Read Ebook: Sateenkaari: Romaani by Beach Rex Nyman O E Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 2469 lines and 86620 words, and 50 pages

"Tied?n vain yhden asian", sanoi orja hitaasti suoristautuen, "ja se on, ett? olen uskollinen don Estevanille." H?n k??ntyi ja poistui Pancho Cueton j??dess? tuijottamaan miettiv?isesti h?nen j?lkeens?.

Vaimonsa kuoleman ja lastensa syntymisen j?lkeen pysytteli don Estevan kuten ennenkin mahdollisimman erill??n valtiollisesta el?m?st?. H?n ei tahtonut joutua selkkauksiin espanjalaisten viranomaisten kanssa, jotka hallitsivat saarta, eik? h?n my?sk??n tahtonut t?ydellisesti erottautua naapureistaan, jotka kapinoivat hallituksen mielivaltaa ja h?ik?ilem?t?nt? sortoa vastaan. T?m? ei ollut suinkaan helppoa, sill? hallituksen virkamiehet olivat kauttaaltaan turmeltunutta ja tunnotonta v?ke?, ja maan syntyper?iset asukkaat olivat melkein kaikki joko julkisesti tahi salaisesti saaren it?osassa puhjenneen kapinan kannattajia. Don Estevan luovi varovasti molempien puolueiden v?liss? kartuttaen omaisuuttaan orjien kasvatuksella ja sokerin viljelyksell?. Orjien kysynt? lis??ntyi p?iv? p?iv?lt?, kun neekerien maahantuonti oli k?ynyt mahdottomaksi, ja sokerin viljelys tuotti hyvin, joten Pancho Cueto saattoi t?ydell? syyll? ihmetell?, mihin rahat mahtoivat joutua.

Kaksoiset, Estevan ja Rosa, kasvoivat ja varttuivat vuosi vuodelta ja olivat Sebastianin ja Evangelinan, joiden hoitoon heid?t oli uskottu, ylpeys ja ilo. Evangelina, tuo nuori neekeritytt?, oli t?ysikasvuiseksi tultuaan seudun kaunein ja vieh?tt?vin orjatar, ja joka kerta kun Sebastian katseli h?nt?, kiitti h?n Jumalaa onnestaan.

Er??n? p?iv?n? meni don Estevan sitten uudelleen naimisiin ja donna Isabel, er?s Havannan kuuluisa kaunotar, muutti asumaan Varonan kartanoon. Tuo vaatimattomien vanhempien kunnianhimoinen tyt?r oli usein kuullut puhuttavan La Cumbren salaper?isest? aarteesta, ja h?n oli lakkaamatta ajatellut sit?.

Suuria juhlallisuuksia pidettiin ja paikkakunnan espanjalaiset virkamiehet ja Matanzan ja seudun huomatuimmat kansalaiset k?viv?t toivottamassa tervetuloa don Estevanin kauniille puolisolle. Mutta kuherruskuukausien ensimm?isen hehkun j??hdytty? alkoi onnellinen aviomies pel?t? tehneens? suuren erehdyksen. Donna Isabel oli, h?n huomasi, sek? turhamainen ett? itsek?s. H?n ei vaatinut ainoastaan suurinta ylellisyytt? ja loistoa, vaan vaati my?s mit? itsepintaisimmin saada tiet?? miehens? kaikki raha-asiat.

H?n tutki kartanon joka sopen, milloin h?nell? vain oli tilaisuutta, mutta ei l?yt?nyt mit??n, ja vihdoin salaisuus valtasi kaikki h?nen ajatuksensakin. H?n etsi pimeimm?tkin nurkat, kyseli orjilta ja ?isin h?n makasi valveilla kuunnellen don Estevanin hengityst?, toivossa, ett? t?m? ilmaisisi salaisuuden unissaan. T?mm?inen el?m? oli miehelle luonnollisesti hyvin tukalaa, mutta mit? kiihke?mmin donna Isabel ahdisti h?nt?, sit? lujemmin h?n p??tti olla ilmaisematta mit??n. Sivullisten l?sn?ollessa he olivat aina mit? sopusointuisin aviopari, sill? he olivat ylpeit?, ja Varonan perhe oli seudun arvokkaimpia, mutta heid?n yksityisel?m?ns? paheni pahenemistaan. Vihdoin oltiin niin pitk?ll?, ett? he olivat t?ydellisesti vihamielisell? kannalla toisiinsa n?hden. Heill? ei ollut toisilleen ainoaakaan yst?v?llist? sanaa. Donna Isabel lateli vain soimauksia ja yltyi t?m?n t?st? vihan vimmoihin, ja don Estevan ivasi h?nt? sill?, ettei h?n ollut viekkaudestaan huolimatta p??ssyt toiveidensa perille.

Tarina Varonan aarteesta unhottui v?hitellen kokonaan tahi joutui satujen joukkoon. Vain donna Isabel, joka puolisonsa vaitiolosta huolimatta oli saanut tiet?? yht? ja toista, ja Pancho Cueto, joka teki omat johtop??t?ksens? is?nt?ns? suurista tuloista, pitiv?t asian visusti muistissaan. P??llysmies oli k?rsiv?llinen. H?n seurasi mielenkiinnolla is?nt?v?kens? eripuraisuuden kehityst? ja aikoi hy?ty? siit? sopivan tilaisuuden sattuessa.

Oli aivan luonnollista sellaisten olosuhteiden vallitessa, ett? donna Isabel alkoi vihata lapsipuoliaan -- don Estevan oli sanonut suoraan, ett? lapset perisiv?t h?nen koko omaisuutensa. Ajatus, ettei h?n lopultakaan saisi hituistakaan aarteesta, jonka t?hden h?n oli uhrannut nuoruutensa ja kauneutensa, sai donna Isabelin aivan hulluuden rajoille, ja kuten voidaan ajatellakin, kohdistui h?nen raivonsa niin ollen pienokaisiin. Vanhaa Sebastianiakin ja h?nen tyt?rt??n h?n alkoi vihata ja saipa Evangelinan sulhanenkin, er?s Asensio-niminen orja, tuntea h?nen kyntens?.

Syy, miksi Sebastianilla oli niin paljon etuoikeuksia, oli pian selvennyt donna Isabelille, ja h?n oli ensin koettanut kaikin mahdollisin keinoin voittaa vanhuksen luottamuksen. Mutta turhaan. Sebastian oli luja kuin tammi, joka kest?? kes?n helteet ja talven myrskyt, eiv?tk? donna Isabelin juonet ja imartelut hy?dytt?neet mit??n.

Orjan uskollisuus raivostutti h?nt?, ja h?n p??tti tehd? kaikkensa rikkoakseen t?m?n ja don Estevanin hyv?t v?lit.

Donna Isabel oli tarmokas. H?n alkoi kaikin keinoin vainota Evangelinaa, mutta vasta kuukausien kuluttuahan uskalsi ehdottaa don Estevanille, ett? t?m? myisi tyt?n. Don Estevan kielt?ytyi tietysti jyrk?sti. H?n sanoi pit?v?ns? Sebastianin tytt?rest? niin paljon, ettei h?n voinut sellaista ajatellakaan.

"Siin?p? se on", ivasi donna Isabel. "Tytt?h?n onkin nuori ja kaunis. Taidat olla aivan ra --"

Don Estevan kykeni vaivoin pid?tt?m??n kirouksen. "Erehdyt", sanoi h?n j?yk?sti. "Sebastian on palvellut minua uskollisesti ja Evangelina on lasteni leikkitoveri. H?n on hyv? heit? kohtaan ja on ollut heille ?idin asemassa enemm?n kuin sin? konsanaan."

"Ja senk? t?hden sin? puet h?net niin hienosti? Joutavaa puhetta", sanoi Isabel heilauttaen kaunista, tummaa p??t?ns?. "N?en kyll?, mit? ymp?rill?ni tapahtuu. Enh?n ole sokea. T?m?p? on vasta kaunis juttu, kun yst?v?si saavat kuulla sen. Tytt?, musta kuin sysi, ja sin? --"

"Tuota lutkaa en k?rsi en?? talossani!" kirkui donna Isabel.

"Olenhan puolisosi."

"Kirous ja kuolema! Niin -- puolisoni -- uhriinsa imeytynyt iilimato sin? olet. Imet vereni kuiviin!"

"Veresi?" nauroi donna Isabel kime?sti. "Eih?n sinussa ole tippaakaan verta. Suonissasi on vain sappea. Olet kurja saituri!"

"Saituri ja saituri! Tuota sanaa en k?rsi en?? kauemmin. Etk? keksi jo muuta, jolla voisit minua ?rsytt??? Tunnusta suoraan, ett? otit minut vain rahojeni t?hden!" ?rjyi don Estevan.

"Tietysti. Seh?n on selv??. Luuletko, ett? minun kaltaiseni kaunotar olisi muutoin sinusta huolinut? Erehdyin kuitenkin suuresti."

"Verenimij?!"

"Olin mik? hyv?ns?, mutta t?ss? talossa aion hallita, enk? anna paksuhuulisen neekerin h?v?ist? itse?ni. N?keeh?n sen jo p??lt?p?inkin, mik? h?n on. H?n on julkea ja h?vyt?n. H?n nauraa minulle, mutta naurakoon vain. Sittenp?h?n saavat yst?v?si nauraa sinulle ja oikein kyllikseen."

"Vaiti!" karjaisi don Estevan.

"Myy h?net."

"En."

"Myy h?net, taikka --"

Uhkauksen loppua odottamatta don Estevan sy?ksyi huoneesta, heitt?ytyi satulaan ja ratsasti t?ytt? laukkaa Sateenkaari-kaupunkiin, jossa h?n vietti y?n juoden ja pelaten. Mutta h?n ei myynyt Evangelinaa.

Seuraavina viikkoina sattui monta samanlaista kohtausta, ja mit? onnettomammaksi kotiel?m? kehittyi, sit? useammin don Estevan haki seuraa muualta. H?n joi ja pelasi ja tuoden usein yst?v?ns? mukanaan h?n koetti unhottaa onnettoman kotiel?m?ns? meluisissa juomingeissa.

Mutta h?nen vaimollaan oli siit? huolimatta riitt?v?sti tilaisuuksia ?rsytt?? h?nt? viittauksilla orjatytt??n ja katkeroittaa h?nen mielens? ainaisilla syyt?ksill? ja soimauksilla.

ESPANJAN KULTA.

Kaksoiset olivat seitsem?n vuoden vanhat, kun donna Isabelin juonet kantoivat ensimm?isen katkeran hedelm?ns?, ja tapaus sattui er??n? y?n?, kun don Estevan melusi kotonaan espanjalaisine yst?vineen. Pikku Rosa oli her?nnyt is?ns? vieraiden nauruun ja huutoihin ja h?nt? pelotti, sill? ??niss? oli jotakin vierasta ja outoa. Hiipien viereiseen huoneeseen h?n her?tti veljens?, ja yhdess? he sitten kuuntelivat.

Don Mario de Casta?o esitti jonkun laulun, jonka sanoja ei kuulunut, mutta jota tervehdittiin myrskyisin huudoin. ??nist? sisarukset tunsivat don Pablo Pezan, jonka muhkeata, mustaa partaa he olivat usein ihmetelleet, ja eversti Mendoza y Linareksen, jolla oli ep?ilem?tt? loistava univormunsa yll??n. Lapset tunsivat vieraat hyvin, mutta siit? huolimatta alkoi Rosa nyyhkytt??, ja kun Estevan koetti lohduttaa h?nt?, vapisi h?nenkin ??nens? pelosta.

Siin? v?rj?telless??n he kuulivat jonkun itkev?n. Sitten kuului k?yt?v?st? kiireisi? askeleita ja seuraavassa silm?nr?p?yksess? sy?ksyi Evangelina huoneeseen. H?n huomasi heti vuoteella istuvat kaksi pient? valkoista olentoa, sill? ulkona oli kirkas kuutamo.

"Oi, pieni herrani ja pieni valtijattareni!" nyyhkytti h?n heitt?ytyen polvilleen. "Tahdottehan pelastaa minut? Meh?n rakastamme toisiamme, eik? niin? Mik? hirve? rikos t?m? onkaan? Sanokaa, ett? tahdotte pelastaa minut!" H?n oli aivan suunniltaan ja h?nen ??nens? oli k?he? ja tuskan sortama. K?si??n v??nnellen h?n heilutti ruumistaan puoleen ja toiseen, painautui suonen vedon tapaisesti sisaruksia vasten ja suuteli n?iden vaatteita.

"Mit? on tapahtunut? Kuka on ollut sinulle paha?" sopertelivat lapset pel?styksest??n huolimatta.

"Don Pablo Peza", itki tytt?. "Is?nne on myynyt minut h?nelle -- menetti korttipeliss?. Is?ni, Sebastian, ei usko sit?. H?n rukoilee. Ja Asensio -- oi, Jumalani! Eiv?th?n he voi mill??n minua auttaa! Vain te voitte pelastaa minut. Etteh?n anna don Pablon vied? minua? Se tappaisi minut."

"Odotahan!" Estevan kiipesi vuoteestaan. "?l? itke en??; kerron is?lle, ettet pid? don Pablosta."

"Min? tulen mukaasi", huusi Rosa seuraten veljens? esimerkki?. "K?skemme don Pablon menn? kotiinsa ja j?tt?? Evangelinamme rauhaan."

"Te siunatut lapset! Mutta mahtanevatko he v?litt?? sanoistanne?" valitti orja.

"Is? tekee kaikki, mit? pyyd?mme", vastasivat lapset luottavasti. "Jos h?n suuttuu, niin tulemme heti takaisin ja k?tkemme sinut tuohon suureen vaates?ili??n, josta ei kukaan kuunaan sinua l?yd?." Ja k?si k?dess? ja pitki? y?paitojaan kannattaen sisarukset meniv?t sitten k?yt?v?n l?pi huoneeseen, josta nauru ja huudot kuuluivat.

Don Mario de Casta?o, joka istui ovea vastap??t?, keskeytti vallattoman laulunsa ja huudahti: "Hyv? Jumala ja kaikki pyhimykset! Mit? n?enk??n?"

Toiset katsahtivat ovelle ja purskahtivat nauruun n?hdess??n tupakansavun keskelt? h??m?tt?v?n kaksi lapsukaista, jotka olivat toistensa n?k?iset kuin kaksi marjaa. Valoisaan huoneeseen jouduttuaan r?pytteliv?t pienokaiset silmi??n kuin kaksi pient? huuhkajaa, ja heid?n ilmeinen h?mminkins? huvitti vieraita suuresti.

"Sanoinhan, ett? her?t?t koko talon", r?hisi joku don Mariolle.

"Kaksi taivaan keruubia", huudahti toinen.

"Malja Estevanin suloisille lapsille", s?esti kolmas.

Mutta is? nojautui eteenp?in kulmat rypyss?.

"Mit? nyt, rakkaani?" kysyi h?n sameasti. "Kiiruhtakaa takaisin vuoteillenne. T??ll? ette voi olla."

"Rakastamme Evangelinaa", sanoivat sisarukset, "etk? saa antaa don Pablon vied? h?nt?."

"Evangelinaako?"

"Niin. Pid?mme h?nest? -- h?n leikkii joka p?iv? kanssamme -- tahdomme pit?? h?net t??ll? -- h?n on meid?n."

He olivat tottuneet saamaan tahtonsa heti t?ytetyksi, ja sent?hden he puhuivat ensin hyvin k?skev?sti, mutta n?hdess??n is?n synk?t kasvot heid?n ??nens? alkoivat v?rist? kiihtymyksest? ja pelostakin.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet