Read Ebook: Suomalainen lukemisto by Cannelin Knut Editor

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 975 lines and 66610 words, and 20 pages

Kotka joutui h?milleen. H?n oli luullut, ett'ei taivasta n?e muut kuin pilvien palteilla liikkujat. J??hyv?isi? sanomatta lehahti h?n lentoon ja suunnitti kulkunsa maiden ja merien ylitse Suomen suurille saloille.

Vuosia kului. Kotka, tapansa mukaan, iski kyntens? talonpojan lampaaseen, yritt?en sit? vied? saaliikseen. Typer? paimenpoika, joka ei osannut huomata kotkan ty?t? jaloksi, riensi ry?v?rin kimppuun ja l?i sen seip??ll? kuolijaaksi. Kuljettipa viel? raadon kotiinsa ja naulasi sen, siivet lev?lleen, tallin oven p??lle. Suomen mets?stys-yhdistys maksoi pojalle siit? tapporahaa kolme markkaa. V?hitellen tippuivat kotkan sulat ja h?yhenet likaan tallattaviksi, kunnes koko kummitus viskattiin tunkioon.

Vuosia kului. N?lk?kurki vanheni ja kuoli er?maahan. Onnellinen kauppamatkustaja l?ysi sen. Huolellisesti kokoili h?n n?lk?kurjen siipi- ja pyrst?h?yhenet ja asetti ne kalleimpain tavarainsa joukkoon, mutta ruumiin hautasi h?n hiekkaan. Kauppias m?i sitten h?yhenet toiselle, toinen kolmannelle, ja viimmein joutuivat ne t?nne meid?n kotimaahamme. Suomen ihanat ja suloiset rouvat kaunistavat nyt niill? p??hineit?ns?.

Niinp? tosiaankin. T?m? ei suinkaan ollut ainoa kerta kuin unhotettu tai halpana pidetty er?maan lapsi on j?tt?nyt paremman perinn?n kuin h?nen yl?-ilmoissa liikkuva halveksijansa.

Tunnetteko Mielikki?? Mielikki on mets?n em?nt?, salon mieluinen muori.

H?nell? on aika komea talo, komeampi ja suurempi kuin keisarien ja kuningasten palatsitkin. Se on melkein yht? suuri kuin koko Suomen maa ja korkeudelle se ylettyy aivan taivaaseen asti. Taivaan kansi sill? onkin kattona. P?iv?ll? siin? enimmiten palaa suuri kaasuliekki, joka samassa on niin laitettu, ett? l?mmitt?? huoneet; y?ll? pannaan lakeen riippumaan suuri kynttil?ruunu, jossa monta tuhatta kynttil?t? palaa; v?lin sytytet??n sen lis?ksi viel? suuri himme?valoinen ?ljylamppu.

Mielikin ulkohuoneita, aittoja ja karsinoita sanotaan viidakoiksi tai lehdoiksi; niiss? h?n pit?? kaikellaista tavaransa ynn? my?skin pient? karjaansa: j?neksi?, mets?sikoja, mets?hiiri?, teeri?, pyit?, tikkoja ja monellaisia muita el?vi?. Paikoittain on h?nell? my?skin suuria ja pieni? vesialtaita, miss? h?n ahvenia, haukia, kiiski?, muikkuja ja muita kaloja el?vin? pit??, siksikuin tarvitaan. Mielikki n?et on huolellinen ja tarkka em?nt?, joka pit?? murhetta huomisp?iv?st?kin. Vieraskamarinsa h?n nimitt?? niityiksi ja nurmiksi; niiden lattialle on h?n levitt?nyt kalliita, monenkarvaisia mattoja, jotka ovat t?ynn? hyv?? hajua; p?ydill?, joita siin? m?enrinteiksi sanotaan, on koko suven aina makeisia vierasten varalla, v?lin mansikoita, v?lin vaaraimia, v?lin puoloja; talvella siell? ei juuri k?y vieraita, sent?hden eiv?t makeisp?yd?t olekkaan laitoksessaan.

V?lin tulevat tietysti lattiat likaisiksi, kellert?v?n n?k?isiksi; silloin ne ovat pest?v?t. Jos Mielikill? sattuu vieraita olemaan huoneissaan, niin h?n pyyt?? heit? v?h?ksi aikaa aittaan menem??n, juuri siksi ett? saisi p?lyn pois huuhdotuksi matoista. Toisinaan on h?nell? oikein lauantaipuuha, vaikk'ei se tapahdu niin joka viikko kuin muilla em?nnill?. Silloin h?n pyyt?? anteeksi ett? h?nen nyt t?ytyy k?ske? vieraansa kotiin menem??n, sill? semmoisissa tiloissa pest??n kaikki huoneet ja aitatkin, ja vieraalle voi pahempaakin vahinkoa sattua kuin kastuminen. Mielikill? n?et on, niinkuin Amerikassakin kuuluu olevan, aina talon tarpeiksi vesivaroja ylisell?. Kun sitten huoneet ovat pest?v?t, niin piiat kaatavat vaan tuolta ylh??lt? vett? lattialle, tavallisesti seulan kautta, ett? tulisi tasaisesti joka paikkaan, mutta v?list? my?skin saavittain. Ylisell? tietysti on pime?, jonka t?hden siell? t?ytyy valkealla k?yd?, ja tied?th?n piikain tavan, ett? monesti eiv?t huoli ottaa lyhty?, ottavat vaan palavia p?reit?, joista kek?leit? voi pudota alas ja polttaa kenen hyv?ns?.

Oma makuukamarinsa on Mielikill? korven keskell?, Havulinna nimelt??n; sep? vasta on kaunis. Pitk?t hongat seisovat siin? niinkuin pielet kirkossa, ja niiden latvat ovat niin tarkoin toisiinsa liitettyin?, ett? makuukamarissa aina on vilpas ja v?h?n h?m?r?. Lattia on peitetty pehmeimmill? viheri?isill? sammalilla, joilla ei keng?n kopina kuulu ja on suloista maata. Siin? tuvassaan Mielikki, niinkuin muu vanhan-aikuinen kansa, pit?? suurta karjaansakkin, karhuja, hirvi?, peuroja ja metsoja.

Mielikki rakastaa hell?sti lapsia ja pit?? ne hyvin hyvin?, jos nimitt?in hyvi? ja siivoja lapsia tulee h?nelle vieraiksi. Mutta jos sinne tulee joku laiskuri kuljeksimaan, ennenkuin h?n on ty?ns? tehnyt, taikka joku vallaton ilman vanhempainsa luvatta, silloin Mielikki ei ota h?nt? hyvin vastaan. H?n samassa muuttaa koko asuntonsa, niin ett? sinitaivas n?ytt?? harmaalta, viheri?inen nurmi kulohein?lt?, lintuin laulut kuuluvat korpin r??kynn?lt? ja marjaset maistuvat katkerilta. Ja lopuksi h?n viel? antaa vanhemmille tiedon ja viepi heille aitastansa vahvan ja norjan vitsan tottelemattoman makupalaksi. Varsinkin suuttuu h?n, jos pienet lapset my?h??n iltasilla tulevat h?nen luoksensa; silloin h?n l?hett?? tuhansittain pieni? itikoita eli s??ksi? heit? pistelem??n, panee puut ja kivet m?rk?in? pelottelemaan ja juoksuttelee pahoja lapsia eksyksiss? ymp?ri lumperoisiinsa, niin ett? viimmein pelosta ja v?symyksest? ovat n??ntym?isill??n. Ja kiitt?k??t onneansa, jos ei Mielikin vihaiset koirat, sudet, revi heit? kappaleiksi.

Kun on olutta, niin on yst?vi?. Ei koirakaan kotiv?ke? hauku. Ei syv?st? kaivosta vesi lopu. Ei taito ole taakaksi. Ei tuki suovaa alenna. Ain' on laiska aikehessa. Hiiri sy?pi k?yh?n s??st?n. Ei kalaa saada jalkaa kastamatta. Huono vahti tekee monta varasta. Ken pahat hyviksi saapi, Suomen suot se siltoaapi. Vala varkaan miekka. Herrain elo, k?yh?in vero. Is?nn?n askeleet pellon h?yst?v?t. K?rsiv? kaikki voittaa. Ei susi koiran kuolemata itke. Ennen vett? veljelt? kuin vieraalta olutta. Aikoja on se kuollut, joka itse?ns? moittii. Kiit? muille muita maita, itsellesi omia maita. Riko ei mieli miehen p??t?, lohi ei koskea sokaise. Aina onni saanehella, ei aina ansainnehella. Ajallansa ty?n teko, hetkell?ns? ilon pito. Alku ty?n kaunistaa, lopussa kiitos seisoo. Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekkin. Sovinnolla on sija suuri, ahdas riidalla asunto. Hyv? kello kauas kuuluu, paha viel? kauemmaksi Joka ei ota saatuansa, se ei saa tarvittuansa. Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. Meret suuretkin sulavat, ei sula syd?n suruinen. Paeten pahasta p??see, sy?den leip?kannikasta. Parempi hyv? ero kuin paha yhteys. Sy?ty leikattu palanen, annettu luvattu lahja. Ei ole paimenen pyhist?, eik? lapsen armottoman. Kussa laki lakkaa, siin? vaivaisuus alkaa. Parempi tyhj? kukkaro kuin lainattu raha. Tuli opetti salvamahan, kyl? k?ym?h?n k?r?j?t. Tauditta vanha kuolee, tuuletta p?lh? kaatuu. Toivotaan meren takaista, vaan ei turpehen alaista.

"Pehme? ja l?mmin kuin k?en pes?", on sananparsi. Sill? on melkein samallainen leikkis? merkitys kuin sananparrella: "Kest?v? ja vahva kuin j?nisnahka." Kuitenkin on edellisen sananparren leikillisyys monta vertaa sukkelampi kuin j?lkimm?isen; sill? onhan j?nisnahalla toki nimeksi kest?vyytt? ja vahvuutta, mutta k?en pes?ll? ei ole ollenkaan pehmeytt? eik? l?mpimyytt?. Syy on yksinkertainen. K?ell? ei t?h?n maailman aikaan olekkaan pes??. Asia ei ole niin ymm?rrett?v?, ett? k?ki kanervikkoon tahi puun oksalle synnytt?isi el?vi? poikia -- lintuin tytt?rist? kansa valitettavasti ei tied? mit??n -- semmoisia poikia, jotka syntym?p?iv?n?ns? jo kykenisiv?t hakemaan ruokansa ja kenties kukkuisivatkin kilvassa em?ns? kanssa. Ei suinkaan! K?ki munii, munista syntyv?t hautomalla pojat, jotka viikkokausia ovat heikkoja ja tarvitsevat hoitoa.

Olipa kerran aika, jolloin kaikille luoduille m??r?ttiin teht?v?ns? ja tarkotuksensa. Silloin pienten lintuin elikk? laululintuin teht?v?ksi annettiin kev?tluonnon sulostuttaminen laululiverryksill?; sen lis?ksi uskottiin heille huolenpito siit?, ett'ei hy?nteisten valtakunta p??se kovin paisumaan ja rasitusta tekem??n kasvien valtakunnalle.

Useat hy?nteiset, eritt?inkin niiden toukat, ovat suuria sy?m?ri?, ja ne turmelisivat kaikki kasvit, jos ei niit? pidett?isi tarpeellisessa kurissa. Pikkulinnuille on annettu valta k?ytt?? n?it? kasvikunnan vihollisia ruoaksensa ja niinp? he tekev?tkin.

Mutta kev??ll? purojen liristess?, puiden viheri?idess?, nurmien kukostaessa on Leivolla, Peipolla, P??skyll?, Rastaalla ja muilla laululinnuilla niin paljon suloista n?ht?v?n?, niin paljon laulamisen ainetta, ett? tuskin ruokaansa muistavat nauttia. Sit? paitsi on heill? samaan aikaan yksityiset perheellisen el?m?n toimet ja puuhat: pes?nrakentamiset, munimiset ja hautomiset, jotka kaikki vaativat aikansa. Hy?nteisten liikanaista lis??ntymist? kev??ll? ja kes?n alussa ei kukaan heist? jouda kunnollisesti vastustamaan. Katso! Kasvikunta surkastuu. Toukkia vilisee joka paikassa. Pikkulinnuille h?t? k?teen. Mit?s neuvoksi?

Pidettiinp? kokous. Siihen kutsuttiin neuvottelemaan kaikki ne linnut, jotka paarmoja, k?rp?si? ja muita hy?nteisi? sy?v?t ja niiden toukkia h?vitt?v?t. Kokouksen esimieheksi valittiin yksimielisesti Satakieli. H?np? siihen toimeen olikin eritt?in sopiva, sill? h?n osaa kaikkein lintuin kielt?.

Keskustelu oli vilkas. Kaikki kokouksen j?senet olivat yksimielisi? siit?, ett? synnyinmaan vihollisten lis?ytyminen on estett?v?, vaikkapa semmoinen toimi uhrauksiakin vaatisi. Koetettiin keksi? keino. Yksi ehdotteli yht?, toinen toista. "Monta miest?, monta mielt?." Satakieli kuulusteli muilta linnuilta, kuinka monta hy?nteist? tahi toukkaa kukin heist? pesimis-aikana p?iv?ss? h?vitti. Vastauksista havaittiin, ett? jo pes?nteko-aikana kovan ty?n t?hden ei joudettu tarpeeksi hy?nteisi? tavottelemaan ja sitten hautomis-aikana olivat hell?t ?itilinnut milt'ei kokonaan unhottaneet ruokansa. Heit? ei sent??n kenenk??n sopinut moittia, sill? se olisi ollut ?idinrakkauden halveksimista. Viel?p? tultiin keskustelussa huomaamaan, ett? pesimis- ja hautomis-aikana etenkin nuo rumat karvapeittoiset hy?nteistoukat, "ukonkoirat", p??siv?t suuresti lis?ytym??n ja tuhoilemaan kasvia. Niit? oli suuruutensakkin vuoksi pienten lintuin vaikea h?vitt??. Joku ehdotteli, ett? Varis sukulaisinensa ottaisi h?vitt??ksens? karvapeittoisia toukkia, arvellen, ett'eiv?t ne heille olisi liian suuria ja karheita. Mutta toiset ilmottivat, ett'ei Varikseen eik? h?nen sukulaisiinsa ole luottamista, ja onhan jo sananparreksi tullutkin: "Meni kuin variksen vala." Varis sen kuultuaan lensi uhkaavaisesti raakuttaen tiehens? ja Harakka p??sti korvia s?rkev?n pilkkanaurun.

Kun K?ki kuusen latvassa istuessaan kuuli, ett? karvaisten toukkain h?vitt?minen pani pikkulinnut pahimpaan pulaan, kukahteli h?n kauniisti: "Karvapeittoiset toukat, neh?n juuri ovatkin minun parhaita herkkujani. Kyll?p? niit? s?isin sy?ty?nikin! S?isin, s?isin! Pesimispuuhat ja hautomishankkeet ottavat aikani."

"Kuules, K?ki kulta", huusivat pikkulinnut yhdest? suusta, "kuules, kultainen K?k?nen, tule munimaan t?st'edes meid?n pes??mme. Muni vaan muna kuhunkin pes??n, kyll? me haudomme munasi ja ruokimme poikasi, kunhan sin? pid?t tarkkaa huolta siit?, ett'eiv?t karvaiset hy?nteistoukat turmele kasvien menestyst? suloisessa syntym?maassamme!"

"Kyll? mielell?ni suostuisin ehdotukseenne", vastasi K?ki, "mutta minun poikani, suoraan sanoen, ovat runsasruokaisia, ne sy?v?t paljon; ent? jos omat poikanne tulevat puutetta k?rsim??n."

"Synnyinmaan etu on t?rke?mpi kuin jokaisen yksityisen etu", tirkuttivat pikkulinnut. "Me ravitsemme poikasi, vaikkapa itse omain lastemme kanssa n?kisimme n?lk??."

Sovinto syntyi, liitto ly?tiin. Siit? ajasta ei ole K?ki pes?? rakentanut, vaan on muninut pienten lintuin pes??n, munan kuhunkin. Ahkerasti ahdistaa K?ki turmiollisia hy?nteisi? ja toukkia muiden lintuin pesimisaikana. Viel?p? antaa h?n kuulla suloista kukkumistansa, jonka ihanasta helkkeest? nuoret neidot naimavuotta ja vanhukset kuolinvuotta ennustavat.

Jokainen pikkulintu, jonka pes??n K?ki on muninut, pit?? pyh?n? velvollisuutenansa hautoa munan pojaksi ja noitaa pojan t?ysikasvuiseksi. Maailmassa tuskin mit??n muuta hoitolasta niin hell?sti ja huolellisesti kasvatetaan. Semmoinen puuha ei ole pikkulinnuille v?h?p?t?inen; mutta eip? ole se ilokaan v?h?inen, kun tiet?? kasvattavansa "poikaa", josta kerran on oleva hy?ty? synnyinmaalle.

Lohi on levoton veitikka. Kauan ei se viihdy syntym?maillaan eli pikemmin sanoen syntym?vesiss??n, jokien pohjassa, vaikka siell? kyll? on kaunis olla kirkkaassa, vilppaassa tupasessa. Jo pienen? pahaisena tuntuu h?nest? t?m? h?nen kotinsa kovin ahtaalta, kovin k?yh?lt?; h?n l?htee kaukaisille ulkomaille, ulkovesille piti sanoakkin, onnea hakemaan. Eik? se toivossaan petykk??n. Ulapoilla aukeilla uiskennellen, h?n kasvaa, h?n lihoo, h?n paisuu aika vonkaleeksi, oikein isoksi herraksi, ja semmoisena h?n viimmein n?kee hyv?ksi taas tulla katsomaan tuota eriskummallista maailman nurkkaa, miss? h?n ensin on p?iv?n valon n?hnyt. Ja h?n viepi kanssansa monta samallaista veitikkaa; he ker?ytyv?t suureksi, monta tuhatta sis?lt?v?ksi laumaksi ja alkavat nousta jokien suista yl?s. V?h?n he huolivat siit?, onko vastavirta kova. Heill? on sama luonne kuin muinaisella akalla, joka hukkui, he ponnistavat aina vastavirtaan. Tuleepa silloin koski vastaan; siihen toki luulisit niiden pys?htyv?n. Viel? mit?! He paiskahtavat v?kev?ll?, pontevalla pyrst?ll?ns?, ja vuptis! jo loiskahtavat veteen yl?puolelle koskea. Taikka jos hypp?ys sattui olemaan liian lyhyt ja ne putosivat virran viet?viksi, niin yritt?v?t toisen kerran ja kolmannenkin, siksikuin onnistuu. Lohella ei kuitenkaan aina ole onni seurassa; se usein sattuu hypp??m??n satimeen ja silloin se joutuu itse lihavaksi makupalaksi. Jokien poikki on n?et lohien nousuajaksi asetettu laitoksia, nimelt? padot, joihin noita hyvi?, herkullisia kaloja pyydet??n. Olipa muutama herra Skotlannissa kerran laittanut lohikoskeensa padan semmoiselle paikalle, ett? aina v?list? lohia lompsahti siihen sis??n, jolloin pata otettiin pois ja pantiin tulelle. Kas sep? oli mukavasti varustettu, niin ett'ei voi mukavampaa ajatellakkaan, paitsi jos laittaisi niin, ett? lohet jo keitettyin? hypp?isiv?t suoraan suuhun!

Eiv?t ole ajat niinkuin ennen! Sit? valitetaan kaikissa asioissa ja niinp? my?s lohien suhteen. Ei ole en?? Pohjanmaallakaan se aika, jolloin palvelijat pesti? ottaessaan tekiv?t sen lujan ehdon, ettei saisi sy?tt?? heille lohta useammin kuin kolme kertaa viikossa. Lohen saalis on suuresti v?hennyt ja v?henee v?henemist?ns?. Mutta jos ihminen paljon h?vitt??, niin osaapa h?n my?s, jos tahtoo, h?vitykset j?lleen parantaakkin. Moneen paikkaan on perustettu lohensiitys-laitoksia, joissa lohen m??hn?? sek? poikia hoidetaan, siksikuin ne ovat niin suuriksi kasvaneet, ett'eiv?t en?? mahdu joka hauen kitaan. Sill? keinolla on ulkomailla saatu lohirikkaaksi j?lleen moni joki, josta ne jo olivat melkein sukupuuttoon h?vinneet. Suomessakin on useampia t?mm?isi? "lohikouluja", joista jo on p??stetty satoja tuhansia oppilaita ulos. Mutta mik? heille p??h?n pist?nee, eiv?tp? kuulukkaan palaavan syntym?paikoilleen, niinkuin siivon lohen, varsinkin koulutetun ja sivistyneen, tapa vaatisi. N?ytt?? silt?, kuin Saksan ruokoiset rannat heid?n mielest?ns? olisivat makeammat.

Paljon, virkkoi kuu, olen kuullut kehuttavan ruusuin kauneutta ja varsinkin sanotaan niiden kauneimpina olevan, kun kasteen pisara niiss? kiiltelee kuin timantti morsiamen otsassa. N?it? kuullessani on useinkin mieleni tehnyt sit? n?hd?; vaan juuri silloin, kun p?iv?n koittaessa kaste kukkiin laskeutuu, t?ytyy minun aina l?hte? pois, piilem??n.

Kerran olen kuitenkin n?hnyt koko kedon t?ynn? ihanimpia ruusuja ja yhdess? niist? kastepisaran, kalliimman ja kirkkaamman kuin ne, joista te ihmiset kehutte.

Oli viel? talvi, min? kuljin lakean kankaan yli. P?iv?ll? oli siin? ollut vilkasta el?m??; nyt se oli autiona -- p?iv?ll? oli siin? kuulunut tykkien pauhina, voittohuutoja ja kaatuneiden valitus; nyt oli kaikki ??neti. Se oli Siikajoen tanner. Palavalla innolla oli t?ss? Suomen joukko tapellut kotimaan puolesta. Se rakkauden liekki oli saattanut talven nietoksetkin kukkimaan; -- mihin vaan silm?ns? loi, paistoi valkoiselta lumelta punaisia veriruusuja. T?t? katsellessani l?heni neitonen tappelutannerta; h?n asteli kuolleiden joukossa; h?n katseli, etsiskeli jotain -- ja viimmein h?n lankesi polvilleen nuoren kaatuneen sotilaan viereen. -- H?nen kupeestansa oli punaisia ruusuja valunut lumelle. -- Neito h?nt? katseli ja h?nen silmist??n herui kyynelpisara; se tipahti veriruusun p??lle lumelle. -- Kah se oli kallein kaste kauneimmassa ruusussa.

Oli Toukokuun alku. Talvi oli jo muuttanut pois majoiltamme, mutta meri, manner oli viel? ramua t?ynn?, niinkuin muuttajilta aina j??pi.

Uusi asukas, kev?t, oli vasta tullut eik? viel? ollut kerjinnyt huoneitansa siivota. P?lyisin? h?m?h?kin verkkoina roikkui viel? harmaita pilvi? laessa; s?rkyneit? j??sirpaleita ajeli aalloilla; nurmipermanto oli viel? lakaisematta; ei ollut viel? kulo peitetty kirjavalla kukkasmatolla; lehdett?m?t puut n?yttiv?t ikkunan pielilt?, joista uutimet on pois otettu. Kev?t ei huonettaan viel? oikein saanut l?mmitetyksik??n; ilma oli semmoinen, josta Virolainen sanoo: suven silm?t, talven hampaat.

Illalla tuli kuu taas puheilleni. Ohoh, sanoi h?n, my?h?iset t?ss? ollaan. Toista on tuossa ikuisen kev??n kodissa. Ihana, sanomattoman ihana on Italia! Mit?s on t?m? vaalea hursti, joka teill? kes?ll? laeksi on levitetty, Italian tummansinisen taivaan rinnalla. T?ss? ei t?hti? n?y ollenkaan ja min?kin t?in tuskin p??sen n?kyviin. Toista on siell?. -- Kuu oli n?ht?v?sti pahalla tuulellaan; se oli taitanut matkalla vilustua. Se vaikeni ja oli ?k?isen n?k?inen. Mutta kohta se taas selkeni ja virkkoi: Niin, niin! Kyll? on Etel? ihana; mutta miksi k??ntyy maneetin silm? aina Pohjoseen p?in; miksi

-- syksylinnun l?htev?n On s?vel niin surullinen? Kev?ill? mielimaillehen Se rient?? riemuiten!

Vaan mit?s min? tyhji? rupatan; parempi olisi ruveta jotain tarinoimaan. Ja koska Italiaa mainitsin, juttelen sinulle siit?.

Min? kerran luikertelin Nizzan yli. Teill? oli viel? tuima talvi, siell? oli suloinen suvi.

Meren maininki kohoili hiljalleen niinkuin makaajan rinta. Ilma oli l?mmin ja t?ynn? tuoksua. Sitruuna- ja pomeranssipuut olivat valkeilla kukkakinoksilla peitetyt; tuossa taivaan ??rell? n?kyiv?t korkeat Alpit, jotka ovat t?m?n paratiisin vartijat Pohjan pahoja peikkoja vastaan. Ja meren, mantereen ylitse kaarrutteli Etel?n taivas, jonka pime?ss? pohjassa t?hdet v?lkkyiv?t niinkuin kultakirjat kuningattaren morsiuspeitossa.

Meren aalloissa keinui pienoinen vene; kaksi soutajaa sit? v?list? kiid?tteli kulkemaan; kultaisena kuohui silloin laine kokassa ja airoista tippueli kultapisaroita; v?list? soutajat lev?htiv?t ja vene luikerteli hiljaa itsekseen. Per?ss? istui neito; se n?ht?v?sti oli Italian ihana tyt?r. Mustana kuin y? liehuivat pitk?t suortuvansa tuulessa ja silm?t tuikkivat kuin t?htien tulet. H?nen vieress??n istui nuorukainen. Keltak?h?r?t, sinisilm?t ja punaiset ruusut valkeilla poskilla ilmottivat Pohjan poikaa. He istuivat k?sityksin, ja huulet kuiskailivat suloisia sanoja. He katsahtivat yl?s taivaaseen. Joutsenjoukko lensi heid?n ylitsens?. Siivet suhahtelivat; niill? oli niin kiire; riemuhuuto kajahti; ne olivat matkalla Pohjoseen. -- Nuorukaisen syd?n syk?hti, silm?in kirkkaus sokaistui, h?n vaikeni ja istui synkk?n?.

"Mik?s sinun taas on, armas Antonio; joko pilvi taas on peitt?nyt Pohjant?hteni loisteen? Mit?s sin? suret, kun koko luonto autuaana riemuitsee?" -- Nuorukainen viittasi joutsenia ja virkkoi: "Katso noita; ne rient?v?t Pohjaan, ja min?kin olen Pohjan lapsi". "Pohja, Pohja", huokasi neito. "Mik? lumous Pohjassa on? T?ss? on paratiisi, siell? y?n ja pakkasen valta; t?ss? olet terveyden j?lleen saanut, siell? sinut kohtaisi kuolema. T?ss? on sinulla lempi ja siell?..." Nuorukainen huusi: "Siell? on syntym?maa!"

V?h?n matkaa asumahuoneista on vanha aitta. Se on p?lkyist? kyh?tty, ja sen turtaunut, mustennut muoto osottaa selv?sti sen olevan perint?? niilt? ajoilta, jolloin ensimm?iset uudis-asukkaat t?nne asettuivat. Sen yliselle on talonv?ki korjannut vanhaa ramua pois jaloista. Min? sit? rupesin tarkastelemaan, ja mit? virkat, jos sanon, ett? muun joukosta keksin vanhan kanteleen, jossa kuitenkin viel? n?kyi pari katkennutta vaskikielt?. -- Kanteleenko! huutanet naurussa suin, kaikkia tuon vanhuksen heikot silm?t ovatkin n?kevin?ns?! kuinka olisi Suomen kantele joutunut amerikkalaiseen taloon? -- Olipa kuitenkin, ja siit? vaan n?kyy, ett? maassa, maailmassa on paljon teihin koskevia asioita, joista ei teid?n Suomalaisten viisaustiede viel? ole saanut vihi?.

Min?, n?et, olen t?ss? samassa paikassa k?ynyt 200 vuotta takaperin. Silloin oli nykyinen vanha aitta korkeammassa virassa, se oli uudis-asukasten asumahuoneena. Siihen aikaan peitti korpi viel? suurimman osan nykyist? viljavaa laaksoa. Yhdess? kohden oli kuitenkin jo mets? kaadettu. Siin? n?kyi sakeassa savussa liikkuvia olentoja. Mustuneina, hiestynein? he vierteliv?t suuria, kytevi? p?lkkyj? maata my?ten. Ja kummastuksella katselivat heid?n hollantilaiset naapurinsa sit? outoa menoa.

Talon vanhaa ukkoa n?iss? t?iss? et olisi n?hnyt; h?n niihin ei en?? kyennyt. P?iv?t pitk?t istuskeli vanhus ruuhessaan j?rven tyynell? lahdella; h?n oli onkivinansa, mutta saalista ei karttunut paljon. Ukko k?k?tti syviss? mietteiss?ns? eik? huomannutkaan, kuinka kalat nykieliv?t sy?tti?. H?nen mietteens? oli kaukana, aivan toisella puolella avaraa valtamerta, noissa Savon synkiss? saloissa, miss? h?n oli syntynyt ja toivonut saavansa lev?t? viimmeist? lepoa. Kun Kristiina-kuningattaren kehotuksesta h?nen lapsensa muuttivat, oli h?nkin heit? seurannut t?h?n onnen luvattuun maahan, mutta vanhaa honkaa on vaikeampi siirt?? kuin nuorta vesaa; monta syd?njuurta katkeaa, ja uudessa paikassa se kituu kitumistaan kunnes kuivuu.

Pyh?-iltana t?ss? talossa oli iloista melua. Likeisist? ruotsalaisista ja hollantilaisista taloista k?vi usein nuorisoa vanhan "Finnin" farmilla, jossa aina oli vieraanvaraa. Talon sinisilm?t eiv?t suotta olleet Suomen sukuper??; he olivat suloudellaan kokonaan lumonneet nuorten miesten syd?mmet. -- Siin? soitettiin, siin? tanssittiin, siin? riemasteltiin kaikella tavalla. Mutta ukkoa ei n?hty j?nteisiss? iloissa sen enemp?? kuin t?iss?k??n. H?nest? oli kaikki outoa siin? menossa: vieras mieli, vieras kieli. H?n vaan istui yksin?ns? saunakodassa ja lauleli itseksens? noita kansansa ikirunoja, joita oli kuullut kotimaassa

Piim?suuna pikkaraisna Maitopartana pahaisna.

Kolmas vuosisata jo vierii vanhuksen haudan ylitse; h?nen lapsensa unhottivat muukalaisten joukossa kotikielens?; lasten lapset olivat sit? tuskin tunteneetkaan. He muuttuivat Ruotsalaisiksi, sitten Hollantilaisiksi, viimmein Englantilaisiksi, ja nykyinen polvi ei muistakkaan en??, mist? alkuper?st? se on l?htenyt. Mutta ukon kannel s?ilyy viel? unhotettuna, tuntematonna muun ramun joukossa vanhan aitan p?lyisess? nurkassa.

Tuuheassa kuusikossa oli er??n myll?rin asunto ja siit? ainoastaan muutama sylenmitta kohisevan kosken rannalle, jossa vesimylly ankarasti hy?ri ja py?ri. Tuon kosken partaalla istui useasti nuori kasvava tytt? -- h?n istui avojaloin, avop?in, ja tuuli sai vapaasti liehutella h?nen kiharoitaan. Siin? oleskeli h?n aina tuntikaudet, kunnes kuusikosta myll?rin vaimon kutsuva ??ni vaati h?nt? pois tulemaan. Er??n? aamuna, jolloin kastehelmet viel? kimaltelivat ja linnut tuhansittain viserteliv?t, l?ksi myll?rin Helmi taas ahtaasta tupasesta, katkismus k?dess?, avop?in juoksemaan mets??n. H?n juoksi, kunnes enn?tti l?hell? olevan l?hteen reunalle, jossa h?n sitten istahti kaatuneen puun rungolle lukup?tk??ns? muka lukemaan. Hetkisen vaan h?n kirjaan silm?ili, mutta laski sen sitten pois ja nousi osottelemaan lintujen ??ni?, mutta eip? tuo kauan h?nt? huvittanut, sill? kuuluipa nyt kuusien latvoista hiljainen tuulen humina, ja heti meni Helmi vakaana taas istumaan puun rungolle; h?n kuunteli tarkkaan, sormensa vaipuivat ristiin; tuo kes?isen luonnon ihana juhlavirsi oli kokonaan voittanut Helmin syd?mmen. Mutta ?kki? nousi h?n paikaltaan, huudahtaen: "En, min? en ymm?rr?, mit? te kuuset minulta vaaditte, mihin te niin hell?sti hyv?illen minua k?skette! Juoksenpa kosken rannalle, kosken kohina puhuu samoin, ehk? siit? paremmin saan selkoa" -- ja Helmi juoksi rannalle. Siin? h?n nyt istui kuunnellen kosken lakkaamatonta, yksitoikkoista pauhinaa, v?list? l?skein k?tens? silmilleen, jotta kuulonsa siten tulisi tarkemmaksi. N?in olisi h?n taaskin istunut monet hetket, joll'ei er?s nuorukainen, joka tuli myllytiet? pitkin, olisi h?nelle huutanut: "Kuules tytt?, miss? kotosi on? Varmaankin olet n?ilt? paikoilta, kosk'ei sinulla ole edes huivia p??ss?."

"Tuolla kuusikossa on kotoni", vastasi Helmi ja kiirehti samassa herran edelle kotia p?in.

"Onko teill? lehmi??" kysyi herra. "On kyll?." "Saako ?idilt?si ostaa ruokaa?" "Saa kyll?." "Osaatko sin? muuta puhua kuin: saa kyll? ja on kyll??" "Kyll?" -- vastasi tytt?, mutta j?tti herran sikseen ja rupesi juoksemaan kotia.

"Nuo m?kin lapset ovat hyvin j?ykki?", ajatteli nuorukainen. "Lieneek? heiss? mit??n hienompia tunteita?" -- sitten miettien enn?tti h?n myll?rin asunnolle ja kuuli samassa Helmin sanovan:

"Tuolla tulee valkolakki". -- Nuorukainen oli ylioppilas ja luonnontutkija, joka kulki metsiss? kukkia ja hy?nteisi? etsiskelem?ss?. H?n astui tupaseen ja pyysi ostaa ruokaa. Myll?rin vaimo valmisti heti vieraalle yksinkertaisen aterian, vaan sen tehty?ns? sanoi h?n Helmille: "Tuo kirjasi t?nne, ett? luetan lukup?tk??si?"

"Kirjani j?i l?hteelle", sanoi Helmi punastuen, "enk? viel? ole lukenutkaan."

"No, hyv?nen aika, tuota lasta! Ei sinusta koskaan ihmist? tule! Sill? ehdolla juuri p??sit ulos, ett? luettavasi lukisit."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet