Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Kun mies on mies by Wright Harold Bell
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 1897 lines and 52437 words, and 38 pages
Release date: September 22, 2023
Original publication: Porvoo: WSOY, 1957
Credits: Tapio Riikonen
KUN MIES ON MIES
Kirj.
Harold Bell Wright
Suomennos
Helsingiss?, Minerva Kustannus, 1925.
SIS?LLYS:
I LUKU.
Juhlan j?lkeen.
On olemassa maa, jossa miehen, voidakseen el??, t?ytyy olla mies. Se on graniitin, marmorin ja kullan maa -- ja siell? t?ytyy miehell? olla alkuvuorien voima. Se on tammien ja setripuiden ja m?ntyjen maa -- ja miehell? t?ytyy olla taipumattomien puiden ryhti. Se on korkealla kulkevien tahrattomien pilvien maa, miss? tuuli puhaltaa vapaana ja taltuttamattomana ja ilma on niin puhdas kuin se on vain siell?, miss? luonto on pysynyt sellaisena kuin Jumala sen loi. Ja miehen sielun t?ytyy olla kuten tahrattomat pilvet, kuten taltuttamaton tuuli ja puhdas ilma. Se on avaroiden, aaltoilevien laidunmaiden ja muokkaamattomien niittyjen maa. Siell? miehell? t?ytyy olla vapaus, joka ei ole aran ja pikkumaisen orjallisuuden kahlehtimaa.
T?ss? maassa on jokainen mies oma kuninkaansa, h?n on oma neuvonantajansa, oma arvostelijansa, oma tuomarinsa ja tarpeen tullen oma rankaisijansa. Ja t?ss? maassa, miss? miehen voidakseen el?? t?ytyy olla mies, on nainen, jollei h?n ole oikea nainen, varmasti surkastuva ja menehtyv?.
T?m? on kertomus miehest?, joka sai takaisin sen, mink? nuoruudessaan oli menett?nyt, se on kertomus siit?, kuinka h?n, vaikka olikin l?yt?nyt sen, mik? h?nelt? oli riistetty, kaikesta huolimatta maksoi menetyksens? hinnan. Se on my?s kertomus naisesta, joka pelastui oman itsens? kourista, joka oppi pit?m??n kiinni siit?, mink? menetyksen mies oli saanut maksaa kalliisti.
Kertomus alkaa Prescottissa Arizonassa hein?kuun nelj?nnentoista p?iv?n vuosijuhlan j?lkeisen? p?iv?n?, er??n? vuonna, jolloin kaukainen l?nsi n?ki viimeisten intiaanien h?vi?v?n ja auton ilmestyv?n sen teiden herraksi.
Er??ll? niit? harvoja teit?, jotka johtavat pienest? kaupungista maalle, vuoristorotkojen ja solien kautta laajoille, asumattomille harjanteille ja laaksoissa ja lakeuksilla sijaitseville yksin?isille karjakartanoille, kulki muuan mies. P??tt?en siit?, ett? h?n kulki jalan maassa, miss? v?limatkat ovat niin pitki?, ett? ratsastaminen on tavallisin ja miltei ainoa matkaamistapa, ja kaikista niist? merkeist?, joita ymp?rist? ja kasvatus meihin painaa, saattoi huomata, ett? kulkija oli muukalainen n?ill? seuduin. H?n oli parhaassa nuoruuden kukoistuksessa, pitk? ja vartaloltaan sopusuhtainen, ja h?nen kulkiessaan p?lyist? tiet? ilmaisi h?nen ryhtins? ja k?velytapansa, ett? h?n paremmin oli tottunut tasaisiin katuihin kuin karkeaan ja kive?m?tt?m??n vuoristotiehen. H?nen pukunsa oli ilmeisesti ensiluokan r??t?lin tekem?. Koko h?nen olemuksessaan vallitsi se yksityiskohtien sopusointu ja huolellisuus, jonka vain ne saattavat sallia itselleen, joilla on siihen sek? varaa, aikaa ett? varma maku. H?nen liikkeens? ja olemuksensa todistivat my?s, ettei h?n kuulunut niihin, jotka Prescottin vuoristoilmasta etsiv?t uuden terveyden l?hdett?. Mutta kaikesta huolimatta ilmaisi jokin h?ness? sen miehekk??n voiman ja j?ntevyyden puutetta, joka h?nen olisi tullut omistaa.
Ihmistuntija olisi sanonut luonnon m??r?nneen t?m?n miehen ruumiinvoimiensa ja sielunkykyjens? puolesta miesten toveriksi ja johtajaksi, mieheksi miesten joukossa. Mutta sama ihmistuntija olisi h?nt? l?hemmin tarkasteltuaan lis?nnyt, ett? h?n jostakin syyst?, kohtalon julman oikun takia, oli menett?nyt t?m?n oikeutensa.
P?iv? oli juuri koittanut, kun muukalainen saavutti ensimm?isen harjanteen huipun, mist? tie k??ntyi jyrkk?n? ja mutkittelevana alasp?in yksin?isten m?ntyjen ja tiheiden tammien lomitse Burnt Ranchia kohden.
H?nen takanaan alkoi pieni kaupunki -- maalauksellisena muokkaamattoman mets?maiseman keskell?, joka ulottui sen kynnyksille saakka -- v?hitellen her?t? juhlay?n j?lkeen. Torin reunoilta alettiin korjata pois telttoja, joissa mauttomat ilveilyt olivat hauskuuttaneet v?kijoukkoa, ja lautakojuja, joissa kova??niset kuuluttajat olivat houkutelleet kansaa arvottomien lelujen tai kirjavan rihkaman toivossa koettamaan peliss? onneaan. Torilla, joka on kaupungin keskus ja tavallisesti hyvin hoidettu, n?ytti uljaan ratsastajan O'Neilin ja h?nen ratsunsa pronssipatsas olevan v??r?ss? ymp?rist?ss? moniv?risen paperisilpun, laukaistujen ilotulitusainesten ja juhlivien kansalaisten sek? heid?n vieraidensa nauttimain ateriain j??nn?sten keskell?. K?ynn?kset ja liput, jotka ovista ja ikkunoista, katoilta ja tangoista liehuen olivat antaneet juhlap?iv?lle v?rikk??n ja hilpe?n leiman, riippuivat r?syisin? ja liikkumattomina ik??nkuin tuntien hilpeytens? aiheen ja tarkoituksen olevan mennytt? ja odottaen joutumistaan uuniin tai rikkal?j?lle.
Mies pys?htyi ja k??ntyi katsomaan taakseen.
H?n seisoi hetkisen kuten ihminen, joka tehty??n p??t?ksen viel?kin ep?r?i -- empien ja katuen -- uuden el?m?nvaiheen alkaessa. Sitten h?n k??ntyi ja l?hti kulkemaan edelleen huolettoman ripe?n?, aivan kuin lopullisesti olisi k??nt?nyt selk?ns? sille, joka nyt j?i taakse. N?ytti silt? kuin t?llekin miehelle juhlap?iv? h?lisevine riemuineen ja hilpeine huvituksineen olisi h?ipynyt menneisyyden varjoon.
Puolimatkassa sel?nteelt? johtavalla tiell? mies j?lleen pys?htyi, t?ll? kertaa puoliksi k??ntyen ja kallistaen p??ns? kuuntelevaan asentoon. Tielt?, jota h?n oli tullut, sattui k?rrynpy?rien ratina h?nen korvaansa.
Kavioiden kapseen ja py?rien ratinan k?ydess? kuuluvammaksi levisi h?nen kasvoilleen omituinen ep?varmuuden ja p??tt?v?isyyden sekainen ilme, ja h?nen katseensa k?vi miltei pelokkaaksi. H?n astui pari askelta eteenp?in, ep?r?i, katsoi taakseen ja k??ntyi sitten tien vieress? kasvavia puita kohden. Sitten h?n viimein n?ytti tekev?n p??t?ksens?, astui tielt? ja h?visi tihe??n tammipensaikkoon juuri ennen kuin parivaljakon vet?m?t k?rryt ilmestyiv?t n?kyviin tien k??nteen takaa.
Mies, jonka ulkomuoto ilmaisi h?net karjanomistajaksi, ajoi tulista parivaljakkoa. H?nen vieress??n istui kookas nainen ja pieni poika.
Tammipensaikon kohdalla teki toinen hevonen ?kkin?isen hypp?yksen sivulle. Ensimm?ist? hyp?hdyst? seurasi salamannopeasti toinen, ja pel?styneen? vierushevonen yhtyi leikkiin. Mutta niin nopea kuin t?m? liike oli ollutkin, oli ajajan harjaantunut k?si samassa silm?nr?p?yksess? tarttunut ohjaksiin ja pakottanut hevoset pys?htym??n tielle.
>>H?t?housut>>, kuului ajaja hyv?ntahtoisesti nuhtelevan hevosiaan k?rryjen h?vitess? n?kyvist?, >>olette kasvaneet karjakartanossa ja pel?stytte pensaikossa m?rehtiv?? vasikkaa.>>
Muukalainen astui verkalleen esiin tiheik?st?. H?n palasi varovasti tielle. H?nen huulilleen levisi omituinen ivahymy. Mutta h?n n?ytti ivaavan itse??n, sill? h?nen tummissa silmiss??n hehkui katse, joka kuvasti itsehalveksuntaa ja h?pe??.
Vaeltajan saapuessa tienk??nteeseen Burnt Ranchin luona tuli Joe Conley suuresta ver?j?st? taloon viev?? tiet? taluttaen hevosta lassonuorasta. Tultuaan tallirakennusten kohdalle h?n meni sis??n pienest? ovesta pit?en yh? talutusnuoraa k?dess??n ja pakottaen hevosen odottamaan ulkopuolella h?nen paluutaan.
N?hdess??n paimenen muukalainen j?lleen pys?htyi ja j?i ep?r?iden seisomaan. Mutta Joen palatessa tallista suitset, loimi ja satula mukanaan h?n kuin v?ltt?m?tt?myyden pakosta otti pari askella eteenp?in.
>>Hyv?? huomenta>>, sanoi muukalainen kohteliaasti, ja h?nen ??nens? vastasi h?nen pukuaan ja olemustaan ja h?nen ilmeens?kin muuttui hiotun maailmanmiehen hillityksi tyyneydeksi.
Katsahtaen muukalaiseen nopeasti ja arvostelevasti Joe vastasi tervehdykseen ja l?hestyi hevostaan. El?in hyp?hti taaksep?in leimuavin silmin ja pystyp?in, mutta sen oli pakko alistua, sill? sen is?nt?, jolle vastarinta n?ht?v?sti oli varsin luonnollinen ja jokap?iv?inen tapahtuma, ei ollut siit? mill?ns?k??n, vaan heilautti tottuneella liikkeell? raskaan satulan paikoilleen.
Paimenen kiinnitt?ess? satulavy?t? h?il?hti muukalaisen kasvoilla miltei intohimoisen harras ilme -- katse, jossa kuvastui kaipausta, ihailua ja kateutta.
P??st?en jalustimet riippumaan katsahti Joe j?lleen muukalaiseen, t?ll? kertaa kysyv?sti ja avomielisin, rohkein ilmein, joka on h?nenlaisilleen miehille luonteenomainen.
Muukalaisen j?lleen puhuessa oli h?nen ??ness??n omituinen s?vy, ik??nkuin h?n olisi menett?nyt ?skeisen tyyneytens?. Se kuului miltei anteeksipyynn?lt?, ja h?nen silmiins? palasi j?lleen h?pe?? ja itsehalveksuntaa ilmaiseva katse.
>>Suokaa anteeksi>>, h?n sanoi, >>mutta olkaa hyv? ja sanokaa, viek? t?m? tie Williamson Valleyhin?>>
Muukalaisen ??ni ja ilme oli niin ilmeisess? ristiriidassa h?nen muun olemuksensa kanssa, ett? paimen ei kyennyt salaamaan h?mm?styst??n vastatessaan kohteliaasti:
>>Kyll?, herra.>>
>>Ja min? p??sen siis suoraa p??t? Risti-Kolmio-Kartanolle?>>
>>Kyll?, jos kuljette laaksoa kohden. Jos poikkeatte oikeanpuoleiselle tielle vuohikartanon yl?puolella kulkevaa sel?nnett?, tulette Simmonsille, josta my?s vie tie Risti-Kolmio-Kartanolle. Mets?rajan huipulta saatatte n?hd? laakson ja kartanon.>>
>>Kiitos.>>
Muukalainen aikoi k??nty?, kun paimen uudelleen puhutteli h?nt?.
>>Rovasti ajoi Stellan ja pikku Billyn kanssa k?rryiss??n t?st? ohitse noin tunti sitten matkalla kotiin juhlasta. Kas kun he eiv?t ottaneet teit? k?rryihin, jos kerran olette matkalla sinne.>>
Muukalainen vaikeni hetkisen, kysyen sitten:
>>Rovasti?>>
Paimen hymyili. >>Herra Baldwin, Risti-Kolmion omistaja.>>
>>Oh!>> Muukalainen h?mm?styi silminn?ht?v?sti. Kenties h?n muisti tammipensaikon tien vieress?.
Joe irroitti parhaillaan lasson hevosensa kaulasta ja n?ytti miettiv?lt? kehiess??n sit? vyyhdelle. Sitten h?n lausui:
>>Ette suinkaan aio k?vell? Risti-Kolmioon saakka?>>
Halveksiva hymy karehti j?lleen muukalaisen huulilla, mutta h?nen ??ness??n oli p??tt?v?inen sointu h?nen vastatessaan:
>>Aion kyll?.>>
J?lleen paimen loi muukalaiseen avoimen katseensa. Sitten h?n astui pari askelta porttia kohden, lassovyyhti toisessa, suitset toisessa k?dess?. >>Lainaan teille hevosen>>, h?n sanoi tyynesti.
Add to tbrJar First Page Next Page