Read Ebook: Elsa by Pakkala Teuvo

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1909 lines and 52762 words, and 39 pages

ELSA

Teuvo Pakkala

Ensimm??isen kerran julkaissut Otava 1894

T??m??n talven tyve?? ei ollut en???? paljon j??lell??. Se oli kulunut niin tyngelle, ett?? ei ollut kuin joulukuu j??lell?? eik?? ehyesti sek????n. Mutta siin?? oli hiomista k??yh??lle, sill?? se tuntui ter??skovalle.

Nikarasta nikaraan oli eletty Nikkil??ss??kin. Niin oli aina, ett?? jos oli v??h??n yht??, niin oli puute muusta, vaan useimmin oli kaiken puute. Nytk????n ei ollut leip???? eik?? puita ja pirtti oli kylm??, ett?? henkens?? n??ki.

Nikkil?? oli sairaalloisempi kuin ennen ja makasi s??ngyss??, jonne h??nt?? em??nt??ns?? peitteli.

?>>El?? ole mill??sik????n, is??. Kyll?? Jumala meit?? auttaa. On h??nell?? keinoja?>>, puheli em??nt??. -- ?>>Vimpari kertoi minulle aamulla soman tapauksen, ett?? oli ollut muuan k??yh?? mies ja h??n oli l??yt??nyt keisarin ruunun ristallin, josta oli saanut niin paljon rahaa, ett?? h??nest?? oli tullut upporikas mies.?>>

Tyytyv??isen n??k??isen?? alkoi em??nt?? sitten latoa uuniin puun ruuppua, jota oli k??ynyt kartanolta kokoilemassa vaivaisen sylillisen. Siin?? oli monenlaista vanteen palasta, astian kimpe??, kelkanjalasta, viiririuvun palanen viirineen, jonka joku syysmyrsky oli poikki silpassut. H??n katseli niit?? uuniin pannessaan, kutakin erikseen, aivan kuin muistellen niitten el??m??n aikaa.

?>>Muistatko, is??, kun t??m??n rakentelit??>> n??ytti h??n viirivarren tynk???? ja alkoi itse naurusuin kertoa siit??. -- ?>>Janne oli silloin pieni, vy??ry??v?? pallukka, ei omin varoinsa viel?? k??vellyt. T??t?? riukua vastenhan, kun sin?? sit?? h??yl??ilit, poika nousi ensi kerran omin varoinsa pyst????nkin ja l??hti astua tarpomaan. Ja meit?? nauratti... Sittenh??n se suurempana kiipeili sit?? my??ten navetan katolle. Ja min?? sanoin, ett?? merimies siit?? tulee. Niinh??n se itsekin kehui aina. Min?? muistan niin selv????n, kun h??n sanoi aina teerev??n??, niskat kenossa: 'Atlantille t??m??n pojan mieli tekee, siell?? ei risut silm????n pist??.' Oli se semmoinen nerokas poika, olisi siit?? merimies tullutkin.?>>

El??m?? oli silloin kirkkaana edess??, tulevat p??iv??t valoisia, ajatteli Nikkil??. Mutta ne p??iv??t peittyiv??tkin pilveen, el??m?? muuttui mustaksi kuin hauta. Vaan kuinka monelle muulle on niin tapahtunut! Tuhansille. Ja sit??h??n ei ihminen silloin ajatellut. Kun h??n n??ki itselleen k??yv??n huonosti ja muille hyvin, oli h??n tyytym??t??n -- nurkui ja napisi Jumalaa vastaan. H??n ei ajatellut, ett?? on tuhansia, joilla ei ollut niink????n hyvin, vaan viel?? raskaampi kuorma. Eik?? h??n ajatellut, mink?? vuoksi Jumalan armon olisi pit??nyt paistaa h??nelle erityisemmin kuin muille, v??hinosaiselle l??himm??iselle...

Kosteat puut, joita ei ollut kuin pieni rykelm?? uunissa, kytiv??t suitsuen vankkaa savua uuninsuusta. Ja sen parempaa siit?? ei syntynyt. Ei vilahdukseltakaan n??kynyt vilkasta tulenkielekett??, ei kuulunut iloista r??iskett?? eik?? singahdellut yht????n riemastunutta poukkaa. Se oli hiljaista kuin hautajaissaatto, harmajaa kuin syksyinen taivas.

Em??nt?? istui tuolilla s??ngyn vieress?? ja nypli jotakin k??sity??kseen ja v??h?? v??li?? hymyili iloisena.

?>>Kuulehan, is??, miten Jumala on auttanut muuatta perhett??. Kun oli ollut heill?? puute ja mies oli sairastunut, niin oli vaimo k??ynyt apua tahtomassa, vaan ei ollut mist????n saanut, niin oli tullut kotia ja sitten omalla kartanollaan kompastunut hangessa ja k??siin tuntunut jotakin outoa. Ja kun alkoi kaivaa sit??, niin oli se s??kki, jossa oli hopearahoja niin paljon, ett?? ei yksin jaksanut sit?? kantaa. Se oli niin ohjattu.?>>

??iti rukkakin odottaa itselleen ihmett??. Mutta sit?? h??nkin kuin muutkin. Vaan mit?? oltiin odottajia! Yksin tuhansista onnettomista, joista monetkaan eiv??t olleet saaneet nauttia el??m??n suloa ja riemua siin??k????n m????r??ss??. Heill??h??n toki oli j??less??p??in aika, joka oli valoisa, jota ik??v??i, kaiholla muisteli, joka tuntui nyt mieluisalta ja loistavalta. Lyhyt se oli kuin kipunan lento, mutta se on ollut kuitenkin. Ja on osattomia, joilla siell??k????n tuskin yht?? ainoatakaan valon s??dett?? pilkoittaa, musta synkkyys on takana niinkuin edess??kin.

Uskoa ja rukoilla itselleen parempaa osaa, keve??mp???? kuormaa kuin onnettomimmalla l??himm??isell??, se on tyytym??tt??myytt?? Jumalan armoon. Sellaista rukousta ei Jumala kuulisi eik?? kuule. Se on v????r??...

Iltapuoleen tuli Latun em??nt?? k??ym????n tuoden ?>>v??h??n l??mmint?? leip?????>>. Itkien meni h??n sielt?? l??htiess????n talon toiselle puolelle, jossa asui Viion leski. Istui k??sky?? odottamatta ja nyyhki vy??liinaansa.

?>>Surkeaa on k??yh??n el??m??, mink?? noittenkin raukkain. Viluissaan ja n??liss????n kyhj??tt??v??t m??kiss????n ja siihen kuolevatkin, jos ei jotakin neuvoa keksit??.?>>

?>>Eik?? heille antaisi apuaan k??yh??inhoito??>> arveli Viion leski.

?>>Sielt?? se on apu saatava. Eih??n muuta keinoa ole. Mutta mik?? h??ness?? lienee, ett?? tuntuu niin mielt??k????nt??v??lle tuo apu. Monen vaimon olen n??hnyt itkien menev??n tuota apua pyyt??m????n ja itkien palaavankin, vaikka apua on my??nnetty. Nikkil??n em??nt??kin on sit?? kammonut el??m??n ik??ns?? kuin hirvi??t?? ja sen pelossa ponnistellut voimainsa takaa. Nyt turvautuu h??n uskoon, ett?? Jumala jotenkin auttaa t??st?? pahasta. H??n odottaa jotakin ihmett?? ja uskoo siihen. Jos min?? olisin Jumalana, niin t??ytt??isinkin h??nen lapsellisen uskonsa.?>>

?>>Hyv???? Jumala tarkoittaa, heid??n parastaan koettelemuksella.?>>

?>>Niin sanotaan aina ja niin kai se on, vaikka en min?? jaksa ymm??rt????, mink?? vuoksi noillakin raukoilla pit???? kuorma olla niin raskas, kuritus niin kovaa.?>>

?>>He ovat sen kurituksen ansainneet.?>>

?>>Niin, niin. Minulle sanoo j??rki toista. Ja sent??hden tulin teit?? pyyt??m????n, ett?? te k??visitte heit?? Jumalan sanalla lohduttelemassa. Min?? en osaa, kun olen sellainen maallinen ihminen, ilman aikojaan suruton h??k??le.?>>

Latun em??nt?? pyyteli moneen kertaan viel?? ovessa menness????n ja Viion leski lupasi kernaasti menev??ns??.

Aralla mielell?? oli h??n ennen antautunut keskustelemaan Nikkil??n kanssa, sill?? t??m?? oli niin arvosteleva ja h??nell?? oli aina ter??vi?? vastav??itteit??, jotka saivat h??netkin ep??ilem????n. Mutta nyt h??n tunsi varmuutta.

T??m?? vitsominen on Nikkil??n vihdoinkin n??yr??ksi tekev??, ajatteli Viion leski l??htiess????n Nikkil??n puolelle, tahi on jo tehnytkin ja saattanut h??net huomaamaan kuka h??nt?? kurittaa ja mink?? vuoksi. Kyll?? h??n nyt notkistuu ja taipuu uskottomuutensa hylk????m????n ja etsim????n turvaa lapsellisessa ja rohkeassa uskossa Jumalaan.

Kuun kapea sakara kuumotti heikosti j??isen ikkunan syrj??st?? Nikkil??n tupaan eik?? muuta valaistusta ollut. Nikkil?? s??ngyss????n ja em??nt?? tuolilla siin?? ????ress?? n??yttiv??t haamuilta t??ss?? kuulakkaassa valossa. Huone tuntui kylm??lle ja haisi raa'an ilman ihve. Vieraan mieli k??vi niin masennuksiin, ett?? h??n ei hyv???? iltaa tahtonut kunnolla saada suustansa.

?>>Kuinka t????ll?? jaksetaan??>> kys??si h??n sitten.

?>>Hyvin vain. Me t??ss?? mamman kanssa rupattelemme kuutamossa; vaikka en min?? ole suutani avannut, vaan mamma on puhetta pit??nyt?>>, tuumi Nikkil?? hilpe??sti.

?>>Mit?? se is?? sanoo??>> em??nt?? kys??si.

?>>Niin ett?? toimita mamma vieraalle tuoli.?>>

?>>Mamma!?>> nauroi em??nt??. ?>>Jo se on tuo is??vaari lystik??s?>>, nauroi h??n tuolia etsiess????n.

Viion leski istuutui, mutta j??i sanattomaksi. H??n ei tiennyt ei kerrassaan mit????n sanoikseen.

?>>Te olette alakuloinen. Onko huolenne lastanne Elsaa??>> kysyi Nikkil??.

?>>Min?? en ole huolissani h??nen t??htens??. Min?? uskon, ett?? Jumala h??nest?? huolen pit????.?>>

?>>Teit?? ei en???? peloita nuot kamalat kuvat, joita on silm??imme edess??: sortuneita tytt??ri??mme.?>>

?>>Ei ollenkaan, sill?? min?? luotan Jumalaan, ett?? h??n varjelee Elsan.?>>

Viion leski vakuutti t??m??n lujalla ja varmalla ????nell?? ja odotti mit?? Nikkil??ll?? oli en???? sanottavaa. H??nen ep??ilyksens?? t??ss?? olisi potkimista tutkainta vastaan. Ja Viion leski tunsi sis??llist?? voimaa alkaa puhua Nikkil??lle kehoittaakseen h??nt??kin luottamaan Jumalaan, jolle h??n oli uppiniskainen.

?>>Samalla tavalla kuin te, on Jumalaan turvautunut moni muukin ??iti, jonka tyt??r on sortunut, vai mit?? luulette??>> sanoi Nikkil??.

?>>Vaan ei ole turvautunut t??ydell?? uskolla, koko sielustaan ja mielest????n.?>>

?>>Niinkuin te??>>

Tuntui Viion leskest?? kuin h??n olisi joutumassa lutistuksiin Nikkil??n ep??ilyksien v??liin.

Ei h??nk????n aina t??ydell?? luottamuksella ollut uskonut, ep??ilys oli usein voittanut, selitti h??n, vaan vakuutti:

?>>Nyt min?? luotan. Jumala armossaan on minulle niin paljon todistuksia osoittanut.?>>

?>>Minua ei ihmetyt?? teid??n luottamuksenne, vaan peloittaa.?>>

Viion leske?? nauratti, eik??h??n h??n sit?? pid??tt??nytk????n. Mutta se kuulosti pahalle h??nen omissa korvissaan ja h??n muuttui ??kki?? vakavaksi. H??n ei tiennyt mik?? pani h??net nauramaan ja alkoi suututtaa h??nt?? oma k??yt??ksens??. Siit?? syytti h??n mieless????n kuitenkin Nikkil????, joka tuntui olevan entist????n paatuneempi ja kiusaavampi.

T??nne oli h??n tullut lohduttamaan, vaan t????ll?? tahdottiin riist???? h??nelt?? omakin lohdutuksensa! Nikkil??n puhe tuntui nyt vain ilkeydelt??, pirulliselta. Viion leske?? alkoi kammottaa t????ll?? olo ja h??n nousi l??hte??kseen.

?>>Se on lystik??s tuo meid??n is???>>, sanoi em??nt??, kun huomasi Viion lesken nauravan.

?>>Mit?? sin?? taas kujeilet??>> meni h??n Nikkil??lt?? kysym????n hyv??ntuulisena.

?>>Ei sinulle ??iti kulta mit????n. Vaan paneppas taas se matto peitteeksi, tuntuu vilustavan.?>> Ja kun em??nt?? oli h??net peitellyt, sanoi h??n Viion leskelle:

?>>Istukaa viel??, niin puhelemme l??mpimiksi.?>>

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet