Read Ebook: Palkkapiian päiväkirja: Romaaninovelli by Pennanen Ain Elisabet

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 355 lines and 14980 words, and 8 pages

Olin keitti?n ikkunassa, kun nuo nyt niin j?nnitt?v?t isoniemel?iset tulivat rannasta oikopolkua.

En sano nyt mit??n, mutta silloin huudahdin jotain sen tapaista kuin: karnevaali! Ja sain samassa kuin valerianaa iki-rauhaksi, mit? tuli sen joukon suruihin ja murhen?ytelmiin. Ei toisiin n?y mik??n mit??n vaikuttavan, ei tapahdu heille mit??n... verikosto lienee Suomessa muutenkin kohmettunut k?site --

Saimi kulki etunen?ss?, hampaissa timohein?n korsi, kuin innokkaasti johtaen. H?nell? oli nyt yll??n musta alapuoli ja valkea merimiespusero, kukallinen olkihattu hieman takaraivolla. H?nen ymp?rill??n oli kuin jotain 'Priki Eufrosynen' s?velt? ilmassa, sen l?iskyv??, hurjaa komiikkaa. Jos olisi ollut nuori mies ja muuten aivan saman n?k?inen, vannon sen, ett? moni tytt?hupakko olisi h?neen p??t?pahkaa rakastunut, niin v?kivaltaisen iloisen vaikutuksen h?n teki.

Maisteri neiti, kuten h?nt? kutsuttiin, vaikkei valmis ollutkaan, kulki lihavana laihan Saimin j?less?, hitaasti ja hillitysti eteenp?in madellen tupakanruskeassa pyh?hameessaan. Ei ollut juuri korea sek??n, kovin tummakuteinen ihminen, vartalo paksu tamppu. Ja kun sisar paremmin p??sti h?net n?kyviin, aivan kammahdin kasvoja, ulkonevine silmineen sammakkoa muistuttaen. Mit??n valkoista ei ollut h?nell? kaulassa, kuten hienon naisen tapa vaatii, sen sijaan rinnassa suuri kultakiemurainen brossi, ja kukallinen olkihattunsa istui p??ss? v?h?n hieman a la Vilhelmiina V?is?nen. Savolaisper?isi?h?n ne muuten ovatkin n?m? isoniemel?iset. --

Viimeisen? asteli Santtu veli, kuvanveist?j?, hento pitk?tukka V?in?m?inen, harmaa mekkopuku yll?, jaloissa virsut. On kuulemma kaksi vuotta nyt esiintynyt noin sek? kotona ett? kyl?ss?. Poikasta vaivaavat vuoroin etnografiset, vuoroin uskonnolliset haaveet, ja h?nen ehk? noin hieman alle keskinkertaisen suuret taiteelliset lahjansa k?rsiv?t pahasti niist?. Kasvoiltaan n?ytti nuorukainen olevan puhdas kuin kielo, silm?t py?re?t ja tiet?m?tt?m?t, suu pieni ja hentomielinen, -- pikkuinen poikakaunotar, joka teki huutavaa v??ryytt? sisarilleen. Ett? samasta m?tt??st? saattoi nousta noin erilaisia --! Kuvanveist?j? pys?htyi puutarhurin luo kyselem??n uusia ruusulajeja, j?tt?en sisarensa yksin jatkamaan p??k?yt?v?? ruokasalin parveketta kohti.

Maisteri Eric seisoi jo paljain p?in alimmalla portaalla vieraitaan vastassa, allekirjoittaneen pys?htyess? oville, jotka Rosenberg oli ty?nt?nyt selkosel?lleen. Saimi neiti tuli harppien vallattomasti yl?s portaat ja puristi yht? tuttavallisesti minun k?tt?ni kuin oli ?sken maisterin puristanut. Rosenbergillekin heitti kimpun aito suomalaisia k??nteit?, joihin, ja jo puhuttelemiseenkin t?m? oli h?mmenty? aivan, Ericin hauskasti nauraessa -- -- Ja ruokasalissa eli varsamainen tytt? kuin kotonaan kiert?en ymp?ri seini?. Saimin tapa ei ollut niink??n hullu, h?n virkisti mieli? pelottomuudellaan ja kaikkipolkevaisuudellaan. Olisin vain suonut h?nelle tuomarinkin ravisteltavaksi, mutta siit? ei tullut mit??n. T?m? oli sulkenut itsens? kirjaston viimeiseen komeroon, kuin ollut ei ois' h?nt? lain!

Eric herra tarjosi portaita noustessa k?sivartensa Isoniemen vanhimmalle neidille, mutta t?m? ei siihen kansanomaisuudesta tarttunut.

Toisen kerran kammahdin neidin ilmett?, kun t?m? ojensi kylm?n, piittaamattoman k?tens?. Tavassa ja kosketuksessa oli jotain luonnottoman poisty?nt?v?? ja halpelevaa. Oliko h?n vasten Saimia itsetietoinen ep?onnistuneesta n??st??n ja liian ylpe? itse??n tyrkytt?m??n --? Mutta sis?ll? sitten, heti kun h?n alkoi puhella, tai pikemmin vastaili muiden puheisiin, oli vaikutus jo hieman edullisempi. Ilmeni jonkinlaista pid?ttyv?isyytt? ja tuoreutta v?itteess?, vaikka vastaankin sanoi, -- h?n sanoi alunpit?en melkein yksinomaan vastaan! -- jonkinlaista taidokasta sanoilla miekkailua. Hyv? oli! ??nenk?yt?ss?kin toisinaan joku miellytt?v?, verhottu tummuus, mik? hyvin sopi h?nelle, kuten joskus ilmekin, joka oli kuin eri maailmojen lukko. Pian huomasi edess??n olevan tavallaan uuden ihmisen, joka ei sievistellyt eik? moralisoinut aivan keski-ik?isen naisen tai vanhanpiian malliin. Jotain savolaista laissez-aller, mik? ei ole aina heille h?pe?ksi! En tied?, kuinka t?m?n ensimm?isen vaikutukseni kuvaisin, minussa her?tti t?m? nainen sis?isen huvintunteen, hiljaisemman ehk? kuin sisar, mutta kuitenkin paradoksaalisen keikkumishalun, -- niin kuin eiv?t he olisi olleet naisia oikein kumpainenkaan. Samalla kun oli varuillaan ja itse jossain ilmavammalla oksalla, teki mieli koketeerata heille, varsinkin esteettisemmin oppineelle Hanna neidille, houkutellaksensa h?nest? esiin koko sielun kameleontin, jonka vaistomaisestikin aavisti h?ness? olevan. No niin, ne ovat sellaisia ep?m??r?isi? tuntuja, eih?n tied?.

Kuvanveist?j? Santtu Isoniemi p??si viimein sis??n. Ruumiinsa sirorakenteisuudesta huolimatta oli h?n k?mpel? liikkeilt??n. Tervehti kankeasti suurella punaisella k?dell?, ja kun tarkemmin katsahdin h?nen immyt-kasvoihinsa, niin silm?t n?r?stiv?t, katseenluonti oli omituisen heikko ja h?millinen, suu leveni nauraessa avuttomasti poskiin, ty?nt?en nahkaa rumiin levottomiin uurteisiin. Illan kuluessa k?vi selville, ett? h?n oli Isoniemen lapsista kiltein, suoden hyv?? kaikille, tuomitsematta maallisia tai taivaallisia. H?n se n?ytti ajattelevan eniten k?yhi? alustalaisiaankin tukien heit? persoonallisilla neuvoilla tai pienill? lainoilla -- hyv?ksik?, hedelmiksik?, en tied?. Kaikesta huolimatta h?n oli niit? v?sytt?vi? ihmisi?, ellei nyt juuri niin herpaannuttava kuin tohtorin Elma.

Kokouma kuriositeetteja!

Maisteri Eric, kuten edelt?p?in arvasi, oli loistavan moitteeton is?nt?. Ei n?hnyt kukaan h?nenk??n kasvojensa ruusuisen verholehden taa. Isoniemel?iset puhuivat paikkakunnan tuoretta, kuvarikasta kansankielt?, ja nuori tiedemies t?ht?si niin tarkasti heid?n huuliinsa, kuin olisi niiden v?list? vain kultakimpaleita putoillut.

Varsinkin Saimi ja maisteri papisivat vilkkaasti kesken??n. Kohteliaisuuksia ei t?ss? seurassa n?ytt?nyt rupeavan satelemaan ja -- kohteliaisuudesta oli herra Erickin olematta kovin kohtelias. H?n solmi Saimin sanat kuten aikuinen solmii taistelevan lapsen k?det, mutta l??k?rinkandidaatti ei antanut per?? nuoresta viisaudestaan. Nauroimme, -- neiti Hanna Isoniemi my?s. Silloin ?kki? kolmannen kerran h?nt? kammahdin. Neidin suuri lihainen suu oli hillitt?m?sti avautunut, ja vasemmalla puolen roikkui pitk?, peloittava kulmahammas, raatelevan n?k?isen?. Tottapa oli ilmeeni outo, koska h?nkin totistui ja ??neti tuijotimme toisiamme kuten kaksi eri rintaman yll?tetty? vartiosotilasta --, kunnes h?n sulki suunsa ja hampaansa aivan kuin pistet??n miekka tuppeen. Siit? huolimatta j?i ter? v?ijyv?sti n?kyviin alahuulelle. Se vaikutti kuin villin huonosti k?tketty ase. Kuin pahasta painajaisunesta havahdin Ericin ehdottaessa, ett? vieraat ehk? halusivat n?hd? yl?kerran taidehallia.

He nousivat --, ja minun oli poistuttava hetkeksi keitti??n, em?nt?velvollisuuksiini. Silm?ini edess? v?ikkyi yh? tuo atavistinen hammas. Kuka sen oli hionut? Millaisten ominaisuuksien kera ilmestyi se uudestaan?

Kun palasin, kuului yl?-hallista sellainenkin nuoha ja nauru! Nyt oli tapetilla j?lleen maalaus. Santtu ymm?rsi enemm?n taidetta kuin molemmat sisarensa, h?n ja Eric olivat usein yht? mielt? varsinkin Saimia h?rn?illen. Sen sijaan p??steliv?t molemmat naiset verrattomia sanansutkauksia, joiden rinnalla veljen panokset tyyten kalpenivat.

Maisteri Erickin silm?t aivan loistivat, ter?t suurina. Huomasin, ett? h?n Saimin kanssa puhuessa, katsoi t?t? vapaasti ja huvitettuna kasvoihin, mutta vanhemman sisaren ohi h?n t?ht?si usein hieman ilmaan tai maahan -- -- siin? oli jotain vaikeata --

Taulujen ja j?ljenn?sten edess? kiihtyi keskustelu itsest??n. Hallin p?ydill? ja hyllyill? oli mielenkiintoisia kirjoja ja teoksia, joita availtiin. Seuran ihmiset tutustuivat toisiinsa vauhdilla, p?istikkaa aivan! Hanna neiti rupesi jo itse puhumaan, ei tarvinnut en?? puhuttaa. Hiukan riehaantuikin, antamatta toisille oikein suunvuoroa. Eik? se hillitty sen syvemm?ll? ollutkaan? Ja h?nest? tuli esiin uusia puolia h?nen kadottaessaan paljon ensihetken vaatimattomuuttaan. Eik? h?n vaatinut ainoastaan ??nt??n kuuluville, vaan sanoilleen yht'?kkist? auktoriteettia, ny?kkien omituisesti p??ll??n, koskettaen kerran nyrkill? p?yt??nkin. Kaikki rupesivat h?nt? katsomaan ja pidinp? korvani auki jotenkin sekaisin tuntein, mutta yh? huvitettuna my?s. Opissa h?net voitti mies, maisteri Eric, melkeinp? muistitiedossa Saimikin. Mutta h?nell? oli jotain muuta. Saimme v?hitellen ymm?rt??, ett? h?nen auktoriteetin vaatimuksensa perustui johonkin maailmaan maailmojen takana, jonne me muut muka emme ulottuneet, ett? h?nell? oli joku arvojen arvo, jota me muut emme tavoittaneet. Hienoa! Mit? se mahtoi olla? Katselin h?nen k?mpel??, ep?tarkoituksenmukaista ruumistaan, miss? ei paljon kulttuuripyrkimysten j?lki? n?kynyt. Eik? puheistaan p??tt?en aistimissa liioin, silm?ss? tai korvassa, mik??n erikoinen herkkyys tuntunut. Mit?h?n korkeinta sellainen paksu ruumis kykeni niin viekkaasti kehitt?m??n sivu muilta etev?mmill? ty?aseilla varusteluilta ruumiilta, joilla oli sek? n?kev?t silm?t ett? kuulevat korvat, tarkoitan sis?isesti, sielullisesti my?s. Hm -- -- vapaamielinen uskovainenko, niit? on sellaisiakin? Uskotaan p??lle vaan kaikenlaiseen olemattomaan h?nk??n. Kummallisesti h?n my?s vainusi meiss? toisissa ahtautta ja ennakkoluuloa -- sellaisiakin laajoja sieluja my?s on! Naurahtelimme --, Eric teki minut pari kertaa aivan hurmaavan onnelliseksi, heitt?ess??n ymm?rt?v?isi? sivusilm?yksi?, -- ei mennyt h?nellek??n p??h?n t?m? taika. Varsinkin erotiikan alalla Hanna-maisteri h?rn?ili meit?, -- kun enn?ttikin! Mutta Eric k??ntyi nyt h?nt? aivan p?in, silm?t avoimina ja hieno hymy huulilla ?llistym?tt? lainkaan. En usko, ett? neiti empiirist? tiet? puhui rakkauden ruumiillisimmista puolista, vaan puhui kuten kuvitteli, varhaisvanhan lapsen tavoin. Ja siksi menikin hieman honkiin! Mutta h?ness? ei aivan ilmennyt sit? aistillisen rakkauden kauhua, mik? tekee melkein kaikki ihmiset pohjoismaissa kaatuvatautisiksi aivan. Rakkauden ruumiillista luomisvoimaa ei n?ytt?nyt h?p?isev?n, ei siis ehk? ole eroottisissa aivan 'kansaa'. H?n p?invastoin my?nsi, puoleksi lapsellisesti puoleksi kyynillisesti, kaikki loppuun asti ja kelle tahansa. Neiti parka! Ei aistillinen rakkaus ole niin helppoa, ei edes kauneimmissa ja onnellisimmissakaan tapauksissa pelkk?? herkkua! Ei, ei mielest?ni koskaan kansalle vapaata rakkautta, se on harhan?ky? aivan, peloittavaa velttoutta. Rakkaus, jos mik??n, on vapaitten henkien etuoikeus, ylimysten omaa. Niin! Mutta n?m? Isoniemen neidit eiv?t olleet lainkaan kainoja -- naimattomat ihmiset! Mutta kainouden puute on samaa kuin tulen puute. Eroksen vihityt eiv?t kerskanneet ja levitelleet tietojaan juuri noin kylm?verisesti. Liian r?ike?t v?itteet merkitsiv?t jotain hermotylsyytt? alla, jotain fysiologista mahdottomuutta -- neidin kerrassa karkea lantiorakennus -- -- -- Loppujen lopuksi vedin kuitenkin johtop??t?ksen, ett? eroottinen momentti ja sen ymm?rt?minen sitten oli yksi h?nen arvojen arvojaan, josta h?n niin ylpeili -- --

Siin? kesken kaiken Saimi huusi:

-- Tuo teid?n mamseli on niin tuhma, ett? se on oikein s??tti! Ja ?kkiarvaamatta sieppasi h?n minut vy?t?isist?, heitti olkap?illeen kuin riepuvauvan ja l?hti kuljettamaan ymp?ri hallia. Kiitin ja siunasin sin? hetken?, ett? kev??ll? ensi palkastani sain postij?lkivaatimuksen ulkomaalaisesta magasiinista.

Keskell? huumaavata melua ilmoitti Lempi teen olevan katetun alahallissa.

Kuuma meille tuli! Ilma oli t?ynn? mit? erilaisimpien s?hk?jen ristiriitaa. Tai olimme kuten vieraat kemialliset ainekset astiassa, jotka voimatta yhty?, kiert?v?t toisiaan py?rteess? ja huumeessa.

Olisihan voinut koettaa sanoa jotain ratkaisevampaa, mutta ei k?ynyt verholehti?ns? repim?tt?. Kuinka kipe?t? tekee toisinaan avomieliselle sielulle vaikenemisen pakko.

Sit?paitsi ei maisteri Eric olisi voinut kuulla talon palvelijahengen liikaa viisastelevan, selv? se. T?ytyy hyvinkin tunnustellen sanoa, mit? sanoo ja useimmin olla sanomatta, -- juuri vain sen verran, mit? esiin houkutetaan, -- no, k?vinp?h?n kuuromyk?n koulua koko kev??n.

Polttavin poskin painoin p??ni syvemm?lle k?sity?h?n --

-- Brodeeraus on hukkaankulutettua naisvoimaa! kuulutti Saimi taas ?kki?, temmaten kirjovaatteen k?dest?ni.

Hanna neiti virkkoi filosofisesti naurahtaen:

-- Min? en tee koskaan mit??n.

-- Kuinka viisas! uskalsin h?nelle vastaan. Laiskuus on hedelm?llisint? kaikesta.

Ja miten siihen johduttiin, en muista, mutta jonkun ajan kuluttua oli h?nell? syyt? sanoa:

-- Yksin?isyys on sielun ainoa mahdollisuus -- ihmiset kammoittavat toisiaan -- jo vain heid?n ulkomuotonsakin kammoittavat --

H?tk?hdin aivan suoraksi h?nt? tuijottamaan. Siin?k? salaisuus! Vai kammoittivat! Eik? neidin aistimissa ollut sen vertaa tulta? Eik? voinut nauttia silm?ll? ihmismuodon plastillisesta kauneudesta, v?reist? ja vivahduksista, kaikkien kaariviivojen hurmasta? Eik? k?si koskaan s?hk?iskusta vavahtanut vieraan k?den kosketuksesta? K?sit?n jo jotain. Se kammottava ilme on painunut neidille kasvoihin, koska toisia kohtaan sit? kammoa kantaa. Rangaissut itse itsens?.

Oltuaan melkein kolme tuntia ensi vierailulla, isoniemel?iset l?htiv?t. Viihtyiv?tp?s. Heti heid?n menty??n huudahti maisteri Eric:

-- Millaista suomea ne puhuvat! Kauhean lysti?!

Ja kiitetty??n minua, -- k?dest? taas aivan ja omituisen kauniin viipyv?sti, ett? olin hukannut muka koko vapaan aikani h?nen takiaan, kiiruhti h?n huoneisiinsa luultavasti heti tekem??n muistiinpanojaan.

Onnellinen tiedemies!

Mitenk?h?n tuomari mahtoi voida kirjastossa Racinen ja Rosenbergin kanssa?

Kun menin keitti??n vilkaisemaan p?iv?llist?, seisoivat tyt?t kaikki ikkunassa, katsellen isoniemel?isten j?lkeen, n?ht?v?sti arvostellen hekin.

Annettuani jonkun m??r?yksen, k??nn?hti Henriikka ?kki? hassunaikaisesti p?in, huokasi ja huusi:

-- Tee, tee, rakas piika!

Kuin vasaran iskut jyskyttiv?t kiihtyneet hermoni:

-- Tee, tee, rakas piika!

Juhannus... aatonaamu...

-- Liki, liki! h?n huuteli hevolleen, kun hepo se vaolta poistui, kun maa oli vihryt ja taivas pouta, ja k?en kukkukin toistui.

Liki, liki! Oli nuori is?nt? ja onnen maataan multi, k?svarressa voima, my?s pankissa penni ja tiedossa kaunis kulti.

Liki, liki h?n sitten tytt?ns? jo mittumaariksi nouti, sen hylkyt?llin tytt?sen taloonsa itse h?n souti...

Laulan, ei kukaan kuule, ett? laulan... Kartanossa viel? nukutaan. Siell? nukkuu my?skin... se hienoin...

Min? valvon nyt aamuja...

Ottakaa minulta mit? tahansa, ihmiset, kuten ottaneet olettekin, mutta aamuja ette minulta ota! Aamulla min? teid?t s??nn?llisesti pet?n. Iltani ovat surumieliset ja synkk?mielisyyden vesper soi kaameasti korvalehdell?ni, y?ll? n?en ruumiin mustat lumput, h?v?istyn kodin rikotut pyh?t astiat, koko el?m?ni myrkytetyt sis?lmykset -- -- Vaan aamu, kas aamu -- se k?sivarsillensa minut kohottaa, kuten kohottaa lemmittyns? Dionysos, siunaavan suutelon huulilleni painaa, hermoilleni lankee kuten paksu, vilpas kaste -- --

Aamulla minua jumalani suutelee, aamulla minulle jumalani laulaa!

Niin -- -- kanat siell? jo kans t?ss?. Nokkivat pihlajaraitilla ja kukko kutsuu ja tututtaa --

-- Tututu -- kokokoo -- -- tututu -- kokokoo --

Se kuuluu aivan fatalistisen el?m?nhaluiselta, ett? oli miten hyv?ns? ja tuli mit? tahansa, niin:

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet