Read Ebook: Tähtien turvatit 1: Aika- ja luonnekuvaus kuningatar Kristiinan ajoilta by Topelius Zacharias Hahnsson Theodolinda Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1145 lines and 52716 words, and 23 pages

H?n oli tilannut y?sian Uuskyl?n talossa, joka ei ollut t?st? kaukana, ja jos Aake herra h?nen kunniakseen tahtoi h?nt? seurata sinne y?ksi, niin saattoi h?n vakuuttaa, ett? h?nen hovimestarinsa Antonius Pape tarjoisi sellaista Unkarin viini?, jonka l?mmitt?v? voima varmaankin oli yht? suuri kuin hispanian viinin.

Sovinto tehtiin ja selk??nsaamiset pidettiin hyv?n??n. Hevoset ja reet asetettiin paikoilleen yhdistetyin k?sivoimin; mutta ei ollut tuuppauksista eik? haukuntasanoista puutetta. Karkaajat palasivat; hovimestari Antonius Pape kiipesi h?peiss??n tullimiehen reest? ja sai k?skyn toimittaa pidot sellaiset, kuin tilaisuus my?nsi. Pian t?m? lukuisa seura oli saapunut kortteeriinsa Uuskyl?n taloon, herrat, aateliseuroineen tuvassa, viinipikarien ??ress?, sek? palvelijat oluthaarikkojensa ??ress? avarassa, t?t? tilaisuutta varten l?mmitetyss? riihess?. Kaikki oli leirikannalla; rouvia tahi naispalvelijoita ei ollenkaan n?kynyt matkueessa.

Kuten, mennyt olet, ovat sinun lapsesi tulleet.

Sigfrid mestarin lepoa h?iritsi uusi p?revalkea, joka tuvassa sytytettiin. H?nen unissaan se muuttui Jupiterin loistoksi ja ajatellen tuota t?htien kuningasta, h?n n?iss? vieh?tt?viss? aatelmissaan taas nukkui. Kun h?n ennen p?iv?n koittoa her?si, n?ki h?n h?mm?styksekseen torpan em?nn?n hoitelemassa kahta vastasyntynytt? lasta, jotka t?m? oli pessyt, kapaloinnut sek? huolellisesti pannut maata vanhaan koppaan villojen p??lle.

H?n katseli vaimoa ??neti hetken aikaa. T?m? nuori nainen oli ollut h?nen rippilapsensa, ja viel?p? parhaitakin. H?n osasi katekismuksensa paremmin kuin kukaan muu ja Jumala tiesi mist? h?n oli oppinut tuon siihen aikaan h?nen vertaistensa joukossa eritt?in harvinaisen kirjoitustaidonkin. H?n seisoi siin? rohkeana ja neuvokkaana kotikutoisessa harmaassa nutussaan ja raitaisessa villahameessaan; mestari n?ki miten h?n, kun oli lapset hoitanut, teki takkaan valkean ja asetti tulelle padan, jossa h?n keitti nauriita miehellens?, t?m? kun jo oli mets?ss? puita kotia vet?m?ss?.

Sigfrid mestari luki aamurukouksensa, nousi ja katseli kopassa makaavia lapsia, kuten vanhus el?m?ns? ehtoolla katselee el?m?n aamua. Siin? oli kaksi kauniinmuotoista lasta, mutta niin surkean v?h?ist?, ett? melkein olisivat mahtuneet torpparin puukenkiin, jotka lattialla vuoteen vieress? olivat.

"Mist?h?n Dordei nuot herranlahjat on saanut?" kysyi pastori. "Eih?n ne omiakaan saata olla?"

"Eih?n olisi varaa", kuului vastaus. "Minulla on ennest??n jo kaksi. Tommu on nyt kolmannella vuodella ja Sigfrida seitsem?n viikon vanha. H?n on saanut nimens? teid?n nimenne mukaan, mestari, ja saa nyt jakaa ruokansa n?ille raukoille. Mit?p? min? useammista v?litt?isin, enk? ainakaan kahdesta yht? haavaa."

"Ovatko nuot tuolla kopassa kaksoisia? Ja mitenk? Dordei on ne saanut? Min? en n?hnyt niit? eilen."

"Niin, mit?p? h?nkin, tuo raukka tuolla, t?nne joutui kylm??n talvi-y?h?n kuolemaan? Mutta seh?n ymm?rt??kseni oli Herran sallimus, ja minun kai t?ytyy siis huolta pit?? pienokaisista siksi, ett? joku heit? armahtaa. Arvoisa mestari tuli aivan kuin olisi teit? oltu hakemassa heit? ristim??n."

"Mit? Dordei sanoo? Onko heid?n ?itins? kuollut?"

"Jumal' armahtakoon, on. T??ll? h?n makaa."

Ja Dordei osotti sormellaan syrj?ist? nurkkaa kangaspuitten takana, jota h?n nyt p?resoitollaan valaisi. Sigfrid mestari astui l?hemm?ksi ja n?ki valkean valossa naisen ruumiin makaavan oikosenaan oljilla. T?m? oli se kerj??j?, joka oli saanut torpassa y?sijan.

Tuota vanhaa pastoria k?ytettiin yht? paljo l??k?rin? kuin sielunpaimenena ja ennustajana. H?n tarttui naisen k?teen, tarkasteli valtasuonta, nosti v?h?n silm?lautasia ja h?nelle selveni, ett? tuo elonkipin? oli l?htenyt pois t?m?n maailman kurjuudesta, johon se ei en??n koskaan palajaisi. Niin hiljaa, niin ??neti oli se l?htenyt, ett? n?ist? seitsem?st?, jotka huoneessa makasivat, oli ainoastaan em?nt? viimeisen huokauksen kuullut.

Se oli varmaankin tapahtunut aivan ?sken, tuskin tuntikaan oli siit? kulunut, sill? kuollut oli aivan l?mmin viel?.

"Mutta miksik? ei minua her?tetty ajoissa, jolloin viel? ehk? olisin voinut auttaa?" kysyi nyt t?m? vanha l??k?ri, tuskastuneena semmoisesta v?linpit?m?tt?myydest?.

Kyyneleet alkoivat vieri? Dordein poskille.

"Arvoisa mestarihan tiet??, ett? t?m? on naisv?en ty?t?. Se k?vi niin pian; minun t?ytyi ottaa lapset hoitooni ja kun taas katsoin h?neen, oli Jumala jo omansa korjannut."

"Kuka h?n oli? Mist? h?n tuli?"

"Kysyk?? tuulelta, joka y?ll? kasken ylitse puhaltaa, mist? se tulee ja kuhunka se menee! Ulkopit?j?l?inen h?n oli, sen verta tied?n, ja kielimurteensa oli ulkomaalaista. Kerj?l?isi? olemme n?hneet yllin kyllin; tuskin t?ss? p?iv?? kuluu, ett'ei niit? tule yksi tahi useita. H?n, raukka ei ollut kuten ne muut, paitsi ett? h?n oli kurjempi kuin kukaan heist?. H?n koputti ovellemme v?h?? ennen kuin mestari tuli. Se oli niin arka koputus; luulin lapsen siell? olevan. Sitten h?n tuli sis??n ik??n kuin unissaan, astui muutaman horjuvan askeleen ja vaipui oljille kangaspuitten taa. Ei h?n sy?nyt, eik? maksanut vaivaa kysy? h?nelt? niit?k??n. Ainoa, mist? selkoa sain, oli, ett? ratsastajat olivat maantiell? pime?ss? h?nen kumoon ratsastaneet."

Tullimies Lydik Larsson, joka vihdoin oli her?nnyt, kuuli nuo viimeiset sanat ja virkkoi unisena, ett? se oli aivan Aake herran ratsastajain tapaista.

Torppari tuli sis??n, ja koputti lumen raskaista hylkeen-nahkasista saappaistaan. Kuten melkein kaikki silloiset Suomen t?ysi-ik?iset miehet, oli my?skin Tuomas Kask ollut sotapalveluksessa ja Evert Horn'in p??llikkyyden alla sodassa ven?l?isi? vastaan kadottanut toisen k?sivartensa. Onneksi kuitenkin se oli vasen k?sivarsi. H?n toi tiedon, ett? herrat tuolla Uuskyl?n talossa olivat pois l?hd?ss?. Neuvottelu pidettiin, ja Sigfrid mestari lupasi risti? nuot vastasyntyneet.

"Sep? on kristillinen velvollisuuteni", tuumasi h?n, "mutta jotakin herrojen my?skin tulee tehd?. He ovat olleet syyn? tuon k?yh?n ?idin turmioon, ja mit? eiv?t en??n saata palkita h?nelle, sen tulee heid?n palkita h?nen lapsillensa. Min? menen Uuskyl??n kutsumaan heit? t?nne kummiksi."

Se oli sanottu sana, ja liikutetussa mielentilassa tuon v?kivaltaisen teon takia l?ksi vanhus heti matkalle.

P?iv? koitti, mutta tupa oli viel? pime? siit? yksinkertaisesta syyst?, ett? sen ainoa ikkunaruutu oli rikki ja rohtimilla tukittu.

Dordei oli vaivoin joutunut siivoamaan suuremman osan oljista lattialta sek? puhdistamaan Tommun nokista nen??, kun herrat astuivat sis??n ja kaksi palveliaa heid?n muassaan, jotka ottivat hoitoonsa heid?n viittansa ja hansikkansa. Tullimies ja Sigfrid mestari saattoivat nyt takkavalkean loisteessa tarkemmin katsella noita mahtavia miehi?, jotka siihen aikaan olivat maansa uljaimpia, toinen rauhassa ja toinen sodassa.

Molemmat olivat parhaassa i?ss??n, herra Juho Kurki kolmekymment?kuusi ja herra Aake Tott ainoastaan kaksikymment?kahdeksan vuotias. Molemmat olivat matkatamineissa, jonka vuoksi ei tuosta tutusta Kustaan-aikaisesta puvusta nyt saattanut n?hd? muuta, kuin lyhyet polussaappaat sek? leve?lieriset hatut. Mutta matkapuvussakin oli hovimiehen ja sotilaan v?lill? n?ht?v? erotus. Kurki oli paremmin lyhyt- kuin pitk?vartaloinen, h?nen kasvonsa piirteet olivat hienot ja ?lykk??t ja niin ylh?inen h?n oli, ett?, kun h?nen luonaan k?ytiin kunniatervehdyksill? Turun linnassa, sanottiin sit? "hovissa k?ynniksi." H?nen pitk? tukkansa oli huolellisesti pantu jakaukselle; h?nen s??mysk?isess? liivitakissaan oli talvis-aikaan k?rp?n-nahkainen sisusta ja sen soljet olivat kullasta; h?nen vy?st??n riippui venetsialainen tikari, jonka kahvan-nupissa oli suuri safiiri. Tott oli h?nt? melkein p??t?ns? pitempi, roteva ruumiiltaan ja k?sivarret sek? s??ret tavattoman pitki?, h?n oli aivan ik??n kuin varta vasten luotu hevosen sel?ss? istumaan; seisaallaan h?n huonosti hoivasi pituuttaan, ja n?ytti kokoon vaipuvan. T?ll? haavaa oli h?nell? lyhyeksi leikattu tukka, jota oli mukavampi pit?? ter?skyp?r?n alla, mutta my?hemmin on h?nest? tehty kuva, jossa h?nell? on pitk?, ruskea, huolettomasti riippuva tukka. Matkoilla ja sotakent?ll? h?n yht? v?h?n oli hoitanut pitki? viiksi?ns? ja takkuista leukapartaansa kuin likaisia hansikoitansa ja saappaitansa. H?nen korkea otsansa ja kasvojen s??nn?lliset piirteet, jotka h?nen ?itins? oli perinyt kauniilta vanhemmiltaan, oli pojassa muodostunut ter?v?ksi ja tuimaksi, tuota ter?vyytt? viel? lis?si kapea leuka ja kokoon puserretut huulet, laihuus ja niuristelemisen tapa, joka h?nell? oli sek? leikki? puhuessaan ett? suuttuessaan. H?n ei ensink??n ollut kammariherra, vaikka t?m? virka kerran oli ollut h?nen toimenaan; h?n oli niin kokonaan noita tuimia ratsumiehi?, joita kuningas ensin ja sitten saksalaiset nimittiv?t "Hakkap??lleiksi", ett? h?nen hajas??rinen k?yntins?kin osotti h?nell? olevan suurempaa tottumusta satulassa kuin hovin saleissa.

Aake herra malttamattomuudessaan saapasteli sis??n linnanp??llik?n edell?, kursailematta h?nen suurempaa virallista arvoansa, mik? ep?kunnioitus toisissa oloissa ehk? olisi rauhanliiton rikkonut kahden suurvallan v?lill?. H?n potkaisi Tommua, joka oli sattunut h?nen tielleen, sek? osotti selv??n, ett? h?nell? oli kiire, pappi saattoi lukea is?meid?n ja sitten siunata lapset, tuumi h?n, ja siin? se asia sitten olisi ollut.

"Koska korkea-arvoinen Sigfrid mestari on meit? kutsumuksellaan kunnioittanut", lis?si linnanp??llikk? kohteliaasti, "tahdomme kastekaavan sanoja kuunnella loppuun asti, siin? toivossa, ettei h?n pahaksensa pane kiirett?mme."

"Varmaankaan", vastasi Sigfrid mestari, "n?m?t jalot herrat eiv?t ole tulleet armollisesti l?sn?olemaan minun v?h?p?t?isen henkil?ni vuoksi, vaan kristillisest? armahtavaisuudesta maailman kurjia kohtaan. Ei yksik??n lakastunut lehti talvikinoksessa ole enemm?n avuton kuin n?m?t k?yh?t lapset, joittenka tuntemattoman ?idin ratsumiehet eilen illalla maantiell? kumoon ratsastivat, ja joka siit? syyst? kadotti henkens? silloin, kun h?n lapset el?m??n synnytti."

"Mit? ?mmien loruja t?m? on?" ?rj?si Aake herra rypist?en kulmakarvojaan.

"Se suu, joka t?m?n on puhunut, on i?ksi vaiennut", lausui pastori levollisesti, "mutta kunnioitusta osotetaan kuitenkin kuolevan sanoille. Suvaitsevatko jalot herrat todistajina olla l?sn?, niin min? lapset kastan ja koetan tehd? sen niin lyhyesti kuin velvollisuuteni suinkin siet??. Nuot ovat kaksoisia, poika ja tytt?. Dordei, kanna ensin poika esiin!"

Sigfrid mestari ei tarvinnut mit??n k?sikirjaa, sen h?n osasi ulkoa. Herrat astuivat paikoilleen torpanv?en ja tullimiehen rinnalle. Lapset kastettiin muutamilla pontevilla sanoilla.

Herrat seisoivat maltillisina. Hovimiehen ja sotilaankin syd?mmiin nuot pienet, kauniit, turvattomat, tylyyn maailmaan viskatut lapset tekiv?t vaikutuksen. Aake herra, joka siihen aikaan oli naimaton ja lapseton, ei olisi tuhlannut pienint? ajatustakaan kapalolapsiin, noin arvottomiin esineihin. Mutta miksik? juuri h?nen hevostensa ja ratsumiestens?, kentiesi viel? h?nen oman ruskean virkkunsa piti riist?m?n n?ilt? turvattomilta heid?n ainoan tukensa? Vaan kukapa k?ski maankuljeksian juoksemaan pime?ss? hevosen jalkoihin? Mutta kun tuo nyt juuri oli n?itten lasten k?yh? ?iti...

Aake herra m?tisi jotakin viiksiens? takana.

"Min? otan pojan omakseni ja teen h?nest? kelpo sotamiehen. Hoitakaa h?nt? siksi, ett? h?n saa s??ret, joilla voi satulaan kiivet? sek? l?hett?k?? h?n sitten minun luokseni! T?ss? teille on ruokarahoja!"

N?in sanoen pisti h?n likaisen nahkakukkaron h?mm?styneen Dordein k?siin.

"Ja min?", sanoi Juho herra, joka tahtoi olla yht? runsasvarainen, "min? tahdon tyt?st? pit?? huolta. T?ss? annan edelt?k?sin maksun ensimm?isist? vuosista ja sitten, jos el?n, saan n?hd? mit? saatan tehd? h?nen hyv?kseen." Juho herran lahja ei ollutkaan mik??n nahkakukkaro, vaan hieno silkkikukkaro, jonka h?n laski Dordein k?teen.

Sigfrid mestari kiitti lasten puolesta syv?ll? kunnianosotuksella.

"Jumala palkitkoon n?it? jaloja herroja heid?n armeliaisuudestaan ja antakoon heid?n saada iloa n?ist? lapsista! Min? piirr?n n?itten jalojen herrojen muistiksi heid?n armolliset lupauksensa ristitodistukseen."

Matkalle oli kiirett?. Herrat palasivat rekiens? luo, saamatta edes sit? kupillista kahvia, jota meid?n aikanamme k?yhinkin torppa olisi voinut vieraanvaraksi tarjota t?llaisessa tilaisuudessa. Menness??n ulos, sanoi tullimestari Lauri Palikka herralleen, ritarille:

"N?kik? h?nen armonsa tuota kuollutta?"

"En", vastasi Aake herra v?linpit?m?tt?m?sti.

"Min? n?in h?nen, ja olen n?hnyt h?nen kerta ennen el?v?n? hienommassa muodossa, mutta en vain muista miss?."

"Sin? joit liiaksi olutta eilen illalla, Palikka."

"En sit? usko, teid?n armonne."

Kun herrat olivat menneet, osotti tullimies Lydik Larsson my?skin vuorostaan halua jalomielisyyteen.

"Mahtavat herrat", sanoi h?n "ajattelevat vain sit?, mik? l?hinn? silm?in edess? on. Mit?p? he huolisivat siit?, miten kuollut maahan saadaan! T?ss?, ihmishyv?t, annan teille kaksi taaleria, joten saatte h?nelle kristilliset hautajaiset. Joskin tuo ihminen on ollut mustalainen, niin se ei minuun koske, h?nen tulee saada kristilliset maahanpaniaiset."

Tullimiehen k?mpel?, t?h?n asti vaiti ollut ajaja, k?sitti yhden sanan, joka oli pitk?n kaiun saava, h?n esitti, ett? mustalainen haudattaisiin hevoshakaan.

"Pid? suusi!"? vastasi h?nen is?nt?ns?. "Mit? se meihin koskee, josko h?n on ollut musta taikka ruusunpunainen? Ehk?p? h?nell? on luonaan jotakin, joka saattaisi olla hy?dyksi lapsille?"

Tullimies kumartui alasp?in, kohden tuota nuorta kuollutta naista ja veti h?nen hiuksistaan hienosti, liljan muotoon tehdyn hopeaneulan. Siin? oli vieras merkki. H?n tarttui vasempaan k?teen ja huomautti, ett? kuolleen k?sivarren alipuolella oli poltettu sininen merkki, joka oli k??rmeen ymp?r?im?n sauvan n?k?inen. Sitten veti h?n tuon laihtuneen k?den sormesta helposti pois sormuksen. "Sigfrid mestari", huudahti h?n h?mm?styneen?. "T?m? on jalokivi-sormus! Enk? min? sit? sanonut, ett? h?n on mustalainen? H?n on varastanut sormuksen."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet