Read Ebook: Manual of Military Training Second Revised Edition by Moss James A James Alfred

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 3110 lines and 327260 words, and 63 pages

-- En, vastasi h?n rauhallisesti. -- Teh?n tied?tte, ett? olen yht? itsep?inen kuin uteliaskin. En siis v?sy niink??n helpolla. Mutta te olette oikeassa, k?velk??mme hieman, ja sitten kerrotte minulle kaikesta. Ei kukaan ole parempi uskottu kuin sellainen, jota ei kenties en?? koskaan el?m?ss??n tapaa. Jos minulla olisi salaisuuksia, uskoisin ne kaiken todenn?k?isyyden mukaan ennemmin teille kuin jollekin n.s. yst?v?tt?relle, joka varmasti l?rp?ttelisi ne toiselle, joskin ehk? vain omalle miehelleen. Ja ?itini -- viel?k? teid?n ?itinne el???

-- H?n kuoli jo viisi vuotta sitten.

-- Minun ?itini el??, mutta h?n on valitettavasti viimeinen, jolle saattaisin avata sis?ist? el?m??ni. H?n rakasti niin intohimoisesti is??ni, ettei h?n en?? h?nen kuolemansa j?lkeen -- siit? on jo yli kahdeksan vuotta -- ole kyennyt irtautumaan kummallisen alakuloisesta tylsyyden tilasta, johon tuska h?net saattoi. Niin el?? h?n jonkinlaisessa henkisess? puolih?m?r?ss?. H?n tajuaa kaiken ymp?rill??n ja ottaa omalla tavallaan kaikkeen osaa, mutta h?n on kuin ihminen, jonka k?det ovat halvaantuneet: h?n ei tunne sit?, mihin h?n koskettaa. Nyt k?sit?tte varmaankin, mink?t?hden minusta on tullut itsep?inen: minulla t?ytyi olla tahtoa kahden, viel?p? kolmenkin edest?, koska minulla lis?ksi on pieni veli, joka tuli maailmaan vasta muutaman kuukauden kuluttua is?ni kuolemasta. Uskokaa minua, ettei ole onnellista tulla liian aikaisin itsen?iseksi ja, ennenkuin edes on selviytynyt tytt?-ajan unelmista, hallita suurta taloa ja holhota omaa ?iti??n. Ja nyt olen kertonut teille riitt?v?sti itsest?ni, nyt on j?lleen teid?n vuoronne. L?htek??mme ulos puistoon. Sill?v?lin saa kunnon Zephyrine nukkua vanhurskaan unta. Esit?n teid?t sittemmin niinsanotulle kasvattajalleni, josta min? nyt vuorostani saan pit?? huolta.

Zephyrine! huudahti nuorimies nauraen. -- Kuinka hullunkurinen nimi!

Ja sangen v?h?n h?nen nykyiseen olemukseensa soveltuva kuten itse saatte n?hd?. Mutta kaksikymment?viisi vuotta sitten, jolloin minua ei viel? ollut maailmassa, kuuluu h?n tehneen nimelleen kunniaa. Ajatelkaahan vain, entinen hoitajattareni alotti el?m?nratansa n?ytt?m?ll?, tanssijattarena. H?nen is?ns? oli ranskalainen tanssinopettaja, joka oli nainut wienil?isen hyvinvoivan porvarintytt?ren. Lamppujen valossa huomasi Zephyrine er??n nuoren kauppiaan, joka tahtoi menn? avioliittoon h?nen kanssaan, mutta kustansi h?net sit? ennen jonkinlaiseen oppilaitokseen, sill? paitsi synnynn?ist? ranskankielen taitoaan, ei tytt? ollut saanut alkeellisintakaan sivistyst?. Kun h?n muutaman vuoden kuluttua olisi ollut kutakuinkin kelvollinen, kuoli h?nen sulhasensa ja suojelijansa ja h?n j?i turvattomana ja k?yh?n? yksin maailmaan, koska h?nen vanhemmillaankin oli ollut surullinen loppu. Samoihin aikoihin etsi ?itini hoitajatarta minun nuorelle personalleni, ja kun ranskankielen taito oli p??asiallisena p?tevyysehtona -- asuimme silloin kuten nytkin maatilallamme Steiermarkissa -- uskottiin minun ensim?iset askeleeni t?ss? maailmassa neiti Zephyrinen valvonnan alaisiksi. Vuosien vieriess? on t?m? suhde muuttunut p?invastaiseksi, nyt olen min? vastuunalainen sek? h?nen ett? omasta k?yt?ksest?ni; t?n??n olette omin silmin todennut, miten h?n pit?? minusta huolta: H?n sallii minun pitk?t ajat puhua nuoren, tuntemattoman herran kanssa mit? ihmeellisimmist? asioista antamatta pienimm?nk??n omantunnon pistoksen h?irit? untansa.

Nuori mies nauroi, mik? varsin hyvin soveltui h?nen kasvoilleen. -- Nyt olisi minun vuoroni esitt?yty? teille, sanoi h?n. Mutta minun el?m?kertani on sangen porvarillinen ja jokap?iv?inen. Is?ni oli kimnaasin opettaja ja minut kasvatettiin samaa tarkoitusta varten, koska sen arveltiin olevan minunkin kunnianhimoni korkeimpana p??m??r?n?. Mutta h?nell? oli jotakin, jota pojalta puuttui ja joka sai h?nen tyytym??n niin vaatimattomiin olosuhteisiin: h?n rakasti nuorisoa ja opetti mielell??n. Min? halusin intohimoisesti oppia, aina vain oppia -- muun muassa tuntemaan itse?ni. Sen tulokset eiv?t suinkaan olleet omiansa tekem??n minua ylimieliseksi. Olin pian huomaavinani, ett? minussa kyll? oli ainesta tulla hy?dylliseksi ihmiseksi, mutta yksinomaan hy?dylliset ihmiset tuntuivat minusta itse asiassa sangen joutavilta. Yksi enemm?n tai v?hemm?n tuossa suuressa ty?ntekij?joukossa, josta luonto- ja yhteiskunta ovat pit?neet huolta, -- mit?p? siit?. Olisin niin halusta toivonut itsest?ni jotakin erikoista, uutta ja ihmeellist?, niin ett? en olisi voinut hy?dytt?? ainoastaan muutamaa kourallista koulupoikia, vaan koko n.s. ihmiskuntaa ja nykymaailmaa. J?lkimaailma ei olisi minua silloin pelottanut. Mutta hitunen kielitiedett? ja filosofiaa ei siihen riitt?nyt. Niitten avulla juuri joutuu tuohon suureen joukkoon, joka rauhallisena etsii ravintoansa hedelm?llisen maan parmailla matalissa nautinnoissa. Aina vain olla kiitollinen siit?, mit? toiset tarjoavat nautittavaksi -- se k?y lopulta vastenmieliseksi. Mink?laista lieneek??n sellaisen ihmisen, joka on niin rikas, ett? voi kiitt?? kaikesta ainoastaan itse??n, tai ainakin parhaasta: rikkaan, voimakkaan persoonallisuuden nautinnosta. En tied?, puhunko kyllin selv?sti, neiti. Naisilta ei sit? tavallisesti puutu. Jos eiv?t onnettomat olosuhteet ole liiaksi olleet heit? vastaan, ovat he meid?n edell?mme siin?, ettei heid?n tarvitse palvella yleisi? tarkoitusperi? eik? kantaa univormua, vaan ett? jokainen saa olla ihmisolento sellaisenaan, hyv? taikka paha, rakastettava tai siet?m?t?n, joka tapauksessa se, mik? h?n oman persoonallisuutensa voimasta on. Ja min? -- koska olen varaton ja kun minun kuitenkin t?ytyy pysy? hengiss? -- min? en olisi voinut ryhty? mihink??n muuhun kuin takomaan pikku poikien p??h?n mensaa ja vihdoin, p??sty?ni pitemm?lle, istuttamaan Platon ajatuksia keltanokkaisiin nuorukaisiin. Silloin pelasti minut tyhm? p??h?npisto ja armelias teko. Ensinn?kin tulin sy?ksyneeksi valtiollisiin selkkauksiin ja aloin avustaa muuatta sanomalehte?, mik? opettajakokelaalle oli sangen huono suositus. Ja kun t?ten olin turmellut virkaurani sill? alalla, kuoli kaukainen sukulainen, joka aina oli pit?nyt minun puoliani, ja j?tti minulle perinn?ksi kaksituhatta taalaria. Silloin en en?? odottanut, milloin minulle n?ytett?isiin, miss? kimnaasin ovi on, vaan ravistin koulutomun jaloistani ja l?hdin vaeltamaan kohti etel??. T??ll? luvatussa maassa, jossa ihmiset kautta vuosisatojen ovat vapaasti ja pelottomasti ty?skennelleet kehitty?ksens? el?m?niloisiksi, terveiksi luonteiksi, t??ll? tahdoin viel? viimeisen kerran koettaa, enk? min?kin p??sisi niin pitk?lle. Mihin suuntaan ja miten -- se oli minulle kerrassaan yhdentekev??. Ja nyt kenties k?sit?tte, mink? vuoksi tunnen surumielist? kateutta tehdess?ni Palladion tuttavuutta, ihmisen, jolla oli niin paljon sis?ist? runsautta ja kauneutta, ett? h?nt? viel? vuosisatojenkin j?lkeen ihmetell??n, j?ljitell??n, rakasteluun ja kadehditaan. Ja t?m?n kaiken h?n saavutti, vaikka h?nkin oli "lapsenlapsi", jonka t?ytyi laahata mukanaan suurta, perinn?ist? muoto- ja ajatustaakkaa. Mutta mill? tavalla h?n onkaan kaiken kyennyt muovaamaan omaksi omaisuudekseen, miten viskannut antiikin ajalta perim?ns? kulta-aarteen mielikuvituksensa sulattimeen ja kaikkeen vet?nyt oman sielunsa hahmoviivat! Joka sellaiseen pystyy, h?n ansaitsee el??, -- niin ainoastaan h?n oikeastaan el??, jotavastoin me joutilaina kuljeskelevat, ikuisesti vastaanottavat, ikuisesti n?lk??n?kev?t ihmiset --

H?n k??ntyi ja rep?si ruusunoksaa niin ett? ter?lehdet irtautuivat kukkasista ja putosivat ruohoon, -- kehnointa kuitenkin on, jatkoi h?n hampaittensa v?liss? mutisten, ett? otan tuon kaiken puheeksi aivankuin tahtoisin kerj?t? s??li?, tahi -- mik? viel?kin pahempaa -- olisin mielest?ni senvuoksi jotakin, ett? tunnen oman mit?tt?myyteni. Mutta olkaa jalomielinen, hyv? neiti, ja unohtakaa l?rp?ttelyni: unohtakaa ylimalkaan, ett? olette tavannutkaan t?llaisen ihmisen. Kiitokseksi suon teille syd?mest?ni kaiken sen, mit? teill? on ja mit? te olette jumalten ja ihmisten iloksi. J??k?? hyv?sti!

H?n nosti hattuaan katsahtamatta tytt??n ja k??ntyi menn?kseen. Mutta t?m?n ensim?inen sana pys?ytti h?net.

-- Uskotteko sattumaan, tohtori, vai onko kaikki, mik? taivaan ja maan v?lill? tapahtuu sallimuksen tai kohtalon m??r??m???

H?n katsoi pitk??n tytt?? ik??nkuin olisi noista kauniista, ylpeist? kasvoista, joilla nyt oli lempein ilmeens?, koettanut etsi? ?skeisen kysymyksen syyt?.

-- Min? puolestani, jatkoi tytt?, tunnen aina jonkunlaista huimausta koettaessani selvitell? itselleni t?t? salaisuutta; silloin tuntuu silt? kuin avuttomana liukuisi pohjattomaan syvyyteen. Mutta heti, kun minun itse on teht?v? jokin p??t?s, tunnen varman pohjan jalkojeni alla. Sill? oma tahtoni ei ole minulle koskaan salaisuus, siin? vain on pulma, kuinka saan sen suhtautumaan siihen suureen tahtoon, joka vallitsee maailmaa. Teid?n t?ytyy t?ss? muistaa, mit? kerroin kotioloistani. Mihin joutuisinkaan, jos en -- Jumalalle kiitos -- tiet?isi, mit? tahdon? ?lk?? senvuoksi panko pahaksenne, ett? k?yt?n hyv?kseni meid?n harvinaista tutustumistamme ja otan vaarin kohtalon vihjauksesta. Sanokaa minulle suoraan, mit? luulette itsest?nne tulevan, kun teid?n kaksituhatta taalerianne ovat loppuneet ettek? ole l?yt?nyt, mit? etsitte Italiasta?

Nuori mies tuijotti ??net?nn? eteens?. Kenties te sen tied?tte, neiti, tahi aavistatte. Joka tapauksessa tiet?? sen kohtalo.

-- Minun aavistukseni eiv?t liene eritt?in iloisia tai lohdullisia. Mutta sanokaa minulle suoraan: t?ytyyk? teid?n juuri Italiassa odottaa sit?, mik? tuleva on? Min? pelk??n, ett? tuollaisena yksin?isen? vaeltajana vaivutte yh? syvemm?lle synkk?mielisyyteen. Jos sallitte, teen teille ehdotuksen, jonka luonnollisesti voitte ottaa vastaan tai hylj?t??

-- Miksi en sallisi, neiti?

-- Olemme puhuneet niin monista asioista, ett? t?llainen lyhytaikainen matkatuttavuus on aivan riitt?m?t?n. Miten olisi, jos viel? jatkaisimme keskustelua kaikessa rauhassa? Ehk? p??sisimme silloin tyydytt?v?mpiin tuloksiin. Sent?hden ehdottaisin, ett? te v?h?ksi aikaa keskeytt?isitte matkanne, s.o. siirt?isitte sen hieman tuonnemmaksi, ja seuraisitte meit? maatilallemme. Siell? kenties olisi hieman pitk?veteist?, mutta koska olette ryhtyneet etsim??n omaa itse?nne, saattaisi yksitoikkoinen el?m? vain olla teille avuksi. Ja jos se panee teid?t ep?r?im??n, ettette noin vain muitta mutkitta saata ottaa vastaan uppo-outojen ihmisten vierasvaraisuutta, voitte joutohetkin?nne, kun ehditte itselt?nne, pit?? v?h?n huolta minun pikku veljest?ni. Vanha pappi alkaa jo k?yd? lapselliseksi; minulla ei ole luottamusta h?nen latinaansa ja kreikankielen taidossa h?n itsekin tunnustaa puutteellisuutensa. C?sar on kuin kesyt?n varsa, vaikka pohjaltaan hyv?nluontoinen miehenalku. Teill? ei ole h?nest? mink??nlaista huolta, niin ett? voitte t?ydellisesti olla oma herranne; min? itse otan tarkastaakseni koulun, josta en suuriakaan ymm?rr?. Mit? sanotte t?st? mielijohteesta?

-- Ei, jatkoi h?n hieman punastuen n?hdess??n nuoren miehen kiinte?sti katselevan h?nt?, ?lk?? sanoko viel? mit??n n?in heti, ?lk?? t?n??n eik? huomenna. Min? unohdin, ettei opettaminen teit? erityisesti miellyt?, ja tietysti sit?kin v?hemm?n, kun ette edes tunne tulevaa oppilastanne. Antakaa anteeksi h?tik?imiseni. Mutta kun ajattelette, ett? min? yksin olen vastuunalainen pojan kasvatuksesta, ymm?rt?nette, kuinka hartaasti toivoisin h?nen kasvavan niitten periaatteitten mukaisesti, joita uskon teid?n omaavan -- p??tt?en siit? v?h?st?, mit? olette minulle puhunut. Kunnon is?ni antoi h?nelle nimeksi C?sar; h?n oli haaveellisesti kiintynyt Napoleoniin, jonka armeijassa h?n oli palvellut. Mutta min? pelk??n, ettei pojasta tule mink??nlaista suuruutta, jos ei kukaan muu pid? h?nest? huolta kuin vanha, heikko pappi ja h?nen oma nuori sisarensa. Jos tekin nyt olisitte hieman taikauskoinen ja pit?isitte kohtaustamme erityisen? kohtalon viittauksena, tekisitte sen hyv?n ty?n, ett? seuraisitte meit? kotiin, maatilallemme. Siell? perehtyisitte meid?n el?m??mme ja ennen kaikkea kasvattiinne. Jos ette voisi h?neen kiinty?, sanoisitte sen suoraan. Ette siin? tapauksessa olisi menett?nyt kuin pari viikkoa, joitten kuluessa olisitte oppinut tuntemaan kappaleen kaunista maatamme. Huomenaamulla varhain, kello yhdeks?n, l?hdemme. Jos ette viel? voi erota Palladiostanne, voimme odottaa ylihuomiseen.

Nuori mies ojensi h?nelle ?kki? k?tens?.

-- Kiit?n teit?, neiti, sanoi h?n; kiit?n teit? syd?mellisesti t?st? tarjouksesta. Kun en heti ota sit? vastaan, vaan pyyd?n miettimisaikaa huomisaamuun, tapahtuu se vain senvuoksi, ett? saitte sallimus-uskonne tarttumaan minuunkin. Tosin tied?n, ettei kukaan voi v?ltt?? kohtaloaan, mutta koska meid?t kaikki kuitenkin kasvatetaan sellaisen ennakkoluulon varassa, ett? muka olemme tekojemme herroja, ja ett? meid?n niitten suhteen t?ytyy ottaa huomioon j?rjen k?skyj? -- tehd?ksemme t?m?n j?lkeen kuitenkin sen, mit? emme voi tekem?tt? j?tt?? -- sallinette minun y?n aikana odottaa korkeamman johdatuksen merkki?. Jos sanoisin mit? tahtoisin, tuntuisi se kenties huonolta kohteliaisuudelta -- ja senvuoksi vaikenen mieluimmin. Minulle valmistamanne t?ydellinen yll?tys puolustanee avuttomuuttani. Ja aatelkaas, ett? minun pitikin nukkua pylv?ssalin portaitten viereen her?t?kseni kohtalon l?hetin sanomaan --

He kuulivat samassa huvilan sis?huoneista ??nen, joka h?t?isen? huusi muuatta nime?. -- Siin? on toinen unikeko, sanoi neiti hymyillen. -- Tulkaa, minun t?ytyy esitell? teid?t! H?nen ei tarvitse tiet?? viel? mit??n suunnitelmastamme. Mutta min?h?n unohdin: en viel? tied?, kenen saan esitell?.

-- Nimeni on Philipp Schwarz.

-- Ja minun Victoire Clemence, Hainstettenin vapaaherratar. Kun kuulette vanhan hoitajattareni kutsuvan minua nimell? Nesschen, ei se ole mit??n muuta kuin lempinimi, jolla h?n lapsesta asti on minua kutsunut. Katsokaahan, tuolta pylv?itten lomitse h?n pyrkii t?nne. Jos tahdotte valloittaa h?net, niin sanokaa sopivan tilaisuuden sattuessa muutamia kohteliaisuuksia h?nen ylh?isist? liikkeist??n.

He olivat k??ntyneet portaihin p?in, joita my?ten nyt kiireesti nousi komea nainen silminn?ht?v?sti kiihtyneen?, kasvot hehkuen sek? ?skeisest? unesta ett? tuskasta, jonka neidin n?kym?tt?miin katoaminen oli aiheuttanut. H?n pys?htyi h?mmentyneen? huomattuaan vieraan. Mutta neiti esitteli h?nelle tohtorin muutamin leikillisin sanoin, ??nesti poisl?ht?? ja piti sitten aivan yksin??n yll? keskustelua portille viev?? tiet? kuljettaessa. Alhaalla vaunujen luona tapasivat he portinvartijan, joka ?re?n? rypisti kulmakarvojaan n?hdess??n niin ?kkiarvaamatta j?lleen aamup?iv?isen vieraan. Pian h?net kuitenkin hyvitti kelpo juomaraha, jonka tohtori pisti h?nen kouraansa. Neiti puolestaan tuntui unohtaneen, ett? h?n jo oli palkinnut vanhusta. Vanhus katseli silm?t sel?ll??n vuoroin kultarahaansa, vuoroin nuorta tuhlaajatarta ja kuiskasi kuskille: englannitar! -- Sitten h?n kunnioittavasti auttoi neidin vaunuihin Zephyrinen keve?sti nojautuessa vieraan k?sivarteen kaikella sill? sulolla, mik? h?nelle oli mahdollista.

-- Ettek? l?hde meid?n mukaamme, tohtori? kysyi neiti istuessaan j?lleen yksin vaunun per?istuimella. N?etteh?n, ett? t?ss? on tilaa. Me palaamme Monte Bericon kautta. Iltavalaistuksessa ovat vuoret varmaankin erinomaisen kauniit.

Nuori mies pyysi anteeksi, h?nen t?ytyi viel? noutaa kirjeit? postista ja itse kirjoittaa muutamia. H?n oli k?ynyt hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi, kun he eiv?t en?? olleet kahden kesken. -- Kuten tahdotte! vastasi neiti v?linpit?m?tt?m?sti. Toivottavasti siis j?lleenn?kemiin!

H?n ny?k?ytti h?nelle yst?v?llisesti p??t??n, Zephyrine heilautti vienosti tervehtien auringonvarjostintaan, ja vaunut vieriv?t pois.

Sill? aikaa istui er??ss? Albergo di Roma hotellin korkeassa, ilmavassa huoneessa pieni nainen sohvassa p?yd?n luona, jolle h?n oli levitt?nyt kortit ja pelasi v?sym?tt?m?n? pasianssia. Aina p??sty??n pelin loppuun, nousi h?n, astui ikkunan luo tai verannan ovelle, kuunteli pihasta ja kadulta tulevia ??ni? ja soitti vihdoin kelloa kysy?kseen v?hint?in kahdennentoista kerran kamarineidoltaan, eik? paronitar Victoire jo ole tullut takaisin. Saatuaan alati samanlaisen vastauksen, vaipui h?n j?lleen sohvan patjoille ja sekotti huoaten kortit uudelleen. H?nt? katsellessa tuli ajatelleeksi puoleksi sammunutta hiilosta, johon aika ajoin sattuva tuulenpuuska saa syttym??n pienen liekin, joka kuitenkin kohta j?lleen hukkuu tuhkaan.

Huolimatta harmaista hiuksista, n?yttiv?t pienet, hennot kasvot nuorekkailta loistavine, mustine silmineen, joitten katse oli avuttoman ihmettelev? ja rukoileva niinkuin lapsen, jota rangaistaan h?nen itsens? oikein tiet?m?tt? mink?vuoksi. Jos peliss? joku vaikea pulma suoriutui onnellisesti, pujahti yh? viel? kauniille huulille pienoinen hymyn hohde. Heti senj?lkeen k?viv?t piirteet taas v?syneiksi ja huolestuneiksi.

Nyt ajoivat vaunut pihaan, joka erottaa rakennuksen kadusta; h?n kuunteli jatkaen peli??n, ja vaikka ovi aukeni, ja tyt?r nopeasti astui sis??n, ei h?n viel?k??n laskenut kortteja k?sist??n.

-- Nuhtele vain minua, ?iti! huudahti kaunis tytt?, viskasi hattunsa l?heiselle tuolille ja heitt?ytyi matolle rauhallisen pienen olennon viereen vet?en h?nt? hell?sti luokseen. Me olemme my?h?styneet anteeksiantamattoman paljon, mutta me emme tiet?neet, ett? tie oli niin pitk? ja vuori niin jyrkk?. Mit? olet tehnyt koko t?m?n ajan?

-- Se on kulunut hyvin, lapsi, vastasi vanha nainen unkarinkielell?, sill? h?n puhui aina kotimaansa kielt? ollessaan kahden kesken tytt?rens? kanssa. Peli on k?ynyt hyvin, my?skin t?m? uusi, jota olen koettanut. Kuinkahan my?h? jo on? Miss? on Zephyrine?

T?m? astui vasta nyt huoneeseen, sill? h?nen sulous- ja arvokkuusk?sitteittens? mukaista ei ollut sy?ksy? yl?s portaita kuten teki h?nen entinen kasvattinsa.

-- Rouva paronitar, sanoi h?n, pyyd?n tuhannesti anteeksi, Nesschen kyll? selitt?? teille --

Pieni rouva nousi. -- Pyyt?k??mme valoa, sanoi h?n, huomaan nyt vasta, kuinka pime?t? jo on --

H?n katseli tuskaisesti ymp?rilleen huoneessa. Zephyrine kiirehti sytytt?m??n suuren, vanhan kamiinin otsikolla seisovat vahakynttil?t. Neiti oli astunut verannan ovelle ja katseli milloin alhaalla pihassa kasvavia ikivihantoja pensaita, milloin kuunsirppi? kadun toisella puolen olevan palatsin yll?.

-- ?iti, sanoi h?n ?kki?, tied?tk?, ett? saamme viel? yhden matkatoverin lis??? Olen l?yt?nyt kotiopettajan C?sarille, nuoren oppineen, joka jo huomenna l?htee kanssamme. Sin? tied?t, ?iti, ett? h?nen vihdoinkin t?ytyy ruveta saamaan kunnollista opetusta, pater Daniel on itsekin sit? mielt?.

-- Kotiopettajan? toisti ?iti. Vai niin -- niink?? Kotiopettajan! Kyll?h?n sin?, lapsi, sin? ja pater Daniel sen ymm?rr?tte.

-- Onko se totta, Nesschen? huudahti vanha hoitajatar. Mutta milloin maailmassa -- ja kuinka? -- Enh?n toki voi uskoa, ett? --

-- Sen ainakin voit uskoa, Zephyrine, ett? olen pit?nyt silm?ni auki sill'aikaa kun sinun olivat ummessa. -- H?n on hyvin vakava ja miellytt?v? nuori mies, ?iti kulta, luonnollisesti saksalainen, tohtori Philipp Schwarz.

-- Tosiaanko! huudahti Zephyrine korkeimman h?mm?styksen vallassa. Ja koko matkan aikana ette te -- ja kaikki on siis jo valmiiksi puhuttua, te olette siis n?hnyt h?nen todistuksensa -- ja ottanut selkoa h?nen kykenev?isyydest??n sek? siveellisist? periaatteistaan --

-- Olen, armas Zephyr, tuosta kaikesta olen ottanut riitt?v?n selon, ja kaikesta vastaan. H?n on tosin pyyt?nyt miettimisaikaa huomiseen. Mutta en ep?ilek??n, etteik? h?n tulisi.

-- Luonnollisesti ette, kivahti hieman loukkaantunut uskottu. Kuinka h?n voisikaan vastustaa! H?n on luonnollisesti korviaan my?ten rakastunut Nesscheniin -- ei sit? suotta olla kahden kesken pelkkien ep?jumalien --

-- Rakas Zephyrine, sanoi kaunis neiti sangen p??tt?v?ll? ??nell?, sin? tosin olet nuoruudenyst?v?ni ja sinulla on omat vapautesi. Kuitenkin pyyd?n sinua t?ss? tapauksessa pit?m??n ajatuksesi yksinomaan ominasi. Jos uusi tuttavamme saisi kuulla pienimm?nkin tuollaisen pistopuheen, saattaisi h?n ilman muuta l?hte? pois. Sill? vaikka h?n ei ole rikas mies -- tai kenties juuri senvuoksi -- on h?n sangen arkatuntoinen kunniak?sitteiden suhteen. My?skin pyyd?n, ettet unohtaisi, ?iti, ettei h?n viel? ole sitoutunut mihink??n muuhun kuin seuraamaan meit? Hainstetteniin ollakseen siell? vieraanamme jonkun aikaa. H?n ei tahdo ottaa huostaansa C?sarin kasvatusta ennenkuin on oppinut tuntemaan h?net. H?nen l?sn?ollessaan ei siis saa mainita "kotiopettaja"-sanaa. Tahdotko luvata sen, rakas pikku ?iti?

-- Lupaan, mit? tahdot, mink? parhaaksi n?et. Katsohan, siit? asti kuin j?in yksin -- tuon kauhean onnettomuuden j?lkeen, kun is?si -- --

H?n alkoi hiljaa itke?. Tyt?r sulki h?net syliins?, suuteli h?nt? tyynnytellen, antoi h?nelle kaikenkaltaisia hyv?ilynimi? ja sai h?net vihdoin siin? m??rin rauhoittumaan, ett? h?nen kyyneleens? lakkasivat vuotamasta ja h?n kysyi, eik? jo voitaisi ruveta juomaan teet?. Sitten saatettiin h?net p?yt??n, jolle Zephyrine sill? v?lin oli kamarineidon ja ravintolan tarjoilijan avulla kattanut illallisen. Victoire oli hilpe?ll? mielell? ja kertoi ?idilleen -- niinkuin haastellaan lapselle tarulinnoista ja taikapuutarhoista -- kaikesta, mit? he t?n? iltana olivat kaupungissa ja sen ymp?rist?ill? n?hneet. ?idin vanhoista, hentopiirteisist? kasvoista ei kuitenkaan voinut p??tt??, oliko h?n tajunnut kaiken. Zephyrine istui ??net?nn?.

Hetkist? my?hemmin, kun ?iti oli saatettu vuoteeseensa, johon h?n nukkui niin pian kuin joku mit? raskaimman p?iv?ty?n suorittanut, astui tyt?r hiljaa ulos parvekkeelle, joka kolmelta puolelta reunusti pihamuuria, ja kulki aina kadun kohdalle saakka, josta matalan suojuksen ylitse voi n?hd? alas. H?n asettui istumaan nurkkauksessa olevan granaattipuun puiselle jalustalle ja rupesi katselemaan ohitse menevi? y?kulkijoita, jotka t??ll? Corsolla nauttivat illan viileydest?, poltellen ja l?rp?tellen. H?nen mielialansa oli niin kummallisen valoisa ja iloinen, h?n ei sellaista ollut kokenut vuosikausiin. Hivelev?n pehme? ilma, pehme?t vieraat ??net, pime? yksin?isyys h?nen k?tk?paikassaan, josta h?n tarkasteli el?m??, joka h?nt? ei v?h??k??n liikuttanut ja joka ei saanut asettaa h?nen kannettavakseen huolia ja velvollisuuksia, -- t?m? kaikki synnytti h?ness? vapauden ja irtautumisen tunteen, joka saattoi syd?men voimakkaasti syk?htelem??n. Ja Rotondasalissa vietetyn hetken muisto, jokainen siell? lausuttu sana eliv?t pohjimmaisina h?nen sielussaan ja kohottivat h?nen riemuntunnelmaansa, h?nen ylpe?t? tahtoansa ja voimaansa hallita vaihtelurikasta el?m?? ja taistellen saavuttaa kaivattu onni. H?n kuuli alhaalla muutamain nuorekkaitten ??nten hyr?ilev?n siihen aikaan suosittua kansanlaulua ja yhtyi lauluun. Kun naurunhel?ys kadulta ehti h?nen luokseen, huomasi h?n ?kki? itse nauravansa mukana. Mutta sitten h?n ?kki? vaikeni ja tuli vakavaksi. H?n n?ki kadun toisella puolella olennon, jonka h?n huolimatta lyhdyn himme?st? valosta heti tunsi. Nuori muukalainen kulki iloisessa joukossa alla p?in, hattu syv??n otsalle painettuna. H?n pys?htyi vastap??t? hotellin porttia; h?n katseli yl?sp?in, ja tytt? luuli tuntevansa, ett? h?nen katseensa harhaili granaattipuun ymp?rill?, jonka tummassa varjossa h?n liikkumattomana istui. H?n pid?tti hengityst??n ja sulki vaistomaisesti silm?ns?. H?nen katsahdettuaan j?lleen alas oli t?hystelij? kadonnut. H?n j?i viel? v?h?ksi aikaa paikoilleen, kunnes uskalsi avonaisen parvekkeen poikki hiipi? huoneeseensa.

H?n oli tuskin noussut yl?s seuraavana aamuna, kun kamarineito toi h?nelle kirjelipun, jonka er??n toisen hotellin palvelija oli h?nelle j?tt?nyt. Se sis?lsi ainoastaan kysymyksen, pysyik? neiti viel? eilen tekem?ss??n ehdotuksessa. H?n ei pienimm?ll?k??n tavalla soimaisi neiti?, jos t?m? olisi alkanut ep?r?id?, tokko h?nell? olisikaan niit? ominaisuuksia, joita t?m?n t?ytyi veljens? kasvattajalta vaatia. Sen, jolla oman sivistyksens? kanssa viel? oli niin paljon teht?v??, oli tuskin ryhtyminen opettamaan toisia. Jos h?n kuitenkin saisi koettaa, ottaisi h?n vapauden tulla heid?n luokseen kysym??n, milloin l?ht? tapahtuu ja pyyt?m??n neiti? esitt?m??n h?net ?idilleen.

Neiti riensi kirjoittamaan k?yntikortille vain seuraavat sanat: "Ei ole tapani y?n aikana muuttaa p??t?ksi?ni. Olette tervetullut. Victoire."

Puolen tunnin kuluttua saapui tohtori itse eilisess? harmaassa matkapuvussaan ja huopahatussaan; h?nen j?less??n kannettiin vaatimattoman kokoista matkalaukkua. H?n astui n?k?j??n varmana jalosukuisen neidin luo, ja kumarsi kunnioittavasti ?idille, joka katseli h?nt? h?mm?styneen? ja, vasta tytt?ren kuiskattua jotakin h?nen korvaansa, ny?k?ytti nuorelle miehelle p??t??n yst?v?llisesti kuin vanhalle tuttavalle. Zephyrine kumarsi h?nelle virallisesti ja taiteen s??nt?jen mukaisesti, v?litt?m?tt? h?nest? sen enemp??, mutta kaunis "Nesschen" ojensi tohtorille yst?v?llisesti k?tens? ja kiitti h?nt? sanansa pit?misest?. Sitten h?n vei ?idin, joka tuskaisena ymp?ri huonetta katsellen kyseli tuhansista pikkuesineist?, olivatko ne unohtuneet, hitaasti ja varovasti rappuja alas, joitten luona vaunut odottivat, ja nosti h?net niihin. Ne olivat tuollaiset vanhanaikaiset matkavaunut, joita nykypolvi en?? n?kee vain vanhoissa kuvissa, ja jotka ovat niin leve?t ja syv?t, ett? niihin helposti mahtuu kuusi ihmist?; vaunujen takaosassa tavaroille varatun syvennyksen p??ll?, on palvelijoita varten kaksi-istuiminen katettu suojus, joka yksin??n on yht? iso kuin meid?n p?iviemme ajopelit. Nelj? postihevosta, jotka jo v?h?n aikaa olivat k?rsim?tt?m?sti kaapineet jaloillaan pihan kivityst?, veti suunnatonta rakennusta. Kun naiset olivat sijottautuneet vaunuihin, j?i Zephyrinen rinnalle viel? riitt?v?sti tilaa hintel?lle saksalaiselle oppineelle.

Victoire tukahutti hymyilyn n?hdess??n "nuoruudenyst?v?tt?rens?" juhlallisen kasvojen ilmeen, kun t?m? kietoi vaipan ymp?rilleen ja painautui mahdollisimman syv?lle nurkkaansa v?ltt??kseen uuden matkakumppanin pienint?kin kosketusta. -- N?etteh?n, tohtori, sanoi h?n, ettette ollenkaan h?iritse meit?. Olkaa siis hyv?ss? turvassa. Ei teid?n my?sk??n tarvitse pel?t?, ett? keskustelumme teit? v?sytt?isi. Olemme n?in matkoilla ottaneet harjoitellaksemme vaikenemisen taitoa, ja jokainen on omissa ajatuksissaan. Jos me kaikesta huolimatta ajan pitk??n alamme ik?vystytt??, emme ota pahaksemme, vaikka te, voidaksenne paremmin nauttia seudusta, pakenisitte postimiehen luo kuskilaudalle, tai takaistuimelle kamarineitomme seuraan; se olisi h?nelle suuri kunnia.

Tohtori astui hymyillen vaunuihin ja vakuutti joka kohdassa alistuvansa t?m?n vaunulinnoituksen j?rjestyss??nt?ihin. ?iti istui h?nt? vastap??t? niinkuin tyt?rkin kiireest? kantap??h?n verhottuna mustaan silkkiseen matkaviittaan, jonka p??hine somasti ymp?r?i h?nen kalpeita kasvojaan. H?nen kauniit, mustat silm?ns? olivat matkan kuluessa alati suunnatut kaukaisuuteen, eik? h?n v?litt?nyt v?h??k??n uudesta tuttavasta. Neitikin soi vain harvoin h?nelle sanasen, jos h?n matkakirjasta, jota ahkerasti tutki, sattui l?yt?m??n heid?n juuri sivuuttamansa vuoren tahi paikan nimen. Aurinko paahtoi himme?sti sciroccopilven l?pi, joka kevyen, harmaan harson tavoin leijaili kauniin seudun yll?. Hevosten virkusti juostessa, oli korkean, varjoisen katoksen alla miellytt?v? matkustaa, ja yksinp? Zephyrinekin tunsi itsens? ajan pitk??n kykenem?tt?m?ksi pysytt?m??n v?limatkaa itsens? ja naapurinsa kesken. Ja kun tohtori Zephyrinen ja neidin v?lill? sattuneessa pieness? erimielisyydess? asettui edellisen puolelle, alkoi h?n ?kki? tuntua niin rakastettavalta, ett? Zephyrine tarjosi h?nelle k?lninvesipullonsa ja kehoitti h?nt? kostuttamaan nen?liinansa; se olisi ainoa tehoisa virkistyskeino helteess?.

Nyt sai tohtori my?skin kuulla, ett? naiset olivat l?hteneet matkalle k?yd?kseen Milanossa tervehtim?ss? vanhan paronittaren sisarta. H?n oli naimisissa italialaista sukuper?? olevan kreivin kanssa, joka kuitenkin palveli it?valtalaisessa armeijassa. ?iti oli suuresti kaivannut sisartaan, mutta ei viihtynyt h?nen luonaan kuin kahdeksan p?iv??. -- Hainstetteniss? on sinun kuitenkin kaikkein paras olla, pikku ?iti, sanoi tyt?r, katsahtaen tohtoriin. Pian saat j?lleen istua rakkaalla parvekkeellasi ja katsella C?sarin puuhailua puutarhassa.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet