Read Ebook: Papurikko-valakka. Ukkovaari by Pet Fi S Ndor Sulju Meri Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 593 lines and 16088 words, and 12 pages

Samalla aikoi h?n antaa vaimo raukalle iskun, joka ei kuitenkaan sattunut paikalleen, niin ett? h?n pyyhk?si vaan p??hineen pois. Sitten heitt?ytyi h?n tyydytettyn? vuoteelle heti kohta kuorsaten kuin raihnaisen sotilaan vanha piippu. Vaimo hiipi ky?kkiin, valvoakseen lieden ??ress? itkien l?pi y?n.

Siten kuluivat p?iv?t p??st??n. Mies oli juovuksissa, vaimo rukoili, riiteli, torasi -- lyhyesti, koetti kaikkensa johtaakseen h?net pois harhapolultaan; mutta lopuksi k?vi aina niin, ett? Daniel herra pakotti julmistuneena vaimonsa olemaan vaiti. Vaimo ?lysi nyt kuinka kaikki oli turhaa, h?n ei itkenyt eik? valittanut en??, vaikeni, kun mies palasi my?h??n ?isin juopuneena kotiin. Mutta mies oli sill? v?lin jo tottunut iltaripitykseen, niin ettei h?n voinut olla ilman sit? ja alkoi r?hist?, kun h?nen vaimonsa ei virkannut sanaakaan.

Niin kuluivat p?iv?t, niin katosivat yh? v?hemmiksi my?skin tavarat ja vihdoin astui autioon tupaan tuhlaavaisuuden n?lk?inen, ryysyinen lapsi -- h?t?! Se hiipi sis??n kutsumattomana vieraana ja oli pian talon valtiatar; ja t?m? tapahtui aikaan, jolloin rouva Csigolya tunsi, ett? pian tulisi kolmas huolehdittavaksi, siell? miss? kahdenkin t?ytyi k?rsi? puutetta...

"Tuli ja leimaus!" murisi Csigolya, kun h?n kuuli l?hestyv?st? is?nonnesta. "Tuli ja leimaus! -- Nyt en voi antaa eukolle en?? kunnollisesti selk??nk??n, sill? se voisi olla siki?paralle pahaksi, eik?h?n se voi mit??n sille, ett? h?nen ?itins? on sellainen -- -- sellainen -- --"

H?n etsi kauvan oikeaa sanaa, mutta ei l?yt?nyt, vaikka paljon ajattelemisen t?hden alkoi aivan ruveta h?nen p??t??n huimaamaan.

-- Silloin ajautui h?nen mieleens? kysymys, miksi h?n oikeastaan antoi vaimolleen selk??n.

-- Ja silloin h?m?rteli h?nen mieless??n tunnustus, ett? h?n oikeastaan oli itse syyp?? siihen. H?n p??tti vastaisuudessa pysy? kapakkasakista loitolla.

Ja h?n piti sanansa, h?n karttoi kapakkaa, mutta -- ei kauvan...

Er??n? p?iv?n? poltti jano j?lleen kirvelt?v?n? h?nen kurkkuaan; mielell??n olisi h?n t?m?n hehkun sammuttanut, mutta talossa ei ollut en?? mit??n, jolla olisi saattanut suorittaa kustannukset. Murheissaan tuijotti h?n kohden taivasta, josta p?iv?nter? h?ik?isev?n? s?teili h?nt? vastaan.

"Ah", huusi h?n, "voisinpa edes tuon auringon siepata taivaalta! Heti tahtoisin sen myyd? kilveksi parturi pahaselle, sill? h?nen entisens? onkin jo kurjan risainen. -- Mit? tehd?? -- Niin, mit? tehd?? Saanhan kysy?, mutta kukapa minulle vastaisi! Min? n??nnyn! -- Sata dukaattia antaisin kunnollisesta viinikulauksesta tai paremmin sanoen: en antaisi yht? kulausta sadasta kultakolikosta. -- Jospa tiet?isin suonissani virtaavan viini? veren sijasta, avaisin ne kahdestatoista kohden ja virkist?isin kurkkuani, viisi siit?, vaikka silloin p??tt?isinkin p?iv?ni. -- -- Ah, miksei minua ole luotu viinitynnyriksi, tuollaiseksi kauniiksi, t?p?t?ydeksi, sadan ?mp?rin vetoiseksi viinitynnyriksi! Laupias vapahtaja, olisin jo tyytyv?inen, vaikkapa olisin edes kannunpullo; tai olisinpa vain tuollainen savilautanenkaan, joka vetelehtii tynnyrin tapin alla! No, olisipa se kyll?kin alhainen asema! -- Mutta yhdell? ehdolla: pian -- heti t?ytyisi sen tapahtua!"

Niin kuului herra Daniel Csigolyan surumielinen yksinpuhelu. H?nen toiveensa muuttua viiniastiaksi, oli pett?v?, h?n pysyi sin?, mik? oli, ainoastaan h?nen janonsa tuli yh? tuntuvammaksi. -- H?n antoi katseensa, joka oli pelkk?? toivoa ja ep?toivoa, harhailla yltymp?ri, eik? mist??n keksisi mit??n, mik? kelpaisi kapakassa maksuksi tai pantiksi.

Ei mit??n, ei kerrassaan mit??n!

Huolellisesti penkoi h?n kaikki taskunsa, vaikkakin h?n tiesi, ett? ne jo aikoja sitten olivat olleet vain tyhj?? t?yten??n. Kentiesi olisi sittenkin johonkin sopukkaan k?tkeytynyt jokin kokoonrypistynyt seteliraha.

Masentunein mielin antoi h?n turhan etsinn?n per?st? k?siens? vaipua.

?kki? juolahti h?nen mieleens? aatos. H?n pani k?tens? otsaansa vasten ja napsutteli sormillaan.

"Nytp? tied?n! -- T?nne lukko ovesta! Se on sit?paitsi tarpeeton siell?, miss? ei ole mit??n varastamista. -- Daniel Csigolya, sin? olet sent??n kekseli?s mies!"

H?n etsi kirvest? toteuttaakseen aikomuksensa; h?n unhotti aivan, ett? t?m? ty?kalu oli jo aikoja juotu. H?n etsi ja etsi, viel?p? p?yt?laatikostakin; vihdoin ry?mi h?n my?s vuoteen alla. Siell? pime?ss? sinne t?nne haparoidessaan, sattui h?nen k?teens? pikkumytty, joka oli k?tketty kaukaisempaan nurkkaan; h?n veti sen esille, katseli sit? kynttil?nvalossa ja huudahti riemastuneena:

"Nyt en tarvitse lukkoa, se voi j??d? vastaiseksi, t?ksi p?iv?? riitt?? t?m?kin! -- Vaimoni juttelee naapurissa, voin sen siis h?iritsem?tt? vied?. Jos h?n huomaa sen my?hemmin, niin kyll?p?h?n h?nest? aina selvit??n! -- Muuten ei h?n tarvitse t?t? r??sy? en??. -- -- Ja nyt: tule veli Dan!"

Pahaksi onneksi astui, juuri kun h?n tarttui s?ppiin, h?nen vaimonsa tupaan.

"Minne sen ker?ll??" kysyi h?n h?mm?styneen?.

"Ulos, hiukan tuulettamaan, vaimoseni. Vuoteen alla on liian kosteaa, seh?n voisi siell? kokonaan m?d?t?."

"Tuulettamaan! -- Niin! -- Kenties! kapakkaan! -- Siit? ei tule mit??n, heti vaan t?nne se! Se ei saa menn? toisten tiet?. Siin? astuin min? alttarin ??reen, siin? tahdon my?s astua Jumalan eteen, se oli morsiuspukuni ja pit?? olla my?s kuolinverhonani. -- Oi! etten tiennyt sit? paremmin k?tke?, sill? enh?n olisi voinut ajatellakaan, ett? nuuskit kaikki, sin? onneton!"

"Jos tahdot n?hd? minut onnellisena, niin laita tie vapaaksi."

"Mene, mik?s est??, mutta pukuni j?? t?nne."

"Kiitos kaunis!"

"Kokonaisena ei se l?hde k?sist?ni!"

"Vaimo! Tied?t, ett? saan sinua k?ske?, koska olen sinun herrasi. Mutta min? en k?ske, min? pyyd?n: Anna minulle puku! Pyyd?n sinulta, rakas, hyv? Sofie."

"En!"

"Viel? kerran pyyd?n sit? sinulta."

"En, en!"

"Ja viimeisen kerran pyyd?n min?".

Vaimo ei antanut mit??n vastausta, vaan tarttui yh? lujemmin myttyyn, jonka h?n oli temmannut miehelt??n.

"Vihoviimeisen kerran, Sofie!"

"Turhaan!"

"Koska kaikki on turhaa: Tuoss' on!"

Samalla l?i h?n vaimoraukkaa vasten kasvoja, niin ett? t?m? kaatui takaperin. Mies sieppasi pudonneen mytyn ja kiiruhti kapakkaan.

Silloinkos riemu alkoi!

Viini virtaili kuin olisi h?n saanut sen ilmaiseksi. Herra Daniel p??tti, ettei h?n ennen nouse p?yd?st?, ennenkuin on juonut koko morsiusleningin hinnan suuhunsa.

Mies piti sanansa!

Kun taskut ja pullot olivat tyhjentyneet, toikkaroi h?n laulaen kotia kohden. Tiell? alkoi h?n tanssia, mutta ryhtyi siihen pahimmalla paikalla, suuren lammikon rannalla, jossa sikojen oli tapana rype?. Tanssinpy?rteess? kadotti h?n pian vaivalla pit?m?ns? tasapainon, h?n putosi syv?nteeseen, ja kun y?vahti h?net huomasi ja veti yl?s, oli h?n jo lammikossa tukehtunut.

Vartija laahasi ruumiin asuntoon, miss? vaimo oli tunti sitte antanut el?m?n lapselle.

Pime?ss? tuvassa oli nyt kolme: kuollut is?, pikku poika, jonka el?m? oli juuri alkanut ja ?iti, joka horjui el?m?n ja kuoleman v?lill?...

Leski hautautti miehens? ja kastatti lapsen. H?net nimitettiin Martiksi. T?st? menev? maksu papille oli aivan hy?dyt?n menoer?, sill? el?m?n kev??ss? eiv?t toiset lapset kuitenkaan nimitt?neet poikaa muuksi kuin "punaiseksi koiraksi", ja my?hemmin, kun h?n vanheni, tunnettiin h?net vain nimelt? "Papurikko". -- Jokainen ly?nti, jonka h?nen ?itins? ennen pojan syntymist? oli t?m?n is?lt? saanut, oli merkittyin? h?nen kasvoihinsa, joiden oikea puoli oli hehkuvalla punalla peitetty.

"Mene sinne miss? on -- Papurikko!" --

"Kammoan h?nt? kuin -- Papurikkoa!" --

"V?lit?n h?nest? yht? v?h?n kuin -- Papurikosta!" --

"Suutelonko tahdot? -- Suutele -- Papurikkoa!" --

"Ja niin edelleen! Ja niin edelleen! -- Papurikko!" --

Se oli puheenpartena kyl?ss?, kaiken ep?mieluisen ilmaisumuotona...

Monen ihmisen el?m?n t?ytt?? tuska ja kurjuus. Mutta jokaisella on kuitenkin aika, lapsuuden p?iv?t, jotka ovat onnelliset, riemun p?iv?t, joiden muistoihin ajatus palaa niin mielell??n kuin p??skyset syksyn kolkkoina p?ivin? aurinkoiseen etel??n.

Martilla ei ollut t?t?k??n aikaa; h?nen lapsuuttaan ei mik??n valokohta kirkastanut enemp?? kuin my?hempi?k??n p?ivi?. Pojat eiv?t tahtoneet leikki? h?nen kanssaan, he antoivat h?nen joko seist? syrj?ss? tahi ajoivat pois; silloin oli h?nen tapana juosta kotiin itkien ?idilleen v?litt??kseen, kuinka h?n oli kaikkien tiell?. Ja ?iti puristi h?net syd?nt??n vasten ja itki h?nen kerallaan...

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet