Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Palkkapiian päiväkirja: Romaaninovelli by Pennanen Ain Elisabet
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 355 lines and 14980 words, and 8 pages
e poikaruusu, jonka lapsuudenkuva lupasi, -- liek? parempi ja el?v?mpi n?in? Ei ole aivan solakkakaan, hyv?n joukon alle is?n mittaista miest?. Sen sijaan harteva ja tavattoman varma ryhdilt??n, yhtaikaa painava ja sulokas. Kasvot puhtaat ja jotenkin miehekk??t, hipi? niin ruusuinen ja hienosyinen, ett? sen edess? nainenkin aivan harmittelee. Ja muuten, juurevuutta niiss? my?s on, sek? henkist? ett? ruumiillista, aivan kuin h?n liikavoimin tekisi kaiken mit? tekee. Puku ja ulko-asu t?ysin eurooppalainen, -- eik?h?n nuo kravatit olleet yht? aistikkaat ja loisteliaat kuin kerran kertoi minulle er?s Levertinin yst?v?t?r suuren Oscarin kauluskoristeiden olleen. Mutta harmaankirjainen puku oli hieman, aivan hieman nukkavieru kyyn?rp?ist? ja taskun l?p?t niin tottuneesti sis??np?in.
H?nen k?yt?ksens? johti jollain tavoin mieleen Ferdinand Lassallen, ritarillisimman Euroopan miehist?. Ensi hetkest? oli maisteri Eric omituisen valpas, kuulostava ja varovainen, talousneidillekin erinomaisen lahea ja huomaavainen, muutamat juttunsa ilmeisesti aiottu naisen huvittamiseksi. H?n kuin kohotti korkeimpaan potenssiin l?sn?olevainkin herkkyyden ja hienotunteisuuden. Joka liike, joka ilme muuttui t?rke?ksi h?nen aikanaan -- syd?mess? her?si kuin syntyper?inen prinsessa! Ja silloin t?ll?in heitti iloisen vakavan puheensa joukkoon jonkun maailmanmiehen rohkeamman pilan, jonkun v?kev?mm?n mausteen, -- ei ole naisellinen tuomarin poikakaan! Mutta ?kki? saattoi my?s katsoa kylm?sti ja kysyv?sti, kuin olisi keksinyt jonkun vian, jonkun kaulan suolakupposen! -- mik? ei ollut aivan tuores eik? kuten olla pit??! -- ja seuraavana hetken? oli ritarissa tapahtunut ylimeno diplomaattiin -- levottomaksi, hienon pahoinvointiseksi tehden --
Hieno herra, hienoin, mit? olen Suomessa koskaan n?hnyt!
Ja tuomari oli my?s mies poikaansa n?kem??n ja kuulemaan. Teki hyv?? t?m? ukolle. Sille ilmestyikin poskiinsa hiljaiset myrskynmerkkins?. Kumma sent??n, kuumenee noin kainosti omasta lapsestaan --
Noustessa p?yd?st? kiitti maisteri k?dest? sek? is??ns? ett? minua. Oli sek? hyv?, ett? hyv?? kotona.
Herrat astuivat parvekkeen ovelle, jotka Rosenberg kiihke?sti ty?nsi auki. Kaidepuulta riehahti hele? intiaanikrassi vastaan kuin mahdollisimman rehev?sti tervehti?ksens? nuorta is?nt??, joka oli palannut kukkain loistavampain siskojen luota. Ja rannan h?myst? muutamain haaveellisesti yli tukiensa riippuvain marjapensaiden takaa kohosi humalamaja, laki kullassa kuin joku unohdettu onnen temppeli. Vastarannan viile? iltavesi nukkui vasten mets?nrintaa, joka oli pukenut mustat kasvonsa rubiininkarvaiseen harsoon hetkeksi ik?v?ns? unohtain. Puutarha iltavalaistuksessa oli kuin hieno pohjoismaalainen rokokonovelli... joka vain odotti haravoiduille k?yt?villeen nuoren jaloittelevan herrasv?en... rouvan p?yhe?n hameen helmassa nelikertaiset rimssut...
Herrat meniv?t halliin polttamaan sikarinsa ja sinne vietiin kahvikin.
Kuulin maisterin sanovan:
-- Hon ?' ju ganska s?t, o' mycket sn?ll, sku' ja' tro, v?r nya hush?llsfr?ken!
Hm!
Viidestoista p?iv?.
Aamu oli sytytt?v?n kaunis! Suoraan vuoteesta sy?ksyin uimaan, niin ett? paljaat kynnet vain kapisivat kuivaa savikkopolkua vastaan.
Mutta vilpoisa polku, joka k??ntyi uimakopin kohdalla, vei ja vetikin eteenp?in. Jalkater? sukelsi kosteaan rautalehteen, kastikashein? raapasi nilkkaa, s?tkynkukkaset heiluivat jo korkeina kultapisareina yli muun nurmen, -- ah, sellainen se polku, ett? teki mieli painua sit? pitkin, syleill? sit? ja maata ja ruohoa ymp?rill?, huutaa ja potkia ilosta ja onnesta!
J?rvi loppui Isoniemen rajalla rutaiseen hettoon, miss? relleitten sammakonkukkain valtamallia vedess? pienet puntarp??t vilisiv?t tihe?ss? kuin musta papusoppa. Kyll? sammakons??ri? saatiin, kuten kaikkea muutakin t?n? vuonna. Pieni joki juoksi j?rvest? mets??np?in, maa muuttui kovaksi ja kumpuilevaksi kasvaen siroja nuoria n?reit?. V?lkkyv?n lehdon halki juostessaan alkoi jokipuro pikku koskina liritt?? muodostaen kuohupaikkojen v?lille hiekkaisia syvennyksi? kuin valmiita kylpyammeita. Sellainen j??kylm?, l?pikuultava amme oli t?n? aamuna p??m??r?ni... ruumiini oli terve kuin tappi.
Vanhaan latolaasuun riisuuduin, ja hupsis! Siell? jo limaisten kivien keskell? karmivassa vedess? velloin.
Juuri kuin parahiksi olin p??ssyt takaisin paisteiselle rantakivelle noukkimaan aivan ?idillisen rauhallisesti pois vesitoukkia m?r?lt? martioltani, niin siihen minun ihana tahitilaisel?m?ni p??ttyi. Sain kiireesti poistua latooni, -- joku ylioppilasnainen tuli vastarannalla lepikon lievett?, onkivapa olalla. Koskei h?n minua huomannut, vaikka pidin kohtuullista meluakin -- ei ollut se mik??n havainnontekij? liioin, -- niin annoin olla, jatkoin vain kiireesti pukeutumistani... Suoraan sanoen, se tytt? oli vasta jolsa! Vartalo kouraantuntuvine luineen taipui hieman etukumaraan, ja pitk?t kasvot toivat v?kisinkin mieleen hevosen p??n tai n?verretyn nelj?nneskuun. Yll??n oli h?nell? jotain ruskahtavaa pien'kirjaista vaatetta, mik? huonosti sopi h?nen laikulliseen hipi??ns?, kuten likaisen vaalahtavaan tukkaankin. Vanha voitunut ylioppilaslakki oli painettu reuhtakorvia my?ten p??h?n, ja ilke?n n?k?isin? koukertelivat paljaat varpaat kosteain savisten helmain alla. Helmat joutuivatkin veteen huuhdottaviksi, kun h?n sen enemp?? itsest??n v?litt?m?tt? istahti kahareisin kivelle onkimaan. Hupaisen pelottava olento todellakin, jonka pieniss? silmiss? paloi villi fosfori. Mutta oli h?ness? jotain somaakin, nimitt?in suu. Mehev?, kokeellaan oleva yl?huuli ilmaisi primitiivist? tunnetta ja kiihtyv?? temperamenttia, huulten v?rikin oli kirpe?npunainen. Suun ja silm?in tuli sen vaikutti, ett? h?nen rumuutensa muuttui vetovoimaiseksi, ett? ik??nkuin kauhussa naurain seurasi h?nen huimia eleit?ns? ja animaalista elinvoimaisuuttaan.
Olin jo melkein valmis, kun taas lehdossa rasahti, hieman toisaalla kuin ?sken, taittui kuin hauras lep?noksa. Ja aivan kuin jossain huononpuoleisessa laatukuvamaalauksessa aukenivat nuoret lehv?t ja puoliv?liin tukevata varttaan n?kyi maisteri Eric, hipi?n ruusuineen, panama p??ss?. Osasipa paikalle! Oli tietenkin herkuttelemassa aamunraikkaudesta h?nkin, -- se on h?mm?stytt?v?n varhainen muutenkin, -- ja vaelteli luultavasti poikuutensa lempipaikoilla. Ei voinut ajatella koomillisempaa vastakohtaa idyllisess? luonnossa kuin n?m? kaksi, outo ruma naisylioppilas ja meid?n hienon hoidettu diplomaattinen maisteri, joista sattuma, julmin jumalista, nyt halusi tehd? surkeata pilaa.
Nauroin latoni nurkassa, en ??neen, mutta kuitenkin koko ruumiilla kiemurrellen. Oli niin pallomaisen kevytt?, kun ei t?ss? tarvinnut, ei oikein s??li?, ei kadehtia, ei olla mustasukkainen.
Tapasi prinssi nyt prinssessansa!
Se h?mmennys, joka maisterin kasvoille hetkeksi kuvastui, katosi nopeasti j?ljett?miin heti, kun tytt? k??nsi h?neen katseensa vihre?n piston. Luontevasti, hieman huvitettuna sent??n, astui herra esiin hattuaan kohottaen ja kysyen jotenkin tutunomaisesti, mit? Isoniemeen kuului?
Isoniemen neiti siis! Ja ne olivat kesken?ns? tuttuja!
Voi, sieluni, kuinka toisenn?k?iseksi olin isoniemel?isen kuvitellut! T?m? oli kai nyt se nuorempi, Saimi niminen, joka luki l??k?riksi.
Maisteri istahti l?heiselle kivelle, ja solkenaan l?hti keskustelu sujumaan.
-- Kalassako?
-- Jos saisi jonkun tintin?
-- Taidatte olla hyv?kin onkimies?
-- Joka on hyv? yhteen, on toiseenkin.
-- Jopa tuli!
-- Ei tullut! Mutta nyt -- ja nyt -- heet siin? -- tule, tule vaan!
Tyt?n yl?huuli kohosi itsetiedottomasti yh? ylemm? paljastaen keltaiset hampaat, sikin sokin suussa kuin j?hmettynyt myrsky. Hyv?, ett? oli noin itsetiedoton ja piittaamaton muodostaan, sill? melkein helpotti katsojaa --
-- Siin? ja siin?!
H?n veteli melkein per?tysten muutamia hyvi? ahvenia maisterin naurahdellessa h?nen innolleen. Pian puhelivat he kalastuksesta ylimalkaan, ja v?itteliv?t, mist? ja miten kutakin laatua oli parhain pyyt??. Isoniemen neidill? n?ytti olevan suurempi tuntemus ja kokemus, mutta kyll? h?n my?s intohimoisen itsep?isesti puoltaan piti, pyrkien kuin todenper?? sulamattomasti n?ytt?m??n olevansa miest? etev?mpi. Sitten johtuivat he neidin l??ketieteellisiin opintoihin, -- t?m? luki paraillaan kalojen p??kalloja. -- Nyt vasta h?n oikein alkoikin loistaa alalla, joka oli toinen kuin puhetoverin.
Olisi pit?nyt jo aikoja l?hte? ladostani, mutta hirvitt?v?n noloa oli k?mpi? nyt en?? esiin piilosta. En olisi uskonut niiden hullujen rupeavan viel? keskustelemaankin!
Neidin jyrkk? ja s?rmik?s v?ittely n?ytti maisteria hiukan kuitenkin kiusaavan, kovin v?h?n oli h?n tottunut n?in suorasukaiseen, puoleksi h?vytt?m??n tapaan. Mutta yh? oli h?n kuitenkin huvitettukin. Alkoi kysell? osakuntael?m?t? -- neh?n olivat tietenkin osakuntatovereita! -- Siit? ja siit? ja p??tyi viime vuoden taiden?yttelyihin Ilmeni nyt, ett? maisterin k?sitys tauluista voitti, ollen paljon maalauksellisempi sent??n kuin neidin, joka naturalistisen matemaattisesti hylk?si kaiken mik? ei ollut luonnon pienois-j?ljenn?s. Mutta olisipa Joonas tohtori mukana ollut, h?n olisi taas nutistanut Ericinkin -- sellaista se on, tiedon ja taidon laita, suhteellista kaikki.
Mit? enemm?n neiti sotkeutui v?kivaltaisiin syllogismeihinsa, sen hienotunteisemmin koetti Eric herra niist? p??st?, varmana itsest??n, yh? diplomaattisemmaksi kylmeten.
Notkeasti siirtyi h?n ihailemaan neidin mainiota puhekielt? -- se saattoikin olla h?nen mielenkiintonsa syy. Sanoi t?n? kes?n? aikovansa t?ydell? todella suomen kieleen perehty? ja kutsui neiti Isonieme? k?ym??n kartanossa.
-- Oletteko kaikki sisarukset kotona? h?n viel? kys?si.
-- Kotona ollaan!
-- Tulkaa sitten kaikki! Tulkaa pian, tehk?? minulle se ilo ja kunnia.
-- Tulkaa tekin kerran meille, vastasi Isoniemen tyt?r sen enemp?? kursailematta.
He ottivat k?dest? j??hyv?iset, ja neiti heitti viel? h?nen j?lkeens?:
-- Hei sitten vaan!
Maisteri pys?htyi naurahtaen, etsi kuin jotain vastaan, ei l?yt?nyt, kohotti viel? kerran hattuaan ja katosi lepikkoon.
Isoniemen neiti istui viel? hetken onkikivell??n, mutta kyll?styi kesken kaiken h?nkin. Nousi pois, hyp?hteli ja harppi rantakivi? niin, ett? v?st?r?kit ja r?k?ttirastaat ymp?rist?ss? lentoon pyr?hteliv?t. M?r?t ristiruudulliset helmat takertuivat s??riin, limaiset ahvenet pyyhkiv?t sivuja --
P??sin pois, olinkin niiden kanssa jo kiusaantunut.
P?iv? paahti. S?tkynkukkain ter?t loistivat sulana kuin voi. Joku sudenkorento tupsahti lennostaan veteen! Lauloi ja luritti lintumaailma!
Bakkanttisen riemukkaasti nostin k?sivarteni ilmaan. Kuinka ihana, hauska ja hullu oli el?m?! Miten olisikaan nyt kieppua piiritanssia tuolla vihre?ll? alaniityll? pajupensaitten ymp?ri -- -- panien ajamana!
?kki? pisti tuska -- voi, Pohjola ei ollut luotu dionysisi? riemuja varten --!
Yhdeks?stoista p?iv?.
Ja pian ne sitten tulla tuohahtivatkin Isoniemest?. Maisteri oli puhunut tuomarin kanssa kutsustaan jo samana aamup?iv?n?, kuten sitten kuului naapuriin soittaneenkin. Kohdattuaan Saimi neidin oli h?n t?ydell? todella joutunut suomen kielen lumoihin, niin ett? t?m? vierailu n?ytti sopivan h?nen tarkoituksiinsa.
Olin keitti?n ikkunassa, kun nuo nyt niin j?nnitt?v?t isoniemel?iset tulivat rannasta oikopolkua.
Add to tbrJar First Page Next Page