Read Ebook: Suomalainen lukemisto by Cannelin Knut Editor

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 975 lines and 66610 words, and 20 pages

Editor: Knut Cannelin

SUOMALAINEN LUKEMISTO

Toimittanut

Knut Cannelin

Porvoossa, Werner S?derstr?m, 1889.

SIS?LLYS:

Esipuhe.

Ensimm?inen jakso.

Toinen jakso.

Kolmas jakso.

Nelj?s jakso.

Esipuhe.

Sen j?lkeen kuin prof. A. Ahlqvist'in "Uusi suomalainen lukemisto" painosta annettiin on suomalaisen kirjallisuuden kaikilla aloilla ja varsinkin kaunokirjallisuuden alalla ilmestynyt useita etevi? kirjailijoita, jotka mainitussa lukemistossa tietysti eiv?t ole voineet tulla edustetuiksi. Sen ohessa on suomenkielikin viime vuosikymmenien kuluessa kehittymist??n kehittynyt ja rikastunut; kielens? puolesta mallikelpoisemman suomalaisen lukemiston tarve on sent?hden jo kauan ollut tunnustettu. N?m?t seikat ovatkin olleet p??vaikuttimina t?m?n lukemiston toimittamiseen ja sen sis?llyksen m??r?nneet. -- Etup??ss? olen t?h?n ottanut -- enimm?kseen oman k?den oikeudella, joka asian hyv?n tarkoituksen vuoksi suotakoon anteeksi -- uudemman kaunokirjallisuutemme tuotteita, joissa kieli on reipasta ja sujuvaa, ja jotka sis?llyksens? puolesta voinevat pit?? oppilaiden mieli? vireill?; vieraskielisen lukemiston suhteen -- t?m? on n?et aiottu etup??ss? ruotsinkielisi? koulujamme varten -- on nim. ajatukseni se, ett? sen ennen kaikkea tulee olla kielens? puolesta uusimman kehityskannan mukainen ja sis?llykseens? n?hden huvittava ja helppotajuinen; totisemmat aineet j??k??t ?idinkielell? opetettaviksi.

Saadakseni oikeinkirjotuksen lukemistossa kauttaaltaan yht?l?iseksi olen muutamissa kohden rohjennut muutella jonkun kirjailijan omaa kirjotustapaa; viimmeisess? jaksossa olen kumminkin s?ilytt?nyt kunkin kirjailijan omituisen oikeinkirjotuksen, pit?en suotavana ja tarpeellisenakin, ett? oppilaat korkeammalla asteella tutustuvat toisenkinlaisiin k?yt?nn?ss? oleviin sanamuotoihin, jommoisia muuta suomalaista kirjallisuutta lukiessa voi sattua heid?n eteens?. Lauserakennuksenkin suhteen on yht?l?isyyden saavuttamiseksi ja joskus muustakin syyst? paikoittain joku pienempi muutos ollut tarpeen. -- Sis?llykseen olen ainoastaan ani harvoin ja varovalla k?dell? koskenut, kun se esim. jossakin kohden muuten olisi saattanut lukijain hienotuntoisuutta loukata.

Lopuksi k?yt?n t?t? tilaisuutta lausuakseni suurimmat kiitokseni kaikille niille, jotka neuvoillaan ja toimillaan ovat minua t?m?n lukemiston toimittamisessa auttaneet.

Helsingiss?, elok. 25 p. 1889.

ENSIMM?INEN JAKSO.

Pukki ja kettu olivat kumpikin pudonneet syv??n kuoppaan, josta eiv?t voineet p??st? yl?s. Vaan viimmein kettu, aina viekas ja kavala, keksi seuraavan neuvon. Sanoi pukille: "Jo nyt tied?n, kuinka p??semme yl?s". "Kuinka?" kysyi pukki. "Niin, vastasi kettu, ett? kohoat etujaloillesi pystyyn kuopan laitaa vastaan, min? nousen sarvillesi, hypp??n siit? yl?s ja ved?n sinunkin j?lkeeni". Pukki ihastui sen neuvon kuultuansa ja teki niinkuin kettu oli pyyt?nyt. Vaan kettu itse yl?s p??sty?ns? ei ollenkaan huolinut pukista, irvisteli vaan, kun toinen h?nt? petoksesta soimasi, ja sanoi: "Jos sinulla, pukki raukka, olisi semmoinen mieli kuin parta, niin semmoiseen kuoppaan et olisi joutunutkaan."

Jalopeura vanhana ei en?? voinut mets?n el?vi? ajamalla saada kiinni, jonka t?hden h?nen t?ytyi mietti? uusi keino, mill? elatusta saisi. Pani tien viereen maata ja oli olevinaan sairas. Kun n?ki jonkun sivu kulkevan, niin sanoi: "Voi vaivaista minua, kuinka p??t?ni kivist?? ja sisuksiani polttaa. Tuskin el?nk??n huomisp?iv??n asti, anna siis anteeksi, jos olen sinua vastaan rikkonut. En tahtoisi omantuntoni vaivalla t??lt? erota". N?in sanoi h?n, ja moni sivukulkevista astui l?hemm?ksi katsomaan, voisiko jollakin lievitt?? h?nen viimmeisi? tuskiansa. Mutta jalopeura s?i heid?t suuhunsa ja eli sill? tavalla liikuttamatta jalkaansa pitk?t ajat. Tuli viimmein kettukin paikalle. H?nellekkin piti jalopeura vanhan puheensa ja kysyi, mit? h?n arveli, kun ei tullut l?hemm?ksi. Kettu vastasi: "Kummastelen j?lki?; moni on mennyt, vaan ei yksik??n palannut".

Karhu oli tarttunut ansaan ja koki kaikin voiminsa p??st? irti pahasta pulastaan, vaan ei jaksanut k?ysi? katkaista. Kun ei muuta neuvoa tiet?nyt, pani h?n maata. Kun h?n siihen oli nukkunut, kokoontui koko joukko hiiri? h?nen ymp?rilleen ja ne alkoivat kesken??n leikki?. N?iden telmeest? her?si karhu ja sai yhden heist? kynsiins?; se oli ihan h?nen turvallensa hyp?nnyt. Hiiri anoi rikostaan anteeksi, sanoi vahingossa sen tehneens? ja lupasi kerran viel? karhun hyvyyden kostaa, jos nyt irti p??sisi. T?st? leppyi karhun mieli ja h?n laski hiiren kynsist??n, sanoen: "Yht? mit?t?n olet, jos sinut sy?n tai s??st?n, joudathan olla rauhassa, raukka". Hiiri irti p??sty?ns? ker?si mets?st? muita kumppaneita ja palasi niiden kanssa karhun luokse. Kaikki alkoivat hampaillansa ansan k?ysi? jyrsi? pelastaaksensa karhua. Viimmein saivatkin ansan paulat poikki purruiksi ja karhu p??si h?d?st?ns?. Sille virkkoi nyt hiiri: "Pidit, karhu, minua halpana etk? uskonut, ett? t?ytt?isin lupaukseni, vaan nyt sen n?et, ett? hiirikin taitaa hyv?n hyv?ll? palkita". Karhu ei vastannut mit??n, vaan l?ksi h?peiss??n matkaansa, kuljeskellen mets?? niinkuin ennenkin.

Totuus ja Valhe kulkivat kerran yhdess?. Valhe kysyi Totuudelta: "Mik? mies sin? olet?" Totuus sanoi: "Min? olen totinen Totuus, joka en ik?n? taida valehdella". Totuus kysyi Valheelta: "Mik? mies sin? sitten olet?" -- "Min? olen totinen Valhe, joka en ik?n? taida totta puhua". Niiden tuli k?ydess? n?lk?. Valhe sanoi Totuudelle: "Sy?k??mme sinun ev??si ensin ja minun ev??ni sitten, ehk? min? olen v?kev?mpi mies kantamaan." Ne s?iv?t Totuuden ev??n loppuun. Valhe ei antanutkaan Totuudelle ruokaa, sanoi vaan: "En anna, ennenkuin annat toisen silm?si puhkaista". Totuus antoi puhkaista silm?ns?, mutta Valhe ei antanut sittenk??n ruokaa; tahtoi viel? toisenkin silm?n puhkaista ja saikin. Valhe j?tti sitten kirkkopihalle Totuuden. Kolme korppia lensi kirkon harjalle. Ensimm?inen sanoi: "Tied?np? min?, mit? tied?n. T?ss? kirkkopihalla on sokea mies. Jos h?n ottaisi kirkon nurkan alta kolmen korttelin syvyydelt? multaa ja pyyhkeilisi sill? silmi?ns?, niin h?n n?kisi selvemmin kuin ennen." Toinen korppi lauloi: "Tied?np? min?kin, mit? tied?n. T?ss? kaupungissa asuu kuningas, jonka tyt?r sairastaa vaarallista tautia, eik? h?nt? saa paranemaan mill??n muulla kuin ett? alttarin alta, siit?, jossa pappi seisoo, kaivetaan korttelin syvyydelt? multaa, voidellaan sill? tuo tyt?r, niin h?n paranee". Kolmas korppi lauloi: "Tied?np? min?kin, mit? tied?n. T?ss? kaupungissa maksaa yksi lusikallinen vett? monta hopearahaa, mutta jos saarnastuolin alta kaivettaisiin suuri kivi, niin t?st? kaupungista ei ik?n? vesi loppuisi."

Totuus meni kaupungille, kun ensin oli voidellut silm?ns?, ja pyysi vett? juodaksensa. Sanottiin veden maksavan siin? kaupungissa niin paljon, ett'ei kulkevainen sit? voi ostaa. Totuus meni kuninkaan luokse ja puhui kuninkaan tytt?ren sairaudesta, laittoi voiteet korpin neuvon mukaan ja neuvoi, kuinka vesi riitt?isi kaupungille. Kuningas pyysi Totuuden tyk?ns? asumaan, mutta Totuus ei tahtonut sent?hden ett? kaupungissa niin paljon valehdeltiin. Kuningas maksoi sitte kullalla palkan Totuudelle, lahjotti omat vaatteensa sille. Totuus l?hti taas k?velem??n mailmaan ja joutui samaa Valhetta vastaan, joka ennen h?nen kanssaan k?veli. Valhe ei tuntenut Totuutta, vaan Totuus tunsi Valheen. Kohta kun Valhe kuuli, mist? Totuus oli rikkaaksi tullut, niin k?ski Valhe Totuuden puhkaista h?nen silm?ns? ja j?tt?? h?net kirkkopihalle. Totuus teki niin. Valhe odotti korppien laulua ja korpit lensiv?tkin taas laulamaan saman kirkon harjalle. Ensimm?inen korppi lauloi: "Tied?np? min?, mit? tied?n." -- "Mit? sin? tied?t?" "T?ss? kirkkopihalla on sokea mies." Toinen lauloi: "Tied?np? min?, mit? tied?n." -- "Mit? sin? tied?t?" "Se olisi tapettava." Kolmas lauloi: "Tied?np? min?kin, mit? tied?n. Se olisi haudattava." Kaikki korpit lensiv?t Valheen niskaan, repiv?t sen, tappoivat ja hautasivat siihen samaan kirkkopihaan. Valhe kuoli, Totuus el??. Sen pituinen se.

Oli kerran ukko ja akka. Akka oli ylen suulas. Mink? kodissaan saa tiet??, sen sanoo kaikille kyl?ss?. Ukko taas oli hyv? mets?mies ja kalastaja. H?n sattuu kerran mets?ss? kulkiessaan l?yt?m??n aarteen ja alkaa mietti? mieless??n, kuinka h?n nyt sen aarteen hiljaisuudessa saisi kotia, kun h?nell? on suulas akka, ett? mink? vaan saa kuulla, sen muille heti kertoo. -- No, ei muuta neuvoksi; oli ukko sin? p?iv?n? l?yt?nyt hauen rys?st? ja mets?ss? taas oli metso k?ynyt ritaan. Ne h?n vaihetti kesken?ns?, metson h?n pani rys??n ja hauen muutti ritaan. Kulki kotiinsa ja sanoi akallensa: "Min? aarteen l?ysin mets?st?; huomenna k?ymme tuomassa rahat sielt?." "No, vai sin? aarteen l?ysit!" sanoi akka vastaan, ja h?nen mielens? jo alkoi hehkua kyl??n sanomaan sit?, vaan ukko ei laskenut; l?hdettiin levolle. Kului se y? siten. Aamulla laittautuvat kantamaan rahoja aarteesta ja menev?t yhdess? mets??n. T??ll? kun lammin rannalle tullaan, niin virkkaa ukko akallensa: "Odota v?h?isen, olisi minulla t?ss? pyydys." Kun katsotaan saalista, t??ll? on metso rys?ss?. -- Kuljetaan v?h?n matkaa tuosta, kunnes p??st??n linnunpyydyksille, ja katsotaan niit?kin, niin t??ll? taas on hauki ridassa. Se otetaan siit? ja k?yv?t aarteelle, josta kaikki rahat pannaan takkoihin, ja l?hdet??n kantamaan niit? kotiin. No, p??st??n kyl??n, k?yd??n, astutaan pihoja my?ten. Jo tekisi akan mieli taloihin sanoja viem??n, vaan ukko taas est?? h?nt? menem?st?. Vaan Kumminkin poikkeaa akka kujaan, l?hte?ksens? taloon; sattuivat koirat siin? tappelemaan kesken?ns?, ?risev?t pihalla, niin huutaa ukko akalleen: "?l? mene, akkaseni, etk? kuule, kuinka siin? talossa akka miest??n ly?pi." Akka s?ik?hti siit?, ei mennytk??n taloon, ja ukko sai aarteen kotiinsa kyl?kunnan kuulematta. -- No, maattiin y? taaskin, vaan kun p?iv? tuli, akka ei pysynyt kauemmin kotona, vaan juoksi jo huomeneksella kyl??n, siihen taloon pist?ysi, johon eilen oli ollut menem?isill??n, ja alkoi kertoa asiataan kaikille ja sanoi: "Me aarteen l?ysimme, l?ysimme mets?st? aarteen, minun ukkoni sen jo toissa p?iv?n? iltasella sielt? l?ysi ja tuli sanomaan minulle. Vaan my?h? oli, vasta eilen yhdess? k?vimme paikalla, sielt? kaksi takallista rahaa kannoimme; ne olivat suuria ne takat." "Ka, mist?p? aarteen l?ysitte?" kysyi is?nt?. -- "Tuolta, tuolta mets?st?", selvitti akka kiireiss??n, "Matti ja min? yhdess? saloja kuljimme ja katsoimme pyydyksi? ensin, niin rys?ss? oli metso ja ridasta saatiin hauki; me ne ensin otimme, siit? edemm?ksi menimme, niin..." "Valehtelet", sanoi is?nt?, "valehtelet varmaankin, milloin k?ypi rys??n metso tai ritaan hauki? Tuota eiv?t usko hullutkaan." -- "Usko pois", arveli akka, "l?ysimme me aarteen, kaksi takallista kannoimme rahaa mets?st? eilen ja t?st? kyl?n kautta viel? siihen aikaan kuljimme, kun sinua t??ll? vaimosi pieksi." "Miss? ja milloin on minua vaimoni ly?nyt", huusi is?nt? suuttuen, "kaikki valehtelet t?ss?, ei ole mit??n puheessasi per??; mene matkaasi, taikka..."

Akka ei muuta neuvoa n?hnyt, vaan juoksi mink? joutui kotiinsa eik? sen j?lkeen en?? huolinut ukkonsa asioita kyl?ss? ilmotella, vaan oli toimellinen ja tarkka kaikessa puheessansa. Sen pituinen se.

Asui ennen linnassansa Lapin tuntureilla er?s voimallinen Hiiden-ruhtinas, mahtavin tenhomies Pohjolassa. Oli h?nell? peura, ja kaunis, verrattoman nopea juoksemaan. Tuo sorea el?in l?ksi kerran kev?ttalvisena p?iv?n? karkaamaan hangelle ja rupesi samoamaan ymp?ri Suomennient?. Silloin moni joutsimies n?hty?ns? kullankarvaisen ja hele?silm?isen peuran riensi sit? vainoamaan karkaistulla nuolellansa. Mutta ei kukaan voinut h?nt? seurata, vaan pian j?tti h?n kauas j?lkeens? hiiht?v?n miehen. Peura joutui viimmein H?meenmaahan, jossa l?ytyi er?s mainio hiiht?j? ja joutsimies. T?m? nyt sai vainun Hiiden komeasta peurasta, l?ksi kohta sit? kiehtomaan, liukuen sileill? suksillansa, olalla tuima kaari. Kiljuvalla vauhdilla kiiti peura pitkin tasaista hankea, mutta viel? tuimemmalla vauhdilla joutsimies h?nen j?ljess??n. Niin juoksivat he kauan sek? aukeat lakeudet ett? jyrk?t m?et yl?s, alas. Mutta rupesipa viimmein v?symys saavuttamaan peuraa; h?n jo kovin huohottaen pakeni, h?nen juoksunsa heikkeni ja likemm?ksi saapui mies. Silloin tapahtui kumma, joka kuitenkin on ennenkin n?hty pid?tt?v?n monen ampumaniekan nuolen. ?kisti k??ntyi peura, l?hestyi vainoojaansa rukoilevalla muodolla ja vuodattaen hereit? kyyneleit?. Mutta v?h??k??n arvelematta l?hetti armoton mies vasamansa, l?visti ihanan el?imen otsan ja niin kaatui Hiiden peura, punaten verell?ns? valkean lumen.

Silloin Hiisi, k?yskellen Pohjanper?n kolkoissa laaksoissa, tunsi ?kisti syd?mmens? kiertyv?n ja tiesi kohta, ett? h?nen kultainen varsansa vaelteli vaarassa. H?n kiirehti yl?s tunturille, jossa h?nen linnansa oli, ja rupesi noitakurkistimellansa t?ht?ilem??n etel??n p?in. Nyt n?ki h?n kaukana tummassa kuusistossa peuransa, joka, veress??n uiskellen, kierteli itse?ns? kuoleman tuskissa; ja my?s n?ki h?n murhamiehen seisovan uhrinsa vieress? riemuitsevalla katsannolla. Silloin julmistui h?n hirmuisesti, tempasi linnansa muurista suuren neliskulmaisen kivim?hk?leen, sinkautti sen korkealle ilmaan, lent?m??n joutsimiest? kohden, H?meen saloille. Voimallisella pauhulla ja huminalla kiiti ankara kivi, suuressa kaaressa halkaisten pilvien tuulisen maailman. Se kohosi yl?s taivaan kumuun, vaipui taas alas, vaipui p?iv??n p?in, ja juuri joutsimiehen p??nlaelle putosi ??ret?n paino, haudaten h?net allensa iankaikkiseksi.

Kuka Suomalainen, jolla on edes hiukkanenkaan kauneuden tuntoa, ei ole syk?ht?vin syd?mmin useasti ihaellut synnyinmaansa somia n?kyaloja! Kas tuota jylh?? vuorta! Se nousee jyrkk?n? korkeutta kohti, sen halkeamista ja rotkoista kohottavat ikivanhat hongat kampuraisia oksiansa; pienoinen mets?lampi kuvastaa sit? tyyness? kuvastimessansa; kaikki on siin? jylh??, vaan sent??n sopusointuista ja silm?? mielytt?v??, somaa. K?y v?h?n matkaa mets?n halki, tulet ehk? kunnaalle, josta aivan toisellainen n?ky kohtaa silm??si. Edess?si n?et suuren j?rvensel?n, jonka sinert?vien laineiden l?ikynn?ss? uiskentelee vihert?vi? saaria, rannalla rehottelee viljavainioita ja hein?niittyj?, ja niiden v?list? pilkistelee siell? t??ll? ihmis-asunnoita. Et??ll?, j?rven toisella puolella, siint?? korkeita kunnaita taivaan rannalla. T?llaisia n?kyaloja tapaa lukemattomilla vaihdoksilla pitkin Suomen nient?, vaan eritt?inkin on Savo niist? rikas.

Jos joskus k?yt Kallaveden tienoilla, ?l? suinkaan j?t? k?ym?tt? Puijon m?ell?, jos sinulla on luonnon ihanuudelle v?h?nkin avoin mieli. Kauniina kes?-iltana on n?ky t?st? mit? herttaisimpia. Luo silm?si minnep?in tahansa, joka haaralla n?et Kallavett? saarineen ja niemineen. Sen hopeahohtoisilla ulapoilla tai sinervill? salmilla keksinee ehk? silm?si sauhua tupruttavan h?yryveneen, joka kiit?? samaa nient? kohden, jonka keskisell? m?ell? parhaallaan luontoa ihailet. T?m? ilmottaa kohta, ett'ei luonto t??ll? en?? ole kokonaan omassa vapaudessaan, ett'ei Tapio ole en??n t??ll? yksin-omaisena valtijaana. Samalla niemell? on Savon suurin kaupunki, Kuopio. Harvalle kaupungille on luonto suonut niin soman ja miellytt?v?n k?velypaikan kuin Kuopiolaisille Puijon m?ki on.

Melkein pett?m?t?n susien h?vitt?misen keino on se, jota Savossa ennen k?ytettiin ja paikoittain viel?kin k?ytet??n. Se, joka talvella, silloin kun hanki ei kannata, huomaa verekset suden j?ljet, ottaa kohta sukset ja l?htee per?ss? hiiht?m??n. Kiirett? ei t?ss? liioin ole, p??asia on vaan, ett? aina hiihdet??n; sill? hiihdett?k??n hiljemmin tai kovemmin, saavutetaan kuitenkin susi kaikissa tapauksissa viimmein kiinni. Temppu on nimitt?in se, ett? tuo hiiht?j?, kun h?n ei en?? jaksa hiiht?? edemm?ksi, poikkeaa l?himm?iseen taloon ja neuvoo, mihin j?ljet ovat h?nelt? j??neet. Silloin on yhden tai parinkin miehen velvollisuus kohta l?hte? jatkamaan ajoa. Vereksill? voimilla ja saaliin toivossa luistavat he hyv?? vauhtia lumitanteria my?ten, m?ke? yl?s ja m?ke? alas, pedon j?ljet varmana oppaanansa. Ensimm?isest? vainoojastaan, jos t?m? paljon j?ljemp?? alotti retkens?, hukka kentiesi ei viel? ollut paljon tiet?nytk??n. Mutta n?m?t t?ss? luultavasti joutuvat jo niin likelle, ett? susi heist? vihin saapi ja kiiruhtaa kulkuansa. Mutta mit?s siit? apua! Joka askeleella pett?? tuo kavala lumi ja harmaatakki parka saa ponnistaa kaikki voimansa p??st?ksens? yl?s kuopasta, jonka h?n itsellens? on kaivanut. Mutta tuskin on se p??ssyt, niin vajoaa se jo uudestaan vatsaansa my?ten toiseen kuoppaan. T?ll? lailla l?henev?t vainoojat l?henemist??n, ja jos hekin viel? v?syv?t, niin poikkeavat taas l?himm?iseen taloon, josta j?lleen yksi tai kaksi miest? l?htee jatkamaan. Olkoon y?, olkoon p?iv?, hukka raiska ei saa silm?nr?p?ykseksik??n lev?ht??. Viimmein hiiht?j?t tullessaan tihe?st? viidakosta ulos jo n?kev?t saaliinsa edess??n. T?ss? on luisu alasm?ki ja iloisesti hurraten huilauttavat nyt ajajat viimmeisen matkan p?tk?n. Susi, huudosta pelj?styneen?, harppaa viel? hurjasti muutamia kymmeni? askeleita eteenp?in, mutta saakin viimmein nyt kokea, ett? "kaiken kierr?t, surmaasi et kierr?." Likelle enn?tt?nyt vainooja kohottaa sauvansa, jonka toinen p?? on ter?v?ll? rautak?rjell? varustettu, ja pist?? sen syv?lle hukan kylkeen. Viel? tuima ulvahdus, viel? v?h?n hurjaa temmellyst?, niin on loppu.

T?mm?ist? on sudenpyynti hiiht?misell?. Se on melkein varmin kaikista keinoista. Tyhj?ksi voi pyynti ainoastaan silloin menn?, jos nousee paha pyry-ilma, joka ajaa j?ljet umpeen. Esteeksi ovat maantietkin, koska niill? susi saa kovaa maata my?ten oikoa ja j?ljet ovat vaikeammat erottaa. Mutta kauan se ei kuitenkaan mahtane pysy? teill?, jotka ihmis-asuntojen likelle viev?t; per??n-ajoa havaitessaan se mieluimmin pyrkii tiett?mille saloille, jossa luulee paremmin s?ilyv?ns?.

Yl?s. Suomen pojat nuoret, Ulos sukset survaiskaa! Lumi peitt?? laaksot, vuoret, Hyv' on meid?n luisuttaa. Jalka potkee, Suksi notkee Sujuilevi sukkelaan.

Her?s' tuuli tuntureilla, Lehahti jo lent?m??n, -- Sukkelat on sukset meill?, -- L?ht??n, veikot, kiist?m??n! Saishan koittaa, Kumpi voittaa, Eik? tuulta saavuttais!

Koti kontion on tuossa -- Siihen sukset k??nt?k??! Havuin alla korpisuossa Vanhus nukkuu r?h?tt??. -- Kuules ukko, Oves' lukko Miehiss? jo murretaan!

Kohoaapi k?mmenille Mets?n kuulu kuningas. -- L?ht??n, otso, painisille, T?ss? l?yd?t vertojas'! Hammasluske, Keih?sruske Kaikuttavi korpea.

Jo on karhu kaatununna; Keih?s sattui rintahan; Ukko nukkuu uupununna Sikeint? untahan. -- Riemuellen, Soitatellen Viek?? saalis kotihin!

Vaan kun verivainolainen Suomehemme rynn?tt??, Silloin saalia toisellainen, Veikot, meit? hiihd?tt??. K?si sauvan, Toinen raudan Ter?v?isen tempoaa.

Verihins? kohta n??ntyy, Kuka meit? vastustaa, Kenp? pakosalle k??ntyy, Senkin suksi saavuttaa. Pelastettu, Rakastettu Kohta ompi kotimaa.

Kotka lenteli kerran Afrikassa Saharan er?maan yli. Huomasipa n?lk?kurjen juoksevan hyv?? vauhtia hietikossa. N?lk?kurjen nopea juoksu alkoi her?tt?? kateutta tuossa lyhytjalkaisessa ilmanlinnussa, mutta samassa juohtui h?nen mieleens?, ett'ei n?lk?kurki voi ollenkaan lent?? t?yht?m?isill? siivill??n. ?kki? tuiskahti h?n alas, alkoi pilkata n?lk?kurkea, mutta itse??n h?n kiitteli ja kehui:

"Hyv?? p?iv??, n?lk?kurki! Varmaan n?lk? vatsassasi n?vertelee ja pakottaa sinut tuollaisella kiireell? einett?si etsim??n!"

N?lk?kurki olisi voinut vastata: "Ei nimi miest? pilaa!" H?n ei kuitenkaan mit??n vastannut; luultavasti ajatteli h?n: "Ei suuret sanat suuta halkaise."

Kotka jatkoi: "Voi pahainen p?iv?! Oletpa varvastellessasi varpaasikin kadottanut, koska niit? on j?ljell? vaan kaksi kummassakin jalassa, -- vai lienet n?liss?si sy?nyt omat varpaasi. Minulla on yhdess? jalassa niin monta varvasta kuin sinulla kaikkiaan. Katsoppas kynsivekaroitani; niill? voin ottaa ruokani, vaikka -- sel?st?si."

N?lk?kurki vavahti, mutta pysyi ??neti.

Kotka jatkoi: "Ent?s nokkasi sitten, moinen t?pykk?! Roomalaisnen?t, maailman kauneimmat ja kuuluisimmat nen?t, verrataan tavallisesti somuudessa minun nokkaani. Ja onpa matkaa nokastasi mahaan! Enn?tt?? viel? palan nielty?si n?lk? viidesti vihlaista sulattimia, ennenkuin ruoka joutuu mokoman kaularoikkanan l?pi."

N?lk?kurki nyykytteli p??t?ns?.

Kotka jatkoi: "Jos muutoinkin jo olet kaikin puolin katala, oletpa p??llep??tteeksi siivill? ja pyrst?ll? tykk?n??n pilattu. Niill? ei ole mink??nlaista virkaa. Min? kun levit?n lentoneuvoni, kohoan niin ylh??lle kuin haluan. Uljuuteni on ??ret?n. Tosin muutamat typer?t haukkuvat minua raatelijaksi, mutta maailman nerot, runoniekat ja ruhtinaat tiet?v?t antaa minulle oikean arvon. Kenp? voisi luetellakkaan, kuinka monessa runossa minun nimeni on kunniotuksella mainittu. Ja hallitsijat sitten -- niin heid?n vertaisensahan min? olenkin. Jos esimerkiksi rahassa on kuninkaan kuva tahi minun kuvani, yks' kaikki, se k?ypi t?ydest?."

N?lk?kurki pudisti p??t?ns?.

Kotka jatkoi: "Huomaatko sin?, kurja olento, mink? verrattoman kunnian tein sinulle, kun alensin itseni ja rupesin pakinoimaan kanssasi, sinun, joka et ikip?ivin?si ole muuta n?hnyt kuin t?m?n er?maan --"

"Ja taivaan," tokaisi n?lk?kurki.

Kotka joutui h?milleen. H?n oli luullut, ett'ei taivasta n?e muut kuin pilvien palteilla liikkujat. J??hyv?isi? sanomatta lehahti h?n lentoon ja suunnitti kulkunsa maiden ja merien ylitse Suomen suurille saloille.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet