Read Ebook: Pyhä kukka: Allan Quatermainin jännittävä seikkailu Afrikassa by Haggard H Rider Henry Rider

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 2021 lines and 87501 words, and 41 pages

PYH? KUKKA

Allan Quatermain'in j?nnitt?v? seikkailu Afrikassa

Kirj.

H. RIDER HAGGARD

Suomennos englanninkielest?

Helsingiss?, Kustannusosakeyhti? Kirja, 1923.

SIS?LLYS:

VELI JOHANNES.

En usko, ett? kukaan, joka tuntee Allan Quatermain'in nimen, olisi taipuvainen ajatuksissaan liitt?m??n sit? kukkiin, varsinkaan orkideoihin. Kuitenkin sattuu niin, ett? jouduin kerran ottamaan osaa niin merkilliseen orkidea-retkeen, ett? olisi mielest?ni vahinko, jos sen yksityiskohdat joutuisivat unohduksiin. Joka tapauksessa panen ne paperille, ja jos joku my?hemmin haluaa ne julkaista, h?n saa siihen t?yden vapauden.

Se tapahtui vuonna -- oh, eih?n vuodesta ole v?li?, se tapahtui kauan sitten, jolloin olin viel? paljon nuorempi, ollessani mets?stysretkell? pohjoispuolella Limpopo-virtaa, joka on Transvaalin rajalla. Seuralaisenani oli er?s herra, jonka nimi oli Scroope, Charles Scroope. H?n oli matkustanut Englannista Durban'iin etsim??n ajanvietett?. Se oli ainakin yksi syy. Toinen oli nainen, jota nimit?n nimell? miss Margaret Manners, vaikka se ei tosin ollut h?nen oikea nimens?.

Luultavasti nuo kaksi olivat kihloissa ja todella kiintyneet toinen toiseensa. Mutta pahaksi onneksi he joutuivat kovaan riitaan jonkun toisen herran takia, jonka kanssa miss Manners er?iss? mets?stystanssiaisissa Essex'iss?, jossa he kaikki asuivat, tanssi nelj? per?tt?ist? tanssia, joista h?n sit?paitsi kaksi oli jo luvannut sulhaselleen. Selvittelyj? tai paremminkin puolusteluja seurasi. Mr. Scroope sanoi, ettei h?n aikonut suvaita sellaista k?yt?st?. Miss Manners vastasi, ettei h?n halunnut el?? kenenk??n m??r?ysten mukaan; h?n oli muka oman itsens? herra ja aikoi pysy? sin?. Mr. Scroope selitti, ett? h?nen puolestaan neiti kyll? saisi sit? olla. Toinen vastasi, ettei h?n en?? halunnut n?hd? h?nt? kasvojensa edess?. Sulhanen lupasi painokkaasti, ettei tyt?n tarvitsisikaan ja ett? h?n aikoi l?hte? Afrikkaan mets?st?m??n elefantteja.

Kaiken lis?ksi h?n todella matkustikin, l?htien kodistaan Essexist? seuraavana p?iv?n? j?tt?m?tt? mink??nlaista osoitetta. Kuten my?hemmin, paljon my?hemmin selvisi, h?n olisi seuraavassa postissa, jos olisi niin kauan odottanut, saanut kirjeen, joka olisi mahdollisesti muuttanut h?nen suunnitelmansa. Mutta he olivat kumpikin ylpeit? nuoria ihmisi?, ja olivat hulluja kuten ainakin rakastuneet.

No niin, Charles Scroope saapui Durban'iin, joka siihen aikaan oli vain v?h?p?t?inen paikkakunta, ja siell? kohtasimme toisemme Royal-hotellin tarjoiluhuoneessa.

"Jos haette suurta riistaa", kuulin jonkun sanovan, kuka se oli, sen olen todellakin unohtanut, "niin tuossa on mies, joka neuvoo teille keinot -- mets?st?j? Quatermain, Afrikan paras pyssymies ja sit?paitsi hienoimpia ihmisi? mit? on olemassa."

Istuin hiljaa poltellen piippuani ik??nkuin en kuulisi puhetta. On tukalaa kuulla kiitett?v?n itse??n, ja min? olin aina vaatimaton mies.

Sitten kuului kuiskailua, ja mr. Scroope talutettiin eteeni ja esitettiin minulle. Kumarsin niin siev?sti kuin osasin ja loin h?neen pikaisen silm?yksen. H?n oli pitk?, tummasilm?inen, romanttisen n?k?inen nuori mies, ja min? tulin siihen tulokseen, ett? h?nen liikkeens? miellyttiv?t minua. Kun h?n puhui, vahvistui tuo mielipide. Minun mielest?ni ??ni on aina ollut hyvin t?rke? tekij?; min? puolestani p??t?n siit? miltei yht? paljon kuin kasvoista. H?nen ??nens? oli eritt?in hauska ja miellytt?v?, vaikka sanoissa, joilla se niin sanoaksemme esitettiin minulle, ei ollut mit??n erikoista tai huomattavaa. Ne kuuluivat:

"Hyv?? p?iv??, sir. Haluatteko ryypyn?"

Vastasin, etten koskaan juonut v?kevi? p?iv?seen aikaan, tai en ainakaan usein, mutta ett? mielell?ni ottaisin pienen pullon olutta.

Kun olut oli juotu, k?velimme yhdess? pienelle talolleni nykyisen Berean varrella, jossa my?hemmin m.m. otin vastaan yst?v?ni Curtis'in ja Good'in, ja siell? s?imme p?iv?llisen. Todellisuudessa Charles Scroope ei en?? j?tt?nytk??n taloa ennen mets?stysretkelle l?ht??mme.

Nyt minun on kerrottava t?m? juttu lyhyesti, syyst? ett? se on vain sattumalta tekemisiss? sen tarinan kanssa, jota aion ryhty? kertomaan. Mr. Scroope oli rikas mies, ja kun h?n tarjoutui suorittamaan kaikki retken kulut, luvaten minulle kaiken voiton mahdollisesti saatavasta norsunluusta ja muusta sellaisesta, en luonnollisesti torjunut h?nen ehdotustaan.

T?ll? retkell? k?vi kaikki hyvin aina sen onnettomaan loppuun asti. Ammuimme vain kaksi elefanttia, mutta muuta riistaa saimme paljon. Se tapahtui paluumatkalla, meid?n ollessamme l?hell? Delagoan lahtea.

Olimme ulkona er??n? iltana ja koetimme ampua jotakin p?iv?lliseksi, kun huomasin puiden v?liss? pienen kauriin. Se katosi n?kyvist?ni pienen kallionkielekkeen taakse, joka ty?ntyi esiin kuilun syrj?st?, mutta se ei n?ytt?nyt h?t??ntyneelt?, vaan asteli levollisesti. Me seurasimme sit?. Min? kuljin edell? ja olin juuri saanut kierretyksi kallion ja huomannut kauriin seisomassa noin kymmenen askeleen p??ss? , kun kuulin kahinaa pensaikosta kallion huipulta, ei kahtatoista jalkaa p??ni yl?puolelta, ja Charles Scroope'n ??nen huutavan:

"Ole varuillasi, Quatermain! Se tulee."

"Mik? tulee?" kysyin n?rk?styneell? ??nell?, sill? ??ni oli karkoittanut kauriin.

Samassa johtui mieleeni, tietysti silm?nr?p?yksess?, ettei mies tyhj?n t?hden huutaisi tuolla tavoin, ei ainakaan kun h?nen ateriansa oli kysymyksess?. Vilkaisin siis taakseni ja p??ni yl?puolelle. Aina t?h?n hetkeen asti muistan selv?sti mit? n?in. Siin? oli veden kuluttama, graniitinharmaa vierukivi, tai oikeastaan useampia, joiden raoissa kasvoi sanajalkoja, ja useimmilla niist? oli hiusmaiset lehdet, mutta muutamain lehdet olivat alta hopeanhohteisia. Muutamalla lehdell?, taivuttaen sit? alas, istui iso, punasiipinen, mustaruumiinen kovakuoriainen, hangaten etujaloillaan p??t??n. Ja sen yl?puolella, juuri kallion huipulla, pisti esiin harvinaisen komean leopardin p??. Viel? t?t? kirjoittaessani olen n?kevin?ni sen neliskulmaisen leuan kuvastuvan tyynen iltataivaan lakea vasten, vaahdon valuessa huulilta.

T?m? oli viimeinen seikka, mink? v?h??n aikaan huomasin, sill? samassa hetkess? leopardi -- Etel?-Afrikassa kutsumme niit? tiikereiksi -- hypp?si selk??ni ja painalsi minut maahan litte?ksi kuin pannukakun. Luultavasti sekin oli ollut v?ijym?ss? kaurista ja oli nyt suutuksissaan minun ilmestymisest?ni n?ytt?m?lle. Kaaduin pitk?kseni, onneksi pehme?lle, sammaleiselle maalle.

"Pystyyn vain!" ajattelin mieless?ni, sill? tunsin el?imen painon sel?ss?ni, kun se puristi minua sammalia vasten, ja, mik? pahempi, niskassani poltti sen kuuma hengitys, sill? sen hampaat olivat jo puraisemaisillaan minua p??h?n. Samassa kuulin Scroope'n rihlapyssyn pamahduksen, jota seurasi leopardin hurja murina, kuula kun n?ht?v?sti oli osunut. Se n?ytti pit?v?n minua vahingon aiheuttajana, sill? se tarttui hartioihini. Tunsin sen hampaat jo pinnallani, mutta onneksi ne tarttuivat vain mets?stystakkini lujaan korderoi-kankaaseen. Se alkoi pudistella minua, mutta hellitti pian tarttuakseen paremmin kiinni. Samassa muistin, ett? Scroope'lIa oli vain kevyt yksipiippuinen rihlapyssy ja ettei h?n siis en?? voinut laukaista, ja silloin tiesin, tai luulin tiet?v?ni, ett? viimeinen hetkeni oli tullut. En oikeastaan pel?nnyt, mutta tietoisuus suuresta, l?hestyv?st? muutoksesta k?vi hyvin selv?ksi. Muistin -- en koko el?m??ni, mutta pari omituista pikkuseikkaa, jotka liittyiv?t lapsuuteeni. M.m. minusta tuntui kuin n?kisin itseni istumassa ?itini polvella leikkim?ss? pienell?, nivelikk??ll? kultakalalla, joka riippui h?nen kellonperiss??n. Sitten mutisin pari kolme rukouksen sanaa, ja luultavasti menetin tajuntani. Jos niin oli, kesti se vain muutamia sekunteja. Samassa tietoisuus palasi, ja min? n?in omituisen n?yn. Leopardi ja Scroope taistelivat kesken?ns?. Leopardi seisoi toisella takajalallaan, sill? toinen oli taittunut, ja l?i Scroope'a k?p?lill??n, Scroope taas koetti iske? isoa mets?styspuukkoaan pedon ruumiiseen. Taistelijat kaatuivat, Scroope alle, leopardin raadellessa h?nt?. Min? kiskaisin itseni irti sammaleisesta vuoteestani -- muistan viel?kin m?isk?hdyksen, joka kuului, kun ruumiini irroittui mudasta. Vieress? oli rihiapyssyni vahingoittumattomana ja t?ydess? vireess?, sellaisena kuin se oli pudonnut k?dest?ni. Tartuin siihen, ja seuraavassa hetkess? olin ampunut kuulan l?pi leopardin p??n, juuri kun se oli hampaillaan tarttumassa Scroopea kurkkuun.

El?in kaatui kuolleena kuin kivi h?nen p??llens?. Kerran vain se v?r?hti, kouristi kynsi??n ja kaikki oli ohi. Siin? se lep?si kuin unessa, ja alla makasi Scroope.

Vaikeata oli saada sit? siirretyksi pois, sill? se oli hyvin raskas el?in, mutta lopulta se onnistui oksan avulla, jonka varmaan jokin elefantti oli rep?issyt puusta. Sit? k?ytin vipuna. Siin? makasi Scroope kirjaimellisesti veren peitt?m?n?, oliko veri sitten leopardin vai h?nen, sit? en voinut sanoa. Aluksi pidin h?nt? kuolleena, mutta valeltuani h?nt? hiukan vedell?, jota sain kalliosta tiukkuvasta purosta, h?n nousi istumaan ja kysyi aiheettomasti: "Mik? min? nyt olen?"

"Sankari", vastasin.

Siihen lopetin enemm?t keskustelut ja ryhdyin ty?h?n saadakseni h?net leirille, joka onneksi oli aivan l?hell?.

Kun olimme kulkeneet pari sataa kyyn?r??, Scroope'n jatkuvasti tehdess? ep?johdonmukaisia huomautuksia, oikea k?si kaulallani, ja minun pidelless?ni vasemmalla k?dell?ni h?nt? vy?t?isist?, h?n ?kki? vaipui tainnoksiin, ja kun en yksin jaksanut kantaa h?nt?, sain luvan j?tt?? h?net siihen paikkaan ja noutaa apua.

Lopulta sain h?net telttaan kafferien ja huopapeitteen avulla ja perill? toimitin tutkimuksen. H?n oli ylt? p??lt? raavittu, mutta ainoat vakavat haavat olivat lihaspurema vasemmassa kyyn?rvarressa ja kolme syv?? haavaa oikeassa reidess? juuri sill? kohdalla, miss? reisi liittyy ruumiiseen; haavat olivat leopardin kynnenj?lki?. Annoin h?nelle annoksen laudanumia vaivuttaakseni h?net uneen ja sidoin haavat niin hyvin kuin osasin. Kolmen p?iv?n aikana h?n voi varsin hyvin. Haavatkin olivat jo alkaneet kokonaan parantua, kun sairas ?kki? sai jonkinlaisen kuumeen, jonka arvelen aiheutuneen leopardin kynsien tai hampaiden myrkyst?.

Oi sit? kauhun viikkoa, joka nyt seurasi! Sairas alkoi hourailla ja puhua lakkaamatta kaikenlaisista asioista ja varsinkin miss Margaret Manners'ista. Niin hyvin kuin mahdollista koetin yll?pit?? h?nen voimiaan lihaliemell?, johon oli sekoitettu hiukan muassani olevaa paloviinaa. Siit? huolimatta h?n heikkonemistaan heikkoni. Sen lis?ksi reidess? olevat haavat alkoivat m?rki?.

Kaffereista, jotka olivat mukanamme, oli v?h?n hy?ty? t?llaisessa tapauksessa, joten sairaanhoito j?i kokonaan minun ty?kseni. Kaikeksi onneksi ei leopardi pudistellessaan ollut tehnyt minulle mit??n vahinkoa, ja olin siis niin? p?ivin? hyvin hyviss? voimissa. Levon puute oli kuitenkin tuntuva, sill? en uskaltanut nukkua enemp?? kuin noin puoli tuntia kerrallaan. Lopulta valkeni aamu, jolloin olin loppuun asti uupunut. Scroope-raukka makasi k??ntelehtien ja vaikeroiden pieness? teltassa, ja min? istuin h?nen vierell??n tiet?m?tt?, el?isik? h?n en?? seuraavaan aamuun ja kuinka kauan min? siin? tapauksessa kykenisin h?nt? hoitamaan. Kutsuin kafferin tuomaan kahvia, ja juuri kun olin vapisevin k?sin viem?ss? tuoppia huulilleni, tuli apu.

Tunsin h?net heti, sill? olimme kohdanneet toisemme aikaisemmin, nimenomaan er??ss? tilaisuudessa Zulu-maassa, jossa h?n tyynen? astui esille vihamielisten kafferijoukkojen riveist?. H?n oli Etel?-Afrikan omituisimpia luonteita. N?ht?v?sti sivistynyt mies sanan todellisessa merkityksess?, vaikka ei kukaan tuntenut h?nen tarinaansa , lukuunottamatta sit?, ett? h?n oli syntyj??n amerikkalainen, sill? siin? suhteessa h?nen puheensa v?liin antoi h?net ilmi. Sit?paitsi h?n oli ammatiltaan l??k?ri, ja p??tt?en h?nen erinomaisesta taidostaan h?nell? t?ytyi olla paljon kokemusta sek? l??kkeiden k?yt?ss? ett? kirurgiassa. Lopuksi h?nell? oli varoja, vaikka ei kukaan tiennyt, mist? ne olivat kotoisin, ja h?n oli vaellellut Etel?- ja It?-Afrikassa jo vuosikausia perhosia ja kukkia kooten.

Alkuasukasten ja voin lis?t? valkoihoistenkin kesken h?nt? yleens? pidettiin mielipuolena. T?m? maine yhdess? l??k?ritaidon kanssa teki h?nelle mahdolliseksi vaellella miss? ikin? h?n halusi ilman v?hint?k??n pelkoa tai vaaraa, sill? kafferit pit?v?t mielipuolta Jumalan innoittamana. Heid?n h?nelle antamansa nimitys oli "Dogeetah", hullunkurinen v??ristely englantilaisesta sanasta "doctor", kun taasen valkoihoiset kutsuivat h?nt? nimell? "Veli Johannes", "Set? Jonathan" tai "Pyh? Johannes". Keskimm?inen nimitys johtui h?nen erinomaisesta yhdenn?k?isyydest??n sen olennon kanssa, joka pilalehdiss? edustaa suurta Amerikan kansaa, niinkuin John Bull edustaa englantilaisia. Ensimm?inen ja kolmas johtuivat h?nen luonteensa tunnetusta hyvyydest? ja h?nen otaksutusta mieltymyksest??n hein?sirkkoihin ja mets?n hunajaan tai niiden paikallisiin vastineihin. Itse puolestaan h?n piti nimityksest? "Veli Johannes".

Oi, mit? helpotusta tunsinkaan n?hdess?ni h?net; taivaan enkeli olisi tuskin ollut tervetulleempi. Kaasin toisen annoksen kahvia ja, kun muistin h?nen pit?v?n makeasta, panin sekaan runsaasti sokeria.

"Hyv?? p?iv??, Veli Johannes", sanoin tarjoten kahvia.

"Terveheksi, veli Allan", h?n vastasi -- siihen aikaan h?n k?ytti mielell??n vanhaa roomalaista puhetapaa, miksi sit? otaksun. Sitten h?n otti kahvin, pisti pitk?n sormensa tuoppiin koettaakseen l?mp?astetta ja sekoittaakseen sokeria, kulautti sen pohjaan asti kuin l??keannoksen ja ojensi tuopin t?ytett?v?ksi.

"Hy?nteisjahdillako?" kysyin.

H?n ny?kk?si. "Niin, kasviretkell? ja tekem?ss? huomioita ihmisluonteesta ja Jumalan ihmeellisist? t?ist?. Yleens? vain vaelluksella."

"Mist? viimeksi?" kysyin.

"Noilta vuorilta noin kahdenkymmenen mailin p??st?. L?ksin yhdeks?n aikaan illalla; kuljin koko y?n."

"Mink?vuoksi?" kysyin h?neen katsahtaen.

"Koska minusta tuntui kuin joku kutsuisi minua. Puhuakseni suoraan, te, Allan."

"Oi, oletteko kuullut olostani t??ll? ja h?d?st?ni?"

"En, en ole kuullut mit??n. Olin aikeissa matkustaa rannikolle t?n? aamuna. Tullessani kotiin illalla tasan klo 8.50 sain sananne ja l?ksin matkaan. Siin? kaikki."

"Minun sananiko --" aloitin, mutta pys?hdyin samassa ja pyysin h?nt? vertaamaan kelloaan minun kellooni. Omituista kyll? ne osoittivat aivan samaa aikaa parin minuutin erotuksella.

"Se on omituista", sanoin hitaasti, "mutta eilen illalla klo 8.50 koetin todella l?hett?? sanaa saadakseni apua, sill? pelk?sin seuralaiseni kuolevan", ja viittasin peukalollani telttaan p?in. "Mutta en tarkoittanut sit? teille enk? kellek??n ihmiselle, Veli Johannes. Ymm?rr?ttek??"

"Hyvin hyv?sti. Sana l?hetettiin, siin? kaikki. L?hetettiin ja luultavasti merkittiin kirjoihinkin."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet