Read Ebook: Sotamiehet ja talonpojat by Hertzberg Rafa L Hagman Tyko Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 733 lines and 30193 words, and 15 pages

Piispan puhuessa oli Fleming monta kertaa tahtonut puuttua puhumaan, mutta kuitenkin hillinnyt itse?ns?. Nyt, piispan herjetty?, nousi h?n kiivaasti yl?s, l?i nyrkkins? p?yt??n ja ?rj?si:

-- Mit? uskallattekin, mestari Eerik! Te rohkenette puhua siit? mit? Te ja teid?n kaltaisenne, Kaarlo herttuan kapinallisten vehkeiden yllytt?min?, olette laittomasti ja kuninkaan tiet?m?tt? p??tt?neet. Min? en ole viel? saanut puhua kanssanne S?derk?pingin valtiop?ivist?, johon Te l?hditte huolimatta minun k?skyst?ni, ettei kukaan t?st? maasta saisi kulkea meren yli ollakseen osallisena tuossa kapinallisessa kokouksessa.

Tyvenesti vastasi piispa:

-- Teill? ei ole mit??n valtaa m??r?t? minun tekojani, herra valtiomarski. Siin? mit? minuhun tulee, teen ja toimin min? virkani mukaisasti ja omantuntoni k?sky? noudattaen.

-- Te rohkenette siis pit?? herttuan puolta, joka ei muuta ole kuin valtionkavaltaja, joka nousee armollista herraamme ja kuningastamme vastaan, tahtoen riist?? h?nelt? valtakunnan, ?rj?si Fleming.

-- Min? en ensink??n sekaannu teid?n ja herttuan keskin?isiin kiistoihin. Olen aina ajatellut ja puhunut kunnioituksella kuninkaasta ja olen vastedeskin, kuten t?h?n asti, osoittava h?nelle, korkeimmalle esivallan-miehelle, h?nelle tulevaa tottelevaisuutta. Mutta luulinpa huomanneeni, jatkoi piispa hetkisen viiv?hdetty??n, ett? kuninkaan kirje, jonka ?sken luitte, ei t?ydellisesti pid? yht? sen suomennoksen kanssa, jonka siit? rahvaalle annoitte. Ettek? tahdo antaa minulle kopiaa kirjeest??

Fleming oli juuri antamaisillaan piispalle kiivaan vastauksen, kun kirkkomaalta yht?kki? kuuluva kova meteli veti kaikkien huomion puoleensa. Nuori v?nrikki, joka oli seisonut etehisen ovessa, tunkesi kappaleen matkaa eteenp?in sakean v?kijoukon halki ja lausui, vihan puna poskillaan:

-- Min? en usko armollisen kuninkaamme tahdon olevan, ett? sielunpaimeniamme ja opetusisi?mme pappeja kohdellaan halveksivaisesti ja h?v?ist??n kiihoittuneen rahvaan n?hden. Mutta viel? v?hemmin voi h?n tahtoa, ett? teid?n sotamiehenne tekev?t Jumalan sanan palvelijoille t?rkeint? v?kivaltaa, kuten ?sken on tuolla ulkona tapahtunut.

-- ?lk?? sekaantuko asioihin, joihin Teid?n ei mit??n tule, lankomies! sanoi marski tylysti. Ja mist? v?kivallasta puhutte Te?

-- Muutamat teid?n ratsumiehen ne ovat heitt?neet kaksi pohjalaista pappia yli kirkkomuurin, vastasi nuori aatelismies harmistuneella ??nell?.

-- Pohjalaista pappia! matki valtiomarski ivallisesti. Niin, minun ratsumiehen! kyll? tuntevat pohjalaiset papit. Ne ne ovat, jotka yllytt?v?t talonpoikia kinastuksiin sotav?ke? vastaan ja kuljettavat heid?n valitusvirsi?ns? herttuan k?tyreille. Se oli heille oikein.

Nuoren v?nrikin silm?t osoittivat inhoa, ja h?n vastasi:

-- Ja semmoista saatatte Te puhua, herra Klaus! T?mm?ist? esimerkki?k? Te tarjootte rahvaalle kuninkaan k?skynhaltiana Suomessa? Voiko silloin koskaan tulla mit??n loppua rikoksista ja ry?st?ist??

-- No, no, lankoseni, ?lk?? suuttuko, vastasi marski pilkallisesti. Jos papeille on tapahtunut v??ryytt?, kun ratsumiehet viskasivat heid?t muurin yli ulos kirkkomaalta, niin en tied? miten se seikka on autettavissa muuten, kuin ett? ratsumieheni lenn?tt?v?t heid?t paremmalla vauhdilla j?lleen sis??n saman muurin yli.

Marskit seuralaiset purskahtivat raikkuvaan nauruun, ja nuori aatelismies meni, harmi silmiss??n, pois, V?kijoukosta oli meteli jo houkutellut useimmat ulos kirkkomaalle, ja kun ei mit??n muuta en??n ollut kuulutettavaa, hajosivat my?skin loput. Kokous oli p??ttynyt, ja Klaus Fleming ratsasti seurueineen linnalle. Mutta Ericus Erici j?i kapitulij?senineen kokoussaliin laatimaan kirjallista vastalausetta Flemingille sen v?kivallan johdosta, jota oli tehty papeille.

Oli jo pime?, kun v?nrikki Niilo Iivarinpoika, tuttavamme kartanolta torin varrella, poistuttuaan kokouksesta ja kierrelty??n markkinoilla, teki l?ht??, linnalle, jossa h?n piti asuntoaan. H?n oli turhaan etsinyt saksalaista ilvehtij?seuraa. T?m? oli p??tt?nyt n?yt?nt?ns? t?ksi p?iv?? eik? ollut miss??n tavattavissa. No niin, n?en kai ne huomenna, ajatteli h?n ja k?veli hiljalleen kotiap?in, hyr?illen iloista laulua. Vasta niin vilkkaat kadut olivat nyt tyhj?t, hiljaiset ja pime?t. Kaikissa taloissa olivat ikkunaluukut v??nnetyt kiinni; ainoastaan kapakat olivat en?? auki, ja p?ihtyneiden vieraiden melu ja meteli kajahteli kauas ymp?rille. Laulut, kirkunat, viulun- ja klanetin-s?velet sulivat yhteen kummalliseksi, huikeaksi sekamelskaksi, johon yhdistyi hevosten hirnumiset ja vihaiset koirain haukunnat kadulta.

K?yty??n kappaleen matkaa Luostarikatua pitkin, luuli v?nrikki kuulevansa h?t?huutoja. H?n seisahtui kuunnellen. Huuto kuului uudestaan, heikkona ja ik??nkuin vaipuneena. Se oli naisen ??nt?. V?nrikki k??ntyi ?kki? er??lle joelle p?in antavalle kujakadulle, seuraten ??nen suuntaa, ja tapasi, muutaman askeleen k?yty?ns?, kaksi sotamiest?, jotka laahasivat muassaan naista, tukkien h?nelt? k?sill??n suun, ett'ei h?nen huutonsa kuuluisi.

Arvelematta paljasti v?nrikki miekkansa, huutaen sotamiehille ett? p??st?isiv?t naisen. Toinen tekikin niin, ei kuitenkaan noudattaakseen h?nen k?skyj??n, vaan vahvalla iskulla antaakseen h?nen saada siipeens? tarpeettomasta puuttumisestaan heid?n asiaansa. V?nrikki ehk?isi kuitenkin iskun ja kukisti miehen taitavalla miekan pistolla maahan. Toinen sotamies, n?hdess??n toverinsa kaatuvan, heitti saaliinsa siihen ja p?tki tiehens?.

V?nrikki ei huolinut ajaa h?nt? takaa, vaan riensi naisen luo, joka oli vaipunut alas kadulle, ihan uupuneena pelosta ja ponnistuksesta.

Niilo Iivarinpoika nosti h?net yl?s, kysyen oliko h?n saanut vahinkoa. Ei, sit? h?n ei ollut saanut. No, Jumalan kiitos, lohdutteli sotilas, silloin kyll? kaikki k?visi hyvin. H?n saattelisi h?nt? h?nen asuntoonsa. Tyt?n ei tarvitsisi pelj?t? en??. Ei kenk??n tekisi h?nelle mit??n pahaa.

Sotilaan suojeltava oli nuori tytt?, ja kun he hetkisen k?velty??n sattuivat er??n avonaisen kapakan edustalle, tunsi v?nrikki ovesta tulevassa valossa kauniin pohjalais-tyt?n, jota h?n aamup?iv?ll? oli ihaillut, ja tytt?kin n?kyi tuntevan h?net.

-- Sin?h?n se olit, joka t?n??n seisoit siell? portissa torin varrella? sanoi sotilas -- Niin, hyv? herra, vastasi tytt?.

-- Mik? sinun niinesi on?

-- Kreeta. Kreeta Palainen.

Nyt vasta juolahti v?nrikille mieleen ett? se oli merkillist?, miten tytt? oli joutunut sotilasten kynsiin. Niin my?h??n illalla ja varsinkin markkina-aikana ei kenk??n hevill? l?htenyt yksin??n ulos pimeille kaduille, saatikka nainen. T?m? ajatus ik??nkuin h?nt? kiusasi, eik? h?n viimein saattanut olla kysym?tt?, miten tytt? oli sattunut sotamiesten k?siin.

Neitonen selv?sti h?mm?styi. Oli kuin h?n ei tahtoisi vastata. Kuitenkin oli noissa kauniissa, viel? melkein lapsellisissa kasvoissa jotakin niin viatonta, ett'ei v?nrikki hetke?k??n ep?illyt tyt?n sanoja, h?nen vastatessaan:

-- Menin tapaamaan is??ni. H?n viipyy niin kauvan poissa, ja min? olin oikein levoton. Mutta tuolta kuulen ihmisi? tulevan. Tunnen h?nen ??nens?. Menk?? nyt, herra kulta, ett'ei h?n n?e meit? yhdess? t??ll? kadulla. Siit? saattaisi tulla ik?vyyksi?. Menk??, ja hartaimmat kiitokset avustanne. En sit? koskaan unhota.

Kiirehtien riensi h?n tulijoita vastaan, j?tt?en v?nrikin siihen seisomaan yksin??n, hieman ?llistyksiins? tyt?n ?kkin?isest? poistumisesta. Mekin j?t?mme h?net siihen, katsellaksemme mit? noin tunti t?t? ennen oli tapahtunut linnalla.

Ison-Heikkil?n rannasta laski, v?h? pime?n tultua my?hemmin, vesille vene, ja nelj?nneksen kest?v?n ??nett?m?n soudun per?st? ruohokon reunassa pys?htyi se linnan muurin juurelle. Vesi nousi t?ss? kohden melkein muuriin saakka, j?tt?en paljaaksi ainoastaan niin leve?n rannankaistaleen, ett? ne kolme miest?, jotka olivat veneess?, saivat sen puolittain vedetyksi maalle. Oli hiljaa kaikkialla. Ainoastaan vahtihuoneesta eli sotamieskamarista l?hell? linnanporttia kuului ??ni? ja r?hin??.

Nuo kolme miest? pystyttiv?t tikapuut, jotka heill? oli muassaan veneess?. Yksi piti tikapuita lujasti muuria vasten, toiset kaksi ryhtyiv?t kiipe?m??n yl?s.

Sis?puolella siell? makasi syv?ss? luolassa muuan talonpoika olkilyhteen p??ll?. Vanginvartia oli h?m?r?ss? tuonut sis??n ruukullisen juomaa ja v?h?n leip??, jonka per?st? ovi j?lleen oli suljettu ja kolkko, hiljainen yksin?isyys p??ssyt h?iritsem?tt? vallalle.

Pitk?llinen aika, jonka vanki oli ollut sinne salpattuna, oli jo vaikuttanut, ett'ei h?n pit?nyt v?li? juuri mist??n, mik? h?nelle tapahtui. Vanginvartian astuessa sis??n h?n ei edes ollut k??nn?ht?nyt p??t?ns?. Toinen k?si lep?si kostealla kivilattialla, toista piti h?n p??ns? alla. Luolassa oli pilkkoisen pime?, ja ikkuna-aukko kuvastui iltataivasta vasten ik??skuin pime??n pistettyn? reik?n?. Jossakin entisess? piirityksess? oli sattunut kuula aukon nurkkaan, rev?issyt irti koko yl?reunan saviseon ja taivuttanut ristikkoraudat sivullep?in. Vanki makasi iltakaudet tuijottaen sinne. Siit?, ainoastaan siit? k?vi vapauden tie. Mutta aukko oli korkealla muurissa, eik? h?nell? ollut mit??n keinoa p??st?kseen sinne yl?s. H?nen mietteens? vain ja h?nen mielikuvituksensa sit? tiet? kulkivat, nyt kuten ainakin, kun illan pime?ss? taivaalta t?hti hetken aikaa yst?v?llisesti, kirkkaasti silm?ili sis??n aukon l?pi; ne samosivat kauvas Pohjanmaalle, jossa kuhilaat nyt seisoivat pellolla, jos eiv?t ehk? Flemingin ratsumiehet olleet kerjenneet laahaamaan niit? pois. Vanki nousi istualle lemehtyneess? oljessa, roteva rinta kohosi ja nyrkit puristuivat lujasti.

Jo h?m?rsi aukkoa. Niin oli aina, kun pilvi sattui vet?ym??n sen taivaanpilkun ohitse, joka rei?st? n?kyi.

-- Ilkka, Ilkan Jaakko! huusi hillitty ??ni ik??skuin korkeudesta.

Vanki kuunteli. H?n ei voinut k?sitt?? mit? se oli.

-- Ilkka! Jaakko! kuului taasen alasp?in syv??n luolaan. Olemme t??ll? sinua auttaaksemme.

H?n katsoi yl?s, mutt'ei n?hnyt mit??n, sill? aukko oli yh? viel? pimennossa.

-- Kuka? Miss?? vastasi h?n kuitenkin liikutuksesta t?r?htelev?ll? ??nell?.

-- Palainen ja muita yst?vi?. Olemme t??ll? ylh??ll? rei?ss?. Katso t?nne!

Aukko selkeni j?lleen, ja vanki n?ki toisen puolen ihmisen-p??t? kuvastuvan pime?n? varjona taivasta vasten.

-- Tule t?nne muurille, kuului taasen ylh??lt?. Me v??nn?mme syrj??n rikkin?isen ristikon ja p??st?mme alas sinulle k?yden.

Ilkka ymm?rsi yhdest? sanasta. Heikko ristikko hellitti helposti, k?ydenp?? laskettiin alas, ja hetkisen menty? olivat ulkona-olijat laahanneet h?net yl?s aukolle, josta h?nen vaikka tosin suurin vaivoin, onnistui tunkeutua ulos.

Ilta oli pime?, mutta Ilkan silm?lle, joka oli tottunut vankiluolan pimeyteen, oli se selv? kuin kes?-illan h?my. Viel? p?? ja rinta vain ulkopuolella aukkoa, jonka ruosteiset ristikkoraudat lytistiv?t h?nen kupeitaan, suunnatti h?n silm?ns?, mielihyv?st? v?risten, yli vainioiden, metsien, meren ja ihmisasunnoista ulos iltahan s?teilevien tulien. H?n heng?hti syv??n, tuntiessaan raittiin ilman t?ytt?v?n h?nen j?seni??n uudella voimalla.

-- Pois, pois pian t??lt?! kuiskasi h?n tuskin kuulten.

Pian oli molempain miesten onnistunut auttaa h?net kokonaan ulos, k?ysi ja tikapuut toimitettiin alas ja pantiin veneesen, tuossa tuokiossa olivat kaikki vesill?, ja veneen veiv?t pois sukkelat airot. Eik? kukaan ollut t?t? rohkeaa vehkeit? huomannut.

Mutta pakolaisten astuessa maalle Ison-Heikkil?n rannalla, mumisi Jaakko Ilkka hampaanv?list?:

-- Maltappa sin?, Klaus Fleming. Kerran saat tuta Ilkan Jaakon koston.

Seuraavana aamuna he jo olivat muun markkinav?en kanssa l?hteneet kaupungista, matkalla Pohjanmaalle ollen.

KLAUS FLEMING.

Syksy oli edennyt. Oltiin joulukuun alussa. Turun linnassa oli el?m??, liikett?. Sotav?ke? tuli p?iv? toisensa per??n eri osista maata. Kohta oli suurin osa Flemingin sotajoukkoja kokoontunut t?nne, sill? marskin piti uuden vuoden alussa l?hte? matkalle K?kisalmeen, vihdoinkin T?yssin?n rauhan-m??r?ysten mukaan j?tt?m??n t?t? linnaa ja sen alaista l??ni? Ven?j?lle. Sotav?ki oli majoitettuna kaupunkiin, mutta ylempi p??llikk?kunta asuskeli linnassa.

Sit? paitse oli Flemingill? toinenkin syy pit?? sotav?ke? ko'ossa. Ei, n?et, ollut vaikea aavistaa ett? ilmeinen sota pian oli syttyv? h?nen ja Kaarlo herttuan kesken. T?t? tarkoitusta varten oli Fleming Pikkalan kartanolla, jossa h?n tavallisesti oleskeli Uudellamaalla k?ydess??n, rakennuttanut monta uutta laivaa, jotka nyt t?ydelleen miehitettyin? ja sotav?ell? varustettuina makasivat Turussa, kev??n puoleen purjehtiakseen Ruotsiin, johon my?skin kuninkaan piti samaan aikaan saapuman Puolasta.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet