Read Ebook: Kristiina Lauritsantytär 2 (of 3): Emäntä by Undset Sigrid Siegberg Siiri Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 969 lines and 47217 words, and 20 pages

"Nyt min? olen pyyt?nyt Jumalan ?iti? rukoilemaan puolestani, ettei minun tarvitsisi j??d? eloon sinun j?lkeesi, mieheni --"

Lauritsan huulet ja silm?ripset sipaisivat vaimon poskea pime?ss? keve?sti kuin perhonsiivet, ja h?n saneli:

"Ragnfrid, oma vaimoni, oma vaimoni --"

Kristiina oli kotonaan Husabyss? t?m?n syksyn ja talven eik? halunnut minnek??n -- h?n syytti sit?, ettei ollut terve. Mutta h?n oli vain v?synyt. Niin v?synyt h?n ei ollut ollut milloinkaan el?m?ss??n -- h?n oli v?synyt olemaan iloinen ja v?synyt suremaan, mutta kaikista v?synein miettim??n.

Varmaan asia paranisi, kun h?n saisi uuden lapsensa, tuumi h?n -- h?n kaipasi sit? niin kauheasti; oli ihan kuin se olisi voinut pelastaa h?net. Jos siit? tuli poika ja h?nen is?ns? kuolisi ennen kuin se oli syntynyt, oli se saava Lauritsan nimen. Ja h?n kuvitteli, miten h?n oli rakastava t?t? lasta ja ruokkiva omalla rinnallaan -- siit? oli jo niin kauan, kun h?nell? oli viimeksi ollut rintalapsi, ett? h?nt? itketti ik?v?st? ajatellessaan, ett? h?n nyt taas pian saisi syliins? imetett?v?n.

H?n ker?si taas kaikki poikansa ymp?rilleen, kuten ennen, ja koetti opettaa heille parempaa kuria ja k?yt?st?. H?n tunsi tekev?ns? siin? is?ns? toivon mukaan, ja se tuntui tuovan hiukkasen lohtua h?nen sieluunsa. Sira Eiliv oli alkanut opettaa Naakkvelle ja Bj?rgulfille aakkosia ynn? latinan kielt?, ja Kristiina istui n?in usein papintalossa lasten ollessa siell? oppimassa. Mutta lapset eiv?t olleet varsin tiedonhaluisia oppilaita; he olivat kaikki vallattomia ja omap?isi? paitsi Gaute, joka siten edelleen tuli olemaan ?idin sylivauva, kuten Erlend sanoi.

Erlend oli palannut Tanskasta pyh?inmessun aikaan hyvin hilpe?ll? tuulella. H?nt? oli kestitty mit? tuhlaavimmin herttuan ja sukulaisensa Ingebj?rg-rouvan luona; n?m? olivat kiitelleet kovasti h?nen tuomiaan nahkoja ja hopeita, h?n oli ollut turnauksessa ja pyyt?nyt kauriita ja hirvi?; ja eron hetkell? oli Knut-herra lahjoittanut h?nelle pikimustan kastiilialaisen oriin ja rouva oli l?hett?nyt syd?mellisen tervehdyksen ja kaksi hopeanharmaata vainukoiraa tuliaisiksi Kristiinalle. Kristiinan mielest? nuo vierasrotuiset koirat olivat kavalan ja uskottoman n?k?isi?, ja h?n pelk?si niiden tekev?n pahaa lapsille. Ja ihmiset puhuivat kastiilialaishevosesta. Erlend oli uljaan n?k?inen korkeajalkaisen, sirorakenteisen hevosensa sel?ss?, mutta sellainen el?in ei kelvannut t?m?n maan oloihin; Jumala tiesi miten se oli selvi?v? tunturilla. Erlend osteli kuitenkin tarkastusretkill??n parhaita mustia tammoja, ja h?nell? oli yksi tamma, joka oli ainakin kaunis katsella. Erlend oli muuten antanut hienot vierasmaalaiset nimet ratsuhevosilleen. Mik? oli Belkolor, mik? Bajard mik? minkinniminen, mutta ori oli niin mainio, ettei se tarvinnut nimikoruja -- se oli vain Musta.

Erlendi? harmitti kovasti, ettei h?nen vaimonsa tahtonut l?hte? mihink??n h?nen kanssaan. Ei Kristiina h?nest? tuntunut sairaaltakaan -- ei h?n py?rtynyt eik? oksennellut ollenkaan t?ll? kertaa, eik? h?nest? edes n?kynyt viel? mit??n -- h?n oli varmaan niin kalpea ja v?synyt siksi, ett? istui aina sis?ll? tuumien ja selvitellen h?nen pahoja tekojaan. Oli joulun aika -- heid?n v?lill??n syntyi usein kiivas riita. Eik? Erlend nyt tullutkaan pyyt?m??n anteeksi kiivauttaan, kuten h?n ennen oli aina tehnyt. T?h?n asti h?n oli aina luullut erimielisyyksien syntyess? itse olevansa syyp??. Kristiina oli hyv?, h?n oli aina oikeassa, ja kun Erlend ei viihtynyt kotona, niin johtui se h?nen luonnostaan, joka oli sellainen, ett? h?nt? v?sytti hyvyys ja oikeus, jos sit? tuli liiaksi. N?in h?n oli ajatellut asian. Mutta t?n? kes?n? h?n oli jo useamman kerran huomannut appiukkonsa yhtyv?n h?neen ja olevan sit? mielt?, ett? Kristiinalta puuttui kelpo vaimon lempeys ja suvaitsevaisuus. H?nen mieleens? juolahti silloin, ett? Kristiina oli monesti pikkumaisen arka eik? tahtonut antaa anteeksi pieni? syntej?, joilla h?n ei ollut tarkoittanut mit??n sen pahempaa. H?n oli aina pyyt?nyt vaimoltaan anteeksi -- ja Kristiina oli sanonut antavansa, mutta per?st?p?in Erlend oli n?hnyt, ettei vaimo ollutkaan unohtanut.

N?in h?n joutui olemaan paljon poissa kotoa ja otti tytt?rens? Margretin mukaan. T?m?n kasvatus oli aina ollut ep?sovun aihe Erlendin ja Kristiinan v?lill?. Kristiina ei tosin ollut koskaan sanonut mit??n, mutta Erlend tiesi mit? h?n -- ja muut ihmiset -- ajattelivat. H?n oli kaikella tapaa kohdellut Margretia kuin aviolastaan, ja ihmiset k?ytt?ytyiv?t my?s h?nt? kohtaan h?nen k?ydess??n vieraisilla is?ns? ja ?itipuolensa kanssa kuin h?n olisi sit? ollut. Ramborgin h?iss? h?n oli ollut yhten? morsiusneidoista ja kantanut kultaseppelt? valtoimilla hiuksillaan. Useiden naisten mielest? se ei ollut sopivaa, mutta Lauritsa oli nuhdellut heit?, ja Simonkin oli pyyt?nyt, ettei kukaan mainitsisi siit? Erlendille eik? neidolle itselleen; eih?n tuo kaunis lapsi voinut mit??n onnettomalle syntyper?lleen. Mutta Kristiina huomasi Erlendin aikovan saada Margretin naitetuksi johonkin aatelissukuun ja uskovan korkean asemansa avulla onnistuvansa aikomuksessaan, vaikka neito oli syntynyt haureudessa ja h?nen asemansa turvaaminen oli k?yv? vaikeaksi. Asia olisi ehk? k?ynyt p?ins?, jos olisi voitu uskoa siihen, ett? Erlend kykeni s?ilytt?m??n ja lis??m??n valtaansa ja rikkauttaan. Mutta vaikka Erlendist? pidettiin ja h?nt? kunnioitettiin er??ll? tapaa, ei kukaan kuitenkaan jaksanut oikein uskoa Husabyn varallisuuden pysyvyyteen. Kristiina pelk?si siis, ettei h?n voisi toteuttaa Margretia koskevia aikeitaan. Ja vaikka h?n ei juuri pit?nyt Margretista, s??li h?n t?t? kuitenkin ja pelk?si sit? p?iv??, jolloin tyt?n korskeus ehk? oli saava kolauksen -- ja mietti, oliko t?m? silloin tyytyv? paljon v?h?p?t?isemp??n naimiskauppaan kuin mit? h?nen is?ns? oli opettanut odottamaan sek? aivan toisenlaisiin oloihin kuin miss? h?n oli saanut kasvaa.

Tulipa sitten kolme miest? Formosta Husabyhyn heti kynttil?nmessun j?lkeen; he olivat tulleet suksilla tunturin yli ja toivat Erlendille pikaviestin Simon Andreksenpojalta. Simon kirjoitti heid?n yhteisen appensa olevan sairaana ja olevan tietym?t?nt?, miten kauan h?n el?isi; Lauritsa oli k?skenyt pyyt?? Erlendi? Siliin, jos se suinkin k?vi p?ins?; h?n olisi halunnut puhua molempien v?vyjens? kanssa asioiden j?rjest?misest? h?nen kuolemansa j?lkeen.

Erlend katsahti vaimoonsa. T?m? oli raskaana, oli kovasti kalpea ja kapea poskiltaan -- ja n?ytti niin murheelliselta, ett? kyyneleet olivat pulpahtamassa esiin mill? hetkell? hyv?ns?. Ja Erlend katui t?m?ntalvista k?yt?st??n h?nt? kohtaan -- is?n sairaus ei tullut odottamatta. Jos Kristiina siis oli kantanut moista salaista murhetta, t?ytyi h?nen ?rtyisyytens? antaa anteeksi.

Yksin h?n olisi saattanut tehd? t?m?n Silin matkan koko nopeasti hiiht?m?ll? tunturin yli. Mutta jos h?nen oli viet?v? sinne my?s vaimonsa, tuli siit? pitk? ja vaivalloinen retki. Ja silloin h?nen t?ytyi odottaa paaston aikana pidett?vien asek?r?jien yli sek? pit?? ensin l??ninvoutiensa kokous; oli my?s er?it? kokouksia ja k?r?ji?, joissa h?nen itsens? tuli olla mukana. Ennen kuin he olisivat p??sseet matkaan, olisi ehditty arveluttavan l?helle synnytysaikaa -- eik? Kristiina siet?nyt merta edes terveen? ollessaan. Mutta sekin oli mahdoton ajatus, ettei Kristiina saisi n?hd? is??ns? ennen t?m?n kuolemaa. Illalla heid?n maatapantuaan kysyi Erlend vaimoltaan, uskalsiko t?m? l?hte? mukaan.

Ja Erlend sai mielest??n t?yden korvauksen, kun Kristiina itki h?nen syliss??n katuen talvista t?ykeytt??n. Erlend pehmeni ja suli hell?ksi kuten aina tuotettuaan surua naiselle ja n?hdess??n sen laukeavan silmiens? edess?. Ja h?n koetti siet?? malttiaan menett?m?tt? Kristiinan p??h?npistot. H?n oli sanonut paikalla, ett? lapsia h?n ei huolinut mukaan. Kristiina koetti selitell?, ett? Naakkve oli jo siksi vanha, ett? h?nell? voisi olla hy?ty? isois?n kuoleman n?kemisest?. Erlend sanoi: ei. Sitten olivat Ivar ja Skule Kristiinan mielest? liian pienet j??m??n yksinomaan palvelusnaisten haltuun. Ei, sanoi taas Erlend. Ja Gautesta oli Lauritsa pit?nyt niin paljon. Ei, sanoi Erlend -- asia oli liian hankala j?rjest?? Kristiinan ollessa tuossa tilassa -- Ragnfridin t?ytyi hankkia apuvaimo taloon miehens? maatessa kuolinvuoteella -- ja heill? itsell??n tuli olemaan vaikea paluumatka vastasyntyneen kera. Joko h?nen t?ytyi j?tt?? lapsensa hoidettavaksi jollekin Lauritsan tilalle tai odottaa J?rundgaardissa kes??. Erlend esitti asian moneen kertaan, mutta koetti puhua tyynesti ja vakuuttavasti.

Sitten h?n tuli ajatelleeksi, ett? h?nen oli hankittava Nidarosista mukaansa yht? ja toista, mit? anoppi saattoi tarvita hautajaisiin -- viini? ja vahaa, vehn?jauhoja, mannaryyni? ynn? muuta. Mutta vihdoin viimein he kuitenkin p??siv?t l?htem??n ja saapuivat J?rundgaardiin Kertun-messun aattona.

Mutta kotonaolo muodostui Kristiinalle aivan toisenlaiseksi kuin mit? h?n oli odottanut.

T?ytyih?n h?nen iloita kaikesta syd?mest??n, ett? oli n?hnyt is?ns? viel? kerran. Ja h?n iloitsi muistaessaan is?ns? ilon h?nen tullessaan ja h?n oli n?hnyt, miten is? oli kiitt?nyt Erlendi? siit?, ett? t?m? oli suonut h?nen tulla. Mutta h?n tunsi joutuneensa niin monen asian ulkopuolelle, ja se koski h?neen.

Oli vajaa kuukausi aikaan, jolloin h?n odotti lapsen syntyv?n, ja Lauritsa kielsi h?nt? kokonaan puuttumasta sairaanhoitoon; h?n ei saanut valvoa toisten kanssa is?n luona ?isin, eik? ?iti olisi sallinut h?nen liikuttaa sormeakaan talouskureissa. H?n istui is?ns? luona koko p?iv?n, mutta harvoin he j?iv?t kahden kesken hetkeksik??n. Melkein joka p?iv? saapui kartanoon vieraita -- yst?vi?, jotka tahtoivat n?hd? Lauritsa Bj?rgulfinpojan viel? kerran ennen kuolemaa. Se ilahdutti is??, vaikka se v?sytti h?nt? suuresti. H?n puheli iloisesti ja syd?mellisesti kaikkien kanssa, naisten ja miesten, k?yhien ja rikkaiden, nuorien ja vanhojen, kiitti heit? heid?n yst?vyydest??n, pyysi heid?n esirukoustaan ja toivoi kohtaavansa kaikki Jumalan luona autuuden p?iv?n?. ?isin, kun vain omaiset olivat h?nen luonaan, makasi Kristiina ylistuvassa, tuijotti pime??n eik? voinut nukkua miettiess??n is?ns? l?ht?? ja oman syd?mens? pahuutta ja kelvottomuutta.

Loppu l?heni nopeasti. Lauritsa oli pysynyt jalkeilla siihen asti, kun Ramborg oli saanut lapsensa, jolloin Ragnfridin ei en?? tarvinnut olla Formossa niin paljon; h?n oli my?s kerran ajattanut itsens? sinne katsomaan tyt?rt??n ja tytt?rens? tyt?rt?; tuo pikku tytt? oli ristitty Ulvhildiksi. Mutta sitten h?n paneutui s?nkyyn eik? en?? noussut.

H?n nukkui isossatuvassa ylisparven alla. H?nelle oli valmistettu er??nlainen s?nky per?istuimelle p?yd?n p??h?n, sill? h?n ei siet?nyt korkeaa p??naluista; muuten h?nt? heti alkoi py?rrytt??, h?n sai taintumiskohtauksia ja syd?menkouristuksia. H?nest? ei uskallettu en?? ly?d? suonta; sit? oli t?ytynyt tehd? niin usein talven ja syksyn kuluessa, ett? h?n oli jo aivan veret?n eik? jaksanut paljon sy?d? eik? juoda.

Is?n hienot ja kauniit kasvonpiirteet olivat muuttuneet ter?viksi, ja rusketus oli kalvennut h?nen ahavoituneilta kasvoiltaan, iho oli keltainen v?rilt??n kuin luu, ja huulet sek? silm?nnurkat sinert?v?n verett?m?t. Sankka harmaankeltainen tukka oli lev?ll??n ja leikkaamatta, kuihtuneen ja voimattoman n?k?isen? pitkin pieluksen sinikukallista p??llyst?, mutta se, mik? eniten teki h?net vieraan n?k?iseksi, oli karkea harmaa parrans?nki, joka rehotti kasvojen alaosassa ja h?nen pitk?ll? leve?ll? kaulallaan, josta suonet pullistuivat esiin vahvojen j?nteiden tavoin. Lauritsa oli aina pit?nyt tarkasti huolta partansa ruokkoamisesta ennen jokaista messup?iv??. Vartalo oli niin laihtunut, ett? se oli melkein kuin luuranko. Mutta h?n sanoi voivansa hyvin, kun makasi suorana eik? liikkunut. Ja h?n oli aina iloinen ja leikkis?.

Hautajaisia varustettiin kiireell?. Oli teurastuspuuhia ja leipomista, makuuvaatteiden tuuletusta ja tarkastamista -- tehtiin kaikki mit? ehdittiin, jotta talossa olisi hiljaista, kun viimeinen kamppailu tuli. Lauritsaa virkisti suuresti kuulla noista puuhista -- h?nen viimeiset kemunsa eiv?t saaneet olla v?h?p?t?isimm?t J?rundgaardissa pidetyist?; kunniallisesti ja arvokkaasti h?n tahtoi erit? is?nnyydest??n. Er??n? p?iv?n? h?n halusi n?hd? ne kaksi lehm??, joiden oli m??r? olla mukana hautajaissaatossa ja joutua Sira Eirikille ja Sira Solmundille, ja n?m? tuotiin silloin tupaan. Niit? oli ruokittu kaksinkertaisin annoksin koko talven, ja ne olivatkin nyt pulskat ja lihavat kuin tunturilehm?t Olavinmessun aikaan, vaikka kev?t oli vasta alullaan. Kukaan ei nauranut niin makeasti kuin h?n, kun toinen niist? teki j?ljen lattialle. H?nen ainoa huolensa oli, ett? vaimo kuluttaisi kaikki voimansa. -- Kristiina oli luullut olevansa taitava talonem?nt?, h?n oli saanut sellaisen maineen Skaunissa, mutta nyt h?n huomasi ?itiins? verrattuna olevansa kerrassaan mit?t?n. Oli k?sitt?m?t?nt?, miten Ragnfrid pystyi saamaan aikaan kaiken sen, mit? sai -- eik? h?n kuitenkaan koskaan n?ytt?nyt olevan poissa miehens? luota; y?ll?kin h?n oli aina mukana valvomassa.

"?l? ajattele minua, mieheni", h?n sanoi laskien k?tens? Lauritsan k?teen. "Kun sin? olet poissa, niin tied?t minun lep??v?n kaiken t?m?n touhun j?lkeen."

Lauritsa Bj?rgulfinpoika oli ostanut jo vuosia sitten itselleen leposijan H?m?rin saarnaveljien hautausmaalta, ja Ragnfrid oli p??tt?nyt saattaa h?nen ruumiinsa sinne sek? asettua sen l?heisyyteen; h?n oli ajatellut ruveta el?tteelle er??seen munkkien omistamaan taloon. Ruumisarkku oli ensin viet?v? kotikirkkoon, ja kirkolle ja kotiseurakunnan papeille oli annettava suuria lahjoja; j?ljest? oli talutettava h?nen ratsuorittaan, jonka selk??n oli sidottava Lauritsan sotavarustus ja aseet; n?m? tuli Erlendin lunastaa kahdellakymmenell? kahdella naulalla hopeaa. Jonkun Erlendin ja Kristiinan pojista tuli saada ne omakseen -- mieluimmin sen, jota h?n parastaikaa kantoi, jos siit? tulisi poika -- ehk? siit? oli kerran sukeutuva toinen J?rundgaardin Lauritsa, tuumi sairas hymyillen. Gudbrandinlaakson varrella oli arkku viet?v? viel? useaan kirkkoon ja annettava sen olla kirkossa yli y?n; Lauritsa oli muistanut n?it? kirkkoja rahalahjoilla ja vahakynttil?ill? testamentissaan.

Kerran kertoi Simon apen saaneen makuuhaavoja -- h?n auttoi Ragnfridia sairaan k??nt?misess? ja hoitelemisessa.

Kristiina oli ep?toivoinen kateellisen syd?mens? t?hden. H?n ei tahtonut jaksaa sulattaa sit?, ett? vanhemmat osoittivat Simon Andreksenpojalle niin suurta luottamusta. T?m? liikkui J?rundgaardissa yht? vapaasti kuin kotonaan -- mit? Erlend ei ollut milloinkaan tehnyt. Melkein joka p?iv? seisoi h?nen tanakka voikkonsa piha-aitaan sidottuna, ja Simon istui sis?ll? is?n luona hattu ja viitta yll?; h?n ei aikonut j??d?. Mutta v?h?n ajan kuluttua h?n ilmestyi ovelle ja huusi, ett? miehet saisivat sittenkin vied? h?nen hevosensa talliin. H?n tunsi kaikki is?n asiat, nouti kirjerasian, etsi esiin kaikki kauppakirjat ja j?ljenn?kset, toimitti Ragnfridin asioita ja puhui kartanorengin kanssa talon asioiden hoidosta. Kristiina muisti, miten hartaasti h?n oli toivonut, ett? h?nen is?ns? kiintyisi Erlendiin -- ja ensi kerran, kun is? oli pit?nyt Erlendin puolta h?nt? vastaan, oli h?n paikalla tehnyt niin pahasti kuin taisi -- -- --

Simon Andreksenpoika suri kovasti sit?, ett? h?nen n?in pian oli erottava apestaan. Mutta h?n riemuitsi siit?, ett? oli saanut pikku tytt?ren. Lauritsa ja Ragnfrid puhuivat paljon pikku Ulvhildista, ja Simon osasi vastata kaikkeen, mit? he kysyiv?t tuosta pienokaisesta, sen kasvusta ja voinnista. T?m?nkin asian johdosta Kristiina tunsi kateuden kalvavan syd?nt??n -- Erlend ei ollut milloinkaan v?litt?nyt lapsistaan sill? tapaa. Samalla oli h?nest? hiukan naurettavaa, ett? tuo jo ik?miehen kirjoissa oleva iso-, punakasvoinen mies istui siin? niin toimessaan kertoen kapalolapsen vatsanv??nteist? ja ruokahalusta.

Simon tuli kerran hakemaan Kristiinan luokseen reell?; t?ytyih?n Kristiinan toki n?hd? sisarensa ja sisarentytt?rens?.

Simon oli antanut rakentaa kokonaan uuteen asuun vanhan mustuneen pirtin, jossa Formon naiset parin sadan vuoden aikana olivat synnytt?neet lapsensa. Liesi oli h?vitetty, uuni tehty sijaan, ja sen toiselle kyljelle oli rakennettu l?mpim??n, suojaiseen nurkkaan kauniilla leikkauksilla koristettu s?nky; vastap?isell? sein?ll? oli kaunis puinen jumalan?idin kuva, joka oli asetettu semmoiselle paikalle, ett? sen saattoi n?hd? vuoteesta. Lattialle olivat ilmestyneet palkit, sein??n lasinen ikkuna, ja muutenkin oli sis?ll? paljon pient? uutta kaunista kalua sek? penkkej?. Simon tahtoi, ett? t?m? oli oleva Ramborgin tupa, jossa h?n saattoi vallita mielens? mukaan, kestit? vaimovieraitaan ja vied? turvaan ne heist?, jotka eiv?t viihtyneet miesten seurassa, kun n?m? illalla yltyiv?t liian remuaviksi pitoja pidett?ess?.

Ramborg oli mennyt s?nkyyn vieraan kunniaksi. H?n oli pukeutunut silkkipaitaan ja punaiseen nuttuun, jossa oli valkoiset nahkareunukset povella; h?nen selk?ns? takana oli silkkip??llyksiset pielukset ja s?nkypeittojen p??ll? oli kukallinen samettivaate. S?ngyn edess? oli Ulvhild Simonintytt?ren k?tkyt. Se oli tuo vanha ruotsalainen k?tkyt, jonka Ramborg Sunentyt?r oli tuonut mukanaan Norjaan; siin? olivat Kristiinan is? ja isois?, h?n itse ja kaikki h?nen sisarensa maanneet. Perim?tapojen mukaan olisi Kristiinan vanhimpana tytt?ren? tullut saada tuo k?tkyt my?t?j?isten mukana, mutta siit? ei ollut mainittu mit??n h?nen menness??n naimisiin. H?n oli ymm?rt?nyt vanhempiensa unohtaneen sen tahallisesti -- he eiv?t olleet pit?neet Erlendin ja h?nen lapsia kyllin arvokkaina nukkumaan siin?.

Sen j?lkeen h?n kielt?ytyi l?htem?st? toistamiseen Formoon -- koska h?n muka ei jaksanut.

H?n tunsi itsens? sairaaksi, mutta sairaaksi surusta ja sieluntuskasta. Sill? h?n ei voinut salata itselt??n sit?, ett? h?n tuli sit? onnettomammaksi mit? kauemmin h?n oli kotona. Sellainen h?n oli; h?neen koski huomio, ett? nyt kun is? teki kuolemaa, oli vaimo l?himp?n? t?m?n syd?nt?.

H?n oli kuullut aina mainittavan vanhempiensa yhteisel?m?? esikuvalliseksi -- kauniin arvokkaan, yksimielisyydess?, uskollisuudessa ja hyv?nsuopuudessa vietetyn el?m?n t?hden. Mutta h?n oli tuntenut, pohtimatta sit? sen enemp??, ett? n?it? kahta sittenkin erotti jokin -- jokin ep?m??r?inen varjo, joka teki el?m?n kotona hiljaiseksi, vaikka he viihtyiv?tkin hyvin ja kauniisti yhdess?. Nyt h?nen vanhempiaan ei en?? erottanut mik??n. He puhelivat hiljaa ja tasaisesti yhdess?, enimm?kseen jokap?iv?isist? asioista, mutta Kristiina tunsi, ett? heid?n silmiss??n ja ??nens? s?vyss? oli jotakin uutta. H?n n?ki is?ns? alati kaihoavan vaimoaan, milloin t?m? ei ollut h?nen luonaan. Kun Lauritsa itse oli saanut vaimonsa menem??n levolle v?h?ksi aikaa, makasi h?n odotellen t?t? malttamattomasti, ja kun Ragnfrid astui sis??n, oli kuin ilo ja rauha olisivat seuranneet h?nt? sairaan luokse. Er??n? p?iv?n? kuuli Kristiina heid?n puhuvan kuolleista lapsistaan; ja kuitenkin he olivat hyvin onnellisen n?k?iset. Kun Sira Eirik tuli kartanon puolelle lukemaan Lauritsalle sanaa, istui Ragnfrid aina heid?n luonaan; silloin Lauritsa tarttui usein vaimonsa k?teen leikitellen h?nen sormillaan ja py?ritellen h?nen sormuksiaan.

Kes?kauden alkamisp?iv?n? sai Kristiina kuudennen poikansa, ja jo viidenten? p?iv?n? siit? h?n nousi vuoteesta ja meni kartanotupaan is??ns? katsomaan. Lauritsa ei pit?nyt siit? -- h?nen talossaan ei ollut milloinkaan ollut tapana, ett? lapsensynnytt?j? tuli n?kyviin ennen kuin oli k?ynyt kirkossa. H?nen ei pit?nyt ainakaan liikkua pihamaan yli muulloin kuin p?iv?n aikaan. Ragnfrid kuuli miehens? puheen.

"Tuumin t?ss?, mieheni", h?n sanoi, "ett? me sinun naisesi emme ole milloinkaan olleet liian kuuliaiset sinulle, vaan olemme useimmiten tehneet oman p??mme mukaan."

"Etk? sin? ole sit? aikaisemmin huomannut?" kysyi h?nen miehens? hymyillen. "Eik? veljesi Trond ollut v??r?ss? --, silloin kun h?n sanoi minua lapaseksi sen vuoksi, ett? annoin teid?n k??nnell? itse?ni, muistatkos?"

Seuraavana messup?iv?n? oli Ramborgin kirkottajaiset, ja sen j?lkeen h?n tuli J?rundgaardiin ensi kertaa lapsivuoteesta noustuaan. Helga Rolvintyt?r oli h?nen kanssaan -- t?m?kin oli nyt naimisissa. Haavard Trondinpoika Sundbusta sattui olemaan Lauritsan luona. N?m? kolme nuorta olivat yhdenik?isi?, ja he olivat el?neet kolme vuotta siskoksina J?rundgaardissa. Haavard oli ollut silloin varmin heist? ja johtanut toisten leikkej?, koska h?n oli poika. Nyt antoivat nuo kaksi valkohuntuista nuorta talonem?nt?? h?nen selv?sti tuntea, ett? he olivat kokeneita naisia, joilla oli mies ja lapsi ja talonhuolet, mutta h?n vain alaik?inen ja ?lyt?n nulikka; t?m? huvitti suuresti Lauritsaa.

"Odotahan, kunhan saat em?nn?n itse, kasvattipoikani, silloin sin? vasta saat kuulla, paljonko sinulla on ?ly?", h?n sanoi, ja kaikki tuvassa olevat miehet nauroivat ja yhtyiv?t puheeseen.

Sira Eirik k?vi joka p?iv? kuolevan luona. Tuo vanha seurakuntapappi oli jo huonon?k?inen, mutta luomiskertomus sujui norjaksi ja evankeliumit sek? psalttari latinaksi yht? selv?sti kuin ennen, sill? h?n tunsi hyvin omat kirjansa. Lauritsa oli joku vuosi sitten ostanut itselleen er??n paksun kirjan Saastadista; h?n olisi mieluimmin halunnut kuulla luettavan siit?, mutta Sira Eirik ei saanut siit? selv?? huonoilla silmill??n. Silloin is? pyysi Kristiinaa koettamaan, osaisiko h?n lukea sit?. Ja kun Kristiina oli hiukan tottunut sen kirjaimiin, selvisikin h?n siit? kaikella kunnialla, ja h?nest? tuntui suurelta ilolta, ett? h?n nyt saattoi tehd? jotakin is?ns? hyv?ksi.

T?ss? kirjassa oli luettavana keskusteluja Pelon ja Rohkeuden, Uskon ja Ep?ilyksen, Ruumiin ja Sielun v?lill?. Siin? oli my?s joitakin pyhimystaruja ja monta kertomusta miehist?, jotka olivat jo maallisen el?m?ns? aikana n?hneet hengess? tuskanvaltakunnan kidutukset, kiirastulen koetukset ja taivaanvaltakunnan autuuden. Lauritsa puhui paljon kiirastulesta, johon h?n uskoi pian joutuvansa, mutta h?n oli aivan peloton. H?n toivoi suurta lohtua yst?viens? ja pappien esirukouksista ja luotti Pyh?n Olavin ja Pyh?n Tuomaan apuun viimeisess? koetuksessa. Muuten h?n oli tuntenut n?iden vahvistavan h?nt? jo t?ss? el?m?ss?. H?n oli kuullut pappien sanovan, ett? se, joka pysyy lujana uskossa, ei hetkeksik??n kadota silmist??n autuuden valtakuntaa, johon sielu menee polttavan tulen kautta. Kristiinan mielest? h?nen is?ns? iloitsi siit? kuin mieskuntoisuuskoetuksesta. H?n muisti h?m?r?sti lapsuudestaan ajan, jolloin kuninkaan miehet l?htiv?t laaksosta taisteluun Eirik-herttuaa vastaan -- ja h?nest? tuntui nyt silt? kuin is? olisi odottanut kuolemaa samalla mielell? kuin h?n silloin oli odottanut seikkailuja ja sotaleikki?.

H?n sanoi sitten er??n? p?iv?n? is?lleen, ett? h?nest? tuntui kuin olisi el?m?ss? jo ollut niin paljon koettelemuksia, ettei h?nt? voinut odottaa kovin vaikea osa kuoleman j?lkeen. Lauritsa vastasi, ettei se h?nest? silt? tuntunut; olihan h?n ollut rikas, syntyisin mainiosta suvusta, h?nell? oli ollut yst?vi? ja menestyst? maailmassa. "Raskaimmat suruni ovat olleet, etten koskaan ole n?hnyt ?itini kasvoja ja ett? kadotin lapseni, mutta n?m?k??n surut eiv?t kohta ole suruja en??. Ja sama on muiden surujen laita, jotka ovat painaneet minua el?m?ss? -- ne eiv?t ole en?? suruja."

?iti oli usein sis?ll? Kristiinan lukiessa, samoin vieraat, jos niit? oli talossa, ja Erlendkin istui mielell??n kuulemassa. Kaikilla n?ill? oli iloa siit?, mutta Kristiina itse joutui j?rkytyksen ja ep?toivon valtaan -- se pani h?net ajattelemaan omaa syd?nt??n, joka niin hyvin tiesi, mik? oli oikeata ja hyv??, ja kuitenkin aina halasi v??ryytt?. Ja h?n pelk?si pikku lapsensa puolesta, tohti tuskin nukkua y?ll? pelosta, ett? se kuolisi pakanuudessa. H?nen luonaan t?ytyi aina olla kaksi valvojanaista, ja sittenkin h?n pelk?si vaipua uneen. Kaikki h?nen toiset lapsensa oli kastettu ennen kuin ne olivat tulleet kolmen vuorokauden vanhoiksi, mutta t?m?n kastamista lyk?ttiin, koska se oli iso ja vankka, siksi ett? sille tahdottiin antaa Lauritsan nimi -- ja laaksossa seurattiin ankarasti tapaa, ettei el?v?n miehen nime? saanut antaa vastasyntyneelle.

Kerran, kun h?n istui is?ns? luona lapsi syliss??n, pyysi Lauritsa h?nt? irrottamaan lapsen kapaloista; h?n ei ollut viel? n?hnyt muuta kuin poikasen kasvot. Kristiina teki niin ja laski pojan is?ns? k?sivarsille. Lauritsa silitti pient? kaarevaa rintaa ja otti toisen noista kiinteist? k?t?sist? omaansa:

"Ihmeelliselt? tuntuu, pikku sukulaismies, ett? sin? kerran olet pukeutuva minun haarniskaani -- nyt olisit sen sis?ll? yht? pieni kuin hopeahelmi tyhj?ss? p?hkin?ss?; ja t?m?n k?den t?ytyy kasvaa paljon ennen kuin se kykenee tarttumaan minun miekkani kahvaan. Kun n?kee edess??n t?m?nkaltaisen taimen, saattaa miltei luulla Jumalan tahtovan, ettei meid?n tule kantaa asetta. Mutta sin? et ole tarvitseva paljoakaan kokoa lis??, pikkarainen, ennen kuin olet ojentava k?tesi niit? kohden. Harvalla miehell? on niin suuri rakkaus Jumalaan, ett? h?n kielt?ytyisi asetta kantamasta. Minulla sit? ei ollut."

H?n makasi v?h?n aikaa hiljaa katsellen pienokaista:

"Sin? kannat lapsiasi rakastavan syd?men alla, Kristiina -- poika on iso ja lihava, mutta itse sin? olet v?rit?n ja hento kuin virpi, ja sellaisen on ?itisi kertonut sinun olleen joka lapsen j?lkeen. Ramborgin tyt?r on laiha ja pieni", lis?si h?n nauraen, "mutta Ramborg kukoistaa kuin ruusu."

"Siksip? minusta onkin ihmeellist?, ettei h?n tahdo lastansa omille rinnoilleen", sanoi Kristiina.

"Ei Simonkaan toivonut sit? -- h?n sanoo, ettei h?n tahdo palkita vaimoaan t?m?n antamasta lahjasta siten, ett? ?iti itse kuihtuisi -- muista, ettei Ramborg ollut viel? t?ytt? kuuttatoista silloin. H?n oli itse tuskin p??ssyt lasten kirjoista saadessaan tytt?ren -- eik? h?n ollut sit? ennen sairastanut hetke?k??n el?m?ss??n -- joten ei ole ihme, jos h?nelt? loppui k?rsiv?llisyys. Sin? olit t?ysi nainen menness?si naimisiin, Kristiina!"

Kristiina purskahti yht?kki? hillitt?m??n itkuun -- h?n tiesi tuskin itse, mink? t?hden h?nt? n?in itketti. Mutta totta se oli, -- h?n oli rakastanut lapsiaan ensi hetkest? asti, jolloin tiesi kantavansa niit? syd?mens? alla, oli rakastanut niit?, vaikka ne olivat vaivanneet h?nt?, tehneet h?net levottomaksi ja rumaksi. H?n oli rakastanut niiden pieni? kasvoja siit? asti kun n?ki ne ensi kertaa ja rakasti niit? kaiken aikaa niiden varttuessa ja muuttuessa ja miehistyess?. Mutta kukaan ei ollut oikein rakastanut niit? h?nen toverinaan -- ei Erlendk??n, vaikka h?n pitikin niist? -- Naakkve oli h?nen mielest??n tullut liian aikaisin ja toisten syntyess? oli h?nest? lapsia aina ollut yksi liikaa. Kristiina muisti mit? h?n oli ajatellut synnin hedelm?st? ollessaan ensi talvea Husabyss? -- h?n ymm?rsi saaneensa maistaa sen katkeruutta, vaikka ei sill? tapaa kuin oli pel?nnyt. H?nen ja Erlendin v?liin oli tullut silloin jotakin kieroa, joka tuskin voi korjautua koskaan.

?iti??n h?n ei ollut milloinkaan tuntenut likeiseksi, sisaret olivat olleet pieni? h?nen jo ollessaan t?ysi neito, leikkitovereita h?nell? ei ollut milloinkaan ollut. H?net oli kasvatettu miesten parissa ja h?n oli aina saanut olla lempe? ja vieno, sill? h?nen ymp?rill??n oli aina ollut miehi?, jotka ojensivat suojelevat ja varjelevat k?tens? h?nen ja maailman v?liin. H?nest? tuntui nyt niin luonnolliselta, ett? h?nelle itselleen syntyi pelkki? poikia, poikalapsia, jotka kasvoivat h?nen verest??n ja imiv?t h?nen maitoaan ja joita h?n sai rakastaa ja helli? ja hoitaa, kunnes he kasvaisivat niin suuriksi, ett? voisivat astua miesten riviin. H?n muisti kuulleensa er??st? kuningattaresta, jolle oli annettu lis?nimi Poikain?iti. H?nen lapsihuoneensa ymp?rill? oli n?ht?v?sti ollut kokonainen aita suojelevia miehi?.

"Mik? sinua nyt vaivaa, Kristiina?" kysyi is? tuokion kuluttua hiljaa.

Kristiina ei voinut sanoa is?lleen mik? h?nt? vaivasi. Ja niinp? h?n lausui hetken kuluttua, hilliten itkuaan:

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet