Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Valkoliljan tytär by Beskow Elisabeth Maria M S Matilda Siljansaari Translator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page
Ebook has 2988 lines and 67489 words, and 60 pages
H?n oli aivan unohtanut aamiaisen, jonka piti tulla h?nen pianonsoittonsa tuloksena.
Yht'?kki? h?nelle tuli tunne siit?, ettei h?n ollut yksin huoneessa. H?n k??ntyi k?det viel? koskettimilla.
Tuolla sohvannurkassa istui joku, vaipuneena kuuntelemiseen.
-- Halloo! huudahti Randal hiljaa ja lakkasi soittamasta.
Silloin olento nousi sohvannurkasta ja esille tuli nuori tytt?, jota dosentti ei muistanut ennen n?hneens?.
H?n n?ytti hyvin nuorelta. Puolipitk?t, tummat kiharat valuivat alas h?nen harteilleen. Otsasta n?kyi vain alaosa, ylemm?n peitti korea huivi, joka oli taitettu kulmiin ohimoilla laskeutuen alas egyptil?iseen tapaan. Yl?sp?in kaartuvien kulmakarvojen alla olevat silm?t s?teiliv?t ja tekiv?t sill? hetkell? keve?sti verhottujen aurinkojen vaikutuksen. S?velet, joita h?n juuri oli kuunnellut, olivat ilmeisesti vanginneet h?nen sielunsa eiv?tk? viel? oikein p??st?neet sit?. Hieno, suora nen? oli hiukkasen yl?sp?in pyrkiv? ja se antoi kasvoille n?pp?ryyden ilmeen, jota viel? lis?si tavallisuudesta poikkeava kasvojen muoto. Suu oli kaunis, iloinen ja tuntehikas, leuka jonkun verran tasap?inen ja p??tt?v?inen ja iho l?mpim?n tummahko, puhdas ja kirkas. Olento oli siev? ja siin? oli penikkamaisen k?mpel?? suloutta.
Randal j?i istumaan tuolilleen nuoren tyt?n tullessa h?nt? vastaan.
-- Hyv? Jumala, miten sin? osaat luoda! mutisi h?n hiljaa itsekseen.
Tytt? kuuli, ett? h?n sanoi jotain, mutta ei kuullut mit?, ja katsoi kysyv?sti h?neen. Randal ei kuitenkaan toistanut sanojaan, ja silloin tytt? alkoi selitt?? siell? oloansa.
-- Erik-eno sanoi, menness??n ulos aamulla, ett? toisimme aamiaista t?nne kun kuulisimme soitettavan t??ll?. Fiken oli juuri tuomassa sit? t?nne, mutta min? otin sen h?nelt?, kun tahdoin kuulla soittoa l?helt?. Mutta dosentti soitti niin, ett? unohdin kaiken. Nyt pelk??n, ett? kahvi on kylm?? ja munat samoin, menen hakemaan uutta.
H?n oli juuri aikeissa menn?, mutta Randal ehk?isi h?net.
-- Pid?n paraiten viile?st? ruuasta, sanoi h?n ja meni p?yd?n luo, miss? tarjotin oli.
H?n oli viel? y?nutussa. Se laskeusi pehme?n? ja v?lj?n? ja himme?n kiilt?v?n? h?nen laihahkolle, mutta voimakkaalle vartalolleen aina huopatohveleisiin jalkoihin saakka.
H?nen kulkiessaan toipuvan hidasta k?ynti? lattian yli oli nuori tytt? lyk?nnyt lepotuolin akkunan luota p?yd?n ??reen sohvan luo.
Randal katsoi hymyillen ja ilmeisesti ihaillen h?nen innokkaita kasvojaan.
-- Minua h?vett??, h?n sanoi.
-- Mik? sitten?
-- Antaa prinsessan palvella n?in itse?ni. Tytt? nauroi tarttuvaa naurua, p?yhi tuolin pieluksia ja kehoitti istumaan.
Nyt oli niin, ett? Randal ei mielell??n istunut tuskiensa tuolilla kun voi tulla toimeen ilman sit?, mutta siit? h?n ei ollut tiet?vin??n, vaan teki tyt?lle mieliksi ja istuutui keskelle pieluksia, jotka olivat olleet tuskaisen y?n ??nett?mi? todistajia. H?nen ritarillisuutensa kielsi h?nt? antamasta tyt?n suotta kuljettaa tuolia lattian yli.
H?n katsoi tytt??n.
-- Onko uhkarohkeaa pyyt?? saada tiet?? palvelevan prinsessani nimi? kysyi h?n heng?styneell?, hiukan k?he?ll?, mutta kuitenkin miellytt?v?ll? ??nell??n.
-- Minun nimeni on Sif, vastasi t?m? kaataen Randalille maitoa lasiin.
-- Ent? viel?? kysyi Randal nakuttaen munaa.
-- Sif Bentick.
-- Bentick? toisti Randal muistellen. Ehk?p? Allan Bentickin, medisiinarin tyt?r.
-- Niin, h?n on is?ni. Tunteeko dosentti h?net?
-- En. H?n oli l?htenyt Upsalasta minun tullessani sinne nuorena ylioppilaana, mutta h?nen muistonsa eli siell? viel?. Tekeek? h?n viel? kiepin noustessaan vuoteesta?
-- Oliko h?nen tapansa tehd? niin? Se on h?nen kaltaistaan.
- Niin sanotaan.
Randal katseli noita nuoria kasvoja.
-- Onko h?nen tytt?rens? h?nen n?k?isens??
-- Sek? on ett? ei ole, sanotaan. Vaikka min? nyt en tied? mist? olen tuon erin?k?isyyden saanut, sill? saan alituiseen kuulla, etten ole hituistakaan ?itini n?k?inen.
Sif oli istuutunut sohvaan ollakseen saapuvilla ja tarjoamassa, ja h?n istui nyt k?sivarret p?yd?ll? ja k?det yhteenliitettyin? ja katseli kun Randal s?i.
-- Tahtooko teid?n korkeutenne sitten olla ?itins? kaltainen?
-- Teid?n korkeutenne! nauroi Sif. Sanokaa minua Sifiksi!
-- Sit? en voi, jos Sif sanoo minua dosentiksi.
-- No set? sitten, sanoi Sif luontevasti ja vastasi sitten Randalin kysymykseen.
-- En voi olla ?itini kaltainen vaikka tahtoisinkin, sill? minun ?itini oli pyhimys, mutta sellainen min? en ole.
-- Oli?
-- Niin, minun ?itini on kuollut. Se ?iti, joka minulla nyt on, on ?itipuoleni. H?n on nyt poikien kanssa kulkutautisairaalassa; niiss? on tulirokko. Velipuoleni ovat minua paljon nuoremmat. Ulfin ja minun v?lill? on viisi vuotta. Ja Alf on kahta vuotta Ulfia nuorempi. Olisin niin mielell?ni ollut nyt is?n kanssa ja pit?nyt taloutta h?nelle, se olisi ollut niin hauskaa, sill? en ole sit? koskaan ennen tehnyt.
-- Is?n mielest?p? se ei olisi ehk? ollutkaan niin hauskaa, huomautti Randal.
-- Oo, olisin kyll? osannut, osaan kaikkea mit? tahdon. Mutta is?ll? on niin paljon ty?t? ja h?n arveli, ettei h?nell? ole aikaa pit?? minusta vaaria. Ik??nkuin minusta tarvitsisi pit?? vaaria!
Sverker Randal hymyili, ik??nkuin h?n olisi luullut voivansa ymm?rt?? Sifin is??.
-- Ja sitten prinsessa l?hetettiin t?nne olemaan tuhkimona? sanoi h?n.
-- Niin. Kuljen tavallisesti lainassa t??ll? V?stanforsin taloissa. ?idinis?ni on t??ll? kirkkoherrana ja is?nis?ni tohtorina, vaikka h?n ei paranna en?? ket??n, sill? h?n on tullut niin vanhaksi ja laiskaksi. Borgissakin asun my?s toisinaan, t?ti Clareus on ?idin paras yst?v?; ?iti oli siell? kotiopettajattarena ennenkuin h?n meni is?n kanssa naimisiin. Mutta parhaiten viihdyn t??ll? Erik-enon ja serkkujen luona. Tulin t?nne eilen illalla.
H?n nousi, kaatoi kahvia ja pani munalautasen syrj??n. Yht'?kki? h?n naurahti.
-- Liisa-t?ti mahtaa ihmetell? mihin min? olen joutunut! H?nell? ei ole aavistustakaan siit?, ett? olen t??ll?. T?n??n on siivous, n?hk??s, ja min? autan. Sent?hden minulla on huivi p??ss?. Mutta arvelen, ettei Liisa-t?ti kaipaa minua, olen varmaan eniten tiell?.
H?n tuntui vallan tyytyv?iselt? siihen otaksumiseen ja istuutui uudelleen sohvaan katsellakseen miten potilas joi kahvia.
-- Set? s?isi enemm?n.
-- Liika sy?minen ottaa henkeen.
-- Eik? ole hirve?? kun ei voi hengitt??? kysyi Sif yht? ?killisell? kuin syv?ll? s??lill?, ja h?nen aurinkoiseen katseeseensa tuli varjoa.
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page