Read Ebook: Aarniometsän sydän by Roberts Charles G D Sir Inha Into Konrad Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 604 lines and 39522 words, and 13 pages

My?h??n samana iltap?iv?n? saapui Kirsti Craig. H?nen tulonsa oli oikea majanmuutto.

Jonon etup??ss? kulki Kirsti Craig itse, pitk?n? ja suorana, lujasti astuen, pitk?j?senisen?, ja puettu h?n oli siniharmaihin kotokutoisiin vaatteihin, kirkas tulipunainen liina p??ss?. H?n talutti sarviin kiinnitetyst? nuorasta alistuvan k?rsiv?llist? mustan ja valkoisen kirjavaa lehm??.

H?nen vasemmasta k?dest??n piti kiinni pieni keikkuva olento, puettuna punaiseen karttuunihameeseen ja leve?lieriseen karkeaan olkihattuun, joka oli hiuksilta taap?in luisunut ja riippui nauhoistaan sel?ss?. T?m? oli Kirsti Craigin tyt?r, viisivuotias Miranda. Tytt?nen oli ratsastanut suurimman osan matkasta ja oli nyt kiihke?n? mielenkiinnosta uutta kotia l?hestytt?ess?. Aivan h?nen per?ss??n seurasi pitk?sarvinen lempe?silm?inen h?rk?pari -- P?iv?, joka oli vaalea raudikko, ja T?hti, omituinen punaisen ja mustan kirjava el?in, jonka otsassa oli monis?teinen valkoinen l?ntti. N?m? vetiv?t raskaasti soutelevalla ikeell??n per?ss??n k?mpel?? ty?reke?, jolle oli sidottu Kirstin tavarat ja varastot vaatimattomaan kasaan. T?hden aaltoilevan kyljen vieress? k?veli hoikka pellavatukkainen kyl?n poika, k?dess? pitk? h?rk?ruoska ja alistuva tyytym?tt?myyden ilme harmaissa silmiss??n ja punakoilla nuorilla kasvoillaan. H?n piti Kirsti Craigista ja luotti h?neen t?ydelleen ja siit? syyst? h?n oli sen enemp?? ajattelematta suostunut h?nen pyynt??ns? ja l?htenyt auttamaan h?nen pakoretke??n. Mutta niin tehdess??n h?n oli pahasti iskenyt yhteen yleisen mielipiteen kanssa; sill? vaikka kyl?kunta oli osottanut Kirsti Craigia kohtaan typer?? ynseytt?, niin vihotteli se kuitenkin, kun h?n p??tti pois muuttaa. H?n oli p??tt?nyt l?hte? t?h?n autioon m?kkiin asumaan, hylj?tty? raivausta viljelem??n, el?m??n aivan erill??n kanssaihmisist??n, joita h?n ei siet?nyt, sen enemp?? kuin muutkaan h?nt? sietiv?t, ja t?t? huudettiin nyt joka taholla hullun p??h?npistoksi; ja Taavi nuorukainen, joka juuri oli tullut sille i?lle, jolloin yleinen mielipide alkaa tuntua t?rke?lt?, oli levoton siit?, ett? oli sekaantunut asiaan, jota yleiseen naurettiin. H?n jo mieless??n kuvitteli, kuinka h?n itse nyt joutuisi kyl?n kokkapuheiden esineeksi. Siit? huolimatta h?n oli mieliss??n, ett? sai Kirsti? auttaa, sill? syd?n h?nell? oli terve ja peloton ja h?n piti Kirsti? todellisena yst?v?n?, vaikkapa hieman omituisena. H?n pysyi uskollisena, vaikka olikin eri mielt?. Vanha Taavi, h?nen is?ns?, oli ainoa, joka moittimatta ja vastustelematta kannatti vaimon yrityst?. H?n oli tuntenut Kirstin pienest? tyt?st? ja tiesi h?net reippaaksi, uskolliseksi, vaiteliaaksi ja voimallisesti kest?v?ksi luonteeksi; ja h?nen mielest??n vaimo menetteli oikein l?htiess??n kyl?kunnasta, jossa halpa vihamielisyys, h?nen ylpe?st? v?h?puheisuudestaan kiihtyen ja h?nen vastoink?ymisist??n ilkeyden nuolia vuollen, t?ytti h?nen el?m?ns? ainaisilla katkerilla loukkauksilla.

Kun Kirsti Craig astui esiin h?m?ryydest? ja tuli raivauksen p?iv?paisteiselle paljaalle aukealle, niin paikan sanomaton yksin?isyys ahdisti ?killisen kalpeuden h?nen vakaviin tummiin kasvoihinsa. Hetkisen tuntuivat h?nest? nuo h?nt? kohtaan vihamieliset ihmisetkin v?hemm?n julmilta kuin t?m? ??net?n yksin?isyys. Sitten h?nen tarmonsa palasi. H?nen suurien kasvojensa jalot, vaikka hieman j?yk?t piirteet sulivat puolinaiseen hymyyn t?m?n h?nen oman heikkoutensa vuoksi. H?n ik??nkuin valtasi maan suurella p??nliikkeell?; sitten sanaakaan sanomatta ojensi k?tens? vanhalle Taaville, joka oli asettunut h?nen viereens? ja keikauttanut hyppelev?n Mirandan olalleen. Ei puhuttu mit??n pitk??n aikaan joukon hitaasti noustessa rinnett?; sill? he olivat tottuneet tulemaan toimeen v?hill? sanoilla, n?m? ihmiset, he eiv?t olleet semmoisia l?rpp?j? kuin muu kyl?nv?ki.

Vihdoin alkoi punainen kolttu v??nnell? tukkimiehen olalla ja Miranda huudahti:

"Laske minut maahan, Taavi set?, min? tahdon poimia ?idille nuo kauniit kukkaset."

Kuloruoho tulipunaisine viettelyksineen oli t?ytt?nyt ilolla h?nen silm?ns?; ja moniaan minuutin kuluttua h?n taputteli jonon per?ss? pieni syli t?ynn??n pitk?vartisia kukkasia.

M?kin ovella jono seisahtui. Taavi k??ntyi ymp?ri ja sanoi vakavasti:

"Kyll? min? olen korjaillut, mink? olen voinut, Kirsti; enk? min? per?lt?k??n luule, ett? t?m? paikka on teille niin aivan sopimaton. Mutta kovin yksin?nne teid?n t?ytyy t??ll? olla."

"Kiitos kaunis sinulle, Taavi. Mutta olemmeko me yksin?mme, Miranda ja min??"

"Ja t??ll? on mets?ss? panttereita. Sinulla pit?isi olla pyssy, Kirsti. Me yrit?mme, poika ja min?, ensi viikolla saada teille t?nne v?h?n ruuan apua, mutta min? t?ss? tuumailen, ett? eik?h?n olisi sittenkin parempi hankkia pyssy."

"Kyll? meid?n siihen aikaan onkin kasvojanne ik?v?, Taavi," sanoi Kirsti, luoden samalla hell?n katseen poikaan, joka seisoi nojaten T?hden suitselliseen olkaan. "Mutta en min? panttereita pelk??. Elk?? te pyssy? hommatko; en min? sit? tarvitse, enk? min? sit? k?ytt?isi!"

"Ette te pelk?? mit??n jalan k?velev??", mutisi nuori Taavi ihaillen.

Ne voimakkaat kasvot synkistyiv?t.

"Pelk??n, Taavi", vastasi vaimo; "pelk??n pahoja kieli?."

"Niin aina, tytt?seni, mutta t??ll? olet niilt? rauhassa", sanoi vanha tukkimies, hidas kiukku palaen karkeilla kasvoillaan, kun h?n ajatteli er?it? kyl?kunnan pahimpia parjaajia.

Samassa Mirandan kimakka ??ni puuttui puheeseen.

"Voi Taavi", h?n huudahti, tarttuen iloisesti pojan s??reen, "katsoppa kuinka kaunis iso koira!" Ja pieni ruskea sormi osotti kannokkoa, joka oli kaukana raivauksen laidalla ja jossa oli kaiken kokoista kantoa. H?nen suuret ruskeat silm?ns? ilakoitsivat kuin keijukaisen. Muut seurasivat tytt?sen silm?in suuntaa, terottaen jokainen katsettaan mink? mahtoivat; mutta he eiv?t keksineet mit??n syyt? h?nen kiihtymykseens?.

"Voisipa h?n ehk? n?hd? karhun", sanoi vanha Taavi; "mutta en min? saa sit? silm??ni."

"Niit? kai on t??ll? paljon", sanoi Kirsti jotenkin v?linpit?m?tt?m?sti, k??nt?en silm?ns? muuanne maillensa.

"Ei siell? ole mit??n karhua", vakuutti nuori Taavi h?nen ik?isens? varmuudella. "Kanto se on!"

"Kaunis iso koira! Min? tahdon sen, ?iti", pyyteli Miranda ja karkasi ?kki? pois. Mutta ?idin varma k?si laskeutui h?nen olalleen.

"Ei t??ll? ole mit??n isoja koiria, lapsikulta", h?n sanoi rauhallisesti. Ja vanha Taavi, turhaan tarkkoja silmi??n siristetty??n ja tuuheita kulmakarvojaan rypistelty??n huudahti:

"Heit? nuo hullutukset, Mirandani, pikku veitikkani, ei siell? ole mit??n muuta kuin kantoja, se on varma se."

Lapsen silmill? kuitenkin oli tarkempi n?k?, herkempi luonto; ja vaikka h?n nyt oli my?ntyvin??n ja tottelevaisena kantoi m?kkiin sylin t?ytens? kuloruohoja, niin tiesi h?n, ettei se ollut kanto, jonka h?n oli n?hnyt. Ja mit? taas Kroofiin, naaraskarhuun tulee, niin vaikka se tosiaan oli istunut liikkumattomana kuin kanto kantojen keskell?, niin se tiesi, ett? lapsi oli h?net huomannut. Se n?ki, ett? Mirandalla oli ne semmoiset silm?t jotka n?kev?t kaikki ja joita ei voi pett??.

Kun ne kaksi p?iv?? saivat kuluneiksi, niin vanha Taavi ja nuori Taavi nostivat kirveet olalleen ja meniv?t matkoihinsa. Kirsti paikalla oikaisi kauniit hartiansa vastaanottamaan sen Atlaan kuorman yksin?isyytt?, joka alussa oli uhannut h?net masentaa; ja h?n ja Miranda vakaantuivat omituisen hiljaiseen jokap?iv?iseen el?m?nj?rjestykseens?. T?h?n kuitenkin alussa toivat vaihtelua vanhan Taavin viikottaiset k?ynnit, h?nen tuodessaan heini? ja juuria ja muita varastoja talven varalle, ynn? suuret vyyhdet karkeata kotona kehr?tty? lankaa Kirstin sormien ratoksi pitkin? talvi-iltoina.

Seitsemisen vuotta ennen muuttoaan t?h?n raivion m?kkiin Kirsti Craig -- silloin Kirsti MacAlister -- oli er??n? iltana k?ynyt tienhaaran puodissa, joka kyl?kunnassa toimitti yleisen paikanv?litystoimiston teht?vi?. Siell? oli samalla postitoimistokin er??ss? puodin nurkassa, sisustuksenaan kymmenkunta kirjaimella merkitty? tomuista hyllylokeroa. Ny?k?ten tyynesti p??t??n maleksijoille, joita vetelehti saippualaatikoilla ja naulakasseilla, Kirsti astui tiskin luo siirappia ostamaan. H?n paraillaan ojensi sinisen ja keltaisen kirjavaa ruukkuaan t?ytett?v?ksi, kun sis??n astui outo mies, joka her?tti h?nen huomiotaan. Viel?p? paljon enemm?nkin kuin her?tti h?nen huomiotaan; sill? t?m? kopea tumma impi, joka ei koskaan ennen ollut kahdesti katsonut miehen kasvoihin, tunsi nyt vuorottain kuumenevansa ja kylmenev?ns?, kun t?m?n vieraan katse huolettomasti tarkasti h?nen uljaan vartalonsa muotoja. Kirsti kuuli h?nen kysyv?n postimestarilta asuntoa. H?n puhui v?syneell? ??nell? ja h?nen puheenpartensa erosi kokonaan kyl?kunnan miesten kielen mallista. Kirsti katsoi h?neen kahdesti ja sitten monta kertaa, ja h?neen teki kipe?? huomatessaan, ett? vieras n?ytti sairaalta, ja h?n kohtasi h?nen katseensa t?ydesti juuri yhden syd?men syk?yksen ajan. Impi lensi sen katseen alaisena paikalla tulipunaiseksi, tempasi k?teen ruukkunsa ja melkein juoksi ulos puodista. Maleksijoilla oli liian paljon katsottavaa uudessa tulokkaassa heid?n huomatakseen Kirstin h?mmennyst?; mutta vieras huomasi sen ja h?n oli siit? hyvill??n. Ei koskaan ennen h?n ollut n?hnyt niin komeata tytt?? kuin t?m? mustatukkainen olento sfinksinkasvoineen, tulipunainen liina p??ss??n. Kirsti oli ilmestys, joka h?ness? her?tti taiteilijan ja sai h?nen kiirehtim??n palettinsa ja pensselins? esille ottoa.

Sill? Frank Craigissa, dilettantissa ja maailmanmiehess?, oli melko paljon taiteilijaa, kun t?m? mieli kyllin voimallisena h?net valtasi. Kun taas toinen mieli h?net valtasi kyllin voimallisesti voittaakseen h?nen luontaisen velttoutensa, niin h?ness? oli melko paljon muusikkoa; ja my?s, vaikka harvemmin, joku verta runoilijaa. Temperamenttia h?nell? oli; mutta ei ollut pyrkimyksen vakavuutta, tahdon voimaa eik? kest?v?? k?rsiv?llisyytt?. H?nell? oli juuri sen verran rahaa, ett? saattoi ty?t? tekem?tt? uida virran mukana. Mutta terveys h?nelt? puuttui, ja sen heikon elinvoiman, jonka nuoruus nuoruuttaan soi, h?n oli lapsellisesti tuhlannut. Kuultuaan pohjan puolen kuusimetsien pihkan tuoksuineen ja puhtaine ilmoineen suovan uutta terveytt?, h?n oli ajelehtinut pois viettelyksist??n ja lopulta etsinyt itselleen t?m?n et?isen takalistokyl?n, se kun n?ytti semmoiselta paikalta, jossa saisi paljon v?h?ll?. H?n oli sangen hyv?n n?k?inen -- jotenkin saman kokoinen kuin Kirstikin -- hoikka, toimekas, vilkas liikkeiss??n, kun ei ollut v?synyt, jaloa synty? kasvojen ja ruumiin joka piirre. Silm?t olivat hyvin tumman harmaanviheri?t pitk?in mustain ripsiens? alla, l?pitunkevan kirkkaat, mutta omituisen ep?vakavat. Niiden kauneissa syvyyksiss? oli ainainen omituinen ristiriita rehellisyyden ja huikentelevaisuuden v?lill?. Kalpeita harmahkoja kasvoja peitti suipoksi somistettu tihe? tumma parta; ja hiukset, jotka olivat hiukan rehev?mm?t kuin h?nen seuramaailmansa malli olisi sallinut, olivat omituista nahkamaisen tummaa pronssiv?ri?.

Kyl?kunnan ilma oli keuhkoille terveellist? ja elvytt?v??, ja ennenkuin h?n oli kuukauttakaan sit? hengitt?nyt, h?n tunsi riemullisen el?m?n hehkuvan suonissaan. Ja ennenkuin h?n oli sit? kuukauttakaan hengitt?nyt oli h?n voittanut Kirsti Mac Alisterin, jolle h?n n?ytti melkein jumalalta. Kirsti puolestaan oli h?nelle suuremmoinen arvoitus. Yksinp? h?nen kieliopin s??nt?j? rikkova puheenpartensa ja maalainen ??nt?misens?kin kahta enemm?n k?rjistiv?t h?nen omituisuuttaan. Ne vaikuttivat h?nen v?syneihin aistimiinsa kuin verev? veres tuoksu. T??ll?, turvassa kuluttavalta maailmalta, h?n toden teolla aikoi maalata, aikoi toden teolla kirjottaa, ja el?m? olisi taas jonkun arvoista. Er??n? p?iv?n? h?n ja Kirsti matkustivat pois lotisevalla vanhalla postivaunulla, joka k?vi kyl?ss? kahdesti viikossa. Kymmenen p?iv?n kuluttua he palasivat takaisin ja olivat mies ja vaimo, eik? kyl?ss? h?mm?stytty siit? v?h??k??n.

Kokonaisen vuoden Frank Craig viihtyi kyl?ss? lapsensa, suurisilm?isen keijukaismaisen Mirandan syntym?n j?lkeen ja n?ytti tyytyv?iselt?. H?n oli hell?, ihaileva, hienotunteinen, ylpe? tummasta uljasmuotoisesta vaimostaan ja siit?, ett? t?m? niin nopeaan oppi h?nen puhtaan puheenpartensa. Mutta er??n? p?iv?n? h?n sitten n?ytti levottomalta. H?n puhui asioista, joita oli kaupungissa hoidettava, kuukauden poissa olosta, jota ei voinut v?ltt??. Pelon tunne syd?mess??n Kirsti kuunteli h?nen puhettaan, mutta ei yritt?nytk??n vastustaa niin luonnollista asiaa. Ja kun se lotiseva postivaunu saapui kyl??n seuraavan kerran, niin mies l?hti pois ja kyl? oli h?nen l?hdetty??n Kirstin mielest? pime?.

Mutta -- h?n ei palannut takaisin milloinkaan. Kului kuukausi toisensa j?lkeen, eik? h?nelt? tullut mink??nlaista tietoa; ja Kirstin syd?nt? kalvoi ylpe? tuska. H?n tiedusteli kaikista rantakaupungeista, mutta ei saanut mink??nlaista tietoa. Kun vihdoin kuukausista karttui vuosia, niin alkoivat hell?syd?miset ihmiset, jotka onnettomuudessa n?kev?t rikoksen, huhuilla sit?, ett? Kirsti? oli petetty. Alettiin ensin kuiskata, ett? ehkei h?nt? ollutkaan vihitty. "Se oli h?nelle oikein, mokomalle ylpe?lle ihmiselle, joka luuli herrasmiehen sieppaavansa!" -- niin alettiin sitten hokea. Kirsti ylpeine eleineen ei onnensakaan aikana ollut suosittu; ja naimisensa j?lkeen h?n ilonsa itsekyll?isyyden ja seuran karttavaisuutensa vuoksi samoin kuin yh? hienostuvan puheenpartensakin takia oli k?ynyt kautta koko seudun kateitten morkkauksen esineeksi. Kun h?nen korkeaksi kohonneen onnensa temppeli luhistui h?nen p??llens?, silloin tuli kurituksen aika ja kyl?kunnan juorukontit ryhtyiv?t asiaan oikein t?ydell? todella. Kun siin? naapuriseudussa ei l?hivuosina tapahtunut mit??n muuta pohtimisen arvoista, niin t?t? pient? huhua hemmoteltiin ja lihoteltiin. Siit? kasvoi pian suuri h?v?istysjuttu ja juorukontit alkoivat olla aivan varmat siit?, etteiv?t asiat voineet olla niinkuin olisi pit?nyt. Kirsti oli saanut, niin he arvelivat, Kaitselmukselta sangen ansaitun rangaistuksen, ja t?ss? oli nyt hyv? tilaisuus osottaa, ett? he, puhtaat sielut, olivat Kaitselmuksen puolella. Jos Kaitselmus heitti kiven, niin oli ep?ilem?tt? paikallaan, ett? he heittiv?t kolme kive?.

Viimein joku, jolla oli vilkkaampi mielikuvitus kuin muilla, keksi uuden lis?n. Joku oli kuullut joltakulta toiselta, ett? joku oli n?hnyt Frank Craigin kaupungissa. Ensinn? oltiin erimielisi? siit?, miss? kaupungissa; mutta t?m? pieni ristiriita pian sovittiin. Sitten keksittiin nainen, ja tuota pikaa k?vi selville, ett? oli n?hty h?nen ajavan kauniin naisen keralla, komeat hevoset edess?, liverikuski hevosia ohjaamassa ja erikoinen vaunuoven avaaja h?nen rinnallaan. N?in juttu v?hitellen kasvoi ja kaunistui ja k?vi joutilaalle maalais-mielikuvitukselle rakkaaksi. Kirstin kyselyt pian osottivat, kuinka alusta alk?n tuulesta temmattu t?m? h?v?istysjuttu oli; mutta h?n oli liian ylpe? noustakseen sellaista valhetta vastaan, jota h?n tiesi mielihyv?ll? uskottavan. H?n Mirandan vuoksi k?rsi, kunnes h?nen tummat kasvonsa alkoivat saada poimuja, mustat silm?t alkoivat vaarallisesti hehkua ja h?n alkoi pel?t? viel? tekev?ns? tuhoja jollekulle. Viimein h?n, sattumalta kuultuaan t?st? hylj?tyst? mets?n koskellisesta raiviosta, m?i m?kkins? polkuhinnasta ja l?hti pahoja kieli? pakoon.

IV LUKU.

Miranda ja mets?n piilev? kansa.

Miranda oli heti ensi p?iv?st? alk?n, jonka he raiviolla eliv?t, huomannut t?m?n el?m?n olevan h?nen mielens? mukaan. ?iti siit? piti, koska se rauhoitti ja paransi; mutta keijumaista lasta se kiinnitti verrattoman paljon syvemm?ll? ja v?litt?m?mm?ll? vieh?tyksell?. H?nest? paikka ei ollut yksin?inen. H?nen suuret silm?ns? n?kiv?t mit? Kirsti ei n?hnyt; ja h?nelle mets?n reunat -- joita edemm?ksi h?nen ei ollut lupa menn? -- olivat t?ynn??n mit? parhaita leikkitovereita, jotka kaiken aikaa odottivat h?nt? tuttavuutta tekem??n. Ja molemmat h?r?t ja mustan ja valkoisen kirjava lehm? olivat h?nelle puhekumppaneita. ?iti pani merkille, ett? kun lapsi istahti ruohoon jonkun el?imen p??n viereen ja alkoi hiljaisen salaper?isen juttelunsa, niin el?in lakkasi sy?m?st? ja kuunteli h?nt? paikaltaan hievahtamatta. Mustan ja punaisen kirjava T?hti toisinaan seurasi h?nt? koiran tavoin, ik??nkuin lapsen suurten silm?in lumoamana. Sitten nuo juhlalliset silm?t ?kki? alkoivat el?? liekehtien; tyt?n huulilta puhkesi ihmeellinen ilon kujerrus, kimakka, mutta ei ??nek?s; ja h?rk? h?nt??ns? huiskauttaen ja loukkaantuneena puhalsi sieraimiinsa ja k??ntyi sy?m??n.

Sein?hirren kolossa aivan m?kin r?yst??n alla asusti perhekunta punaoravia, nelj? poikasta jo nelj?nnest? vailla t?ysikasvuisia ja melkein valmiina omin p?in toimeentulemaan. Tuskin oli vanha tukkimies poikansa kera mennyt matkoihinsa, ennenkuin oravat alkoivat elostaa kuin kotonaan. Ne pitiv?t Kirsti? suurena ja vaarattomana olentona, jonka m?kiss? oli edullista el??, koska h?n karkotti pois heid?n vihollisensa. Mutta Miranda oli heist? kuin omaa heimoa, josta vaan oli ty?l?s p??st? selville. Molemmat vanhat oravat saattoivat py?r?hdell? yl?s ja alas katon r?yst??ll?, kujertaen h?nelle kimakalla ??nell?, liehutellen ilmavia h?nti??n ja kurkottaen alasp?in p??t??n, tarkastellakseen h?nt? tutkivasti ter?vill? ulos pullistuvilla silmill??n; Miranda taas saattoi aivan heid?n allaan hypellen kiihkoissaan yl?s ja alas samaan tapaan, ny?k?t? p??t??n, nytki? olkap?it??n ja rupatella niille vastauksia nopealla kimakalla ??nell??n. H?nen ??nens? oli nyt aivan toisenlainen kuin ne pehme?t supatukset, joilla h?n puhui karjalle; mutta oravat tuntuivat sen hyv?ksyv?n. Ennenkuin tytt? oli raivauksella ollut viikkoakaan, n?ytti koko oravaperhe pit?v?n h?nt? heik?l?isen??n, siepaten leip?? h?nen pienist? ruskeista sormistaan ja juosten hametta pitkin h?nen olalleen, milloin t?m? lysti sattui p??h?n juolahtamaan. Kirstist? ne eiv?t v?litt?neet- -vaarattomasta v?ltt?m?tt?m?st? Kirstist?, Mirandan ?idist?.

Tuskin he olivat kunnolla kotiutuneet, ennenkuin lapsi keksi, ett? h?nen vilkas punainen karttuunihameensa oli sopimaton ja sai ?itins? k?tkem??n sen n?kyvist? lauta-arkkuun, joka oli oven takana. H?n ei nyky??n viihtynyt muuta kuin haaleassa siniharmaassa kotokutoisessa hameessaan, joka niin hyvin suli rauhalliseen ymp?rist??n. Mutta siit? huolimatta se ristiriitaisuuden piirre, joka h?nen lapsen syd?mess??n viritteli kirkkaita ep?johdonmukaisuuksia, sai h?net aina pyyt?m??n palan tulipunaista rihmaa kaulanauhakseen. T?m? p??h?npisto huvitti Kirsti? hymyksi asti, sill? h?n tunsi sen olevan jatkoa sille tulipunaiselle liinalle, jolla h?n itse oli verhonnut omat mustat hiuksensa. Mit? Mirandan hiuksiin tulee, niin olivat ne varjossa n?htyin? yht? mustat kuin ?idinkin; mutta auringonpaisteessa niiss? n?kyi ruskahtavia hohteita, jotka takasivat h?nen Frank Craigin lapseksi kaikille, jotka olivat t?m?n miehen tunteneet.

Siten sai syksy kuluneeksi; ja mets?n vaitelias kansa, joka uteliaana ja valppaana katseli Mirandan leikki? ?idin aitaa rakentaessa, oppi tuntemaan tytt?sen olennoksi, joka tavallaan oli samanlainen kuin he itsekin. Ne tiesiv?t ett? tytt?nen usein n?ki heid?t, vaikk'eiv?t ?idin silm?t n?hneet. Huomatessaan, ettei ?iti h?nt? aina k?sitt?nyt, kun Miranda koetti osottaa h?nelle somia puiden seassa n?kemi?ns? el?imi?, lapsi k?vi t?ss? asiassa hieman araksi ja vastahakoiseksi; piilev? kansa oli alussa mielinyt panna pahakseen h?nen ter?v?n n?k?ns?, jota ei mik??n voinut v?ltt??, mutta se ?lysi pian h?nen vaiteliaisuutensa ja tyyntyi. Tuo pieni vilkas, harmaa olento olisi voinut karata puitten keskelle, j?hmetty? kuvapatsaaksi, ja muuttua ?kki? yht? n?kym?tt?m?ksi kuin mik? ilves, kissa, j?nis tai n??t? tahansa, ellei h?nen kaulassaan olisi ollut tuota huolestuttavaa tulipunaista hehkujaa. Se nauha oli k?sitt?m?t?n seikka kaikelle mets?n kansalle, se muistutti niille ainiaan, ettei tuo levollisena liehuva olento sent??n kuulunutkaan mets??n, vaan sille suurelle punap?iselle naiselle, jonka kirves oli puitten seassa synnytt?nyt niin levottomuutta her?tt?v?? meteli?. Kroof karhua tytt?sen ohut tulipunainen rihma kiinnitti siihen m??r??n, ett? se er??n? p?iv?n? sulasta uteliaisuudesta tuli paljon l?hemm?ksi, kuin oli aikonutkaan. Miranda tietysti n?ki sen ja suurin silmin toivotti t?t? "isoa kaunista koiraa" leikkitoverikseen. Juuri samalla Kirstikin n?ki sen -- se oli sangen l?hell? ja mahdottoman suuri.

Ensim?isen kerran Kirsti Craig tunsi jotain pelon tapaista, ei itsens? vaan lapsensa puolesta. Sys?ten Mirandan tuimasti taakseen h?n tarttui kirveeseen ja seisoi liikkumattomana, suorana ja pelj?tt?v?n? hy?kk?yst? odottaen. H?nen suuret mustat silm?ns? leimusivat pahaa ennustavina rauhanh?iritsij?? vastaan. Mutta Kroof, joka oli aivan kyll?lti t?ynn??n syysmy?h?n marjoja ja makeita mets?njuuria ja hunajaa, oli mit? herttaisimmalla p??ll? eik? muuta kuin laiskasti tallusteli pois huomatessaan, ett? h?net oli keksitty, jonka j?lkeen Kirsti, helpotuksesta lyhyeen naurahtaen, heitti maahan kirveens? ja tempasi lapsen syliins?. Mutta Miranda itki pettymyksen suolaisia kyyneli?.

"Min? tahdon sen, ?iti", h?n nyyhkytti; "tuon ison kauniin koiran. Sin? pelotit sen pois."

Kirsti oli kuullut siit? koirasta enemm?n kuin kyll?kseen.

"Kuules nyt, Miranda", h?n sanoi ankarana ja samalla pudisti h?nt? olkap??st?, jotta h?n paremmin kuulisi. "Muista nyt tarkkaan, mit? min? sanon. Ei se ole koira; se on karhu; kuuletko, karhu! El? koskaan mene sen l?helle, taikka se sy? sinut. Muista nyt t?m?, Miranda, taikka saat vitsaa oikein kelpo tavalla."

Kirsti oli aivan suunniltaan ja ymm?ll??n ajatellessaan, ett? Miranda yksin??n kohtaisi tuon suuren el?imen ja ehk? yritt?isi tuoda sen kotiin leikkikumppanikseen; h?n sen vuoksi hetkeksi unohti ajatuksensa tavallisen johdonmukaisuuden. Miranda taas suostui tottelemaan; mutta salassa h?n s?ilytti omat luulonsa t?st? koira- asiasta. H?n varsin hyvin tiesi, ettei t?m? tenhoava el?in halunnut h?nt? sy?d?; ja ?idin k?sky h?nest? vain oli yksi noita ?itien oikullisuuden puuskauksia, joiden perille ei kukaan voi toivoa p??sev?ns?.

T?m? tapaus kuitenkin masensi lapsen riemusta pulppuilevaa mielt? enemm?n puolen kahdesta kokonaisesta p?iv?st?. Se karkotti niin kauas sen toivotun ajan, jolloin h?n saisi tutustua mets?n arkaan piilev??n kansaan, jolla oli niin omituinen kiinte? katse, ja jutella sen keralla. ?iti piti h?nt? nyt aina aivan hameenliepeiss??n. Tytt? ei mielest??n voinut keskustella n?ist? asioista, joita ?iti ei ymm?rt?nyt, kenenk??n muun kuin h?rk?in ja mustan ja valkoisen kirjavan lehm?n ja oravain kanssa, mutta n?m?kin enimm?kseen pitiv?t oman p??ns?.

Pian talvi vaipui yksin?isen m?kin ymp?rille valkoisena, hiljaisena ja kimaltelevana ja Mirandalle se oli tapauksia t?ynn??n. Kirsti oli ennen lumen tuloa korjannut vajan kanalaksi; ja nyt heill? oli sen asukkaina kuusi mit? parhainta kanaa ja uljas tulipunainen kukko, joka kiekui sangen uljaasti. Miranda luuli t?m?n ylpe?n linnun halveksivan h?nt? eik? sen vuoksi tullut oikein hyvin juttuun sen kanssa; mutta kanat olivat yst?v?llisi?, vaikkapa mielenkiintoa vailla, ja ainainen ilo oli etsi? niiden munia parvelta tai navetan nurkista. Olivat sitten polut aukaistavat joka lumisateen j?lkeen -- polku l?hteelle, polku navetan ovelle ja kanalaan, polku puupinolle. Taavi set? oli tehnyt Mirandalle kelkan, ja h?nelle tuotti suurta iloa, kun sai puut kelkallaan m?kkiin kulkemaan yht? sukkelaan kuin ?iti enn?tti niit? pilkkoa. Se oli ankara kilpailu, mutta ?iti miten kuten aina sai pysytellyksi juuri yhden pilkkeen verran edell?.

Ja kalan pyynti -- se oli suuri tapaus, joka uudistui kerran viikossa, jos ilma oli suotuisa. Sek? Kirsti ett? Miranda olivat melkein pelkki? kasvinsy?ji?. Frank Craig oli ollut liharuokain vieroja ja olisi mieluummin kokonaan el?nyt hedelmill?, juurilla, viljalla ja munilla, ellei h?nen ruumiinsa olisi riidellyt n?it? p??h?npistoja vastaan. Mutta h?nen vaimoonsa t?m? ennakkoluulo oli tarttunut siihen m??r??n, ettei h?n sen enemp?? kuin lapsikaan nyky??n nauttinut mink??nlaista liharuokaa. Kirstin lihan kammo oli keinotekoinen, Mirandan sen sijaan vaistomainen. Mutta kala, -- kalan laita oli kummankin mielest? aivan toinen. Ei edes Mirandalla, joka oli niin t?ynn??n my?t?tuntoa ja k?sityst?, ollut mink??nlaista toverillisuuden tunnetta n?it? kylm?verisi?, limaisia iljett?vi? esineit? kohtaan. H?n tunsi kiihke?? pient? iloa niit? pyydyst?ess??n; ja tyytymyksen mielihyv?? sy?dess??n niit? voissa ja keltaisissa vehn?jauhoissa maukkaan ruskeiksi paistettuina. Sill? Miranda oli sangen l?hell? luontoa ja luonto nauraa koville p??t?ksille.

Kalanpyynti, joka tuotti Mirandalle niin suurta huvia, tapahtui j?rvell? talvisaikaan. Kun s?? n?ytti hyvin vakaantuneelta, niin Kirsti l?hti matkaan lujilla lumikengill??n ja Miranda pienill? leikkikengill??n astui urhoollisesti ?itins? rinnalla pitk?? valkoista polkua, joka vei alas j?rvelle. Mirandankin tarkoilla silmill? katsoen polku nyky??n oli sangen autio, sill? mets?n kansasta suurin osa joko makasi tai oli muuttanut muuanne, se kun pelk?si v?rikk??n karvansa lumen pinnalla paikalla ilmaisevan itsens?. Kerran h?n vaihteeksi n?ki j?n?n kyykkiv?n n?reen juurella talvipuvussaan ja kerran tai kahdesti h?n n?ki portimon, joka sekin oli t?t? nyky? aivan valkoinen, h?nn?np?? vain mustana varotukseksi niille, joilla oli syyt? pel?t? sen julmuutta. Miranda ei tiennyt portimosta mit??n, mutta ei h?n juuri siit? pit?nyt; v?lip? tuolla, sill? pportimokin vihasi sek? Mirandaa ett? viel? koko maailmaakin. Ilves taas ja ilveskissa olivat talvella arkoja ja pysytteliv?t varovaisesti poissa. Mets?hiiret, l?mp?iset karvaker?t nukkuivat kuiviin pesiins? hautaantuneina kaukana syrj?ss?; ja viel?p? Kroofkin uinaili pakkaskuukaudet pet?j?n juurakon alla kolossaan, pes?n ovi sylt? vahvan nietoksen peitossa, unta suojaamassa.

J?rvelle tultuaan Kirsti nopsalla kirveell??n hakkasi j??h?n kaksi avantoa, pani kahteen koukkuun l?skipalat sy?tiksi ja antoi toisen siiman Mirandan tumpullisiin k?siin. Taimenia oli j?rvess? paljon ja niiden oli n?lk?; ja mik? lienee ollut, mutta Mirandan koukussa surma aina vieh?tti niit? enemm?n ja usein h?n sai kolme kalaa siin? kuin Kirsti yhden. Vaikka Miranda koko pienen olentonsa voimalla n?ytti kiintyneen t?h?n julmaan leikkiin, niin seurasi h?nen huomionsa kuitenkin kaiken aikaa sit? valkoista ??rett?myytt?, joka heit? ymp?r?i. J?rven elotonta valkeata tasaisuutta; kauttaaltaan valkoisia rantoja, jotka sit? ymp?r?iv?t; niilt? kohoovaa mets?nreunaa, joka oli alta musta, mutta p??lt? vahvan valkoisen vaipan peitt?m?, jyrkk?? vuorenrinnett?, joka kohosi j?rven alap??ss? ja oli ylt'yleens? valkoinen; ja taivaan kantta, joka miettiv?n?, mittaamattomana, hohtavana, valokiehteisen? ja matalana kaartui heid?n ylitseen. Vuorenrinteen valkeudella Miranda er??n? p?iv?n? huomasi liikkuvan mustan el?imen, el?imen, joka h?nest? oli suuren kissan n?k?inen. H?n n?ki sen pys?htyv?n ja heit? katselevan; ja vaikka matka oli niin pitk?, niin h?n n?ki sen avaavan ammolleen pelottavan kitansa. Ja sekunnin kuluttua h?n kuuli kiljauksen, joka l?hti t?st? pel?tt?v?st? suusta -- kimakan, k?he?n, r??kyv?n valituksen, joka huvitti h?nt? niin suuresti, ett? h?n unohti vet?? kalan j??lle.

Mutta ?iti? t?m? ??ni n?ytti huolestuttavan. H?n katsoi jonkun sekunnin ajan sangen vakaasti et?ist? kiljujaa ja sanoi sitten: "Panttereita, Miranda! Ei karhuista v?li?; mutta panttereita vastaan meid?n tulee olla varuillamme. T?n??n meid?n t?ytyy p??st? kotia ennen auringonlaskua; ja muista, ett? joka askeleella kuljet aivan l?hell? minua."

Kaikki t?m? pelko oli Mirandan mielest? s??litt?v?n turhaa. Itse h?n oli mielens? syvyydess? aivan vakuutettu siit?, ett? pantterin kanssa olisi kovin hauska leikitell?.

Mutta huuhkaja ei ollut ainoa lintu, johon Miranda sin? talvena tutustui. Tammikuun jo enn?tetty? hyv??n mittaan, orapihlajan varistettua marjansa ja tavallisenkin pihlajan kuihtuneiden marjain jo enimm?kseen sy?j?ns? l?ydetty? ja n?l?n uhatessa niit? lintukansan j?seni?, jotka eiv?t olleet etel?mm?ksi matkanneet, saapui m?kille vikkeli? muonaa etsivi? pulmusparvia elfenluunokkineen. Mirandalla oli niit? varten alati varalla murusia, ja kun sanoma h?nen anteliaisuudestaan levisi mets??n laajemmaltakin, niin alkoi siivekk?iden ruokavieraiden luku nopeaan lis??nty?. Silloin t?ll?in siihen saattoi p?ll?ht?? n?lk?inen variskin killistellen ja karsastellen, valppaana ja rohkeana, saamaan osansa t?m?n hyv?n Mirandan muruista. Tytt? piti variksista eik? suvainnut ?itins? niist? mit??n pahaa puhuvan; mutta kaikkein enimm?n h?n piti noista isoista, punap?isist? lapsellisen luottavista taviokuurnista, jotka melkein sai k?teens? ottaa. H?n piti niille talviset pidot aina kun ne vaeltavissa parvissa saapuivat h?nen vieraikseen.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet