tippua lattialle. Saara menness??n l?pi huoneen, n?ki kyynelen vuotavan is?n poskella. Vaimo raukka j?tettiin nyt naisten huostaan. H?n pidettiin kylm?ss? vedess?, siksi ett? j??hmettyneet j?senet alkoivat pehmet?, sitte hierottiin l?mpim?ll? ?ljyll?.

Sill'aikaa kulki Saaran is? rauhatoinna arkihuoneessa edestakaisin itsekseen mutisten. Saara meni oven taa ja kuuli h?nen puhuvan korkeammalla ??nell?. H?n ei voinut olla kuuntelematta. Korva oven raossa kuuli h?n is?n rukoilevan:

-- Oi Herra Jumala, el? anna t?m?n synnin langeta minulle! El? rankaise minua vihassas ja el? ota pois minulta sinun armoas. El? anna nuoruuden syntien etsiskell? vanhuuden p?ivi?!

Ei Saara uskaltanut enemp?? kuulustella. Mit? t?m? merkitsi? Nuoruuden syntej?!... Mit? h?n tarkoitti?

Nainen oli viety vierashuoneesen. Paloviinansekaista kiehutettua maitoa oli kaadettu h?nen suuhunsa Vierashuoneen sivulla oli puutarhan puolella parveke. T?ytyi menn? huoneen l?pi, ovesta p??st?kseen parvekkeelle. Mutta molemmista sivuhuoneista voi ikkunan kautta heitt?yty? parvekkeelle vaikka ei se ulottunutkaan ikkunoihin asti. Saara k?ytti t?t? hyv?kseen: Is?n levottomuus ja ihmeellinen rukous olivat avanneet h?nelle oven salaisuuteen, jonka h?nen t?ytyi saada tiet??. Kumarassa sein?n viereen litistyneen? istui h?n parvekkeen nurkassa, josta itse n?kym?tt?m?n? voi akkunan kautta n?hd? suuren vuoteen, miss? outo nainen lep?si lumivalkeana kasvoiltaan, silm?t ummistettuina.

Is? oli yksin sis?ll?, rauhallisena ettei kukaan h?nt? n?kisi, sill? eih?n kukaan ollut mennyt parvekkeelle. H?n istui tuolilla vuoteen ??ress?, selin Saaraan. Sairaan toista k?tt?, joka lep?si peitteell?, l?mmitti h?n molemmissa k?siss??n ja katseli taukoamatta h?neen itsekseen puhuen. Saara ei kuullut mit??n. ?kki? aukaisi sairas suuret, siniset silm?ns?:

-- Saara -- huudahti is?, ja heitt?ytyi polvilleen h?nen viereens?, suuteli h?nen silmi??n, suuta, poskia ja k?si?, nyyhkytt?en ja kiitt?en Jumalaa. Ulkona parvekkeella v?risi Saara ja tunkeutui l?hemm?ksi sein??. Tuntui kuin olisi ty?st?ns? kiinni saatu pahantekij?. Oma nimens? sai h?net kauhistumaan. H?n yl?s nousi hiljaa, hypp?si sis??n avonaisesta akkunasta ja pakeni.

Mit? t?m? merkitsi? Is?, tuo umpimielinen, vakava is?, joka v?liin hyv?ili h?nt?, ?iti? ei koskaan, h?n, joka oli kuollut maailmalle ja joka puhui pilkalla ja katkeruudella nuoruuden rakkaudesta, oli ?kki? antaunut intohimoiselle tulisuudelle. H?n oli suudellut vierasta naista, ei rauhallisesti ja tyveneesti, vaan niinkuin noissa suudelmissa olisi ollut suurin onni ja autuus. Saaraa peloitti. Eik? tuo ollut maailmallisuutta ja sen haluja? Ja kumminkin oli Saarassa silloin syttynyt tuli, jota ei h?n koskaan ennen ollut tuntenut. Voi, senlainen suudelma!... yksi ainoa senlainen suudelma!

H?n pakeni tuota kauheata. Is?n kuva oli himmentynyt. Ei h?n en?? ymm?rt?nyt mit??n. Perustelmat olivat kumotut. Is?, h?nen tukensa ja turvansa!... Mik? salaisuus!... H?n oli huutanut "Saara!" Se oli h?nt? niin pelj?stytt?nyt. "Saara!" Oliko siis tuokin nainen Saara? Ei suinkaan h?nt? sen mukaan...?

Nyt Saara sen ymm?rsi. H?n oli saanut nimens? tuon naisen mukaan, Saaran nimellist? ei ollut koko suvussa. Is? oli rakastanut tuota naista; rakasti viel?kin... Mutta ?iti? Eik? h?n sitte ?iti? rakastanutkaan? ?iti oli h?nen vaimonsa ja kumminkin h?n rakasti toista. Eik? se ollut synti? Ja kuinka voisi is?...? Ei, ei, ei asia voinut olla niin.

Ja kumminkin palasi h?n aina tuohon samaan. Ei h?n tohtinut p?iv?llist? sy?dess? katsoa is??n. H?n oli verrattain tyyni. Entinen arvokas ryhti, mutta silmiss? s?ihkyi tuli, jota h?n ei voinut salata ja huulilla v?reili hymyily istuessaan mietteisiins? vaipuneena.

-- Kiitt?k??mme kaikki Jumalata, ett? h?n on eloon her?tt?nyt h?net, jonka jo kuolleeksi luulimme, -- sanoi h?n p?iv?llisp?yd?ss?. Sitten rukoili h?n tulisesti. Semmoista ei Saara ollut ennen kuullut. Tuntui kuin olisi h?n tahtonut vuodattaa h?neen siunausta t?ytel?isest?, l?mpim?st? syd?mmest??n. Ja t?t? is?? oli h?n luullut kylm?ksi! H?nt? oli h?n ep?illyt ep?puhtaasta suhteesta!

Mit? se sitten oli? Ei h?n is?lt? uskaltanut kysy?; tuskin rohkeni katsoa h?neen. Itseh?n h?nen piti h?vet?. H?n oli kuulustellut oven takana; oli hiipinyt parvekkeelle, oli rikollisesti tunkeutunut salaisuuteen. Rangaistus tuli alinomaisessa pelvossa ja rauhattomuudessa. Nuo ajatukset olivat h?nelle ainainen piina. Salainen voima veti h?nt? is?n ja sairaan ymp?rist??n. Kun is? tai vieras puhui, kuulusteli h?n mit? tarkemmin saadaksensa tiet?? enemm?n. Mutta aina he puhuivat mit?tt?mist? asioista.

Kun sairas voi nousta vuoteelta, auttoi h?n Saaran ?iti? ky?kiss?. Is? tuskin n?ytti huomaavan h?nt?, tuskin milloinkaan puhui h?nelle. H?n eli vanhaan tapaansa, vaikka Saarasta usein n?ytti, is?n istuessa ja katsellessa akkunasta, kuin olisivat ajatukset olleet ihan toisessa maailmassa ja katse n?ytti entist??n surullisemmalta.

Saara oli kuullut, ett? nainen oli koulutalosta karkoitetun uudisasukkaan vaimo, joka matkalla miest??n etsim??n joutui ankaran lumimyrskyn saaliiksi. Mutta miten oli sen suhteen kuin Saara oli n?hnyt? Oliko h?n liioitellut? Ja kumminkin,... ei, h?n muisti sen aivan selv?sti. ?idink? vuoksi is? vaan oli v?linpit?m?tt?m?n n?k?inen? Teeskentelisik? h?n ja kohtaisi salaisesti tuota toista Saaraa?

Hyi! kuinka ajattelikaan h?n senlaista hurskaasta is?st??n?

-- Lapsilta oli h?n kysellyt yht? ja toista, mutta ei saanut mit??n selvityst? arvoitukseensa.

Er??n? p?iv?n? kysyi ?iti is?lt?:

-- Viipyv?tk? nuo vieraat ihmiset t??ll? koko talven?

-- He odottavat kunnes Halvor saa tupansa valmiiksi, jotta voivat muuttaa -- sanoi is? tyyneesti -- Luultavasti ensi viikon loppuun.

-- Ei silti, ett? ne minulle haitaksi ovat, -- sanoi ?iti, mutta onhan aina enemm?n vaivaa niin monesta.

-- Olemmehan tehneet velvollisuutemme, Ketura, -- sanoi is? ja meni ulos.

Saara ei voinut olla pit?m?tt? is?? silm?ll?. Ei h?n koskaan salaa kohdannut vierasta naista. Sill? kertaa, kun h?n pakeni oli luultavasti kaikki selvitetty. Silloinkin, kun is? auttoi h?nt? vaunuihin, ei h?ness? mit??n erityist? n?kynyt. H?n antoi rengin ajaa, ei mennyt itse edes saattamaan. T?m? v?linpit?m?tt?myys kiusasi Saaraa, h?nt? ei sittenk??n petett?isi; h?n oli n?hnyt mit? oli n?hnyt.

Vieraat olivat poissa ja kaikki meni vanhaa kulkuaan. Is? keksi kerran Saaran h?nt? tukistelemassa. Saara punastui, kun is? sen huomasi. Sittemmin painoi h?n Saaran p??t? rintaansa vastaan ja taputti h?nt? poskelle. Oli kuin olisi is? ollut h?nelle hellempi viime aikoina, mutta se oli vaan ehk? mielikuvitusta.

Is? oli kumminkin jonkinlaisen romantillisen hohteen ymp?r?im?n?. Tiet?m?tt??n oli h?n tullut n?ytelm?n sankariksi. Saara muisti Holger Tanskalaisen historiaa ja romaaneja, joita h?n oli r??t?lin luona lukenut. Oi! Saara ei ymm?rt?nyt, ett? h?n sentakia aina ajatteli is?n salaisuutta, ett? h?n itse halusi el?m??, valoa, kauneutta ja rakkautta, ettei h?nt? en?? tyydytt?nyt raamattu ja virsikirja ja kotiaskareet.

Mit? n?ki is? ajatuksiinsa vaipuneena iltah?m?r?ss? akkunasta katsellessaan?

H?n n?ki kotikyl?n komeana rehentelev?n kauniissa p?iv?npaisteessa. H?n n?ki itsens? poikanulikkana tanterella telmim?ss?, vahvimpana muita. Ei kukaan heitt?nyt kuperkeikkaa, kuten h?n, ei kukaan painissa ly?nyt h?nt? maahan, ei kukaan ollut tepposissa h?nt? kekselij??mpi. Henke? oli poikasessa.

Kerran myllylle menness??n, n?ki h?n Saaran. H?n oli vaalea ja kaunis, m?kitupalaisen tyt?r. Er?s tovereista sanoi h?nest? kerran loukkaavan sanan, silloin heitti h?n pojan maahan ja pehmitti h?net niin, etteiv?t he en?? yst?viksi tulleet.

Siit? p?iv?st? aikain oli Haakon Holte Saaran lemmitty ja he vannoivat ettei mik??n maailmassa heit? erottaisi. Sitten tuli tuo vanha juttu. Vanhemmat pitiv?t tytt?? liian k?yh?n?; h?nen piti naida varakkaan talontytt?ren. Is? vannoi, ettei h?n Saaraa saisi. Haakon vimmastui ja meni matkoihinsa, etsi lohdutusta juopottelemisessa ja hurjastelemisessa. Paikkakunnalle saapui matkusteleva maallikkosaarnaaja, senlainen, jonka saarnat uhkuivat tulta ja tulikive?. Haakon meni ensimm?iseen kokoukseen. Meni tovereineen pilkkaamaan ja juonittelemaan, mutta tuli siell? sanan voimasta her?tykseen. Sitten seurasi ep?ilyksen, parannuksen ja rukouksen p?ivi?. H?n huomasi olleensa, synnin orja, huomasi is?ns?, ?itins? ja koko kotikyl?ns?, vaeltavan pimeydess?, huomasi seurakunnan sielunpaimenen hengellisesti sokeaksi. H?n taisteli rukouksessa Jumalan kanssa ja nousi vihdoin h?nen valtakuntansa, mahtavana taistelijana sotaan maailmaa vastaan. Sanan vasaralla mursi h?n kovat syd?mmet ja masensi ylpe?t mielet. H?nen hehkuva tulisuutensa esiintyi leimahtavissa saarnoissa. Naiset parkuivat ja py?rtyiv?t; voimakkaat miehet vapisivat. Ja h?n tunsi samaa ylpeytt?, kuin ennen vastustajansa maahan heitetty??n.

Rakkautensakin oli ollut maailmallista. Saara ei ollut her?nnyt. Jumala oli heilt? liitossaan unohtunut, siksi se olikin siunauksetta j??nyt. Ei h?n kumminkaan h?nt? unohtanut. H?n matkusteli paikasta toiseen her?tt?en ja k??nt?en sieluja, mutta Saara seurasi h?nt?. H?n l?hti siirtolaisjoukon muassa Amerikkaan, sinnekin oli Saara nyt tullut ja tiet?m?tt??n oli h?n ollut tappaa h?net!... Nyt oli h?n toisen oma ja itsekin h?n kuului toiselle, joka oli her?nnyt kumminkin... Saara oli ollut niin kaunis, niin hyv?. Oli rakastanut h?nt? niin syv?sti. Kauhulla huomasi h?n, ettei h?n siit? ilosta, ett? p??si murhaajasta, ollut itse??n unohtanut. Ei, se oli rakkaudesta, jonka h?n oli luullut kuolleeksi, mutta joka ?kki? leimahti liekkihin! Eik? siis Jumalan sana ollut tarpeeksi? T?m? oli h?nelle n?yrtymiseksi sallittu, muistutukseksi, ett? h?nelt? viel? paljon puuttui... Tyt?rh?n eli alituisena, muistutuksena. Heikkoudestako h?n oli saman nimen h?nelle antanut?

Siin? istuessaan huokasi is?, katseli ulos, katseli Saaran kuvaa, joka, oli ilmestynyt h?nt? tuomitsemaan ja sitten kadonnut.

Pari vuotta oli kulunut viimemainitusta tapauksesta, joka oli ainoa h?iritsev? yksitoikkoisessa jokap?iv?isyydess?. Saara teki p?iv?st? p?iv??n uskollisesti teht?v?ns?. Ei mit??n tullut, joka olisi h?nt? eritt?in innostuttanut. Raamatun lukeminenkin oli laimentunut ja hartauskokoukset olivat h?nest? ik?vi?. Ei h?n eritt?in lukemisestakaan pit?nyt, mutta h?n haaveili mielell??n. Vapaa-hetkens? vietti h?n usein ikkunasta ulos katsellen, tiet?m?tt? kumminkaan mit? siell? tapahtui ja kes?-iltoina tapasi h?n istua parvekkeella, katsellen kultapilvi? auringon laskussa. Silloin tuntui h?nest? aina selitt?m?tt?m?lt?. Sielu sulasi haikean suloiseen surullisuuteen, kuvaukset olivat piirteett?mi?, rajattomia, Silloin katsoi h?n usein salaper?iseen vierashuoneesen, sairas vaimo vuoteella ja is? sen vieress? polvistuneena johtuivat uudestaan mieleen, kunnes sulivat sopuun ja sointuun hehkupilviin l?nnentaivaalla, ilman eriskummallisen hienoihin v?rivivahduksiin ja oman sielunsa sanattomaan suruun, kaukaiseen kaipaukseen.

Vanha pappi oli eronnut virasta ja sijaan oli tullut uusi vastaleivottu, naimatoin mies. Ei h?n vallan nuori ollut, kolmen- ja nelj?nkymmenen v?lill?. My?h??n oli h?n saanut selville oikean kutsumuksensa, oli ensin vaan tyytynyt lukkarin virkaan, mutta sittemmin, ruvennut lukemaan papintutkintoa varten.

Kun Saara kuuli h?net ensikerran saarnassa, luuli h?n h?net vanhaksi mieheksi. H?n puhui v?r?htelev?ll? ??nell? synnist? ja rangaistuksesta, ik??nkuin omasta kokemuksesta. P?iv?llisp?yd?ss? sanoi is? h?nt? kelpo mieheksi, vaikka v?h?n tottumattomaksi virkaansa; -- Sittemmin tuli h?n taloon, tehd?kseen tuttavuuksia seurakunnassaan ja is?n kanssa neuvottelemaan; is? pysyi viel?kin apulaisvirassaan. H?n kumarsi j?yk?sti Saaralle, eik? osoittanut h?nelle erityist? huomiota.

H?n oli kaunis mies, mutta jotakin v?kin?ist? ja, kehittym?t?int? ilmestyi h?nen olennossaan. Hiukset olivat su'itut toiselle sivulle, uskollisesti peitt??ksens? alkavaa kuuta; suuret silm?t v?l?hteliv?t joskus raivokkaasti; suun ymp?rist? osoitti ?ly? ja syv?lle sy?pynytt? ?rtyisyytt?; leuka oli tavattoman leve?, posket ulkonevat. Puhuessaan k?ytti h?n n?yr??, hurskasta puhetapaa, mutta se olikin ainoa n?yryyden todiste mieless?. Tieto uudesta arvokkaisuudesta, teki entisen talonpojan suureksi omissa silmiss??n.

Ken tahansa olisi huomannut luonnottomaksi, ett? suhteellisesti nuori mies k?ytti tuonlaista henkeen menev?? puhetapaa, mutta sit? ei Saara huomannut, h?n oli niin tottunut senlaiseen. Ja pappi oli h?nest? viel?kin yht? astetta muita korkeammalla, mahtoi olla eriskummallisen onnellista olla pappi! Raamattua osasi h?n ulkoa sanella sek? ilmestyskirjasta ett? Jeremian valitusvirsist?. H?n mahtoi olla oppinut! Tarkkaavaisena kuulusteli Saara is?n ja papin keskusteluja uskonnollisista kysymyksist?. Joskus k??ntyi h?n Saarankin puoleen, armosta, puhutellaksensa kuin lasta. Viimeaikoina tuli h?n yh? useammin asioissa is?lle. Is?n kanssa h?n aina puhuikin.

Kutsui sitte is? er??n? p?iv?n? Saaran arkihuoneesen. ?iti istui ja kutoi sukkaa.

-- Istu Saara -- sanoi is? ja istui itse arvokkaasti ja juhlallisesti.

Mist? juhlallisista asioista oli nyt p??tett?v?? Is? ysk?si.

-- Saara lapseni, -- sanoi h?n -- sin? olet nyt tullut siihen ik??n, ett? meid?n velvollisuutemme on hankkia sinulle el?m?nkumppani; Jumala onkin armossaan l?hett?nyt meille miehen, arvokkaamman mit? olemme uskaltaneet uneksiakaan. Abraham Jensen, uusi pastorimme on pyyt?nyt sinun k?tt?si ja syd?nt?si.

-- Abraham ja Saara: kuin itse Jumalan toisilleen sovittamia -- lis?si ?iti ja rypisti otsaansa, h?nen tavallinen hymyilemistapansa.

Saara istui ja katseli kumpaakin. Ei h?n ymm?rt?nyt. Jos t?hti taivaasta olisi pudonnut h?nen eteens? ei h?n olisi enemm?n h?mm?stynyt.

-- Tied?th?n, ett? avios??ty on itse Jumalan asettama -- jatkoi is? -- ja se on vahva turva nuoruuden viettelyksi? vastaan. Kuinka moni hylk?? nuoruudenrakkautensa ja sittemmin jonkun aikaa naimisessa oltuaan syntyy eripuraisuutta; juoppous ja riitaisuus saavat vallan. Mutta avioliittonsa Jumalan nimeen perustaessa ja velvollisuutensa tehden, saavuttaa rauhallisen sataman, mihin hy?kylaineet eiv?t ulotu.

Saara kiinnitti suuret silm?ns? is??n. Oliko tuo totta vai valhettako? Eik? h?n muistanut kohtausta vierashuoneessa? Is? katsoi tyyneesti Saaraan. H?n loi katseensa maahan.

Kodin rauhaisa liesi on paras suoja maailmaa ja sen viettelyksi? vastaan -- sanoi is?. He taistelevat, vihaavat ja valehtelevat el?en synniss? ja hekumassa tuolla ulkona maailmassa, me istumme rauhallisessa kodissamme; s??lien katselemme heid?n riehuntaansa, kunnes vaipuvat pohjattomaan kurjuuteen, mist? ei kukaan voi heit? pelastaa.

Aatteles, Saara, p??set papin rouvaksi -- sanoi ?iti, joka katseli asiaa k?yt?nn?lliselt? puolelta -- tulet ik??nkuin ?idiksi koko kasvavalle nuorisolle; miehesi kanssa k?yt sairaiden luona, jaat lohdutuksen sanoja janooville. Ei l?ytyisi monta tytt?? sinun asemassasi, joka ei ilolla vastaanottaisi tarjomusta. No, mit? mietit asiasta?

Ei Saara vastannut. Rukoilevasti katsoi h?n vanhempiin ja suuret silm?t t?yttyiv?t kyynelill?. H?n pudisti p??t??n. -- ?iti otaksui t?m?n kielloksi ja sai ankaran n??n.

-- Tied?th?n Saara, ett? hyv? lapsi aina tottelee vanhempiensa neuvoa. Ja kun vanhempasi pit?v?t t?t? yhdistyst? suurimpana onnenasi, pit?isi asian sill? oleman selv?n.

-- Meill? ei ole koskaan ollut syyt? moittia Saaraa, Ketura, -- sanoi is? -- varmaan emme nytk??n saa siihen syyt?. Onhan luonnollista ett? h?n on h?mm?styksiss??n, se kun tuli niin ?kki?... Nyt tied?t, Saara, mit? me tahdoimme, voit j?tt?? vastauksesi milloin sinua haluttaa.

Saara riensi pois kerrassaan h?mm?styneen?. Korvissa suhisi. Ei h?n voinut selv?sti ajatella. H?n ymm?rsi vaan, ett? suruttomuuden p?iv?t nyt olivat ohitse, ja ik?v? todellisuus alkamassa. Voimakas t?r?hdys her?tti h?net unelmistaan, repi h?net niist? irti ja puisteli h?nt?. H?nen piti itse valita; se oli kauheinta. Ennen olivat toiset h?nelle valinneet. Naimiseen!... Kun eiv?t antaneet h?nen olla rauhassa! Tosin oli h?n r??t?lin kirjoja lukiessaan, uneksunut ritarista, joka veisi h?net pois kauas ja iltaruskoa katsellessaan n?hnyt is?n suutelevan sairaan naisen silmi?, suuta, poskia... mutta naimiseen oikean miehen kanssa, se oli aivan toista.

Orjailla taloudessa, olla edesvastauksessa tilusten hoidosta, h?n kauhistui senlaista. Mutta t?ytyih?n sen kumminkin tapahtua; olihan se Jumalan tahto, ja avios??ty oli H?nen itsens? asettama. El?m? t??ll? alhaalla ei saanutkaan olla hupaista, olihan maailma murheenlaakso...

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet