Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Punakettu: Kertomus sen seikkailurikkaasta elämästä by Roberts Charles G D Sir Vihervaara Lyyli Translator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 203 lines and 3855 words, and 5 pages
Translator: Kaarlo Forsman
Johan Ludvig Runebergin
LYYRILLISI? RUNOELMIA.
Suomentanut Kaarlo Forsman.
Ensimm?isen kerran julkaissut G. L. S?derstr?m 1885.
Franz?n'ille.
Ainiaksko vaiennut on meilt? Armas s?veles, Leivonen, ku syksymyrskyn teilt? Lensit lauluines?
Eik? maa, joll' loisti aamus ynn? P?iv?s kultavuo N?hd? saa, kuink' iltas sulle tyynn? Kultaruskon luo?
Etk? muista Ruotsin ruususilta Mets?? Pohjolan, Satakielten ihme-s?velilt? Virtt? rastahan?
Siit? kuin sa meilt? l?ksit, suli Monen talven j??; Tuli kev?t, laululinnut tuli -- Vaan et tullut s?.
Ah! t??ll' uinuu entis-lehtoloissa Y?t yht' armahat, Piilee pikku-kukkain silmikoissa Kyynel-pisarat:
Kuin, kons' onnen aikaa muinoin vietit Koti-virrallas, Revontulta katsoit, runoja mietit, Poimit kukkias.
Kun tuoll' alkaa nurmet heilim?id?, Niityt vehmastaa, Miss? lauloit ennen, -- kyynel?id? Oishan ihanaa!
Niin vaikk' Oulun vanha linna vaipui, Lapsimuistelmas Vaikka synkkiin raunioihin haipui Syntyseuduiltas;
Oishan hauskaa kotikuusta kuulla, Muistaa entisen Pirtin laulajaa, mi viiripuulla Istui laulellen.
Tuuli Auran opistossa tuiskii; Tullos sinnekin! Raunioista rakkaat muistot kuiskii Sulle sielt?kin.
Rienn? maahan, jonka helma sulkee Sun ah! halullaan! Minne rantaan tullet, tiesi kulkee Kukkain kesken vaan.
Niinkuin kev?tp?iv?? majat armaat Sinua terveht??, Kaiullansa Suomen vuoret harmaat, Niinkuin yst?v??.
Vanhuksen kotiintulo.
Kuin muuttolintu talvip?iv?in j?lkeen palaa Kotinsa lammellen, Niin luokses, synnyinlaakso, tullen, rauhaa halaan Lapsuuden mennehen.
Mun sulki kaivatusta maasta monta merta Ja monen talven j??; Iloita kaukomailla sain ma monta kertaa Ja usein kyynelt??.
T??ll' oon nyt taas. -- Ka, taivas! suojaa miss? kehto Mua tuuditellut on! Kas tuolla salmi, saaret, tunturit ja lehto -- Laps'-mailma huoleton!
Kaikk' onpi vanhoillaan. Puut viel? vihannoivat Somissa verhoissaan, Tutuista s?velist? aavat ilmat soivat Ja mets? lauluistaan.
Viel' laine leikkii Ahden lumme-lasten kanssa Iloisna telmien. Ja saarten siimeksest? kaiku riemuissansa Vastaavi et??llen.
Kaikk' ompi ennell??n. M? toinen oon kuin ennen, Oi laakso armahin! Haluni sammui, posken leimun kanssa mennen, Jo j?htyy suonetkin.
Mit' ihanaa sull' on, mit' ihanuutta tarjot, En taida arvottaa, Mit' aaltos huokailee ja kuiskaa lehtos varjot, En en?? oivaltaa.
Ei Ahto aalloissansa en?? mulle soita, Ei ihmekannel soi, Niityill? mailla keijokaisten karkeloita En en?? n?hd? voi.
Tok' olin rikkain luotas, m?kki, l?htiess?, Niin rikas toiveissain, Kun tunteet, syntyneet sun pyh?ss' siimeksess? Kult'-aikaa lupas vain.
Mua seuras kaunokev??s muisto niinkuin taika Ja seutus rauhaisuus Ja hyv?t henkes, joita lapsuuteni aika Valveille mulle huus'.
Ja nyt -- mit' tuon ma j?lleen maista kaukaisista? P??n lunten painaman, Syd?mmen tyrttyneen ja sairaan hehkumista Ja kuolla halaavan!
En vaadi takaisin ma hukkaamaani sulta, Oi armas ?iti maa, Kun suonet haudan vaan, joll' itkee l?htees kulta Ja haapas kuiskajaa.
Povellas armaalla n?in saanen uinahdella Suloiseen unehen, Taas haudan kaino-kukkasissa versoella Elohon puhtaasen.
Jalouden voitto.
Jalon kiit?nt?? nyt kanteleeni soittaa, Kuinka h??tyneen?kin se vihdoin voittaa, Sortovallat kaataa, pahaa uhmiellen, Mailmalle laulele, virs' ylevin!
Kurjaa toivotonta lohdutellen auta, Sorretulta murra orjakahleen rauta, Turman joukkiolle, v?kivaltaisellen Lausuos: saapuvi kostajakin!
T?hditelty vaippa yll??n, konna julkee Ry?st?n antamassa komeudessa kulkee; Laki vaikenee ja v?istyy kauhistunna, -- Maahan sen polkevi mahtaja tuo.
Vaan kun hyveen otsa tyynn? h?lle hohtaa, Hyveen kirkas silm? konnan silm?? kohtaa, Lannistuu se, taantuu, h?pyyn sortununna, Katsehens' arkana maahan jo luo.
Katso vanhaa leijonaa, ku seudut raataa; Kun sen teuraat vertyy, kun se karjaa kaataa, K?y se ylv?stellen mahtavuudestansa, Turvana tarmo ja hirve? suu.
Vaan se huomaa avuks' rient?v?isen paimon, Loistavan t??n silmist' ?kk?? hengen aimon -- Uljas lannistuu ja, laskein teurahansa, Metsien y?h?n jo piiloutuu.
Hurme kruununaan ja valtikasna miekka, Riutuneitten kesken hirmuherra riekkaa; Synkeys on sen s??nt?, kahleita h?n m??rii, Kuolo ja kauhu sen k?skyn? on.
Aatelinsa unhottain ja kunniansa Orjat h?lle kantaa suitsu-uhrejansa, Linnan ymp?rill? palkkaparvet h??rii, Huutaen: "oot jumal' kuolematon!"
Rikos vallitsee ja totuus maahan ly?d??n, Hyv? piileksii ja ihmisarvo my?d??n, Vaivais-kukaks' aatos ylh?inen jo maatuu, Petturi-kourien sortama tuo.
Konsa luonnon pyh?? solvaiseepi r?iv?t, Y?ksi muutellen sen kauniit valop?iv?t, Miss' on kosto, veljet? milloin apu saatuu, Autiomaille mi rauhoa tuo?
Katso sortumatta, s?ikkym?tt? surmaa, Jalo uinuu viel? kesken kalman turmaa, Jumal'-lapsen luokse laskee enkeleit?, N?ilt' ylev?? vapautta se sy?.
Lempik?tten alla h?lle voimat varttuu, Aates?kenist? kirkas lieska karttuu, Silm?ns' aukoo h?n ja katsahtaapi teit?, Orjat, tyrannit ja turmion-y?!
Silloin horto haihtuu, vihan liekki liehuu, Sorretuiden veljein vuoksi syd?n riehuu, Luonnon p??st?? vannoo h?n, ett' tulta sinkoo, Viett?? voittoa valkeuden.
Tenhon-lemmellisn? retkelleen h?n l?hti, Loistoon verhottuna niinkuin p?iv?n t?hti, Surman-tuojaa kohden talviy?h?n linkoo Nuolien tulta h?n ehtimiseen.
Silloin loppuu y? ja kaatuu hirmuhaamu, Merten maiden p??ll? lieskaa kirkas aamu; Kohden nuoren p?iv?n huomen-kirkkautta Vapauden sana korkea soi.
Vaan jo riemuvilskeen yli nousee jalo; Hiljaa siit? aukee sinitaivaan valo, Helmassansa maa, joll' ei oo surkeutta, Vaan yh? onnea vain vihannoi.
Kerran aika saa, kun pasuunatkin kaikaa, Taivas t?htiryhm?t kaikki koolle taikaa, Katoovaisuuden ja tyhj?n saaliiks' ent?? Valtiot, maat sinikorkeuden.
Vaan ehk' auringotkin asemiltaan vaipuu, Maamme, niinkuin huoku, sammuu, y?h?n haipuu, Unhoon rauenneiden mailmain tuhka lent??, On jalo voittava ainahinen.
Add to tbrJar First Page Next Page