Read Ebook: Intiaanin kiitollisuus: Seikkailuja kaukaisessa lännessä by Ellis Edward Sylvester Nyman O E Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1708 lines and 53490 words, and 35 pages

INTIAANIN KIITOLLISUUS

Seikkailuja kaukaisessa l?nness?

Kirj.

EDWARD S. ELLIS

Englannin kielest? suomentanut

O. E. N.

Helsingiss?, Kustannusosakeyhti? Kiri?, 1921.

SIS?LLYS:

SIMON KENTON.

Luonto oli pukenut mets?t, joet ja vuoret j?lkikes?n koko satumaiseen loistoon. Illat olivat ihania, ja hieno, utuinen verho kattoi laaksot ja vuorten rinteet ja hyv?ili keve?sti tyynen? juoksevan virran kalvoa. Er??n? sellaisena iltana oli kolme henkil?? matkalla Ohion tiett?mien aarniometsien halki, ja vaikka he olivat et??ll? toisistaan, niin kulkivat he kaikki samaa paikkaa kohti Hocking-joen rannalla.

Jokaisella n?ill? kolmella on t?rke? sija tarinassa, jonka aion kertoa, ja er?s heist? on l?nnen kuuluisimpia uudisasukkaita. H?nen nimens? on erottamattomasti yhdistetty sen Varhaisimpaan historiaan ja h?nen ansionsa tuon alueen kehityksess? olivat niin huomattavat, ett? h?net my?hemmin nimitettiin Ohion nostov?en prikaatikenraaliksi. H?n eli niin vanhaksi, ett? Ohiossa on viel?kin monta, jotka muistavat h?net hyvin.

Simon Kenton oli miehuutensa t?ydess? voimassa siihen aikaan, jolloin kertomukseni tapaukset sattuivat. H?n oli pitk?, j?ntev? ja suora kuin intiaani, ja notkea ja voimakas kuin pantteri. H?n oli niin ihmetelt?v?n nopsajalkainen ja erehtym?t?n pyssymies, ettei h?nell? ollut mets?nk?vij?n? vertaistaan. Luonteeltaan h?n oli huimanrohkea, ja tuoksuavien metsien el?m?? h?n rakasti yht? kiihke?sti kuin rakastavaiset rakastavat toisiansa. H?nell? oli tarkat silm?t ja herkk? kuulo ja h?n oli l?nnen mets?st?j?n ja er?miehen ihanne.

Daniel Boonea pidet??n yleisesti etevimp?n? ensimm?isten uudisasukastemme joukossa, mutta Kenton oli monessa asiassa h?nt? etev?mpi. Se seikka, ett? Kenton oli Boonea melkoisesti nuorempi ja tuli l?nteen my?hemmin kuin h?n, Vaikuttaa, ettei voi olla kysymyst?k??n siit?, kumman ansiot ovat suhteellisesti suuremmat.

T?ss? ei ole kuitenkaan soveliasta v?itell? siit? kysymyksest?, sill? se ei kuulu tapahtumiin, joita aion nyt kertoa.

Tuona suloisena syksyiltana, jota lukijalle jo kuvasin, h?n oli matkalla mets?n l?pi, ja h?nen k?ynnist?ns? huomasi, ettei h?nell? ollut mit??n kiirett?. H?nen asuansa tarvinnee tuskin kuvata. H?nell? oli pukinnahkainen lakki, hirvennahkainen mekko ja s??rystimet, vahvat, lujat keng?t, mets?styspuukko ja pitk?, raskas luodikko ruutisarvineen ja kuulapusseineen. Olitte varmoja siit?, ett? h?nen asunsa oli t?llainen, ja jos olisitte n?hneet vilahdukseltakaan tuota kuuluisaa mets?miest? ja uudisasukasta, niin ette olisi otaksumisessanne erehtyneetk??n. Simon Kenton oli kaunis mies, ja kahdeksankymment? vuotta sitten oli h?nen huomattavan kaunis ??nens? laajalti tunnettu, ja h?nen silm?ns? olivat yht? kirkkaan siniset kuin Italian taivas tahi V?limeren kiehtova ulappa.

Teid?n pit?isi kuulla jonkun vanhan uudisasukkaan kertovan tuon kunnon miehen laulusta taivasalla pidetyiss? hartaushetkiss?, joita pidettiin l?nness? viime vuosisadan alkupuolella. Kaikkien noiden voimakas??nisten saarnaajien joukossa ei ollut ket??n, joka olisi voittanut Kentonin hopeanhele?n ja kirkkaan ??nen.

H?n kulki kertomaani tapaan rauhallisesti, ja vaikka ei mit??n ep?ilytt?v?? n?kynyt eik? kuulunut, niin mets?st?j? oli yht? varuillaan kuin jos h?n olisi kulkenut Miami- ja Shawnee-heimojen alueiden l?pi. H?nen raskas luodikkonsa oli olkap??ll?, ja polkiessaan maahan pudonneita rapisevia lehti? eiv?t h?nen kenk?ns? synnytt?neet suurempaa ??nt? kuin villikissan askeleet. Tavasta, jolla h?n k??nteli p??t?ns? puolelta toiselle, k?vi ilmi, ettei pienink??n risahdus j??nyt h?nelt? huomaamatta. Linnut liverteliv?t korkealla lehvist?ss?, orava narskutteli pyyh?lt?ess??n oksia pitkin, villit hanhet kirkuivat korkealla kylm?ss? ja kuulakassa ilmassa, puro solisi hiljaisesti ja joku villiel?in karjahti et??ll?. Yksik??n n?ist? ??nist? ei j??nyt h?nelt? kuulematta. H?n tiesi, kuinka monenlaiset merkinannot tuolla kostonhimoisella punaisella miehell? oli, joka oli aina valppaana tuhotakseen kaukaasialaiseen rotuun kuuluvan miehen, joka koetti vallata h?nen mets?stysmaitaan.

Kentonin silm?t eiv?t olleet milloinkaan levossa, paitsi kun h?n makasi uneen vaipuneena yksin?isell? leirinuotiollaan tahi jonkun kaatuneen puun suojassa. Ne harhailivat puolelta toiselle ja huomasivat kaiken. Puiden korkeimmasta latvasta oli lehti tuskin irtautunut, kun Kenton huomasi sen liihoittelevan alas. H?nen huomiotaan kiinnittiv?t oksien lehvist?ss? piilotteleva ruskeakylkinen orava, puusta puuhun hyppelev?t pienet linnut ja putoilevat tammenterhot, sill? h?n tiesi hyvin, ett? nuo salakavalat Miami-, Wyandot- ja Shawnee-intiaanit liikkuivat mets?ss? aivan yht? ??nett?m?sti.

Kenton pys?htyi silloin t?ll?in ja oli paikallaan yht? liikkumatonna kuin puut h?nen ymp?rill??n. H?nen p??ns? oli k??ntynyt hiukan sivulle ja h?nen silm?ns? tarkastelivat kiinte?sti jotakin kohtaa l?hell? edess?p?in. T?m? oli h?nen mieliasentonsa, kun h?n tahtoi kuunnella mahdollisimman tarkasti, ja sill? hetkell? h?n kohdisti kaiken valppautensa kuulonsa herkkyyteen.

Voidakseen v?ltt?? joutumasta leppym?tt?mien punaisten vihollistensa kynsiin, t?ytyi ensimm?isten uudisasukasten olla "aina varuillaan", vaikka sek??n ei ollut aina riitt?v? pelastamaan heit? julmasta kohtalosta, kuten l?nnen aikakirjat kertovat.

Oli noin puoliv?liss? iltap?iv??, ja Kenton oli juuri l?htenyt liikkeelle sellaisen lyhyen pys?hdyksen j?lkeen, kun h?n kuuli luodikon paukauksen. Kulkija pys?htyi niin ?kki? kuin olisi kuula sattunut h?nen omaan rintaansa. Mutta se oli mahdotonta, sill? ??nest? p??tt?en oli ampuja ainakin penikulman p??ss?, ja tihe?ss? mets?ss? oli vaikea n?hd? henkil?? sadan kyyn?r?n p??st?.

Noin minuutin ajan Kenton seisoi liikkumatonna paikallaan ja l?hti sitten eteenp?in. Laukaus oli kuulunut edest?p?in hiukan vasemmalta. H?n etsi itselleen mets?ss? jonkun korkeamman paikan, josta h?n voi tarkastella tienoota ymp?rill?, ja h?n tunsi paikat niin hyvin, ett? h?n oli heti selvill?, mihin p?in h?nen oli ment?v? l?yt??kseen sellaisen kohdan.

Muutamia minuutteja my?hemmin h?n seisoi pyssyyns? nojaten er??n mets?isen ja louhikkoisen kukkulan laella ja katseli kauan ja tutkivasti sinnep?in, josta pyssynlaukaus oli kuulunut. Tutkiessaan tuota kaukaista ilmansuuntaa ei uudisasukas my?sk??n unhottanut piilottaa itse?ns? hyvin, sill? l?heisyydess? saattoi jokin hiipiv? vihollinen piileskell?.

H?nen tekem?ns? huomiot olivat hyvin v?h?iset korvatakseen h?nen valppautensa. Kerran tahi kaksi h?n oli n?kevin??n kuin heikon savun vivahduksen, joka varjomaisen sormen lailla n?kyi taivaanrantaa vasten. Jos h?n olisi voinut olla varma, ettei h?n ollut erehtynyt, niin h?n olisi tiennyt nuotiotulen palavan siell?, mutta vaikka asian laita olisikin ollut siten, niin se ei olisi merkinnyt paljoakaan.

"N?ytt?? aivan silta kuin joukko punanahkoja olisi leiriytynyt tuonne", mutisi valkoinen mies kiinte?sti katsellen mainittuun suuntaan, "ja olisipa hyvin kummallista, jos ei joku joukosta olisi l?hemp?n? t??ll?p?in. Mutta olkoon kuinka tahansa, minun puoleltani heid?n ei tarvitse pel?t? mit??n h?iri?t?, jos he itse pysyv?t poissa tielt?ni."

Viivytty??n kukkulan laella lyhyen ajan, jonka kuluessa h?n tarkoin tutki kaikki n?kyviss? olevat kohdat taivaanrannalla, l?hti Kenton jatkamaan matkaansa er?st? pient? jokea kohti, jota nimitettiin Hocking-joeksi. H?nen matkansa suunta oli lounainen. H?n oli ollut pitempiaikaisella matkalla Ohio-joen it?puolella olevilla alueilla, mutta oli nyt paluumatkalla samannimisen valtion siihen osaan, joka on Kentuckyst? suoraan pohjoiseen. H?n toivoi kohtaavansa Boonen, M'Arthurin, Wellsin ynn? muutamia muita, joiden h?n tiesi oleskelevan siell?p?in. Mutta h?nell? ei ollut mit??n kiirett?, ja sent?hden h?n vaelteli niin verkalleen metsien l?pi.

Tuolla kuuluisalla mets?st?j?ll? ei ollut yht??n koiraa, sill? h?nen vakaumuksensa mukaan oli siit? el?imest? enemm?n vastusta kuin apua, kun oli antautunut sellaiseen arkaluontoiseen teht?v??n, jolle h?n oli el?m?ns? pyhitt?nyt.

V?h?n matkan p??ss? kukkulasta h?n huomasi tulleensa heikosti n?kyv?lle polulle, jota h?n p??tti seurata, sill? se vei oikeaan suuntaan. Tuo ep?selv? polku ei ilmaissut mit??n, koska se oli el?inten tekem? juomapaikalle kulkiessaan, joka ei voinut olla kaukana.

H?nen otaksumansa oli oikea, sill? kuljettuaan v?h?n matkaa h?n saapui pienelle purolle, joka katkaisi tien suorakulmaisesti. Vesi oli kristallinkirkasta, mutta sit? oli vain jonkun tuuman vahvuudelta uoman pohjalla, joka oli niin kaitainen, ett? kulkija v?h?isell? ponnistuksella hypp?si toiselle puolelle. Sitten h?n k??ntyi ymp?ri ja heitt?ytyen maahan, joi pitk?n, virkist?v?n siemauksen tuota v?rit?nt?, mautonta ja hajutonta nestett?, joka on taivaan suloisin lahja ihmiselle.

H?n oli nousemassa yl?s, kun melkein kuulumaton risahdus her?tti h?nen huomionsa. Se kuului h?nen takaansa, ja h?n oli heti varuillaan.

H?n ajatteli ensiksi, ett? joku intiaanisoturi tahi ehk? useampiakin l?hestyi samaa paikkaa tiet?m?tt? mit??n valkoisesta miehest?, mutta ensimm?isell? katseella ymp?rilleen h?n huomasi erehdyksens?. Suunnaton musta karhu samosi polkua my?ten tuota pient? puroa kohti.

Kenton oli luonteeltaan leikillinen, kuten useimmat mets?miehet, ja h?n pysytteli piilossa t?rm?n reunan takana, kunnes el?in oli tullut aivan l?helle. Silloin h?n ?kki? hypp?si yl?s, kuten olette n?hneet vieteriukon tekev?n, kun laatikon kansi p??stet??n auki.

Karhu pys?htyi heti p?rskyen ja puhisten ja katseli tuota outoa ilmestyst? v?h?n aikaa ik??nkuin todetakseen, mik? se oikein oli, ja l?hti sitten l?nkyttelem??n suoraan Kentonia kohti.

Kentonille olisi ollut pieni asia kaataa karhu, kuten h?n oli tehnytkin useat kerrat, mutta nyt se ei ollut todellakaan tarpeellista. H?nen ei tehnyt mieli karhunpaistia ja h?nen ampumavaransa olivat kuluneet v?hiin.

"Jos sinua haluttaa tulla t?nne, niin enp? tied?, tohdinko j??d? t?h?n", sanoi Kenton ja painui hyviss? ajoin mets?n k?tk??n.

Karhu pys?htyi j?lleen ja katseli tuota nopeasti per?ytyv?? olentoa. H?n n?ytti punnitsevan, kannattiko ajaa takaa tuota miest?, joka oli rohjennut s?ik?hdytt?? h?nt?, mutta lopulta n?kyi h?n tulleen siihen p??t?kseen, ettei se maksanut Vaivaa, sill? h?n k??ntyi puroa kohti ja l?hti sammuttamaan janoaan sen kirkkaalla ja kylm?ll? vedell?.

Palattuaan viel? kerran tielle jatkoi Kenton matkaansa Hocking-jokea kohti, jonka h?n saavutti puolen tunnin kuluttua ja jonka luona h?n ?kki? joutui vaiherikkaan el?m?ns? ankarimpaan otteluun.

MUL-KEEP-MO.

Toinen henkil?, joka samana iltana, kauan aikaa sitten, oli matkalla l?nnen aarniometsiss? Hocking-jokea kohti, oli er?s Miami-soturi, tunnettu nimell? Mul-keep-mo eli Kalkkarok??rme.

H?n oli sotaisan heimonsa voimakkaimpia, taitavimpia ja urhoollisimpia sotureita, ja h?n oli valkonaamojen tunnettu leppym?tt?min vihamies. H?nen nime?ns? kirottiin rajaseuduilla niiden urot?iden t?hden, joita h?n teki luodikollaan, tomahawkillaan ja mets?styspuukollaan. H?n oli ollut lukemattomat kerrat k?sik?hm?ss? valkoisten miesten kanssa, ja h?nen ruumiissaan oli parissakymmeness? hurjassa tappelussa saadut arvet. H?nen vihansa oli yht? hillit?n kuin villin el?imen, ja uudisasukasten tunteet h?nt? kohtaan olivat samanlaiset kuin my?hemmin amerikkalaisten tunteet intiaanip??llik?it? Geronimoa ja Sitting Bullia eli Istuvaa H?rk?? kohtaan. Niin kauan kuin he saivat liikkua vapaina mets?stysmaillaan, oli rajaseutujen rauha uhattu.

Kalkkarok??rme oli rotunsa yht? komea edustaja kuin Kenton oli kaukasialaisen rodun. H?n oli t?ysin kuusi jalkaa pitk? ja vartaloltaan suora kuin keih?s. H?n oli miehuutensa parhaassa kukoistuksessa, h?n oli vahva, rohkea, toimelias ja tarkkasilm?inen ja sellainen mies, joka ei pel?nnyt mit??n. H?n oli todellakin soturi, joka hyvin kykeni pit?m??n pelon vallassa ne, jotka joutuivat h?nen raivoisan vihansa esineeksi.

Kun Mul-keep-mo kulki metsien halki, niin h?nen k?yntins? oli melkein yht?l?inen kuin Kentonin, mutta sensijaan, ett? h?nell? olisi ollut luodikko olkap??ll?, h?n kantoi samanlaista asetta sivulla k?dess??n vaakasuorassa asennossa. Vy?ss??n h?nell? oli tomahawki ja mets?styspuukko ja h?nen tuimia kasvojaan koristavat maalatut renkaat ja kuviot ilmaisivat h?nen olevan sotapolulla, joka oli h?nen tavanomainen olotilansa.

H?nen k?yntins? ja liikkeens? olivat merkillisen yhdenkaltaiset kuin tuon valkoisen uudisasukkaan, josta olen teille kertonut. H?nen mustat silm?ns? vilkuilivat lakkaamatta puolelta toiselle, ja silloin t?ll?in h?nen ??nett?miin mokkasiineihin pistetyt jalkansa pys?htyiv?t liikkumattomiksi h?nen kuunnellessaan yht? kiinte?sti kuin Kenton, ja h?nen ihmeellisen herk?t aistinsa huomasivat pienimm?nkin risahduksen ja liikkeen.

H?n oli matkalla yhty?kseen l?heisyydess? majailevaan soturijoukkoon, ja kun h?nell? oli aikaa viljalti, niin h?n ei kiiruhtanut k?ynti??n. H?n kuuli kyll?kin et?isen pyssynlaukauksen, mutta h?n ei viitsinyt tehd? tutkimuksia saadakseen selville paikkaa, josta laukaus kuului.

Miami-soturi pys?htyi muutamaksi minuutiksi, mutta jatkoi sitten matkaansa, ja auringon l?hetess? taivaanrantaa h?n saapui Hocking-joen rannalle paikalle, jossa oli niin v?h?n vett?, ett? h?n saattoi k?yd? ylitse kastuen vain polviin saakka. Mokkasiinien ja s??rystimien kastuminen oli pieni asia, vaikka ilma oli melkein yht? kylm? kuin syd?ntalvella.

Mul-keep-mo oli astunut pari askelta viett?v?? t?rm?? yl?sp?in, kun h?n samassa ?kki? hyp?hti takaisin ja painautui maahan, niin ett? h?nen p??lakensa oli juuri t?rm?n reunan tasalla, jonka ylitse h?nen kiiluvat silm?ns? katselivat vilkkaasti ja ter?v?sti ja tavalla, jota ainoastaan voi verrata siihen peloittavaan matelijaan, josta h?n oli nimens? saanut.

Miami-soturi oli kuullut melkein huomaamattoman risahduksen suoraan edest?p?in. Tavallinen korva ei olisi keksinyt mit??n, mutta h?n ei ainoastaan kuullut ??nt?, vaan oli heti selvill? sen merkityksest?kin: h?n oli kuullut askeleen, ja l?heisyydess? oli joko yst?v? tahi vihollinen, sill? siihen aikaan ei tuossa maailman kolkassa ollut ket??n puolueettomia.

Samalla hetkell? kuin soturi hyp?hti taaksep?in, huomasi my?s vieras siit? aiheutuneen melun ja oli heti varuillaan. Ilmeisesti oli t?ss? kaksi er?nk?ynnin mestaria joutunut vastakkain.

Syv? ja t?ydellinen hiljaisuus seurasi, jonka aikana Kalkkarok??rme hiljaa liukui edemm?ksi oikealle, kunnes h?n oli noin kahdenkymmenen jalan p??ss? paikasta, jossa h?n oli noussut rannalle. T?m? liike suoritettiin t?ydellisen ??nett?m?sti, niin ett? t?rm?ll? oleva vieras ei voinut mitenk??n saada selv?? soturin olinpaikasta. H?n saattoi kyll? n?hd? h?net nousemalla yl?s, mutta samassa olisi my?s punainen mies n?hnyt h?net.

K?tkeydytty??n n?in, kuten voinee sanoa, vahti Miami-soturi toisen liikkeit?. T?rm?n reuna oli aivan ?kkijyrkk? ja juuri niin korkea, ett? h?n pit?en vasemmalla k?dell??n reunasta kiinni saattoi n?hd? sen ylitse ja tarkastella mets?n reunaa tarvitsematta liikahduttaakaan lanteitaan ja jalkojaan. Nojaten n?in h?n katseli tutkivasti pensaikkoja ja kuunteli niin kiinte?sti ja valppaasti, ett? sit? on meikein mahdotonta t?ss? kuvata.

Kalkkarok??rme otaksui, ettei toinen voinut aivan tarkalleen tiet?? h?nen piilopaikkaansa, ja tuo vieras ei Voinut liikahtaa askeltakaan aiheuttamatta jotakin melua, Vaikka h?n olisi ollut kuinka varovainen hyv?ns?. Kalkkarok??rmeen kuulon herkkyys oli kehittynyt huippuunsa ja h?n keskitti sen toimintaan kaiken tarkkuutensa, niin ett? pienink??n risahdus ei j??nyt h?nelt? huomaamatta. Mutta Simon Kenton, joka oli vain jonkun askeleen p??ss?, keksi Miami-soturin l?sn?olon juuri samalla hetkell? kuin h?netkin huomattiin. H?n p??tti my?skin saada selville, oliko toinen yst?v? vai vihollinen, ja h?n oli siin? yht? taitava kuin edess?p?in t?rm?n reunan takana piilotteleva soturikin.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet