Read Ebook: Sateenkaari: Romaani by Beach Rex Nyman O E Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 2469 lines and 86620 words, and 50 pages

Translator: O. E. Nyman

Produced by: Johanna Kankaanp?? and Tapio Riikonen

SATEENKAARI

Romaani

Kirj.

REX BEACH

Englannin kielest? suomentanut

O. E. N.

Helsingiss?, Kustannusosakeyhti? Kirja, 1921.

SIS?LLYS:

ONNEN LAAKSO.

Yumurin laakson n?ette ensi kerran todenn?k?isesti Montserraten luostarista, johon oppaat, cocheros, viev?t teid?t mutkittelevaa polkua pitkin. Pieni kirkko on kapealla, korkealla harjanteella, jonka laelle kerran p??sty?nne n?ette maailman kauneimman n?k?alan. Merenlahti on takananne ja syv? rotko oikealla puolellanne, mutta edess?nne on Yumuri -- 'maailman ihanin kolkka', kuten Humboldt sanoo -- todellinen onnen laakso, paratiisin palanen, joka kiehtoo silm?t ja hurmaa mielen.

Laakso on suurempi kuin milt? se ensin n?ytt??, ja sen l?pi virtaava, polveileva joki k?tkeytyy siell? ja t??ll? tihe?n viidakon helmaan ja katoaa viimein rotkoon, joka on kuin halkeama kauniisti v?ritetyn maljan laidassa. Tuntuu kuin paikka olisi aiottu satujen haltioiden ja henget?rten asunnoksi. Ymp?r?ivien jyrkkien rinteiden v?riloisto hivelee silm?? ja tasainen pohja on kuin kauneimman viheri?n kirjokankaan peitt?m?. Kaikkialla n?kyy heleit? t?pli?, ja siell? ja t??ll? pyrkii jokin alaston vuorensein?m? tahi suunnaton kallion kieleke turmelemaan paikan sopusointuisen kauneuden. Laajat viljelykset siint?v?t edemp?? ja jokin harmaantunut katto pilkottaa viidakon vehreydest?.

Mahtavia palmuja kasvaa kaikkialla, yksin??n ja ryhmitt?in. Niiden tuuheat lehv?t muistuttavat suunnattomia strutsinsulkia ja niiden solakat rungot ovat sile?t ja valkoiset kuin j?ttil?issorvissa muovaillut ja sitten posliinisavella sivellyt. Koko Kubassa, lumoavien n?k?alojen maassa, ei ole toista Yumuria, eik? luultavasti koko avarassa maailmassa ole laaksoa, jonka kauneus olisi niin vaihteleva ja hurmaava. Teid?n pit?isi n?hd? se illan rauhassa laskevan auringon punatessa sen rinteet, tahi varhain aamulla, kun y?n sumut alkavat h?ipy? kuin unten h?ilyv?t utukuvat -- silloin ovat v?rit heleimm?t -- tahi myrskyn raivotessa, kun se peittyy sadekuuroihin ja palmut taipuvat melkein maahan vihurien rynnistyksess?. Mutta n?ettep? Yumurin mihin p?iv?n- tahi vuodenaikaan hyv?ns?, on sen n?keminen saava teid?t onnesta sanattomaksi, ja te vannotte, ett? paikka on ihanin, mink? ihmissilm? on konsanaan n?hnyt.

Solasta, josta joki laskee laaksoon, n?ette, Montserraten pyh?k?n luona seisoen, korkean kukkulan, La Cumbren, jonka rinteilt? on melkein yht? hurmaava n?k?ala. Oppaanne voi kertoa teille monta tarinaa upeista kartanoista, jotka kaunistivat vuoren rinteit? siihen kultaiseen aikaan, jolloin Kuballakin oli oma ylimyst?ns?. Rakennukset olivat kauniita roomalaismallisia huviloita, sellaisia, jotka muinoin reunustivat Via Appian tiet?, pieni? marmorista ja Euroopasta tuoduista jaloista puulajeista tehtyj? palatseja, jotka olivat t?ynn? mit? kalleimpia aarteita -- sill? silloiset kubalaiset olivat rikkaita ja k?ytteliv?t tuhlaten rahojaan. T?m?n loiston surumielisi? muistoja on viel?kin olemassa. Siell? ja t??ll? tapaa raunioita, joiden katkenneet marmoripilarit ja aitauksien j??nn?ksi? koristavat posliinimaljakot kertovat muinaisesta mahtavuudesta. Oppaanne voi n?ytt?? teille er??n rehev?n oranssilehdon, joka on nyt metsittynyt l?pitunkemattomaksi viidakoksi, ja kertoa teille tarinan don Estevan Varonan kauniista kartanosta ja sen salaisesta aarteesta, pikku Estevanista ja Rosasta, jotka olivat kaksoissisarukset, ja Sebastianista, j?ttil?iskokoisesta orjasta, joka raivostuttuaan kosti k?rsim?ns? v??ryydet ja kuoli kenellek??n ilmaisematta, minne aarre oli k?tketty.

Espanjalaisten hallussa olleilla alueilla, etenkin Antillien saarilla, on paljon tarinoita k?tketyist? aarteista, sill? muinoin olivat ihmiset, varsinkin niill? seuduilla, pakotetut turvautumaan monenlaisiin merkillisiin keinoihin rikkauksiensa suojelemiseksi. Noilla tarinoilla on aina ollut merkillinen, kiihoittava vieh?tysvoima, ja monet ovat niiden lumoihin jouduttuaan poikenneet hirveimpienkin rikosten teille aarteita etsiess??n. Oli kuin nuo k?tketyt rikkaudet olisivat olleet kirotut, sill? melkeinp? jokaisen, joka niit? himosi, k?vi onnettomasti. Sellainen oli Varonankin aarre. Don Estevan ei ollut parempi eik? huonompi kuin muutkaan h?nen aikalaisensa, ja vaikka osa h?nen k?tkeneist??n kalleuksista olikin ansaittu orjien hiell? ja verell?, niin oli suurin osa saatu rehellisin keinoin. H?nen teoillaan oli niin kauaskantava merkitys ja aarteella, jonka h?n k?tki, oli niin t?rke? osa h?nen j?lkel?istens? kohtaloissa, ett? lienee paikallaan hiukan selostaa noita tapahtumia.

Donna Rosa Varona eli tuskin niin kauan, ett? h?n ehti kuulla synnytt?neens? kaksoiset. Don Estevan, joka oli ankara ja tarmokas mies, otti vastaan tuon musertavan iskun h?nen kaltaiselleen henkil?lle ominaisella tavalla. J?tt?en polvistuneen papin ja lapsosia hoitelevan l??k?rin, h?n astui haikeasti itkevien orjanaisten ohi ilta-auringon valaisemalle kuistille. Edemp??, neekerien majoista, kuului my?s ??nek?st? valitusta, sill? donna Rosaa olivat kaikki rakastaneet ja tieto h?nen kuolemastaan oli levinnyt nopeasti.

Don Estevan oli itsek?s luonne ja sent?hden sekoittui nyt kiivas viha h?nen suruunsa. Miksi oli n?in k?ynyt? mietti h?n. Mill? oli h?n t?mm?isen iskun ansainnut? Eik? h?n ollut antanut kirkolle runsaat lahjat? Eik? h?n ollut k?ynyt jalkaisin Montserraten luostarissa ja antanut uhrilahjaksi korvarenkaat, kaulakoristeen ja ristin, jotka kaikki oli tehty kauneimmista ja puhtaimmista timanteista? Eik? h?n ollut polvillaan rukoillut rakkaan puolisonsa edest? ja sitten luovuttanut lahjansa pyh?n neitsyen kuvalle kuten Loyola aseensa? Don Estevan rypisti kulmiaan, sill? jalokivet olivat olleet h?nen kallisarvoisimpansa ja olisivat varmaankin riitt?neet korvaamaan pyh?n neitsyen vaivat, jos t?m? olisi suvainnut kuulla h?nen rukouksensa. Ne olivat ainakin viidentuhannen peson arvoiset -- siis viiden orjan hinta. H?nen parhaat viisi naimai?ss? olevaa ja taloustoimiin opetettua neekeritytt??ns? vastasivat juuri tuota summaa. Johan t?m? oli vallan kohtuutonta! Don Estevan tunsi rahan yht? hyvin kuin joku toinenkin ja h?n vannoi, ettei h?n en?? antaisi kirkolle mit??n lahjoja.

H?n katsahti yl?s synkist? mietteist??n ja n?ki edess??n j?ttil?ism?isen paljasjalkaisen neekerin. Orja oli keski-ik?inen ja h?nen villatukkansa alkoi harmaantua, mutta h?nen vartalonsa oli ryhdik?s ja sopusuhtainen ja puuvillakankaasta tehdyn puvun verhoamat lihakset olivat sile?t ja t?ytel?iset kuin nuorukaisen. Mustilla kasvoilla kuvastui sanomaton suru.

"Herra, onko totta, ett? donna Rosa --" alkoi h?n.

"Niin, h?n on kuollut, Sebastian", ny?kk?si don Estevan v?syneesti.

Sebastian seisoi liikkumattomana koettaen voittaa liikutuksensa ja suuret kyyneleet vieriv?t h?nen poskilleen. Vihdoin h?n sanoi: "H?n oli liian hyv? t?h?n maailmaan. Jumala oli kateellinen ja vei h?net paratiisiin."

"Paratiisiin!" huudahti don Estevan. "Eik? t?m? ole paratiisi?" ja h?n katsoi salamoivin silmin ymp?rilleen. "Katso Yumuria tuolla! Luuletko, ett? taivaassa saa n?hd? sen kauniimpaa? Katso tuonne!" ja h?n viittasi satamaan kaukana alhaalla, jossa laivojen purjeet kuvastuivat meren v?lkkyv??n kalvoon. Lahden toisella puolen siinsi korkea vuoristo parinkymmenen penikulman p??ss?. K??ntyen etel??n p?in Don Estevan n?ki koko San Juanin laakson aina mahtavaan Pan Matanzan harjanteeseen saakka, mik? oli todellakin suurenmoinen n?ky. Hetkisen kuluttua h?n suuntasi katseensa, kuten aina ennenkin, j?lleen Yumuria, onnen laaksoa kohti.

"Todellakin paratiisi!" mutisi h?n. "Min? annoin h?nelle kaikki. Kuolemallaan h?n ei voittanut mit??n."

"Aivan niin, herra", sanoi Sebastian vakavasti. "H?nell? oli kaikki, mit? naisen syd?n voi konsanaan toivoa, ja lahjoittamalla teille lapset h?n palkitsi hyvyytenne. Olette menett?nyt h?net, mutta h?n j?tti teille perinn?n, tyt?n, josta kasvaa toinen donna Rosa. Surin kerran, kuten te nyt surette, sill? vaimoni kuoli lapseni syntyess?. Muistatteko? Mutta tytt?reni el?? ja h?n on vanhuuteni ilo. Sit? vartenhan lapset syntyv?tkin." H?n vaikeni ja tiet?m?tt? oikein, miten asiansa esitt??, h?n kohotteli jalkojaan ja kaiveli hiekkaa mustilla varpaillaan. "Herra", sanoi h?n vihdoin hitaasti, "er?s seikka johtui mieleeni. Tahtoisin tiet?? --"

"Mit? sitten?" keskeytti Estevan lyhyesti.

"Puhuiko donna Rosa kenellek??n salaisuudesta? Noille papeille tahi l??k?reille, teh?n ymm?rr?tte?"

"Ei."

"Siis me olemme ainoat, jotka tiet?v?t sen?"

"Niin, ellet ole l?rp?tellyt."

"Herra!" Sebastian suoristausi ja h?nen mustilla kasvoillaan kiivastui todellinen arvokkuus.

"Ymm?rr?, Sebastian, ett? koko omaisuuteni on tuossa k?tk?ss? -- kaikki, yksinp? asiakirjatkin, joilla voin todistaa omistusoikeuteni tiluksiini. Jos pelk?isin sinun pett?v?n minut, k?skisin rev?ist? kielen suustasi ja puhkaista silm?si."

"Tunnette minut, herra", vastasi musta mies koruttomasti. "Tied?tte, ett? olen uskollinen. Mutta t?m? salaisuus painaa vanhoja hartioitani kovin, herra, ja min? olen ajatellut -- ajat ovat levottomat ja kuolema tulee varoituksetta. Olette maakunnan rikkain mies, don Estevan, ja hallituksen virkamiehet ovat konnia. Ajatellaanpa, ett? kuolisitte? Ent? sitten?"

"He ovat kansalaisiani", virkkoi don Estevan hetken tuumittuaan, "mutta siit? huolimatta kirottuja roistoja. Kun lapseni ovat p??sseet siihen ik??n, ett? he voivat s?ilytt?? salaisuuden, niin kerrottakoon asia heille. Jos olen kuollut, niin j?? teht?v? sinulle. Mene nyt; puhumme asiasta my?hemmin."

Sebastian poistui yht? ??nett?m?sti kuin oli tullutkin. Kotimatkalla h?n poikkesi katsomaan l?hell? olevaa kivilouhimoa, josta kaikki tarvittavat rakennuskivet oli murrettu. Siell? h?n oli ty?skennellyt melkein koko ik?ns?, ja kun rakennukset oli saatu valmiiksi, oli h?n kaivanut louhimon pohjaan syv?n kaivon, jonka j??kylm? ja kirkas vesi kumpuili jostakin maanalaisesta l?hteest?. Ymp?rist?n h?n oli sitten omin k?sin raivannut ja siistinyt, niin ett? vanha kivilouhimo oli nyt Varonan kartanon kaunein paikka. Kaivon suulla kasvoi palmuja, oranssi- ja tamarindipuita ja louhimon sein?mill? rehoittivat villiviini ja muhkeat sananjalat. Sebastian oli aina huolehtinut paikan kauneudesta, ja vanhasta tottumuksesta h?n suuntasi askeleensa nytkin sinne.

H?m?r?ss? h?n kohtasi p??llysmies Pancho Cueton. T?m? oli nuorenpuoleinen kapeakasvoinen mies, jonka tummat ja pist?v?t silm?t olivat hyvin l?hell? toisiaan. N?hty??n Sebastianin sanoi h?n:

"No, don Estevan on vihdoinkin saanut perillisen?"

Orja pyyhk?isi silmi??n suurella, ruskealla k?dell??n ja vastasi kunnioittavasti:

"Niin on, don Pancho. Kaksi pient? enkeli?, pojan ja tyt?n." Rypist?en harmaita kulmakarvojaan tuskaisesti h?n jatkoi: "Donna Rosa oli pyhimys. Taivaassa riemuitaan varmaankin suuresti h?nen tulostaan. Vai mit? te luulette?"

"Eik?h?n", vastasi Cueto. "Don Estevan suree h?nt? suuresti, mutta tohdinpa melkein vannoakin, ett? jonkun ajan kuluttua h?n menee uusiin naimisiin. Ja miksi ei h?n sit? tekisi? Jokainenhan tiet??, kuinka rikas h?n on. Kubassa ei ole naista, joka ei olisi kuullut h?nen aarteestansa."

"Mist? aarteesta?" kysyi Sebastian.

Cueton tummat silm?t v?l?htiv?t harmistuneesti.

"Kyll?p? sin? olet olevinasi varovainen", sanoi h?n sitten nauraen. "Eip? ihme, ett? h?n luottaakin sinuun. Mutta luuletko sin?, ettei minulla ole silmi? eik? korvia? Hyv? Sebastian, sin? tunnet kyll? salaisuuden ja tied?t enemm?n asioita kuin don Estevan haluaisikaan. ?l? nyt teeskentele."

Sebastianin kasvot olivat kuin ebenpuusta veistetyt.

"Mit? tuohon aarteeseen mahtanee kuulua?" kysyi h?n. "En ole milloinkaan kuullut siit? puhuttavan."

"Kultaa, jalokivi?, hopeaharkkoja ja kalliita koristeita", vastasi Cueto ojentaen p??ns? eteenp?in. H?nen sieraimensa v?risiv?t ja hampaat loistivat h?m?r?ss?. "Tied?t sen aivan hyvin. ?l? koetakaan kielt??. Enh?n ole hullu. Mihin joutuvat orjatyt?ist? saadut rahat? Ent? sokerista ansaitut summat? Aseisiinko kapinallisille ehk?? Eik? mit?. Don Estevan k?tkee rahat, ja sin? olet h?nen apulaisensa. H?n lienee satumaisen rikas t?t? nyky?. Etk? ole milloinkaan ajatellut, ett? yhdell? jalokivikoristeella tahi pienell? kultakasalla voisit ostaa vapautesi?"

"Don Estevan on luvannut vapauttaa minut ja tytt?reni", vastasi Sebastian koetettuaan pari kertaa keskeytt?? Cueton intohimoisen puheen.

"Niink??" P??llysmies oli ilmeisesti h?mm?stynyt. "Sit? en lainkaan tiennyt". Hetkisen kuluttua h?n purskahti nauruun. "Ja sitten sin? viel? tahdot uskotella, ettet tied? aarteesta mit??n. Ha! Ha! Olet kunnon poika, Sebastian, ja niin olen min?kin. Min? vallan ihailen sinua. Olemme molemmat is?nn?llemme uskolliset, eik? niin? Tytt?resi Evangelina on vieh?tt?v? tytt?", Cueton kasvojen ilme koveni, "ja t?ysikasvuiseksi tultuaan maksetaan h?nest? enemm?n kuin sinusta, h?nen is?st??n. ?l? mill??n muotoa unhota, ett? don Estevan on ennen kaikkea liikemies. Ole varuillasi, Sebastian. Er??n? kauniina p?iv?n? voi joku tarjota h?nest? niin suuren hinnan, ett? don Estevan unhottaa lupauksensa ja -- myy h?net."

"Evangelinaa h?n ei milloinkaan myy!" huudahti Sebastian k?he?sti, ja h?nen silm?nvalkuaisensa v?l?htiv?t h?m?r?ss?.

"Eip? tietenk??n", nauroi Cueto. "H?n ei ehk? tohtisi? No niin, min?h?n vain kiusoittelen sinua. Mutta sin? olet ilmaissut itsesi, n?etk?s. Huomaan kaikesta, ett? tied?t aarteesta."

"Tied?n vain yhden asian", sanoi orja hitaasti suoristautuen, "ja se on, ett? olen uskollinen don Estevanille." H?n k??ntyi ja poistui Pancho Cueton j??dess? tuijottamaan miettiv?isesti h?nen j?lkeens?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet