Read Ebook: Lukkarin Mari Kynäily by Thomasson Pehr Hirvonen Simeon Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 77 lines and 7192 words, and 2 pages

smaljan. Meill? on sellainen tapa t?ss? seurakunnassa".

"Min? huomaan sen", lausui B?ck mahtipontisella ??nell?. "Edelt?p?in on jo minulle sanottu, ett? t?m? seurakunta on oikea synnin pes?, jossa h?jyn? kiusaajana on monta lahkolaista, ja min? n?en, ett? se on totinen tosi. Niin, murhetuttavin ja mielt? masentavin totuus, sill? sen yhteiskunnan laita on pahimmalla kannalla, miss? lukkari ja koulunopettaja viett?v?t lauantai-illat totia juomalla".

"Niin saattaa luulla se, joka p??tt?? kulkupuheiden mukaan", vastasi lukkariukko, v?hint?k??n pelk??m?tt? ylh?ist? esimiest?ns?. "Joka likemmin tuntee asian, h?n langettaa varmaan aivan toisenlaisen p??t?ksen; sill? t?m? seurakunta on paremmin paratiisi kuin synnin pes?. T??ll? on rehellinen, ahkera, raitis, onnellinen ja iloluonteinen kansa, joka tahtoo alati el?? rauhassa Jumalan ja koko maailman kanssa. Joka muuta sanoo, se on kurja panettelia. Min? tunnen kansani ja puolustan sit? kenen edess? hyv?ns?, niinkun min? itse?nikin puolustan; sill? mit? siihen asiaan tulee, ett? me istumme t?ss? ja juomme rauhallista iltatotiamme, niin sit? en min? pid? syntin? enk? h?pi?n?. Viel?p? luulen senkin, ett? herra pastori voipi aivan hyv?ll? omalla tunnolla ryhty? seuraan, sill? niinkun sanoin: autuas rovastimme ja min? joimme t?m?n p?yd?n ??ress? monta totia yhdess?, ja h?nt? pidettiin oikeudella parhaimpina ja kunnioitettavimpina pappeina koko Norrlannissa".

"Totisesti", vastasi B?ck, "oli h?n pidetty semmoisena maailman silmiss?, vaan ei h?nen edess?ns?, joka tutkii syd?met ja munaskuut; sill? siksi oli h?n liiaksi maailman mielinen. H?n laiminl?i ty?ns? Herran viinam?ess? osaksi muiden toimien t?hden, jotka eiv?t kuuluneet h?nen hengelliseen kutsumukseensa, ja sent?hden ylistiv?t ja kunnioittivat h?nt? t?m?n maailman lapset, jotka tuomitsevat tyhm?sti. Toisin tuomitsevat Jumalan lapset, nuo hengellisesti mieltyneet, jotka ovat kutsutut taivaan riemuun ja onnellisuuten nyt ja kaikessa ijankaikkisuudessa".

"Hyv? herra pastori!" sanoi lukkariukko v?h?n my?nt?v?ll? ??nell?, sill? h?n ei tahtonut t?ss? tilaisuudessa riitaantua esimiehens? kanssa. "Min? luulen tekev?mme parhaiten, ettemme tuomitse sinne emmek? t?nne p?in, vaan j?t?mme kaiken sen H?nelle, joka oikein tuomitsee. Varma on, ett? autuas rovastimme oli kunnian mies sek? pappina ett? ihmisen?. H?n oli oikea is? pit?j?l?isille, joiden hyv?ksi h?n eli ja vaikutti sek? sanoilla, ett? t?ill?. Jumala suokoon, ett? meill? olisi monta semmoista pappia, ja eritt?inkin toivoisin, ett? pastori tekisi ty?t? sek? meid?n hengelliseksi ett? ruumiilliseksi hyv?ksemme yht? uutterasti kuin se ?skett?in edesmennyt".

"Min? teen viel? enemm?n", huudahti B?ck hartaalla katsannolla; "min? vien teid?t pimeydest? valkeuteen, saatanan vallasta Jumalan valtakuntaan".

"Silloin on kaikki hyvin toimitettu, ja min? toivotan viel? kerran pastoria tervetulleeksi t?nne", sanoi lukkariukko hyv?sti hymyillen. H?n otti sitte aika hypyllisen nuuskaa ja jatkoi: "Meill? t?ss? oli t?rke? hetki, kun pastori tuli. Asia ja summa on nimitt?in se, ett? n?m? lapset, jotka ovat kauan pit?neet toisistaan kaikessa kurituksessa ja Herran nuhteessa, ?skett?in ovat lausuneet syd?mens? ajatuksen ja luvanneet tulla yhdeksi ilossa ja h?d?ss?. Min? toivoisin sent?hden, ett? pastori joisi heid?n kihlausmaljansa".

Pastori B?ck oli t?h?n asti ainoasti aivan vilahdukselta tarkastanut Maria, vaan nyt j?nnitti h?n tutkivasti silm?yksens? tuohon ruusuposkiseen impeen, ja h?nen isot ruskeat silm?ns? s?ihkyiv?t kuin saaliinhimoisen tiikerin. H?n hillitsi kuitenkin pian itsens? ja sanoi ??nell?, joka oli paljoa lauhkeampi kuin edell? kuultiin:

"Minulle tekee pahaa, etten saata t?ytt?? lukkariukon toivoa. Minun uskonnollinen vakuutukseni on se, ett? kaikki v?kiviina on kadotuksen juomaa, jota ei kukaan totinen kristitty voi eik? saa nauttia. Meid?n Herra ja Mestari joi ainoastaan viini?, ja min?, H?nen halpa palveliansa, teen samoin. En siis voi tyhjent?? onnentoivotusmaljaa n?ille nuorille todilla, mutta jos lukkari ukolla on tarjota lasi viini?, niin mielell?ni suostun ehdoitukseen".

"Ei, mutta minulla ei ole, herra pastori", vastasi lukkariukko, suutansa v?h?n v??rist?en. "Ainoasti kirkkov??rteill? ja arvoisalla papistolla on kirkon viini? k?siss?, jota muutamat heist? tiet?v?tkin k?ytt?? sangen p?tev?sti. T??ll? oli nimitt?in er?s kerettil?ispappi muutamia vuosia sitte, joka joi ison pikarillisen viini?, ennenkun meni saarnastuoliin. H?n pauhasi sitte voimallisesti t?m?n maailman pahuudesta kaikissa ilmansuunnissa, mutta eritt?inkin paloviinan juomisesta Norrlannissa. H?n joi kuitenkin itsens? niin juovuksiin viinist? iltasella ruukilla, etten min? koskaan ole n?hnyt kenenk??n paloviinan juojan olleen niin perin humalassa. Yksi juoma on siis yht? vahingollinen kuin toinenkin, kun sit? vaan kohtuuttomasti nautitaan. Ei mik??n taas ole turmelevaa eik? h?pe?llist?, kuu se k?ytet??n tunnolla ja kohtuudella. Kohtuullisuus on minun mielilauseeni, saa pastori tiet??, eik? ole mit??n kohtuuttomuutta ottaa pienen 'l?mmitt?j?n' iltamalla. Jos pastori ajattelee p?invastoin, niin saa h?n olla ilman. Min? juon lasteni menestysmaljan yksin?ni, ja olen varma siit?, ett? sill? on yht? hyv? vaikutus. Kimahus, lapseni! Olkoon teid?n liittonne tapahtunut onnellisena hetken? ja siunatkoon Jumala teit? kaikkina elonne p?ivin?!"

B?ck ?llistyi v?h?n ukon vapaapuheisuudesta, mutta h?n katsoi viisaimmaksi olla hyv?ll? tuulella. H?n otti sent?hden vesilasin ja kilisti kumpaisenkin liitontekij?in kanssa, lausui samassa oikealla saarna??nell? taivaan siunauksen heid?n liitollensa. H?n otti sitte j??hyv?isens? ja meni tiehens?; mutta l?hetti Mariin sit? ennen silm?yksen semmoisen, kuin kaliseva k??rme k?ytt?? vietell?ksens? lent?v?? lintua saaliinhimoiseen kitaansa.

"Mit? piditte uudesta pastorista?" kysyi Knutson, joka oli ollut edellisen keskustelun hiljaisena kuulijana.

"V??rin on", sanoi lukkariukko, "tuomita ihmist? n?in lyhyen tuttavuuden per?st?, mutta minuun ei h?n tehnyt ollenkaan hyv?? vaikutusta",

"Min? yhdistyn siihen", virkkoi Mari. "Min? oikein pelk?sin h?nt?. H?n on varmaan vaarallinen mies. Niin polttavia silmi? en min? ole milloinkaan ennen n?hdyt. Minusta oli niinkun h?n olisi katsonut l?pi koko vaivaisen syntisen ihmisen".

"Siin? on sinulla oikein, Marini", sanoi Knutson.

"Pastori B?ck on varmaan vaarallinen mies, ja Jumala armahtakoon sit? naista, joka sattuu h?nen kynsiins?, sill? h?n on varmaan susi lammasten vaatteissa. Sen min? n?in koko h?nen olennostansa; mutta nyt me j?t?mme h?net syrj??n ja ajattelemme siihen sijaan ruukkia".

"Emmek? me j?? ennemmin kotiin t?n? iltana?" kysyi Mari, l?hett?en h?neen yhden kauniimpia silm?yksi?.

"Kyll?, rakastettuni! Mielell?ni tahtoisin olla sinun kanssasi koko illan, sill? meill? olisi niin paljon puhumista, mutta minulla ovat omat syyni, joiden t?hden min? tahdon sinut ruukille kanssani t?n? iltana".

Kertomuksemme aikana oli Grang?rdin seurakunta pidetty onnellisimpina koko Norlannissa; ja siit? oli sen isommaksi kiitt?minen v?h?? ennen edesmennytt? rovastiansa. Kolmekymment? vuotta oli h?n ollut asukasten sielunhoitajana ja neuvon-antajana sek? hengellisiss? ett? maallisissa asioissa. T?ll? ajalla oli h?n onnistunut saada seurakuntaan paremman asiain kannan monessa suhteessa. Kansa oli aina ollut tunnettu ahkeraksi ja rehelliseksi, mutta samalla my?s omivan vissin raakuuden tavoissa ja k?yt?nn?ss?, joka ei soveltunut sen hyv?n papin ajatuksiin. H?n osoitti heille t?m?n lemmellisill? ja vakavilla puheilla ja n?ytti sek? opilla ett? el?m?ll?, kuinka heid?n tulisi olla sek? Jumalaa ett? ihmisi? kohtaan. Talonpojat n?kiv?t pian, ett? heid?n pappinsa oli heid?n hyv? yst?v?ns?, joka kaikissa tahtoi heid?n hyv??ns?, ja sent?hden he vastaan ottivat rakkaudella ja luottamuksella h?nen neuvonsa ja kehoituksensa. H?n taas puolestansa takoi, kun rauta oli kuuma. H?n n?ki heti, ett? ensitilassa heid?n korottamiseksensa s??dyllisess? ja siveellisess? suhteessa oli v?ltt?m?t?nt? paremman kansakoulun perustaminen; sill? se kun heill? nyt oli, ei ollut mist??n kotoisin, koska koko koulutointa piti pari vanhaa sotamiest?, jotka kulkivat kyl?st? kyl??n ja istuttivat parhaan kykyns? mukaan v?hi? tietojansa pienten lasten ahtaisiin p?ihin. N?in oli laita ollut miesmuistien ajat, ja luultiin my?skin, ett? se saisi hyvin mielell??n samalla tavalla jatkua. Rovastin ehdoitus kohtasi sent?hden aluksi paljon vastustusta, mutta v?hitellen onnistui h?nelle saada heille vakuutetuksi sen asian hy?ty? ja huvitusta, jota h?n puolusti. Yksi koulu perustettiin, ja se tuli ajan kuluessa mit? parhaimmaksi heid?n kansakouluistansa. Lapset saivat siell? oppia ensim?iset perusteet kaikesta siit?, mik? kuuluu totiseen kansalliseen sivistykseen, ja t?m? tuotti vuosien kuluessa siunatuita hedelmi?; sill? Grang?rde oli monessa suhteessa oikea maaseurakunta. Sill? ei ollut ainoastaan oivallinen kouluhuone ja pit?j?n jyv?st?, vaan my?s hyv? ty?laitos ja s??st?pankki sek? muita kunnallisia laitoksia, jotka kuuluvat hyvin j?rjestettyyn yhteiskuntaan.

T?llaisten laitosten ja olosuhteiden kautta oli seurakunta tullut onnelliseksi yhteiskunnaksi. Varallisuus ja j?rjestys hallitsi kaikkialla ja niiden ohessa ilo ja hauskuus. Harvoin n?htiin siell? tyrmeit? kasvoja. Monella talonpojalla oli niin hyv? olo, kuin hienoimmissa herraspaikoissa. He tiesiv?t my?s k?ytt?? itsens? sen mukaan, ja parempaa ja rivakampaa kansaa ei miss??n n?hty. Siell? oli paljon pulskia nuorukaisia ja kauniita tytt?j?; mutta kauniin ja kaikista lemmityisin oli lukkarin Mari, jonka pient? kertomusta me nyt lyhyesti esittelemme.

Marin ?iti oli kaikin puolin erinomainen vaimo. H?n oli palvellut monta vuotta kammarineitsyen? paremmassa herrasperheess? ja siten hankkinut itsellens? paljoa suuremman sivistyksen, kuin h?nen vertaisillaan tavallisesti oli. H?n oli eritt?inkin tavattoman osaava kaikissa perheellisiss? k?sit?iss? ja muissa naisellisissa t?iss?. T?st? syyst? sai Mari hyvin huolellisen kasvatuksen. Lukkariukko opetti h?net lukemaan, laulamaan ja pianoa soittamaan, samalla kun ?iti sen ohessa harjoitti h?nt? sek? karkeammissa ett? hienommissa rouvasv?en t?iss?. H?n oli sent?hden kuudentoista vuoden vanha, jolloin ?iti aivan ?kki? kuoli, t?ydellisesti kasvatettu perheen-em?nt?, joka hoiti huoneensa tavattomalla huolella ja ahkeruudella. Ei kell??n ollut miellytt?v?mp?? kotia eik? kukaan ollut niin siisti ja hieno kotikutoisissa sunnuntai- vaatteissaan kuin h?n. Kaikki olivat yksimieliset siit?, ett? lukkarin Mari, niinkun h?nt? tavallisesti kutsuttiin, oli kruunu tytt?jen seassa, jota oli suuri huvitus n?hd? ja kuulla, sill? h?nen muotonsa oli kaunis kuin tuoksuava ruusu ja h?nen selv? ??nens? helisi niin suloisesti kuin soiva lasiharppu.

Itsest?ns? ymm?rrett?v? on, ett? semmoisella tyt?ll? oli monta pyyt?j?t?. Niin oli my?skin laita. Marilla oli ollut kosioita aina ruukin pehtoorista seurakunnan rikkaimpaan talonpoikaan, mutta kaikille oli h?n antanut hienotunteisella tavalla rukkaset. Sent?hden luultiin yleisesti, ett? h?n t?ydell? todella ei tahtoisi menn? naimisiin, aina menneesen vuoteen asti, jolloin tarkinsilm?iset vakuuttivat, ett? h?n varmaan oli rakastunut uuteen kansakoulunopettajaan. Suuri yleis? ei ottanut uskoaksensa semmoista huhua. Knutson oli tosin kaikin puolin hyv? mies ja eritt?in kunnollinen koulunopettaja, mutta ei h?n ollut ansiollinen saamaan sellaista tytt??, kuin lukkarin Mari. Viel?p? arveli moni hyvin h?pe?lliseksi, ett? halvalla kouluopettajalla olisi siihen mit??n toivoa, ja paljon sai h?n pit?? hyv?n?ns? pistopuheita seudun vapaapuheisilta pilkkakirveilt?. T?m? suututti h?nt? tosin, vaan ei niin paljon kuin luultiin, sill? h?n uskoi melkein itsekin, ett? h?nen oli yl?n rohkeata toivoa semmoisen vaatimuksen t?ytt?mist?, koska h?n ei viel? tiennyt, oliko h?n rakastettu vai ei. Kuitenkin oli h?nell? nyt t?ydellinen vakuutus siit?, ja katso t?ss? on syy, miksi h?n t?n? iltana pyysi Maria kanssansa ruukille. H?n tahtoi nimitt?in n?ytt?? pilkkalinnuillensa ja kaikille heikkouskoisille, ett? h?n oli todellakin saavuttanut sen onnen.

Niin selitti h?n kuitenkin itse asian kihlatullensa, kun he valoisana kes?iltana kulkivat kaitaista mets?tiet?, joka vei ruukille.

T?ll? nimell? ymm?rrettiin jokap?iv?isess? puheessa Hultaforsin rautaruukkia, jonne oli hyv? nelj?nneksen matka lukkarin puustellista.

"Mutta rakkain Knutson", lausui Mari, "puhummeko jo t?n? iltana kihlauksestamme? Min? pelk??n sit? paljoa puhetta, kuin siit? tulee".

"Ja min? olen iloinen ja ylpe? siit?", virkkoi Knutson. "Sanokoon kansa mit? hyv?ns?. Min? olen varma siit?, ettei kukaan voi sanoa mit??n pahaa sinusta eik? minusta... Sin? olet minun, ja sen saakoon hyvin koko maailma tiet??".

"Niin, en min? h?pe?; mutta min? otaksun kuitenkin, ett? kaikki on k?ynyt niin pian. Min? voin tuskin uskoa, ett? me olemme oikein kihlatut".

"Jotakin on viel?, johon emme ole tulleet, rakas Marini; sill? jotakin puuttuu", sanoi Knutson ja kiersi k?tens? h?nen hoikan vartalonsa ymp?rille, jonka per?st? h?n painoi ensim?isen suutelon h?nen punaisille huulillensa. H?n sanoi sitte puoli leikkisesti:

"Nyt vasta me olemme oikein kihlatut, rakas Mari; sill? ensim?isell? suutelolla on suuri merkitys. Tule t?nne minun viereeni ja kuule, mit? er?s runoilia niin kauniisti kirjoittaa siit?".

N?in sanoen veti h?n h?net istumaan viereens? m?tt??lle polun viereen, jonka j?lkeen h?n syv?ll? tunteella lausui seuraavan siev?n runoelman:

"T?ht' illan istui pilvell' hopeisella, Siimeest? kysyi neito lausehella: Mit' ajatellaan silloin taivahassa, Kun ensi muisku saadaan maailmassa? Ja illan impi kaino vastas siihen: Maan p??lle katsoo joukko enkelien; Siell' kuvastuvan n?kee autuutensa, Kun kuolo k??nt?? poies kasvosensa".

"Se oli hyvin kaunis, mutta min? en ymm?rr? oikein sen viimeist? lausetta", sanoi Mari.

"Se on helposti selitetty", vastasi Knutson. "Kuolema itkee, kun h?n kerran on pakotettu eroittamaan onnelliset".

"Mutta me emme koskaan eri?". sanoi Mari kauneimmasti hymyillen ja tuli viel? l?hemm?ksi rakastajaansa, joka k?ytti tilaisuutta ja painoi viel? muutamia suuteloita h?nen suullensa.

"E1, me emme koskaan eri?", sanoi Knutson. "Me seuraamme aina toisiamme ja el?mme onnellista el?m??; ja t?st? l?hin tulee seuraava laulu olemaan minun lempilauluni:

"Eip? mull' oo vara juoda Samppania kuohuvaa; Ryp?lett? nautin tuota -- Siin' on juoma tuoksuvaa.

Valkealla kunnahalla, Niinkun kirkas rubini, Yh? kasvaa uhkumalla Kallis, armas viinini.

H?nen suloisuudestansa Juon ma sy?men halusta, Juon ja juovun kohdastansa Suloisesta mehusta.

Mutta vaikka ryp?lett? Nautin p?ivin, hetkitt?in, Aina vaan on niinkun mett? Se on suu mun yst?v?in!"

Knutson todisti teolla sanansa, jonka j?lkeen rakastuneet vilkkaasti puhellen jatkoivat matkaansa m??r?tty? paikkaa kohden, jonne p??sty? heit? kohtasi vilkkain n?k?.

Viheri?lle kent?lle muutamien lehtevien koivujen alle keskelle isoa ruukin pihaa oli iso ihmisjoukko kokoontunut, leikkien ja tanssien siell? monituisella tavalla. Oivan ruukin is?nn?n tapana oli t?nne usein kutsua alustalaisiansa ja pit?j?l?isi?ns? pieneen huvitukseen viheri?lle nurmikolle, ja siell? olivat he t?n?kin iltana viett?m?ss? patronessan syntym?p?iv??. Suurin ilo ja hupaisuus oli nyt siis parhaillaan, ja tarjoukset tapahtuivat sangen tihe??n. Ei kukaan kuitenkaan ollut siivoton puheissa eik? k?yt?ksess?. Kaikki k?vi iloisasti ja s?vyis?sti, ja t?st? niinkuin paljosta muustakin hyv?st? oli kiitt?minen ?skett?in kuollutta rovastia. Ennen h?nen aikaansa oli kielletty leikkikemujen pit?minen, tahi kokoontuminen leikkiin ja tanssiin vapaassa luonnossa, ja seuraus oli tavallinen. Kielletty hedelm? on ollut kaikkein enemm?n haluttu aina paratiisin ajoista asti. Rahvas tanssi salaisesti, ja heid?n leikkins? ja pelins? loppuivat tavallisesti juopumuksella ja tappeluilla. Rovasti esti t?m?n, antamalla kansan vapaasti ja esteett?m?sti iloita, milloin niin saattoi tapahtua, mutta h?n puhui my?skin parhaimmille ja viisaimmille talon is?nneille, ett? he olisivat semmoisissa tilaisuuksissa l?sn? ja pit?isiv?t tarkan valvonnan kokoontuneista. Itse tuli h?n usein sellaisiin tilaisuuksiin, ja t?m?nlaisen asiain j?rjestelm?n kautta muuttuivat v?hitellen entiset juomapidot todellisiksi kansan huviksi, joihin ken hyv?ns? saattoi osaa ottaa.

Meid?n rakastuneet sekaantuivat siis pelk??m?tt? joukkoon, johon heid?t syd?mellisesti tervetulleina vastaan otti sek? herrasv?ki ett? talonpojat. Mari her?tti tavallisuuden mukaan suurimman huomion. Patronessa ja namselit pyysiv?t h?nt? teep?yt??n, mutta samassa veti kolme pelimiest? vilkasta valssia, ja tanssin py?rteiss? liehui h?n ymp?ri kentt?? rakastajansa sivulla, keve?n? ja vikkel?n? kuin leyhkyelev? kev?ttuuli. H?n oli aina ollut eritt?in mieltynyt tanssiin, mutta ei koskaan ollut se niin hupaista kuin t?n? iltana. Samoin n?ytti olevan Knutsoninkin laita. T?m? nuori pari oikein lensi ja oli niin onnellinen, ettei voi selitt??. Mutta Knutson ei voinut salata onneansa, sill? mit? syd?n on t?ysi, sit? puhuu suu. Pian k?vi kuiske v?kirivil?iss?, ja heid?n kihlauksensa oli yleisesti tunnettu.

Nyt nousi verraton kuiske ja suhina. Moni piti sen aivan mahdottomana uskoa, kunnes ruukin is?nt? nousi ja syd?mellisill? sanoilla esitti onnenmaljan morsiusparille: koulun opettaja Knutsonille ja lukkarin Marille. Malja tyhjennettiin voimakkailla hurrahuudoilla, ja ne kaksi nuorta tuli per?ti peitetyiksi sek? nuorten ett? vanhain onnentoivotuksilla. Kaikki kateus oli t?ll? hetkell? paunaan pantu, ja kaikki vakuuttivat, ettei toden totta mitk??n ihmiset sopineet paremmin yhteen.

Niin tahtoikin Knutson. H?n oli saattanut onnensa vastustelijainsa tietoon, ja muuta ei h?n tarkoittanutkaan t?n? iltana ruukilla k?ynnill?ns?. H?n esitti sent?hden morsiamellensa, ett? he l?htisiv?t kotiinsa, sill? h?nell? oli paljon puhuttavaa h?nelle heid?n tulevaisuuttansa koskevista asioista. Mari lausui saman toivon, ja pian istuivat he taas lukkarin puustellin luona kasvavan ritvakoivun alla.

Siin? istuivat he koko y?n ja keskustelivat, kuinka iloiseksi ja hupaiseksi koko heid?n aikansa oli tuleva. Kaikkein n?iden p??t?sten kertominen, jotka t?ss? vahvistettiin l?mpimill? k?denpuristuksilla ja innokkailla suuteloilla, tulisi t?ss? liian laveaksi, jonka t?hden supistamme kertomuksen, ilmoittaen vaan heid?n t?rkeimm?n p??t?ksens?, ett? heid?n h??ns? tulisi vietett?v?ksi kev??ll?. Jos t?m? tapahtui tahi ei, sen tulemme seuraavassa kertomaan.

Vuosi oli kulunut.

Taas paistoi syd?nkes?n aurinko, kuvastellen valoansa Ongermanjoen kirkkaassa vedess?. Taaskin lauloivat linnut, kukin tavallansa luojallensa kiitosta tiheiss? lepp?- ja koivumetsik?iss?, jotka seppel?iv?t jokea, ja jotka taampana olevan synk?n ja vakaisen honkamets?n kanssa kaikkialla pitkin tuon juhlallisen virran kulkua ovat kauniimpina koristeina siin? aina huippuun hongilla puetuista vuorista muodostuneessa taulureunusteessa, joka sulkee kaiken, mit? silm? voipi n?hd? t?t? Norrlannin kauniinta jokivesist?? yl?sp?in matkustaessa. Luonto oli juhlapuvussa, loistaen suurimmassa kauneudessaan.

Yst?vill?mme tuossa pieness? Grang?rdin lukkarin puustellissa oli kaikki entisell??n, ainakin ulkonaisesti. Joen rantaan viett?v? pieni puutarha on puhtaana ja siistin?, ja katsahdettua noihin runsaisin kukkapenkkeihin voitiin helposti huomata, ett? niit? oli j?rjest?nyt ja hoitanut keve? naisen k?si. Juhlallinen ritvakoivu porstuan edess? antaa suloisen varjon pihamaalle, ja pieni sammalsohva sen juurella tarjoaa nyt, niinkuin ennenkin, lepoa ja suojaa auringon polttavilta s?teilt?. My?skin on kaunis Mari, mahdollisesti nyt viel?kin kauniimpi, kuin viimeksi h?nt? n?hdess?mme, istuutunut neuloksensa kanssa varjoisan koivun alle, ja h?nen vieress?ns? n?emme itsens? lukkariukon seisovan vanhalla lohiastialla, innokkaasti tarkallen, olisiko joku saalis t?ll? kertaa saatavana.

Ulkonaisesti on siis kaikki entisell??n Grang?rdiss?, mutta itse t?m?n pienen kertomuksemme p??henkil?iss? on sit? vastaan t?rke? muutos tapahtunut.

Me olemme jo ennen ilmoittaneet sen vaikutuksen, mink? ?sken tullut pastori B?ck oli tehnyt kauniisen Mariin, kun h?n ensi kerran vieraili lukkarilla. Ettei t?m? vaikutus ollut hyv?, sen me tied?mme, mutta h?nen ruskeiden silm?ins? polttava katse oli kuitenkin h?vi?m?tt?m?sti kiintynyt nuoren tyt?n sieluun. Pastorin vierailut uudistettiin, ja niin tuli h?n v?hitellen jokap?iv?iseksi vieraaksi lukkarin vaatimattomassa asunnossa. Lukkariukko ei tosin katsonut n?it? tiheit? k?ynti? eritt?in lempein silmin, mutta pastori, vaikka h?n kyll? sen huomasi, ei siit? v?hint?k??n piitannut. My?sk??n eiv?t h?nen k?yntins?, niinkun helposti saattaa arvata, tarkoittaneet ukko Peri?, jonka vanhat raittiit uskonnon ajatukset olivat vastakkaiset sielunpaimenen ajatuksille, vaan enenem?n kukoistavaa Maria, jonka h?n my?s p?iv? p?iv?lt? onnistui yh? lujemmin kietoa kavaliin pauloihinsa. Muutoin niin villisti polttavan katsantonsa ymm?rsi h?n h?nen l?sn?ollessansa muuttaa niin miellytt?v?ksi ja vieh?tt?v?ksi, ett? kokematon tytt? pian alkoi ep?ill?, tokko h?nen ensimm?inen arvostelunsa h?nest? olikaan oikea. Sen lis?ksi oli kunnioitettu sielun paimen joka kerta siell? k?ydess?ns? antanut h?nelle jonkun hengellisen yl?srakennus-kirjan, ja, kehoittaen h?nt? ahkerasti lukemaan ja miettim??n niit?, ymm?rt?nyt niin asettaa sanansa, ett? se omituinen uskonnon haaveksiminen, jonka Norrlantilainen yleens? niin kehe?sti vastaan ottaa, hyvin pian her?si t?m?n ennen niin iloisen tyt?n sielussa. Mit? enemm?n h?n luki ja mietiskeli, sit? enemm?n tuli h?nelle selv?ksi, ett? h?n oli syntinen olento, jonka suhteen pastori oli puhdas kuin enkeli, ja ett? ainoa keino pahuuden vallasta pelastumiseen oli kokonansa antautua pastori B?ck'in ja h?nen uusien oppiensa valtaan. Kaikkeen t?h?n oli j?lest?p?in liittynyt toinenkin, p?iv? p?iv?lt? vahvasti kasvava tunne, nimitt?in -- rakkauden tunne. T?h?n asti niin l?mpim?sti ja syd?mellisesti rakastettu sulhasen kuva n?ytt?ytyi yh? tummemmalta syd?men peiliss?, ja samassa m??r?ss? selkeni siell? h?nen uskonnon opettajansa kuva. T?t? p??m??r?? oli B?ck tarkoittanutkin, ja h?n oli voittanut sen.

Levottomuudella ja murheella oli Knutson huomannut t?m?n h?nt? niin kipe?sti koskevan muutoksen. Viimeiseen asti oli h?n kuitenkin toivonut, ett? h?nen kihlattunsa her?j?isi miettim??n ja palautuisi itsehens? ja ensim?iseen rakkauteensa. Samaa oli lukkariukkokin toivonut, ja sent?hden olivat he antaneet asian menn? menojansa. Mit? taas eritt?in lukkariukkoon tulee, niin oli h?n niit? harvoja viisaita isi?, jotka antavat lastensa itse p??tt?? syd?mens? asiat. Kun Knutson sent?hden usein kehoitti h?nt? karkoittamaan uutta pastoria huoneestansa ja huomauttamaan tytt?relle h?nen velvollisuuksiansa, otti ukko aika hypyllisen nuuskaa ja vastasi:

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet