Read Ebook: Pieni novellikirjasto VII by Various

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 641 lines and 21617 words, and 13 pages

Jyv?skyl?ss?, K. J. Gummerus, 1895.

SIS?LLYS:

Henkil??k?ri, kirj. W. H. Riehl. ?itipuoli, kirj. Don Antonio de Trueba. Paulaan joutuneet, kirj. Felix Lilla. Paennut liiketoveri, kirj. L. Maurice. Kiinalais-tytt?, kirj. Johannes Wilda.

Kertomus vanhoilta ajoilta.

Kirj.

W. H. RIEHL.

Hovi n?ytti miltei autiolta. Nuori ruhtinas oli viel? naimaton, h?nen ?itins? jo aikoja sitten kuollut, h?nen sisarensa naituina muihin valtakuntiin. Hovissa ei sent?hden ollut ensink??n naisia. Kummako, ett? vanhojen muurien sis?puolella vallitsi hiljaisuus, niin syv? kuin luostarissa! Kasimirin ainoa huvi oli mets?stys, mutta sek??n ei tuota loistavaa laatua; vaatimattoman mets?st?j?n tavoin rakasti h?n yksin?ist?, hiljaista mets??.

Syksymy?h?isell? tapahtui er??n? p?iv?n?, ett? nuori ruhtinas t?llaiselta yksin?iselt? mets?stysretkelt??n toi kotiinsa toivotun riistan sijaan kovan kuumeen. Lapsuudestaan saakka ei h?n ollut mist??n taudista tiennyt; h?n luuli sent?hden -- ja t?ydell? syyll? -- voivansa luottaa rautaiseen ruumiiseensa, joka oli t?ydellisess? sopusoinnussa h?nen tahtonsa lujuuden kanssa. Ja kun h?n ei muka l??k?ri? tarvinnut, niin eih?n mit??n kummaa siin?, ett? h?n, kun hallitusistuimelle noustuaan erotti liikanaiset palveliat, my?skin antoi eron vanhan ruhtinaan henkil??k?rille. H?n oli n?et sit? mielt?, ett? ty?, mets?stys ja liikkuminen ulko-ilmassa tekev?t tohtorit ja apteekkarit tarpeettomiksi, semminkin kun h?n, kuten lempirunoiliansa Moli?re, ei juuri sanottavassa m??r?ss? kunnioittanut koko l??ketieteellist?, tiedekuntaa.

Nyt onnistui kumminkin hovimarsalkan, tuon n?yristyneen j??nn?ksen vanhan hovin ajoilta, houkutella h?nt? hankkimaan l??k?rin apua ja valitsemaan henkil??k?ri. Tavaton ponnistus ja oman itsens? voittaminen, jotka olivat ruhtinaassa synnytt?neet t?m?n p??t?ksen, vaikuttivat ihmeit?. Kohta sen j?lkeen kun h?n oli antanut hovimarsalkalle lupauksensa, rupesi h?n hikoomaan ja vaipui sitten syv??n uneen, joka mursi h?nen tautinsa, jotta h?n seuraavana aamuna oli ihan vapaa kuumeestansa.

H?n katui nyt illalla antamaansa lupausta ja arveli parantumisensa miltei liian korkeasta hinnasta ostetuksi; mutta hiukan mietitty??n puristi h?n yhteen huulensa, sanoi itselleen: "sanasta miest?!" ja s??si vuotuisen raham??r?n henkil??k?rin palkkaamiseksi. Mutta vaikkakin h?n n?in miehuullisen rehellisesti pysyi antamassaan lupauksessa, piili veitikka sen takana. Sill? sillaikaa kuin hovimarsalkka jo riemuten kuiskasi yst?villeen, ett? uusi j?rjestelm? nyt oli murtunut ja ett? vanha hoviel?m? j?lleen p??sisi valtaan, neuvotteli ruhtinas oman itsens? kanssa, miten h?n juuri henkil??k?rin valitsemisen kautta tekisi t?llaisen virkamiehen tyhj?ntoimittajaksi.

M?llerill? oli kumminkin ominaisuus, joka eritt?in l??k?reiss? on arvossa pidett?v?: h?n, n?etsen, tiesi, ettei h?n mit??n tiet?nyt. Ja kun h?n oli yht? avoin ja rehellinen muita kohtaan, kuin vaatimaton oman itsens? suhteen, niin p??tti h?n, astuessaan marmorirappusia ruhtinaalliseen linnaan, johon h?n virka-arvonsa vastaanottamista varten oli kutsuttu, kursailematta ja suoraan tunnustaa ruhtinaalle tiet?m?tt?myytens? ja pyyt?? armollista vapautusta koko korkeasta nimityksest?. Mutta h?nen suureksi kummakseen lausui ruhtinas kohta, ik??nkuin olisi h?n osannut lukea h?nen sisimm?t ajatuksensa:

"?lk?? uskokokaan, hyv? tohtori M?ller, ett? olen nimitt?nyt teit? henkil??k?rikseni teid?n l??k?ritaitonne t?hden. Tied?n, ettette yliopistossa ole mit??n oppinut. Tohtorit ovat kaikki puoskaroitsioita, ja se, joka ei ole tilaisuudessa harjoittaa ammattiaan, ei ainakaan paranna ket??n kuoliaaksi. Te olette ?lyk?s ja vaatimaton ja sent?hden olen valinnut teid?t henkil??k?rikseni, sill? tieteest?nne en yht??n mit??n v?lit?. Min?, n?hk??, annan luonnon vallita; se on paras l??k?ri, ja teid?n tulee olla samaa mielt?. Vanhastaan on t?ss? hovissa ollut tapana, ett? henkil??k?ri ly?nnilleen kello 8 aamulla esiintyy ruhtinaan ty?huoneessa, ja kun minulla tuon vanhan tavan mukaan nyt taasen on henkil??k?ri, niin tahdon n?hd? h?net t??ll? ly?nnilleen kello 8. Muuten ei teid?n tule olla mill?nnek??n terveydest?ni. Suu kiinni vain, kunnes kysyn. Olkaa viisas, hiljainen ja vaatimaton, niin ehk? laulaa teille kunnian kukko."

Ruhtinaan tervehdys pani M?ller-paran kerrassaan ymm?lle. H?n ei en?? voinut sanoa pois puolestaan nimityst?, kun ruhtinas selitti h?nen olevan virkaan sovelias. H?nen syntyper?inen kevytmielisyytens? her?si taasen, kun h?n kuuli ruhtinaan armollista, vaikka karmeaa puhetta. H?n tuli ajatelleeksi, ett? viidenkolmatta vuotiselle miehelle, jolla ei ollut maailmassa muuta kuin morsian, ei t?m? t?llainen alku ollut niin aivan huono, ja kun ei ruhtinas h?nelt? mit??n vaatinut, niin voisi h?n tuon vaatimuksen t?ytt?? yht? hyvin kuin joku toinenkin. Sent?hden kiitti h?n n?yrimm?sti ruhtinaallisesta armosta, ja harvasanainen herra nyyk?ytti suosiollisesti p??t??n, merkiksi ett? keskustelu oli loppunut.

Tohtori alkoi nyt tehd? jokap?iv?isi? k?yntej? linnassa. Hoviel?m?st? ja siihen kuuluvista juonista h?n ei tiet?nyt rahtuakaan. Mutta h?n muisti er?st? it?maista neuvoa, jonka h?n oli n?hnyt jossakin vanhassa kirjassa, ja tuota neuvoa johti h?n mieleens? joka aamu, kun h?n kulki linnan marmorirappusia ruhtinaan luo. Se oli n?in kuuluva:

"Mene sokeana sis??n kuninkaan luo Ja mykk?n? palaja sielt?."

T?t? neuvoa noudatti h?n ja huomasi pian sen suojelevaa voimaa.

L??ketieteellinen neuvottelu ruhtinaan luona tapahtui joka p?iv? seuraavaan tapaan: Henkil??k?ri M?ller astui aamulla, kun kello l?i 8, ruhtinaan ty?huoneeseen, jossa t?m? jo kauan oli istunut asiapaperien ja kirjojen ??ress?. Muiden palveliain t?ytyi l??k?rin sis??nastuessa poistua, kaiketikin vanhan tavan mukaan, jonka noudattamisesta nykyinen ruhtinas kumminkin oli -- paremmaksi varmuudeksi -- antanut ankarat k?skyt, h?nell? kun oli p?tev?t syyt j?tt?? ymp?rist?ns? tiet?m?tt?myyteen uuden henkil??k?rin omituisista virkateht?vist?. Ja kun h?n pian huomasi, ett? h?n t?ll? menettelyll? sai hovimarsalkan uteliaisuuden j?nnitetyksi ??rimm?isyyteen asti, niin tuli h?n yh? salaper?isemm?ksi noiden neuvottelujen suhteen. Kun l??k?ri astui sis??n hiljaiseen asuntoon, kysyi korkea herra ensin mimmoinen ilma ulkona oli ja sitten tohtorin omaa vointia. Vastaus-ensim?iseen kysymykseen vaihteli sateen ja auringon paisteen v?lill?; vastaus toiseen taasen oli aina ijankaikkkinen sama, sill? tohtori oli yht? terve ja veressyd?minen kuin ruhtinas itse. L??k?ri sit?vastoin ei koskaan uskaltanut kysy? ruhtinaan vointia, sill? hyv?ss? muistissa pit?en ensim?isen k?ynnin k?sky? oli h?n p??tt?nyt lyhyeen vastata, kun h?nelt? kysyttiin, ja olla lausumatta sanaakaan sen enemp??. Kun sitten ruhtinas oli saanut tiet??, ett? l??k?ri voi hyvin, jatkoi h?n ty?t??n ja antoi l??k?rin seisoa noin puolen tuntia mykk?n? huoneessa. M?ller tirkisteli sen aikaa vastap??t? olevaa sein??, johon oli kuvattu villisian mets?stys, luki siin? olevia osanottajia: miehi?, naisia ja koiria ja takalistossa olevan suuren puun lehti?, uskaltamatta antaa silmiens? eksy? muihin, huoneessa oleviin esineisiin. Kun sitten puolen tuntia n?in oli kulunut, nyyk?hytti ruhtinas p??t??n, ja tehty??n syv?n kumarruksen l?hti tohtori. L??ketieteellinen neuvottelu oli p??ttynyt.

Hovin koko v?est?, alkaen hovimarsalkasta mit?tt?mimp??n lakeijaan asti, oli v?h?ll? haleta uteliaisuudesta. Mit? keskusteltiinkaan noissa ruhtinaan ja l??k?rin salaper?isiss? neuvotteluissa? Marsalkka kuunteli lukonreikien takana, mutta ei kuullut hiiskaustakaan. Ruhtinaan kamarissa oli kaikki hiljaista. Keskustelut pidettiin siis huoneen kaukaisimmassa nurkassa ja kuiskaamalla -- seh?n p?iv?n selv?, ja t?st? tultiin siihen luonnolliseen p??t?kseen, ett? tohtori M?ller oli ruhtinaan ensim?inen ja ainoa uskottu, h?nen ainoa suosikkinsa.

Tietysti k??ntyiv?t uteliaat milloin suoraan, milloin kaikenmoisilla houkutuksilla M?llerin puoleen. H?nt? imarreltiin ja ?rsytettiin, h?nt? vaivattiin ja rasitettiin alituisilla ja vaativilla kysymyksill?; mutta tuo muulloin niin avomielinen ja puhelias tohtori oli ja pysyi salaper?isen?, itseens? sulkeuneena ja paatuneena -- ainakin kysyj?in mielest?. Itse asiassa antoi h?n heille, nyt kuten ainakin, suoria ja avomielisi? vastauksia; h?n ilmaisi n?et jokaiselle, ett? ruhtinas vain puhui h?nen kanssansa ilmasta, ett? h?nen virkansa oli tyhj?ntoimittajan, ettei h?nell? ollut v?h?n v?h??k??n vaikutusta ja ettei h?n ensink??n ollut ruhtinaan uskottu, viel? v?hemm?n suosikki. Mutta ei kukaan uskonut h?nt?. Kaikki olivat sit? mielt? ett? nuori l??k?ri oli luotu hovimieheksi ja ett? h?nen vaitiolonsa ja kieltonsa olivat paljaita keinotemppuja. Ihmeteltiin vain, ettei ennen oltu huomattu tuota erinomaista diplomaattista kyky? avosyd?misess? ja iloisessa l??k?riss?.

M?ller nauroi itsess??n noita eriskummallisia ihmisi?, jotka teeskentelem?tt?mimm?ss? totuudessa n?kiv?t petollisuuden hienoimpia temppuja. Mutta viel? naurettavampaa oli h?nest? se, ett? h?nt? itse??n, joka oli koko kaupungin uteliaisuuden esineen?, vaivasi kauhea uteliaisuus. H?n, n?etsen, ei voinut ymm?rt??, mist? syyst? ruhtinas oli tahtonut julkisesti korottaa ja samalla salaper?isesti niin kovin n?yrist?? h?nt?. H?n oli kumminkin siksi viisas, ettei h?n tuota uteliaisuuttaan n?ytt?nyt; h?n odotti k?rsiv?llisesti ja ??neti, arvellen ett? aika kyll? asian selvitt?isi.

Mutta jos ensim?isten nelj?ntoista p?iv?n kuluessa ainoastaan sukulainen-kauppias oli koettanut p??st? h?nen suosioonsa, niin pyrki siihen kolmannella, viikolla arvokkaita porvareita ja virkamiehi? ja nelj?nnell? itse ruhtinaallinen kamaritireht??ri, joka oli jonkunmoinen valtiovarain ministeri pieness? maassa. T?m? viimeksimainittu tahtoi n?etsen korottaa veroja ja pyysi tohtorin my?t?vaikutusta siihen. Tohtori vakuutti vakuuttamalla, nyt niinkuin ainakin, ettei h?nell? ollut mit??n sanomista ruhtinaan luona ja ett? kamaritireht??ri oli k??ntynyt v??r?n miehen puoleen -- mutta "noita lauseparsia jo tunnemme", ajatteli kamaritireht??ri ja hymyili niin yst?v?llisen uskomattomasti kuin se h?nelle oli mahdollista. "Muuten", lis?si M?ller, "niin puhutaan kaikkialla, ett? armollinen ruhtinaamme aikoo v?hent?? noita veroja, joita te tahdotte korottaa, ja koko h?nen politiikkansa viittaakin siihen. Sent?hden lienee teid?n, vaikka olettekin koko roomalaisen valtakunnan etevimpi? raha-asiain ymm?rt?vi?, kovin vaikea saada armollisen ruhtinaamme rautaista tahtoa taivutetuksi korotettujen verojen puolelle, ja mit? minun kuulumaton sanani silloin vaikuttaisi."

Tohtori oli ainoa, joka uskalsi vanhalle raha-asiain ministerille julki lausua, mit? koko maa ajatteli; ministeri? kaikki yst?v?t olivat, n?etsen, imarruksillansa her?tt?neet h?ness? per?tt?mi? toiveita. H?nen verojen korotuspuuhansa p??ttyiv?tkin loistavaan tappioon ja h?nen kiukkunsa siit? k??ntyi salaiseen, mutta syv??n vihaan viatonta tohtoria kohtaan. "Olkaa varuillanne tuota ylimielist? miest? vastaan", kuiskasi h?n yst?villens?; "min? olen, n?ette, saanut varman tiedon siit?, ett? h?n yksin tuntee ruhtinaan salaiset tuumat ja nauttii h?nen rajatonta luottamustaan, vaikkakin h?n aina koettaa meit? uskottaa, ettei h?n keskustele h?nen kanssaan muusta kuin s??st? ja ilmasta; niin, siihen vakaumukseen olen tullut ja se tieto on minulla korvauksena tappiostani."

Olihan siis selv?n selv?, ett? tohtori M?ller oli ruhtinaan suosikki -- ei ainoastaan sent?hden ett? muutamat h?nen puoleensa k??ntyneet armonanojat olivat saaneet, mit? olivat pyyt?neet, vaan, ja viel?p? enemm?n, sent?hden ett? toiset, jotka olivat h?nt? kumartaneet, eiv?t olleet sill? mit??n voittaneet. Jos tohtori M?ller olisi seisonut vaikka p??ll??n, niin olisi h?n sittenkin ollut ruhtinaan suosikki heid?n mielest??n.

Koko kaupunki jakautui kahteen puolueeseen. Toiset olivat M?llerin julkisia yst?vi?, toiset h?nen salaisia vihamiehi??n -- julkisena vihamiehen?, n?etsen, ei uskaltanut kukaan viel? esiinty?. Tohtorin puolella oli ylimyst?; vastustajat taasen kuuluivat parhaasta p??st? porvaristoon. Ja kumminkin oli M?ller itse niin kerrassaan porvarillinen luonteeltaan ettei h?ness? ollut havaittavana mit??n ylh?ist?. Mutta hovimarsalkka, joka syyst? saattoi ylpeill? siit?, ett? ruhtinas h?nen neuvostaan oli p??tt?nyt ottaa henkil??k?rin, kerskasi nyt ilman mink??nlaista syyt? siit?, ett? juuri h?nen puoltolauseensa oli hankkinut M?llerille ruhtinaan suosion. Ollen oikeakarvainen hovimies luuloitteli h?n kaikkia ett? se, mik? oli tapahtunut olematta h?nell? mit??n osaa siin?, olikin tapahtunut juuri h?nen vaikutuksestansa. H?n suvaitsi mieluummin ottaa vastaan nuhteita siit?, ett? h?n oli valinnut sopimattoman miehen, kuin kuulla sanottavan ett? vaali oli tapahtunut h?nen tiet?m?tt??n. Ja t?st? kaikesta oli seurauksena ett? M?lleri? pidettiin hovimarsalkan k?tyrin?. Tosin oli ylh?inen herra itsess?ns? hyvin harmissaan luulotellun suosikkinsa salaper?isyydest? ja kylm?kiskoisuudesta, mutta h?n oli toki siksi viisas, ettei antanut kenenk??n aavistaa t?t? harmia, ja sit? paitsi toivoi h?n ennemmin tahi my?hemmin saavansa tohtorin pauloihinsa. Ylimykset noudattivat hovimarsalkan petollista esimerkki?; pitiv?tp? viel? nuoren henkil??k?rin varmana todisteena siit?, ett? vanha lemmikkij?rjestelm? uudelleen oli p??ssyt voimaan ja ett? se ennen pitk?? taaskin ottaisi kehitty?kseen. Kun aatelisten nuorukaisten ei ollut tapana alentaa itse??n tunnustelemaan "asianomaisten valtasuonta eik? kirjoittamaan reseptej?", niin oli porvarillinen suosikki kateuden yl?puolella, tahi paremmin: oli liian halpa ollaksensa ylimysten kateuden esineen?.

Tohtorin vanhat yst?v?t ja tuttavat alkoivat katsella entist? iloista toveriaan yh? suuremmalla ep?luottamuksella. H?n oli heist? entist?ns? salaper?isempi ja itseens? sulkeutunut, ja he pitiv?t sit? ylpeyten?. Ja kumminkin oli itse asiassa syv? n?yryys syyn? siihen suureen miettiv?isyyteen ja hiljaisuuteen, jota tohtori nyt osotti. H?n, tuo ennen niin iloinen mies, ei en?? viihtynyt seurael?m?ss?, h?n kun nyt -- merkillist? kyll? -- alkoi harrastaa l??keoppia. Alituiseen vaivasi h?nt? ajatus, ett? h?n oli joutunut t?h?n kadehdittuun ja kumminkin niin arvottomaan asemaan ainoastaan sent?hden ettei h?n ollut mit??n oppinut. Mies parka ponnisti voimiansa saadaksensa p??h?ns? oppikirjoja ja luentovihkoja, sill'aikaa kun luultiin h?nen hallitsevan ruhtinaskuntaa, ja usein hiipi h?n lasareettiin tutkiakseen tauteja, joista h?n opinto-aikanansa ei ollut mit??n v?litt?nyt, sill'aikaa kun h?nen vanhat toverinsa istuivat ravintolassa ja olivat yksimieliset siit?, ett? h?n ylpeydest? pysyi poissa heid?n iloisesta seurastaan. H?nest? tuntui kuin t?ytyisi koko t?m?n hullun n?ytelm?n p??tty? h?pe??n, jollei h?n hankkisi itselleen tietoja, syvi? l??ketieteellisi? tietoja, jotka oikeuttaisivat h?nt? oppineen ja todellisen tohtorin nimeen ja joiden kautta h?n voisi syrj?ytt?? uhkaavaa vaaraa.

H?nen ymp?rill??n oli kaikkialla pimeytt?, h?iri?t?, erehdyksi? ja itsepettoa. Ruhtinas ei voinut ymm?rt?? syyt? siihen mielten levottomuuteen, jonka h?n huomasi kaupungissa ja maalla vallitsevan, sill? ei uskaltanut kukaan h?nen l?sn?ollessaan puhua h?nen henkil??k?rist?ns?. Sill'aikaa kun h?n yleisen mielipiteen t?hden oli koettanut v?ltt?? kaikkea, joka suosikkisuudelle vivahtaisikin, oli t?m? yleinen mielipide antanut h?nelle suosikin, josta h?n ei tiet?nyt uneksiakaan. Hovimarsalkka vaivasi p??t??n p??st?ksens? tohtorin salaisuuden perille, aateli vaivasi p??t??n saadaksensa selville, mit? hovimarsalkka tiesi, uusi henkil??k?ri vaivasi p??t??n koettaakseen saada edes vihi? siit?, mit? ruhtinas tarkoitti ja mit? aikeita h?nell? oikeastaan oli, ja vihdoin vaivasi koko ruhtinaskunta p??t??n aprikoimalla ruhtinaan, henkil??k?rin, hovimarsalkan ja aatelin v?lisi? suhteita. Rehellinen ja hiljainen tohtori sai aikaan mit? hassuimpia juonia, ja siit? syyst? ett? h?n kaikista hovi-ohjeista tunsi ainoastaan yhden turkkilaisen sananlaskun, oli h?n t?ydellisin hovimies koko ruhtinaskunnassa.

Mutta kaikki t?m? h?iri? sai yht'?kki? loppunsa er??n naisen kautta.

Henkil??k?ri M?llerin morsian Anna von Lehnberg oli k?yh?, nuori orpotytt? vanhaa aatelista sukua. H?nen ylpe?t sukulaisensa eiv?t ensialussa tahtoneet tiet?? mit??n semmoisesta kosiasta, jonka nimi oli paljas Juho Jaakko M?ller. Mutta kun tuosta M?llerist? tuli ruhtinaan henkil??k?ri ja uskottu mies, johon p??kaupungin aateli kiinnitti toiveitaan, niin k??ntyi lehti. Ansio voi tehd? tavallisimmasta M?llerist?kin aatelismiehen. "Jos olisin oppinut jotakin oikein", sanoi t?m? itselleen, "niin silloin ei minulla olisi ollut mit??n ansiota eik? minusta olisi tehty henkil??k?ri?, ei ainakaan ruhtinaan uskottua; niin, jos minulla olisi ollut tietoja, olisi alati koetettu purkaa kihlaustani. Ei ole mit??n niin huonoa, josta ei olisi jotakin hyv??." H?n alkoi v?liin itsekin uskoa, ett? h?n oli ruhtinaan suosikki -- niin tarttuvaisia ovat yleis?n mielipiteet; mutta, seuraava k?ynti ruhtinaan luona ja keskustelut h?nen kanssaan s??st? ja ilmasta olivat omiansa haihduttamaan kaikki tuollaiset unelmat. Tohtori lahjoitti pois kesytetyn lehtorupsaleen, t?m? kun alati muistutti h?nt? ilmasta. Tuo lehtorupsale oli sit?paitse liiaksikin usein saanut h?nt? ajattelemaan, ettei h?n oikeastaan ollutkaan henkil??k?ri, vaan h?nen korkeutensa ruhtinaan lehtorupsale.

Anna, joka eleli maalla er??n vanhan set?ns? luona, tunsi yht? v?h?n kuin kukaan muukin tohtorin oikeaa asemaa. H?n oli vain sit? mielt?, ett? sulhasen kohtalo ?kki? oli muuttunut, ja h?n iloitsi siit?. Mutta vaikkakin h?nen luonteensa ominaisuuksia olivat hiljaisuus ja lempeys, oli h?n varsin tarkka?lyinen, ja viime aikoina oli h?n sulhasensa kirjeiss? ollut huomaavinaan jotakin, jota h?n ei voinut ymm?rt??. Ja vaikkakin M?ller joka lauantai l?hetti h?nelle kirjeen, milloin kahden, milloin kolmen postipaperiarkin kokoisen, ja uskollisesti kertoi ajatuksiaan ja tunteitaan sek? my?s mit? viime viikon kuluessa oli tapahtunut, niin ei h?n sanallakaan kosketellut t?rkeint? kaikista: toimiansa ruhtinaan luona ja seurusteluaan h?nen kanssaan. Morsian oli kyll? usein varovaisesti kolkutellut salaper?isen komeron ovea, mutta tohtori ei ollut kolkutusta kuulevinaan. H?n oli morsiamelleen ensi alussa mit??n salaamatta kertonut suoran totuuden, saman kuin muillekin, mutta kun Anna rupesi urkkimaan enemm?n tietoja, vastasi h?n vain: "hovijutut eiv?t ole nuorten tytt?jen korvia varten." Mutta t?llaisista vastauksista tuli tietysti tuo nuori tytt? vain kahta uteliaammaksi noita hovijuttuja tiet?m??n, ja viimein sanoi h?n itselleen: "t?ss? salautuu jotakin, josta minun tulee saada selv?, maksoi mit? maksoi", varsinkin kun tohtorin kirjeet v?hitellen alkoivat h?ness? her?tt?? yh? enemm?n ep?luottoa. Muinen, kun toivotun avioliiton solmimisen aika siirtyi yh? kauemmaksi himme??n tulevaisuuteen, oli toiveissaan el?v?n k?yh?n sulhasen jokaisessa kirjeess? syvi? huokauksia tuota kaukaa h??m?itt?v?? hetke? kohden; nyt sit?vastoin, kun ruhtinaan henkil??k?ri saattoi viett?? h??ns? milloin tahansa ja korkeasti-aatelinen Lehnberg sukukin oli pelkk?? p?iv?paistetta ja yst?v?llisyytt?, nyt ei h?nen kirjeiss??n en?? ollut sanaakaan avioliitosta, ei likeisemm?st? ei kaukaisemmasta. Syy t?h?n sulhasen ??nett?myyteen oli kumminkin hyvin kunnioitettava. Vaikka h?n olikin arvoltaan ja nimelt??n henkil??k?ri, ei h?nell? mielest?ns? kumminkaan mit??n virkaa ollut, ja sent?hden h?n ei pit?nyt itse?ns? oikeutettuna avioliittoa ajattelemaan. Ollessaan muinen ilman virkaa ja ammattity?t? ei h?n koskaan ollut ottanut likemm?lt? mietti?ksens? asemaansa; h?n oli kyll? uneksinut onnesta, joka h?nt? odotti syv?sti rakastetun morsiamensa kanssa, mutta ajattelematta, aavistamatta niit? tosi-oloja, joita avioliitto tuo mukanaan.

Mutta mit??n sellaista syyt? h?nen vaitioloonsa ei Anna osannut aavistaakaan. Anna tahtoi tiet??, miten asiat olivat, ja kun sulhasen kirjeet eiv?t niist? mit??n selkoa antaneet, vaan p?invastoin tekiv?t ne yh? salaper?isemmiksi, niin rupesi Anna houkuttelemaan vanhaa set??ns? l?htem??n p??kaupunkiin muka nyt jo tapaamaan er?st? yst?v??, joka kyll? h?nt? odotti, mutta vasta tulevana kes?n?. Anna ajatteli: "jos vain kerran p??sen n?ytt?m?lle, kyll? p??sen my?skin tilaisuuteen kurkistamaan kulissien taakse." Nuoren tohtorin kasvot kuvastivat iloa, mutta my?skin h?mm?styst?, kun h?n aivan odottamatta n?ki morsiamensa. T?m?n tutkiva silm? sen kohta huomasi. Anna n?ki ep?luulonsa oikeutetuksi ja keksi siin? paikalla sukkelan keinon. H?n p??tti olla kipe??n asiaan koskettelematta, siten taivuttaaksensa sulhastansa omalla vaitiolollaan. T?ll? tavalla sek? hyvyydell? ja lemmell? luuli h?n parhaiten p??sev?ns? salaisen asian perille. Pienell?, pid?tetyn tyytym?tt?myyden osotuksen vivahduksella tahtoi h?n vain antaa sulhasensa tiet??, ett? t?m? salaper?isyydell??n oli syv?sti loukannut uskollisinta syd?nt?.

Anna oli oikein ajatellut ja toiminut. H?nen s??liv? vaitiolonsa ja silm?yksens?, jotka ilmaisivat hiljaista k?rsiv?llisyytt?, masensivat onnettoman tohtorin. Salakavalimmat kysymykset ja kovimmat nuhteet eiv?t olisi voineet vaikuttaa, mit? Annan menettely vaikutti.

Niin kului ensim?inen viikko.

Er??n? p?iv?n? olivat M?ller, h?nen morsiamensa ja vanha set? k?velem?ss? hovipuistossa. Kirkas p?iv?paiste, kaunis, valkopukuinen, lumenpeitt?m? maisema ja puhdas, raitis talvi-ilma vaikutti virkist?v?sti heihin jokaiseen ja kevensi heid?n syd?mens?. Tohtori tunsi itsens? yht'?kki? niin rohvaistuneeksi, ett?, jollei set? olisi ollut seurassa, h?n paikalla olisi tahtonut tehd? morsiamellensa synnintunnustuksensa, vaikkapa olisikin h?pe?st? vajonnut maan sis??n. Nyt p??tti h?n lyk?t? asian iltapuhteeseen; silloin olisi h?n tilaisuudessa Annallensa rehellisesti tunnustaa koko totuuden.

N?it? h?nen vakavia mietteit??n h?iritsi ?kki? ruhtinas. H?n tuli syrj?k?yt?v?lt? heit? vastaan ja heitti ohitsemenness??n heihin pitk?n silm?nluonnin. V?h?n ajan kuluttua kohtasivat he toistamiseen ruhtinaan. N?ytti silt? kuin olisi h?n tahallaan suunnannut askeleensa heit? vastaan. H?nen silm?nluontinsa n?yttiv?t tohtorin mielest? viel? ter?v?mmin kuin ?sken heit? tutkivan. Ja sitten, kun he puistosta l?htiv?t, n?kiv?t he h?nen viel? kolmannen kerran hovin rappusten vieress?.

Seuraavana aamuna kun tohtori tapansa mukaan meni ruhtinaan luo, pyysi hovimarsalkka h?nt? puhutellakseen. Vanha hovimies turvasi tohtorin apuun oikein rukoilemalla. Ruhtinaan sisar oli tullut vierailuille. Oli siis taasen hovissa naisia, ja kumminkin kesti yh? tuota entist? luostariel?m??! Nyt, jos milloinkaan, oli yksitoikkoisuus saapa loppunsa ja ruhtinaassa her?tett?v? halua huvituksiin, kemuihin ja juhlallisuuksiin. Vire? prinsessa oli, turhaan koetettuansa vaikuttaa ankaraan veljeens?, uskonut huolessa vanhalle yst?v?lleen hovimarsalkalle. T?m? paloi halusta tehd? prinsessalle mieliksi ja samalla saattaa elintavat hovissa entiselle tolalle.

Jo ymm?rsi henkil??k?ri ysk?n. Annan n?keminen oli vaikuttanut ihmeellisen muutoksen ruhtinaassa, sill? jos mik??n, niin on naisen silm? omiansa tekem??n ihmeit? paatuneimmassakin naistenvihaajassa. Syd?mens? tuskassa unhotti sent?hden tohtoriparka kaiken varovaisuuden ja hovimarsalkan pyynn?n ja uskalsi ottaa neuvoakseen, ettei ruhtinaan tulisi aivan jyrk?sti katkaista vanhoja tapojaan ja vaihtaa ty?t? ja mets?styst? kemuihin ja tansseihin. Kuullessaan odottamatonta neuvoa, katseli ruhtinas tohtoria melkein yht? suurella h?mm?styksell? kuin tohtori ?sken oli katsellut h?nt?, kohotti uhkaavasti sormeansa ja sanoi: "olla vaiti, kunnes kysyn!" ja luovutti sill? tohtorin tyk???n.

Saman p?iv?n illalla tuli hovimarsalkka tohtorin luo, ei jalan vaan naapurien ihmeeksi vaunuilla ajaen, palvelia seurassansa, ja lausui suosikille syd?mellisimm?t kiitoksensa h?nen puoltosanastaan, joka niin ?kki? oli murtanut ruhtinaan rautaisen tahdon. Viel?p? lausui h?n prinsessankin puolesta kiitokset. Mik? ei ollut onnistunut ruhtinaan sisarelle ja vanhimmalle hovimiehelle, se oli onnistunut, luuli h?n, tuolle kirotulle M?llerille, h?nen "rakkaalle M?llerilleen", ja viel? niin lyhyell? k?ynnill?, ettei v?ijyv? ja oven takana kuunteleva hoviv?ki toista niin lyhytt? k?ynti? muistanut. Mutta M?ller ajatteli itsess??n: "Siis olen min? sittenkin tuomittu suosittelemaan; jos en mit??n tee, niin on se suosittelua; jos kiell?n, niin on se suosittelua; viel?p? kun ensikerran avaan suuni, puhuakseni kansan toivomuksia vastaan, niin min? silloinkin suosittelen."

Sitten tapahtui, mit? h?n jo edelt?p?in oli aavistanut: parooni Lehnberg p??si ruhtinaan puheille ja kutsuttiin ynn? veljens? tytt?ren kanssa ensim?isiin hovitansseihin. Ja seuraavana aamuna sai henkil??k?rimme kuulla juuri sit?, mit? h?n niin suurella tuskalla oli pel?nnyt: koko kaupunki oli haleta kateudesta "vihri?t? maapomeranssia", neiti Lehnbergi? kohtaan, sill? h?nt? vain oli ruhtinas kemuissa n?hnyt ja puhutellut. Moni kyll? arveli, ett? t?h?n oli syyn? se, ett? neiti oli suosikin morsian, mutta viisaimmat vakuuttivat ettei ruhtinas ollut puhunut sanaakaan moukkamaisesta sulhasesta ja ett? t?m? pian saisi ruhtinaallisesta yst?v?st?ns? vaarallisimman kilpailian. Tohtoria uhkasi nyt kohtaus, jossa h?nen tulisi valita kahdesta pahasta toinen; jos h?n oli enemm?n viisas kuin rakastunut, niin siin? tapauksessa vakautuisi h?nen suosikkuutensa kest?v?ksi kuin rauta, ja h?n ehk? korotettaisiin ruhtinaan lemmett?ren puolisona von tahi zu M?llerburgin nimell? aateliss??tyynkin; tahi jos h?n oli enemm?n rakastunut kuin viisas, niin suosikki pian palajaisi virasta vapaana tohtori M?llerin? entiseen mit?tt?myyteens?.

Tohtorin mielt? katkeroitti yl?n kauhea sukkamielisyys ja samalla pelk?si h?n kadottavansa aseman, jota h?nell? tosin ei koskaan ollut ollut, mutta josta kumminkin koko h?nen el?m?ns? onni riippui. Reippaasti tuli h?nen toimia. Olla vaiti ja odottaa ei en?? k?ynyt p?ins?.

H?n riensi morsiamensa luo ja h?mm?stytti h?nt? vaatimuksella ett? avioliitto nyt olisi mit? pikemmin solmittava. Tosin oli ruhtinas siihen m??r??n naisvihaaja, ett? h?n saattaisi kielt?? koko naimisenkin, mutta h?n, M?ller, oli vakavasti p??tt?nyt huomenaamuna avosyd?misesti ja suoraan kertoa koko asemansa, ja raudasta tahi kivest? t?ytyisi ruhtinaan olla, jollei h?n suvaitsisi sallia uskollisimman palveliansa menn? avioliittoon rakastettavan neidin kanssa. "Ja kumminkin pelk??n min?", lis?si M?ller alakuloisena, kun huomasi, mit? itsens?pett?mist? oli h?nen sanoissaan, "ett? kaikki menee p?in seini?." Mutta Anna lohdutti h?nt?, arvellen ettei ruhtinas ensink??n ollut mik??n naisvihaaja, kuten oli v?itetty, sill? p?invastoin oli ruhtinas h?nt? kohtaan osottanut mit? suurinta kohteliaisuutta hovitansseissa. Saatuansa t?m?n lohdutuksen viattomalta, mit??n pahaa aavistamattomalta tyt?lt?, valmistausi M?ller huomisp?iv?n vaikeaan suoritukseensa.

Kun h?n seuraavana aamuna nousi marmorirappusia, soi yht? mittaa h?nen korvissaan ruhtinaan k?sky: "olla vaiti, kunnes kysyn!" Ja kun h?n seisoi viimeisill? rappusilla, rasitti h?nt? semmoinen tuska, ett? h?nen t?ytyi seisahtua hengitt?m??n. Mutta kohta sen j?lkeen rohkaisi h?nt? ruhtinaan silm?ys, ja tuon ainaisen ilmasta-keskustelun aikana sai h?n osalleen samaa kohtelua kuin ennen. T?m? antoi h?nelle uskallusta, ja h?n pyysi, ett? ruhtinas armollisesti ottaisi kuullakseen h?nt? jonkun minuutin eik? ottaisi pahaksi, ett? h?n suullisesti toi esiin anomuksen, joka lain mukaan olisi ollut kirjallisesti j?tett?v?. Ruhtinas keskeytti h?nt?: "Ei mit??n esipuheita, rakas tohtori, suoraan tekstiin! Mit? h?n tahtoo? Lyhyeen, kolmella sanalla!" -- "Tahdon menn? naimisiin!" sanoi M?ller. Ruhtinas hymyili, vastaus kun todellakin supistui kolmeen sanaan. "Kenen kanssa?" kysyi h?n eritt?in suosiollisesti. -- "Neiti Anna Lehnbergin." -- T?t? nime? kuullessaan ei ruhtinas en?? hymyillyt eik? h?n juuri armolliseltakaan n?ytt?nyt, p?invastoin, vihasta ja h?mm?styksest? j?hmettyneelt?. Jonkun aikaa astuskeli h?n ??neti edestakaisia ja katseli tohtoria l?pitunkeevilla silm?yksill?. Sitten kysyi h?n ?kki?, oliko neiti antanut suostumuksensa ja uskoiko M?ller, ett? Lehnbergin suku mukautuisi t?llaiseen ep?s??dylliseen avioliittoon. Kun tohtori n?ihin kysymyksiin vastasi, ett? asia oli kaikin puolin p??tetty, h?mm?styi ruhtinas viel? enemm?n. Taasen tuli pitk? ??nett?myys, jonka kest?ess? M?ller ei kyennyt lukemaan, montako koiraa oli sein?tapetin maalauksessa osallisena mets?sika-jahtiin, eik? montako lehte? oli puissa, sill? h?nen silm?ns? himmentyiv?t, jotta h?n ei n?hnyt mit??n. Viimein sanoi ruhtinas, joka vihoissaankin puhui yht? lyhyeen kuin tyyneen? ollessaan: "Ensiksi en tahdo ett? palveliani naivat; joko j??tte naimattomaksi tahi j?t?tte palvelukseni. Toiseksi en suvaitse, ett? aatelini tekee ep?s??tyisi? avioliittoja. Jos sent?hden j?t?tte palvelukseni ja v?ltt?m?tt?m?sti tahdotte naida, niin saatte valita jonkun muun kuin neiti Lehnbergin. Ja kolmanneksi ei ole teid?n en?? tarvis tulla luokseni joka p?iv? -- ainoastaan kun kutsun. Jumalan haltuun!"

Kuinka M?ller p??si ulos ruhtinaan huoneesta ja osasi kotiinsa, sit? h?n ei tiennyt. H?n tointui vasta omassa asunnossaan. Tuo "loppu kauhistuksella", jota h?n jo kauan oli aavistanut, oli siis nyt tullut. H?n ei koskaan ollut tahtonut vaikuttaa ruhtinaaseen, h?n oli ollut koko maailman suosittelia ja h?nen luultu suosikki-asemansa oli ollut h?nelle ja muille hy?dyksi, saamatta koskaan aikaan mit??n pahaa. Mutta nyt, kun h?n ensi kerran tahtoi puhua oman itsens? hyv?ksi, meni koko h?nen aikeensa myttyyn mit? kauheimmalla tavalla, koko h?nen el?m?ns? onni oli raukeamaisillaan; h?n oli h?v?isty koko maailman mutta enimm?n kumminkin morsiamensa ja t?m?n perheen edess?.

T?m? p?iv? oli katkerin M?llerin el?m?ss?, ja se hetki, jona h?nen t?ytyi morsiamelleen tunnustaa, mit? ruhtinaan luona oli tapahtunut, katkerin t?m?n p?iv?n hetkist?. Olisi luullut, ett? h?nen nuoruutensa laiminly?missynnit nyt olivat sovitetut.

Pian tuli kaupungissa tunnetuksi, ett? henkil??k?ri M?ller oli joutunut ruhtinaan ep?suosioon. H?nen vastustajansa riemuitsivat, h?nen yst?v?ns? pel?styiv?t kauheasti, mutta iloitsivat sen ohessa, sill? useammat suovat mielell??n, ett? etev? mies kompastuu, viel?p? vaikka heid?n itsens? t?ytyy pel?t? siit? vahinkoa. Niin pitk?lle menee kateus maailmassa.

Ruhtinaan kanssa ei ollut kukaan t?h?n saakka uskaltanut puhua henkil??k?ri M?llerist?. Parjata h?nt? ei rohjennut kukaan, sill? se saattaisi olla vaarallista; kiitt?? h?nt? ei my?sk??n kukaan tahtonut, sill? seh?n olisi voinut kohottaa h?nt? viel? korkeampaan suosioon, ja kaikessa tapauksessa ei ollut neuvollista puhua mit??n korkealle herralle h?nen kysym?tt??n. Mutta nyt h?ltyiv?t kaikkien kielet. Ensinn? toivotti prinsessa veljelleen onnea, kun oli vapauttanut itsens? l??k?rin pauloista; ja prinsessa kertoi sen ohessa, ett? koko maa hengitti vapaammin nyt, kun oli suosikki sortunut, mainiten samassa, ett? naapurimaiden hoveissakin M?llerin hallitus oli her?tt?nyt vastenmielist? huomiota ja ett? useat sukulaisuudessa olevat hovit jo olivat olleet aikeessa kirjeen kautta kehoittaa ruhtinas Casimiria luopumaan yst?v?llisest? kanssak?ymisest? porvarillisen tohtorin kanssa.

Ruhtinas oli kuin puusta pudonnut t?t? kuullessaan. Siis oli t?m? M?ller salaa harjoittanut luvattomia toimia ja hiljaisuudessa pit?nyt suosikkihallitusta, joka oli hajoittanut koko maan puolueisiin! Luonteeltaan ep?luuloinen aavisti korkea herra koko sarjan riettaita ja h?vytt?mi? juonia, joita t?m? nuori ihminen, tavattoman uskalias veijari, oli punonut h?nen selk?ns? takana. My?skin tuon aiotun naimiskaupan neiti Lehnbergin kanssa n?ki ruhtinas uudessa valossa. H?n kutsutti luokseen hovimarsalkan ja kysyi h?nelt?, kuinka oli mahdollista, ett? vanha, ylpe? Lehnberg-suku saattoi mukautua yhdistykseen moukkamaisen tohtori M?llerin kanssa, ja hovimarsalkka, joka nyt p??si oikeaan elementtiins?, ei laiminly?nyt tilaisuutta -- avata ruhtinaan silmi?. "Juuri teid?n ylh?isyytenne t?hden on suku siihen suostunut, sill? kun M?ller nautti Teid?n rajatonta luottamusta ja esiintyi koko maailman edess? Teid?n tunnustettuna ja likeisimp?n? yst?v?n?, teki Lehnberg-suku perhe-ylpeydest??n Teille uhrin." Ruhtinaalle olivat n?m? sanat mit? pippuri ja suola veriselle haavalle, ja hovimarsalkka, joka huomasi, kuinka viha, joskin h??dettyn?, teki ty?t? korkean herran kasvoissa, otti nyt oikein halusta laverrellakseen tuota tarinaa M?llerin suosikkivallasta, pit?en sit? t?ydellisen? historiallisena totuutena. Ja miksik? ei? Olihan ter?v?silm?isimm?llekin hiukan ep?selv?n? mit? jutussa oli tarua, mit? totta.

Nopeana toimissaan p??tti ruhtinas asettaa varottavaksi esimerkiksi paljastetun tohtorin, joka niin kauan ja min suurella taidolla oli petollisesti k?ytt?nyt hyv?kseen asemaansa ruhtinaan muka suosikkina, ja rangaista h?nt?. Viaton henkil??k?ri-parka, joka muitten mielest? oli nauttinut suosikin ansaitsematonta onnea, oli nyt sy?st?v? alas korkeudesta, johon h?n ei koskaan ollut pyrkinyt ja johon h?n ei koskaan ollut p??ssytk??n.

Mutta jos ruhtinas olikin despootti aikansa tavan mukaan ja periaatteiltaan kova, niin ei h?nen syd?mens? kumminkaan ollut kivest? eik? h?nen j?rkens? niin kutistunut, kuin tirannien tavallisesti. Sent?hden hillitsi h?n vihaansa kahden muun mielenliikutuksen avulla. Ep?ritarillista oli n?et h?nen mielest??n k?ytt?? armotonta kovuutta miest? kohtaan, joka kilpakosijana oli h?nen intohimojensa tiell?. Niin, ruhtinas rupesi v?hitellen aavistamaan ett? h?nen vihansa itse asiassa koski enemm?n sulhasta kuin petollisesti herransa luottamuksesta kopeilevaa henkil??k?ri?. Ja miten oli -- ruhtinas rupesi itsess??n h?peem??n kiihkoista intohimoaan, samalla kun toiselta puolen kaikille muille kuin ruhtinaalle arvoituksen kaltainen M?ller nyt yht'?kki? muuttui ruhtinaalle itselleen suurimmaksi arvoitukseksi. Ruhtinas tahtoi omilla aistimillaan saada selville, oliko todellakin mahdollista, ett? tuollainen omaa voittoa tavoitteleva ja petollinen viekkaus saattoi asua henkil??k?rin syd?nt? voittavan ja luottamusta her?tt?v?? ulkomuodon takana; h?n tahtoi lukea, mit? teeskenteli?n syd?mess? piilousi, ennenkuin h?n langetti h?nen tuomionsa; h?n tahtoi oppia perinpohjaisemmin tuntemaan ihmisi? ja -- yl?nkatsomaan heit?.

Ruhtinas iloitsi jo itsess??n tohtorin rehellisyydest? ja ?lykkyydest?, ja nyt huomasi h?n, etteiv?t h?nen silm?ns? alusta aikain olleet pett?neet h?nt? t?m?n miehen suhteen. H?n tahtoi kumminkin menetell? varovasti, jottei uudelleen tarvitsisi katua tekojaan. Muutamia lohdutuksen sanoja lausuttuaan, l?hetti h?n tohtorin tyk???n ja jatkoi tutkimuksiaan. Mutta huolimatta kaikista parjauksista, mitk? rakeitten kaltaisesti sateli tohtorin p??lle, n?ki Casimir p?iv? p?iv?lt? yh? selvemmin, ett? tohtorin kertomus oli alusta loppuun todellinen.

Muutamien p?ivien kuluttua kutsutti h?n uudelleen henkil??k?rin luoksensa ja sanoi viidess? eri suhteessa huomanneensa h?ness? harvinaisen miehen. Ensinn?kin oli M?ller kaino ja syv?lt? itsens? tunteva, toiseksi vaitelias, kolmanneksi totuudessa pysyv?, nelj?nneksi vaikutusvaltaan pyrkim?t?n ja viidenneksi niin ?lyk?s ja t?ynn? syntyper?ist? viisautta kuin vanhin valtiomies. Maailma oli tehnyt tohtorista ruhtinaan uskotun, kun h?n ei sit? ollut; t?st? l?htein tulisi tohtori nauttimaan ruhtinaan t?ydellist? luottamusta, kun maailma luuli h?nen syvimm?ss? ep?suosiossa olevan. Ruhtinas k?ski sent?hden tohtorin yh? edelleen aamuisin tulla h?nen luokseen l??k?rik?ynnille, mutta h?n ei kysyisi en??, niinkuin muinen, ainoastaan tohtorin terveytt?; h?n kuulustelisi siihen lis?ksi h?nen mielipiteit??n kaikista t?rke?mmist? hallitustoimista. Ja tohtori riipusti kaikki my?h?styneet opintonsa naulaan ja rupesi tutkimaan valtio-opillisia asioita, joihin ei siihen aikaan yleens? -- ja varsinkaan ei pienen saksalaisen ruhtinaan talontarpeeksi -- niin paljon vaadittu kuin meid?n aikoina.

Vuoden kuluttua korotettiin henkil??k?ri M?ller -- ruhtinaskunnan suurimmaksi ja viimeiseksi ihmeeksi -- ruhtinaalliseksi kapinetin tireht??riksi eli ensim?iseksi ministeriksi, ja semmoisena vietti h?n h??ns? neiti von Lehnbergin kanssa. Ruhtinas oli yh? edelleen hyvin suosiollinen rakastettavalle naiselle, mutta h?nen tunteensa h?nt? kohtaan eiv?t en?? olleet samallaiset kuin ennen.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet