bell notificationshomepageloginedit profileclubsdmBox

Read Ebook: Intiaanin kiitollisuus: Seikkailuja kaukaisessa lännessä by Ellis Edward Sylvester Nyman O E Translator

More about this book

Font size:

Background color:

Text color:

Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page

Ebook has 1708 lines and 53490 words, and 35 pages

Kalkkarok??rme otaksui, ettei toinen voinut aivan tarkalleen tiet?? h?nen piilopaikkaansa, ja tuo vieras ei Voinut liikahtaa askeltakaan aiheuttamatta jotakin melua, Vaikka h?n olisi ollut kuinka varovainen hyv?ns?. Kalkkarok??rmeen kuulon herkkyys oli kehittynyt huippuunsa ja h?n keskitti sen toimintaan kaiken tarkkuutensa, niin ett? pienink??n risahdus ei j??nyt h?nelt? huomaamatta. Mutta Simon Kenton, joka oli vain jonkun askeleen p??ss?, keksi Miami-soturin l?sn?olon juuri samalla hetkell? kuin h?netkin huomattiin. H?n p??tti my?skin saada selville, oliko toinen yst?v? vai vihollinen, ja h?n oli siin? yht? taitava kuin edess?p?in t?rm?n reunan takana piilotteleva soturikin.

H?n kyll? ep?ili v?h?n, ett? tuo toinen oli vihollinen, mutta h?n ei voinut olla siit? aivan varma ottamatta tarkempaa selkoa. Vaistomaisesti h?n tiesi, ett? toinen oli h?nt? harhaan johtaakseen ry?minyt edemm?ksi, mutta, kuten jo sanoin, Miami-soturi oli toiminut niin ??nett?m?sti, ettei Kentoninkaan harjaantunut kuulo voinut m??ritell?, oliko h?n mennyt oikealle vai vasemmalle.

T?rm?n reunan takana olija oli toisin sanoen aivan suojaton, sill? oksat ja pensaat eiv?t k?tkeneet h?nt?, mutta sent?hden h?n saattoikin muuttaa asemaansa aivan kuulumattomasti. Kentonin t?ytyi sit?vastoin taivuttaa ymp?r?iv?? kasvullisuutta sivulle voidakseen muuttaa paikkaa, ja juuri siin? intiaani arveli vihollisensa ilmaisevan itsens?.

Kenton oli suunnitelmastaan t?ysin selvill? ja astui vain askeleen sivulle. Siin? h?n oli yht? turvallinen kuin jos h?n olisi mennyt kymmenen kertaa kauemmaksi, sill? jos toinen ampuisi siihen paikkaan, josta risahdus oli kuulunut, niin kuula menisi harhaan.

"Jos h?n on valkoinen, niin h?n vastaa minulle", ajatteli Kenton ja p??sti hiljaisen sihin?n, joka ei ollut k??rmeen sihin?? kovempi. Se oli ollut useat kerrat h?nen tuntomerkkins? ollessaan Boonen, M'Arthurin, Wellsin ja monen muun yst?v?ns? seurassa, jotka eiv?t olleet milloinkaan erehtyneet siit?.

Mets?st?j? antoi merkin ainoastaan kerran, ja kun vastausta ei kuulunut, niin h?n tiesi, ett? h?nell? yst?v?n asemesta oli edess??n vihollinen.

Vaikka tuntuu aivan uskomattomalta, niin kului kokonainen tunti, ettei kumpikaan muuttanut hituistakaan asentoaan. Nuo harjaantuneet mets?miehet tunsivat k?rsiv?llisyyden merkityksen yht? hyvin kuin eskimokin, joka ei liikahduta lihastakaan kahteenkymmeneen tuntiin odottaessaan avannolla hylkeen n?ytt?ytymist?.

Siit? seurasi, ettei kumpikaan saanut t?m?n ajan kuluessa toisesta v?hint?k??n k?sityst?. Siit? he olivat molemmat varmoja, ett? he olivat toistensa vihollisia, ja sent?hden oli mahdotonta olla liian varovainen. Kumpikaan ei edennyt eik? per?ytynyt. He olivat kahden taitavan nyrkkeilij?n tapaisia, molemmat odottivat, ett? toinen paljastaisi jotenkin itsens?, jolloin toinen heti k?visi kimppuun.

?kki? kuuli Kenton kuin lehden kahinaa, ja h?nen kasvoilleen levisi julma hymy.

"Koska h?n on v?synyt minua odottamaan, niin min?p? odotan h?nt?", ajatteli Kenton.

Muutamia minuutteja kului, ja j?lleen kuului heikkoa kahinaa, mutta l?hemp?? kuin ?sken.

"H?n tulee t?nnep?in", p??tteli Kenton melkein polvilleen kyyristyen; "sent?hden j??n t?h?n, sill? h?n saapuu tuossa tuokiossa."

Mutta Miami-soturi l?hestyi niin hitaasti, ett? se olisi saanut melkein jokaisen k?rsiv?llisyyden loppumaan. Ja miten olikaan, niin Kenton p??tti jonkun ajan kuluttua uskaltaa astua askeleen tahi pari eteenp?in.

Samalla kuin Kenton otti askeleen, eteni Kalkkarok??rmekin hiukan, ja v?limatka heid?n v?lill??n lyheni j?lleen. Sitten seisoivat molemmat v?h?n aikaa liikkumattomina, kunnes he taas aivan samalla hetkell? astuivat pari askelta eteenp?in. Molempien toiminta sattui aivan yht'aikaa.

Mutta odotus loppui -- Simon Kenton ja Miami-soturi Mul-keep-mo seisoivat vastakkain.

OTTELU.

Molemmat tunsivat yht'aikaa toisensa. Miami ja valkoinen mies pudottivat kumpikin pyssyns? ja siepaten puukkonsa k?viv?t villikissojen tavoin toistensa kimppuun. Hitaan hiipimisen aika oli mennyt ja kiivas taistelu oli alkanut, johon molemmat riitapuolet antautuivat silmitt?m?ll? raivolla.

Harvoin lienee kaksi vihollista ollut niin tasav?kisi?, ja taistelun tulos oli kauan aikaa ratkaisematon. Heti hy?k?tess??n suuntasivat molemmat toisiansa kohti hurjan iskun, joka v?istettiin. Sitten he alkoivat kiert?? ymp?ri, ollen varuillaan ja vahtien pienint?kin tilaisuutta, jolloin voisi vastustajaa vahingoittaa.

Pensaat tallautuivat sukkelaan maahan ja pian heid?n taistelupaikkansa oli aivan sile?. Iskuja sateli ja taistelevat hy?kk?siv?t ja per?ytyiv?t ja kierteliv?t toistensa ymp?rill? alati varuillaan. Kentonin mets?stysmekon hiha oli viilletty auki ja k?sivarressa oli pieni haava, mutta Miami-soturi oli viel? aivan vahingoittumaton. ?kki? Kalkkarok??rme sy?ks?hti eteenp?in ja per?ytyi, mutta hy?kk?si viel? kerran, ja nuo molemmat taistelevat t?yt?siv?t yhteen. Valkoinen mies tarttui vasemmalla k?dell??n kiinni intiaanin kalvoseen ja kohotti aseensa iskuun, kun samassa vastustaja tarttui samalla taivalla kiinni h?nen kalvoseensa. Muutaman minuutin ajan:! he seisoivat katsoen toisiaan silm?st? silm??n raivosta kuohuen.

Kenton koetti kaikin voimin v??nt?? intiaanin k?tt? taaksep?in pakottaakseen h?net pudottamaan veitsen, mutta intiaani vastusti rautaisin voimin ja koetti samalla tavalla v??nt?? veist? valkoisen miehen k?dest?. Kenton oli varma onnistumisestaan ja v??nsi hirve?ll? voimalla intiaanin k?den auki, jolloin veitsi putosi maahan, mutta Kentonin veitsi joutui heti sen viereen, sill? intiaani oli yht?l?isell? vastustamattomalla voimalla aukaissut valkoisen miehen k?den.

Nyt olivat molemmat aseettomia, sill? Miami-soturin vy?ss? olevaa sotatapparaa ei voinut k?ytt?? t?llaisessa ottelussa, kun taistelevat olivat aivan yhteen kietoutuneet. Vastustajat olivat yht?kki? joutuneet hurjaan painiskeluun, ja Kenton, joka oli rajaseudun taitavimpia paininly?ji?, huomasi pian, ett? kaikki h?nen taitonsa ja voimansa pantiin kovalle koetukselle tuon j?ntev?n Miami-soturin kanssa.

Kummankin painitapa oli hiukan erilainen ja siit? johtui, ett? jompikumpi sai silloin t?ll?in jonkun edun. Mik??n ty? ei voinut olla uuvuttavampaa, ja vaikka molemmat olivat loistavassa kunnossa, niin he tuskin jaksoivat seisoa.

Mutta uupumuksen voitti pian se niin sanottu "sisu", ja j?lleen v??nnettiin ja likistettiin yht? raivokkaasti kuin alussakin. Molemmat kaatuivat ?kki? pitkin pituuttaan maahan Miamin puukon l?helle, johon molemmat k?dell??n ulottuivat. Kentonin veitsi oli parahiksi liian kaukana. Mul-keep-mo oli py?rtyvin??n ja hellitti otteensa hetkeksi, mutta samassa h?n ojensi k?tens? salamannopeasti puukkoa tavoittaakseen. H?n oli nopea, mutta Kenton oli yht? nopea, ja he tarttuivat veitsen kahvaan aivan yht? aikaa.

Mutta Miamin ote oli lujempi, ja kaikista ponnistuksistaan huolimatta ei valkoinen mies voinut v??nt?? veist? h?nen k?dest??n. Huomatessaan, ett? h?nen t?ytyi pian hellitt?? otteensa, p??sti Kenton puukon k?dest??n ja iski samassa intiaania hirvitt?v?ll? voimalla k?sivarteen, jolloin puukko kirposi monen askeleen p??h?n, sill? intiaanin ote ei ollut viel? kyllin varma.

He olivat j?lleen aseettomat, paitsi mit? luonto oli heille lahjoittanut, ja taistelu jatkui villiel?inten raivolla.

Tuon merkillisen ottelun t?ss? k??nteess? huomasi Kenton ensi kerran, ett? h?n oli voitolla, sill? h?nen vastustajansa alkoi selv?sti v?sy?. H?n ei suonut intiaanille sekunninkaan heng?hdysaikaa, vaan pitkitti taistelua s??lim?tt?m?sti, kunnes arveli vastustajansa olevan aivan menehtym?isill??n. Silloin h?n tarttui intiaania vy?t?isist?, nousi ?kki? seisoalleen, astui kiireesti jokit?rm?lle ja paiskasi h?net sellaisella vauhdilla alas, ett? olisi luullut h?nen viimeisenkin elonkipin?ns? sammuneen.

Seisoen t?rm?n reunalla mets?st?j? katseli hetken maassa makaavaa vihollistaan, joka oli veltto ja liikkumaton kuin tukki. Silm?t olivat hiukan raollaan ja ilmeisesti kykenem?tt?m?t n?kem??n mit??n.

"Kas niin!" murahti Kenton. "Luulenpa Kalkkarok??rmeen saaneen nyt niin tarpeeksensa, ettei h?n en?? milloinkaan h?iritse uudisasukkaita."

Sitten h?n tyynesti otti maasta puukkonsa ja pyssyns? v?litt?m?tt? vihollisensa aseista, jotka h?n olisi voinut hyvin vied? mukanaan, ja k??ntyen ymp?ri tunkeutui mets??n kohdatakseen yst?v?ns? lounaisella suunnalla.

"Se oli kova ottelu -- oikein merkillinen", sanoi Kenton kulkiessaan nopein askelin eteenp?in. "Kalkkarok??rme oli etev? soturi, ja min? en ole milloinkaan ollut niin ahtaalla. H?n tappeli uljaasti ja miehekk??sti, ja sent?hden en tahtonut h?nt? en?? vahingoittaa pyssyll?ni tahi veitsell?ni, kun h?n ei en?? kyennyt itse?ns? puolustamaan. H?nen p??nahastaan en huoli, sill? min? en suosi sellaisia pakanallisia tapoja."

Mutta Mul-keep-mo, Miami-soturi, ei ollutkaan kuollut. Joutuessaan lopulta alakynteen ja tuntien Kentonin yksinkertaisen ritarillisuuden turvautui tuo viekas punanahka luonteenomaiseen kepposeen. H?n n?ytti olevan menehtym?isill??n ja py?rtyi viimein. Mutta se oli vain teeskentely?. Jos Kenton olisi turvautunut puukkoon tahi pyssyyn, niin Kalkkarok??rmekin olisi viel? tapellut uljaasti.

Valkoinen mies seisoi t?rm?n reunalla katsellen h?nt?, ja Kalkkarok??rme piti h?nt? koko ajan silm?ll?, sill? h?n ei voinut olla turvallinen, ennenkuin valkoinen mies oli poistunut.

Miami-soturi n?ytteli osaansa niin t?ydellisesti, ettei h?n tohtinut ollenkaan lievent?? saamansa heiton hurjaa vauhtia, jonka seuraukset olivat h?nelle hyvin turmiolliset.

H?nen vasemmassa reidess??n tuntuva ankara ja pist?v? kipu sai h?net melkein huudahtamaan, ja h?n aavisti sen merkityksen. Mutta h?n makasi liikkumattomana viel? jonkun minuutin, kunnes valkoinen mies varmaan oli enn?tt?nyt niin kauas, ettei h?nen paluutaan tarvitsisi pel?t?. Sitten h?n koettaisi p??st? jalkeille.

Ensi yrityksell? h?n huudahti tuskasta ja vaipui py?rtyneen? maahan. H?n makasi siten vain lyhyen hetken, ja tultuaan tajuihinsa h?n yritti uudestaan, mutta varovaisemmin kuin ensi kerralla. H?nen aavistuksensa oli oikea: vasen jalka oli poikki juuri polven alapuolelta, eik? h?n kyennyt l?htem??n mihink??n.

H?nen tilansa oli todellakin tukala. Urhea soturi makasi maassa avutonna eik? ollut ket??n, jota h?n olisi voinut pyyt?? apuun ??rimm?isess? h?d?ss??n. Jos Simon Kenton olisi tiennyt h?nen s??litt?v?n tilansa, niin h?n olisi auttanut h?nt? parhaansa mukaan, siit? huolimatta, ett? Miami-soturin kostonhimo oli hyvin tunnettu.

Mutta valkoinen mies oli ehtinyt menn? liian kauaksi, ett? h?net olisi voinut huutaa takaisin. Vaikka h?n olisi ollutkin viel? kyllin l?hell?, niin Mul-keep-mo ei olisi pyyt?nyt h?nelt? apua, jonka h?n itse oli niin usein kielt?nyt kaatuneelta viholliseltaan. Ennen h?n olisi k?rsinyt pitk?lliset kuolintuskat kuin olisi armoa rukoillut.

Kalkkarok??rme huomasi, ett? h?n saattoi nousta istuvaan asentoon kiihoittamatta viilt?v?? tuskaa jalassaan, mutta enemp?? h?n ei voinut, vaikka h?n koetti useat kerrat. H?n olisi kyll? saattanut seisoa toisen jalkansa varassa, mutta kun h?nell? ei ollut mink??nlaista apuneuvoa, niin h?n ei voinut astua askeltakaan eteenp?in. Miami-soturista tuntui silt?, ett? h?n voisi k?ytt?? pyssy?ns? kainalosauvana, jos h?n vain voisi jotenkin saada sen k?siins?. Ase oli aivan l?hell?, ja v?h?ll? vaivalla h?n ry?mi sinne. Ensin n?ytti koe onnistuvan. H?n asetti per?n kainaloonsa ja astui pari askelta nojaten siihen kuin kainalosauvaan.

Mutta aseen pituus oli sopimaton, ja h?nen t?ytyi nojata siihen niin raskaasti, ett? pyssynpiippu painui syv?lle maahan. H?n koetti vet?? sen yl?s ja oli melkein kaatua j?lleen pitk?lleen. Miami-soturi paneutui mahdollisimman varovasti makuulle, ja h?nen t?ytyi my?nt??, ett? h?nelt? oli riistetty kaikki liikkumismahdollisuudet. Jos h?nen t?ytyi j??d? siihen paikkaan avutonna makaamaan, niin se oli varma kuolema.

Amerikkalaiselle rodulle on luonteenomaista tyyty? nurkumatta ja kylm?ll? tyyneydell? kohtaloonsa. Noiden maalattujen kasvojen ilme oli aivan sama, kun h?n samosi mets?n l?pi ennen taistelua Kentonin kanssa. Niiss? ei n?kynyt tuskan v?rett?k??n.

Istuessaan siin? paljaalla maalla ja vaivaten p??t??n l?yt??kseen jonkun pelastuksen mahdollisuuden h?n muisti, ett? h?n joutuessaan t?h?n suureen onnettomuuteen oli matkalla kohtaamaan er??n joukon sotureita, jotka h?nen luulonsa mukaan eiv?t voineet olla kaukana. He eiv?t todenn?k?isesti tulisi sinne saakka, jossa h?n oli, mutta h?n toivoi heid?n olevan h?nen ??nens? kuuluvissa. H?n huusi sent?hden sarjan kimakoita ja kaikuvia huutoja uudistaen tempun aina muutaman minuutin kuluttua.

T?t? h?n teki noin puoli tuntia, jolloin h?n taukosi, tiet?en olevan hy?dyt?nt? jatkaa sit?, ennenkuin jonkun ajan kuluttua.

Odotellessaan h?n kuuli kerran viel? risahduksen pensaikosta t?rm?n p??lt?, ja h?nen katseensa k??ntyi heti sinnep?in, sill? sielt?p?in piti avun tuleman, jos sit? kerran oli tuleva.

H?nen ei tarvinnut olla kauan tiet?m?t?n. Pensaikoista ilmestyi er?s mies, joka tuskallisten huutojen houkuttelemana oli tullut paikalle. Kalkkarok??rme katsoi tyynesti yl?sp?in, mutta voidaan ep?ill?, ett? h?nen valtimonsa l?i hiukan kiivaammin, kun h?n odotettuaan n?kev?ns? jonkun oman heimolaisensa kohtasikin er??n kaukaasialaiseen rotuun kuuluvan miehen katseen.

LAUPIAS SAMARIALAINEN.

Brayton Ripley, er?s tuskin yhdeks??toista vuotta t?ytt?nyt nuorukainen, oli kolmas henkil?, joka samana syksyiltana oli matkalla metsien halki.

Edell? kuvatut kaksi henkil?? olivat molemmat rotunsa kauniita edustajia, ja niin oli Ripleykin, joka oli l?nnen nuorempaa uudisasukaspolvea. Vaikka h?n ei ollut viel? t?ydess? miehuuden i?ss?, niin h?n oli pitk?kasvuinen ja j?ntev? ja h?nen terveytens? oli raudanvahva. H?nen mielity?ns? oli kuljeskella pyssyineen metsiss?, joissa oli viljalti arvokasta mets?nriistaa.

H?nen asunsa oli samanlainen kuin Kentonin. K?dess??n h?n kantoi pitk??, peloittavaa luodikkoa ja vy?ss? oli mets?styspuukko. Tilavissa taskuissaan h?n s?ilytti piikive? ja taulaa, joilla esi-is?mme olivat tottuneet tulta tekem??n, mik? ty? oli hyvin vaivalloista ja k?rsiv?llisyytt? koettelevaa.

Brayton Ripleyn koti oli er??ll? usean penikulman p??ss? Ohion suunnalla olevalla uudisasutuksella, ja nyt h?n oli ollut parin p?iv?n mets?stysretkell? aarniometsiss?. H?nen tarkoituksensa ei ollut ainoastaan riistan pyynti, vaan h?n halusi saada hiukan tietoja punaisten miesten aikeista ja suunnitelmista, sill? itsepintaiset huhut olivat tienneet kertoa vihamielisist? hankkeista her?tt?en levottomuutta monessa kyl?ss? ja uudisasukkaan m?kiss? rajaseuduilla.

Kuljeskellen yksin??n ja aikomattakaan kantaa riistaa mukanaan otti nuori Ripley vain parhaat palat kaatamastaan riistasta valmistaen nuotiotulella niist? itselleen aterian. H?n sytytti leirinuotionsa kauas mets??n, ollen siell? turvassa intiaaneilta, joita h?n todenn?k?isesti voisi kohdata milloin hyv?ns?.

?kki? tuo nuori mies pys?htyi, ik??nkuin h?n olisi kuullut jotakin eriskummallista. H?n tutki ter?vin katsein ymp?rist??, mutta mit??n ei n?kynyt, joka olisi voinut selitt?? nuoren Ripleyn osoittaman mielenkiinnon. H?n oli kuullut ??nt?, joka ilmaisi, ett? h?nell? oli naapureita l?hemp?n? kuin h?n luulikaan. Pys?hdytty??n h?n huomasi, ett? l?helt? h?nest? vasemmalle kuului kaikuvia huutoja.

Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page

 

Back to top