Read Ebook: Kerkkiä by Saima

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1055 lines and 34337 words, and 22 pages

Release date: August 21, 2023

Original publication: Helsinki: G. W. Edlund, 1892

Credits: Juhani K?rkk?inen and Tapio Riikonen

KERKKI?

Kuvauksia ja p?tki?

Kirj.

SAIMA

Helsingiss?, G. W. Edlund, 1892.

SIS?LT?:

Jouluiloa Korvessa Ristolan Miina Pollen kuolema Kauppalangot Kasvia tutkimassa Ty?t?nn? Pieni pettymys L?htiess? ja palatessa Yht? paria huulet T?per?n Heikki Yksist? puolin Hukkaan meniv?t humalat Suvi-illalla Junakohtaus Annu tuulihattu Pirttil?n Elna Er?s kaupungin lapsi Pappilan tyt?t Bukefalo Yst?v?ni Er??n vanhan tyt?n el?m?nkirjasta

JOULUILOA

H?n veti auki pellit ja heitt?ytyi sitten pitk?lleen. H?n oli niin v?synyt, niin uupunut ruumis ja sielu, ettei h?n tuntenut mit??n halua l?hte? joululle yl?s kauppaneuvoksen luo.

T?ytyi saada lev?t? ensin. Sill? nuo numerot, tuo nuivertaminen pitk?in yksitoikkoisten laskujen ??ress? v?sytti h?nt? v?list? niin sanomattomasti. V?list?, niinkuin n?in tilinp??t?sten aikana, juhlien tullessa, jolloin t?ytyi koettaa arkina korvata se, mink? pyh?t veiv?t...

Joulun aatto... nyt oli taas joulun aatto. Kumma, miten pian vuodet vieriv?t numeroidenkin ??ress?. Kymmenen... viistoista, kakskymment? ja yksi joulua h?n oli jo t?m?n katon alla viett?nyt. Kaksikymment? samallaista joulu-iltaa, ihan samallaista... Kaksikymment?... Ensimm?inen oli erillainen!

H?n oli vastik??n p??ssyt puotipojaksi kauppaneuvokselle, eli kauppiashan h?n silloin viel? oli. Is?vainaan harmaasta sarkapuvusta tehdyiss? vaatteissa h?n seisoi uunin vieress? ja katsoi, kun kauppiaan lapset tanssivat kuusen ymp?rill?. H?nell? oli niin ik?v?, niin ik?v?, niin ik?v? kuin ainoastaan lapsella voi olla, jonka is? on nyky??n kuollut ja jonka ?iti on kaukana ja joka on joutunut yksin vieraaseen paikkaan, jossa kaikki on h?nelle vierasta...

Kauppiaan lasten ilo kirveli h?nen syd?nt??n... h?n oli niin yksin, ja kun he joskus uteliaina katsoivat h?neen p?in, olisi h?n mielell??n karannut ja piiloutunut jonnekin, vaan h?n ei tohtinut...

Silloin nuorin tytt?, joka oli hyvin pieni ja joka jo on kuollut, erkani toisista ja tuli h?nen luokseen ja otti h?nen k?dest??n kiinni ja veti mukaan. Ja kun h?n ei tahtonut menn?, puristi pikku tytt? lujemmin h?nen sormeaan ja veti, veti kaikista voimistaan ja katsoi yl?s h?nen silmiins? semmoisella suurella viattomalla katseella... ja silloin h?n tunsi iloa, joka melkein vivahti itkuun. Joku muisti h?nt?kin...

Sitten oli kulunut monta vuotta, vaan ei ollut kukaan sen j?lkeen ottanut h?nt? k?dest? ja taluttanut iloon ja riemuun... Iloa on monenlaista. Kyll? oli h?nkin maistellut ilon mehua, juonut tulista viini? tullakseen lemmenintoihin ja sitten intoisesti lempinyt... N?m? sein?t olivat n?hneet paljon! Vaan miksei l?ytynyt ket??n; joka olisi taluttanut h?net pois yksin?isen miehen rumista huveista ja vet?nyt viattomaan, l?mmitt?v??n jouluiloon? Miksei h?nell? ollut ket??n...

Oli etsinyt tytt?jen joukosta. Vaan ne heist?, joita h?n olisi halunnut, ne eiv?t uskaltaneet ojentaa sormeansakaan h?nelle p?in.... k?yh? konttoristi, sivistym?t?n! Ja ne taas, jotka olivat vapaita, iloisia, yst?v?llisi? konttoristillekin, niit? h?n ep?ili -- h?n olisi ehken kelvannut h?t?varaksi, paremman puutteessa. Ja se yksi laji, joille h?n olisi ollut hyv? saalis, jotka liehuivat ja juoksivat j?less?, ne tymp?siv?t...

Miksei h?nell? ollut ket??n? Ei ket??n, joka olisi nytkin tullut luo ja pienell? k?dell??n hyv?illyt ja kuiskannut h?nen nimens? eli sanonut rukoilevasti: is?!

Is?... olihan h?nell? kerran ollut joku, joku, joka olisi voinut oppia kuiskaamaan, niin. H?nen lapsensa... ei h?nen, vaan Marin lapsi, joka oli ollut viidell?toista markalla kuussa er??n m?kinmummon luona maalla. El?ttin? m?kinmummon luona h?nen lapsensa.... Sill? h?nenkinh?n se kuitenkin oli ollut, vaikkei kukaan tiet?nyt, vaikka kaikki sit? nimittiv?t Marin lapseksi. Silloin se ei h?nen tuntoaan vaivannut, vaan nyt... Miksei sit? ollut en??, ett? olisi l?ytynyt olento, jota h?n olisi saanut rintaansa puristaa ja sanoa omakseen?... Se oli kuollut ja kuollut kauppiaan pieni tytt?; toinen, johon h?nell? nyt olisi ollut oikeutta, ja toinen, joka oli h?nelle ojentanut pienen k?tens? ja vet?nyt mukaan joulu-iloon... Molemmat olivat poissa... eik? l?ytynyt ket??n, joka olisi katsonut rakkaasti suurilla viattomilla silmill? ja kuiskannut lempeit? sanoja...

Ja konttoristi teki jotain, jota h?n olisi h?vennyt tehd? p?iv?n valossa ja jonkun n?hden, -- h?n itki katkerasti.

Silloin kuului ovelta naputusta ja palvelustytt? pisti p??t??n sis??n.

-- Kauppaneuvos jo vartoo!

Konttoristi nousi ?kki? yl?s. -- Aiai, kauppaneuvos ei saa odottaa!

H?n siisti itsens? ja seisoi kymmenen minuutin kuluttua kauppaneuvoksen salongissa. Silm?t olivat hiukan punaset ja kasvot kelme?t, muuten virheet?n, ja kauppaneuvoksetar ojensi h?nelle sormuksiset sormensa ja toivotti hymyillen runsasta jouluiloa.

Korvessa.

Korpeen, nyth?n on lakkojen aika! Korpeen, nevan laitaan!

L?hdemme talosta ruispellon ojan vartta ensin. Savikkoisen saran reuna on tallautunut kovaksi kuin p?yt? poutailmalla, t?h?t heiluvat hameiden olkia sipaistessa, rapisevat ja ly?v?t kasvoille. Sitten on leve? piennar; pitk?n kukkivan hein?n v?list? kiiluu mansikoita, mehil?inen surisee horsman ymp?rill? ja raunion raosta puikahtaa lintu ihan jalkaimme eitse mustan aidan harjalle ja liritt?? ilosesti j?lkeemme.

V?h?n matkaa viett?vi? ahomaita kuljettua alkaa kangas. Pitki? nuoria puita, alhaalta oksattomia, latvat tuuheat, on sadottain vieri vieress?, niin ett? mets? n?ytt?? vilisev?n. Merkkikirves ei ole niihin viel? kajonnut vaikka n?ytt?v?t terveilt? jokikinen puu, ja koko kangas on niin siistitty? kuin ruununpuisto. Aurinko heitt?? pitki? juovia runkojen v?litse, jotka punertavat valossa; siell? t??ll? on isot l?ntit puolukan vartta, muualta on maa kuivien havun-neuliaisten ja k?pyjen peitossa. Ilma on kuivaa ja l?mmint? ja pihka tuoksuu ja taivas on niin sininen siell? ylh??ll? latvojen v?liss?. Tekisi mieli heitt?yty? siihen hongan juurelle ja j??d? ikip?iv?ksi.

Mutta t?ti rient?? edell? kuivaa kangaspolkua, joka on leve?t? ja kivet?nt? ja jossa hieno hiekka p?l?ht?? esille neuliaisten alta. Sit? viiltelev?t ristiin rastiin syv?lle uurtuneet muurahaisten maantiet.

Kangas alkaa loppua, sorjia kuusia kasvaa m?ntyjen v?liss?, ja niiden vaaleammat oksalatvat ovat viel? tuoreet ja pehme?t. Joku lepp? rehentelee suurilehtisen? tien varrella, joka alkaa muuttua jalan alla kosteaksi.

Alasp?in vie tummeneva tie. Mets? molemmin puolin sakenee. Kuuset ovat korkeita, oikein j?ttil?isn?reit?, tuuheat oksat lep??v?t alasp?in riipallaan latvasta tyveen, ettei runkoa n?y, ja muodostavat alhaalla suuren sateenvarjon, jonka laidat viist?v?t maata. Tiell? on siell? t??ll? pitkinp?in puu ropakon kohdalla ja tienvierus mustikanvartta paksunaan. Suuria, vetisi? marjoja saa riipaista kouran t?ydelt? m?tt??n ohi menness? ja m?t?s j?? niit? kuitenkin viel? t?yteen.

Kuusissa on jo paljon parroittuneita. Harvassa haroittavilta oksilta riippuu korttelin pituista harmaata haventa ja juuret komottavat koholla kuin nivelet vanhan sormissa. M?rk?, vaalea sudensammal alkaa voittaa alaa; kaatuneet lahopuut makaavat pehme?n peiton alla rinnan ja ristiss?, p??llett?in ja poikittain; sammaltuneen kiven viereen risukkoon on vesonut vattupensas; muutamassa kohden on joku kataja korkeana kuin pieni puu, mutta kohta ei niit? en?? n?y ainoatakaan.

Vanhat r?s?set kuuset ojentelevat viel? pystyss? havenisia oksiaan eli ovat kallellaan mik? millekin suunnalle, kellistyneiden honkien suuret juuret t?r?tt?v?t kuin vallitukset jo puoleksi maatuneen sankarin edess?, jonka latvapuoli on tykk?n??n hautautunut m?tt?iden v?liin. T?ti on jo hyv?n matkaa edell?, kumarassa keltaselle paistavassa muuraimikossa. Me pyrimme per?ss?. Jalka vajoaa tyyten pehmoseen sammaleeseen ??nett?m?sti, ihan kuulumattomasti, ja joka puolella houkuttelee py?reill? muuramenlehdill? verhottu m?t?s, josta kohoaa monta marja vartta. Mutta ne ovat suppuja vasta eli kantoja. N?in l?hell? tiet? ovat ohikulkijat riipineet kyps?t pois. Joskus niljahtaa jalka kuorettomalle puulle astuessa eli vajoaa syv?lle sammaltuneiden kivien ja puunjuurien v?liin, jossa kylm? suovesi l?p?see keng?n ja sukan. Vaan v?h?tp? siit?, kun helottaa edess? punanen muurain eli suuri keltanen lakka, jonka suojalehdetkin jo ovat auenneet, ik??nkuin tarjoten; ja me poimimme, poimimme, poimimme.

Ei kuulu sanaakaan, ei linnun ??nt?. Sieramiin tuntuu kostea, v?h?n ummehtunut haju kuin vanhoista kirjoista, vaan ilma on v?r?j?v?n kirkasta korpikuusten v?liss?. Hyttyset vain hiljaa suhisten leijailevat v?h?n ylemp?n? p?iv?paisteessa ja joku ampiainen ?k?sesti surahtaen antaa merkin, ettei tulla kovin l?helle h?nen pes??ns?. Tekisi mieli laulaa, mutta mik?p? laulu soveltuisi tuohon sammaltuneesen ymp?rist??n ja er?maan hiljaisuuteen? Ei muu ??ni kuin juuri hyttysten vikin? eli -- karhun vihellys.

-- Huhui!

Ei kuulu ket??n... mihin lienev?t kaikki joutuneet...

-- Huhui!

Melkein s?ik?hd?n omaa ??nt?ni, niin kirkkaasti se hel?ht?? kuultavassa ilmassa leviten nevan yli korven mustaan laitaan ja puiden v?liin.

Ja kotvan kuluttua tuovat ilma-aallot takaani mets?st? vastauksen, pitk?n, soivan: huhu-i!

Ristolan Miina.

Oli ollut koko p?iv?n ankaranlainen it?tuuli, joka vaahtop?iss? loiskutti ison sel?n vett?. Arvelivat tuulevan sateeksi, vaan sadetta ei ollut viel? tullut, vaikka jo oli p?iv? enemm?ss? kuin puolessa. Harmaat repaleiset pilvet ajelivat toisiaan taivaalla kiit?en kaikki yhteen suuntaan, id?st? l?nteen; niill? ei ollut aikaa ruveta vetistelem??n; jos miss? kasautui useampia yhteen raskaaksi tummemmaksi laikaksi herutellen muutamia suuria pisaroita maahan, tuli taas ?k?sempi tuulenpuuska ja hajotti ne huimaa vauhtia ja kyyditsi kauvas l?ntiselle taivaanrannalle.

Istuin ikkunassa ja katsoin, miten tuuli pelmuutti kukkapenkkien kuivaa multaa ja komeita daalioita, jotka h?diss??n n?yttiv?t lehtiens? kiillottomat nureat puolet. Parista oli jo suuri hele? kukka taittunut, toinen makasi suullaan sinisilmien joukossa, joiden hennot varret tuuli oli retuuttanut pitk?lleen k?yt?v?n hiekalle, toinen keltasen orvokin vieress?, jonka ter? katsoi kuin pelokkaat ihmiskasvot multaan lyyhistetyn varren alta.

Ajattelin, ett? olisikohan siit? apua, jos sitaseisi isommat kukat kovemmin p?nkk??n, vaan sitten ajattelin taas, ettei siit? ole apua -- kun ?iti samassa tuli vasu k?dess? ja sanoi:

-- Menepp? sin? nyt viem??n kahvia leikkuumiehille. Miina-rukalle taitaisi tehd? hyv??!

Nousin kallion rinnett? yl?s, jossa pienet vaivaiset m?ntyhattarat lakasivat latvoillaan j?k?l?peitteist? kiven kuvetta, p??sin raja-aidan yli, laskeusin notkoon, miss? lehm?t olivat poljeskelleet satoja kymmeni? j?lki? saviseen kev?tpuron uomaan ja kiidin loppumatkan aukeata kanerva-ahoa, melkein tuulen kantamana, mets?pellon ver?j?lle.

Ensim?isell? saralla leikkasivat toiset kesken??n jutellen, vaan toisella saralla oli Miina yksin, kyyk?tti otran takana, ei n?kynyt muuta kuin p??. Toiset tulivat heti ver?j?lle kahvinsa juomaan, Miina tuli yksin j?lest?p?in. Ei ollut tuulikaan saanut punan vivahdusta kalpeille poskille, j?senet olivat ohuet ja h?iver?iset, k?det pienet kuin lapsella, mutta kasvot olivat uupuneet, melkein tyls?t ja k?ynti oli k?ynyt entist?kin vaikeammaksi ja hengitys raskaammaksi. Kun h?n astui kellutellen saran reunaa, nyk?siv?t toiset vaimot toisiaan ja nauroivat salaa.

Me olimme Miinan kanssa jokseenkin yhdenik?iset, h?n v?h?n nuorempi, ja lapsesta pit?in tutut. Toisella oli ollut posliininukki, toisella riepunukki, ja toinen sai v?h?n useimmin uudet keng?t, muuten olimme molemmat huolettomia kuin taivaan linnut. Yhdess? kavettiin korkeimpiin j?ltt?puihin, yhdess? pulikoitiin rannalla kivikaloja tappamassa, yhdess? juosta hiipaistiin vatturaunioille keskell? ison naapuritalon ruisvainiota. Vaan sitten muuttivat Ristolaiset kirkolta pois ja min? en sattunut n?kem??n Miinaa moneen vuoteen, ennenkun toissa talvena, jolloin h?n tuli palvelemaan uutta leipuria. Silloin h?n k?vi usein meill? asialla.

Leipuri oli tullut kaupungista ja p??ssyt heti kaikenmoisten ansioiden nojalla pit?j?n s??tyl?isten joukkoon. H?nell? oli jommonenkin ??ni, -- hyv? lis? lauluseuraan; oli n?ytellyt kerran Helsingiss? seuran?ytelm?ss?, jota er?s suomalaisen teaatterin j?sen oli harjoittanut, ja huudettu esille; piti aina kotona "ainetta" ja tuotti sit?paitse ylioppilaiden kanssa, jotka eiv?t kotonaan saaneet, yhti?ss? ankkurilla ja antoi heid?n nielaista sen luonaan. Oh, siin? oli jo yllin kyllin meriitti?! Ja kun h?nell? sit?paitse oli lihavanlainen kukkaro ja lainasi auliisti, -- varsinkin ensim?lt?.

Usein n?in kes?iltoina valkolakin yht??lt?, toisenlaisen toisaaltap?in puikkivan leipuriin, vaan v?h?n ajan p??st? he tulivat pois ja l?htiv?t k?velem??n herrastytt?jen kanssa. Silloin tunki leipurin avonaisista ikkunoista harmoonikan s?veleet ja usein, kun ?idin kanssa kannoimme kaivosta vett? kukille, kuului sielt? iltamy?h??n tanssinjytkett?. Ja kun joskus satuin aikaseen her??m??n ja riensin ulos aamua katselemaan, sattui my?s katse leipurin punaseen taloon kylv?hein?pellon takana. Se kiilsi niin rauhallisena tuoreessa valossa, varjo nurkan takana ja r?yst??n alla oli niin jyrkk?, kartanolla ei liikkunut kissakaan, valkoset puoliuutimet peittiv?t ikkunaa. Leipuri ja Miina nukkuivat viel?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet