Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Marie-Claire: Romaani by Audoux Marguerite H Meen Anttila V In Translator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 1345 lines and 29961 words, and 27 pages
MARIE-CLAIRE
Romaani
Kirj.
MARGUERITE AUDOUX
Ranskasta suom.
Helsingiss?, Suomalainen Kustannus O.-Y. Kansa, 1911.
Esipuhe.
Francis Jourdain uskoi minulle muutamana iltana er??n naisen surullisen el?m?ntarinan, ollen t?m?n naisen l?heinen yst?v?.
Nainen oli nimelt??n Marguerite Audoux, -- ompelijatar, alituisesti kivulloinen, hyvin k?yh?, joskus leiv?t?nkin. Kun tuskallinen silm?tauti oli tehnyt h?net kykenem?tt?m?ksi ty?skentelem??n ammatissaan, ja lukemaankin, alkoi h?n kaiken arkuutensakin uhalla kirjotella.
Ei h?n toivonut saavansa teoksiaan julkisuuteen, vaan h?n kirjotteli p??st?kseen liiaksi hautomasta kurjaa tilaansa, saadakseen iloa yksin?isyyteens?, ik??nkuin seuraa hankkiakseen, ja kaiketi my?skin syyst? ett? kirjallinen ty? h?nt? miellytti.
Jourdain mainitsi minulle er??n h?nen teoksensa, Marie-Clairen, joka oli h?nest? tuntunut hyvin kauniilta. H?n pyysi minua lukemaan sen. Min? pid?n Jourdainin kirjallisesta mausta ja annan sille suuren arvon. H?nen henkens? joustavuus, h?nen tunneherkkyytens? miellytt?? minua tavattomasti... K?sikirjotuksen minulle l?hett?ess??n h?n viel? lis?si:
"Philippe-yst?v?mme ihaili sit? kovin... H?n olisi mielell??n n?hnyt kirjan tulevan julkisuuteen. Mutta mit?p? h?n pystyi muiden hyv?ksi tekem??n, joka ei kyennyt itse?ns?k??n auttamaan?..."
Olen vakuutettu siit?, ett? hyvill? kirjoilla on oma h?vi?m?t?n voimansa... Tulkootpa kuinkakin kaukaa, olkootpa miten k?tkettyin? ty?l?isasumuksen tuntemattomiin k?rsimyksiin, aina ne aikanaan joutuvat p?iv?n valoon... Tietenkin katsellaan niit? karsain silmin... Niilt? kiellet??n kaikki arvo tai niist? tehd??n pilkkaa... Vaan mit? siit?. Ne ovat voimakkaampia kuin kaikki ja koko maailma.
Ja t?st? on todistuksena se, ett? Marie-Claire t?n??n ilmestyy kirjan muodossa, Fasquellen kustannuksella.
Ilomielin puhun t?st? ihailtavasta teoksesta, ja tahtoisinpa syd?meni vakaumuksella her?tt?? sit? kohtaan harrastusta kaikissa niiss?, joilla viel? on halua lukemiseen. Heille, kuten minullekin, se varmaan tuottaa harvinaista iloa, ja her?tt?? heiss? voimakkaita tunteita.
Marie-Claire on hienon aistin tuote. Sen koruttomuus, todellisuus, hieno henkevyys, sen syvyys ja uutukaisuus tehoavat v?litt?m?sti mieleen. Kaikki on siin? kohdallansa -- esineet, maisemat, ihmiset. Niill? on oma leimansa kaikilla ja ne ovat yhdell? piirteell? hahmoiltuja, sellaisella joka saa ne el?viksi ja unohtumattomiksi. Yht??n kohtaa ei tule toivoneeksi toisenlaiseksi, niin on kaikki t?sm?llist?, vieh?tt?v??, v?rik?st?, ladullaan pysyv??. Ja ennen kaikkea h?mm?stytt?? lukijaa t?ss? teoksessa, h?nen mielens? tenhoten, sis?isen toiminnan voima sek? se l?mmin, lempe? valo, joka s?teilee sen lehdilt? kuin aurinko kauniina aamuna. Ja useastipa tapaamme sellaisia lauseita, jotka ovat suurten kirjailijain: sointuja, jollaisia emme en?? kuule tahi ani harvoin saamme kuulla, ja jotka her?tt?v?t h?mm?styst? sielussamme.
Ja t?ss?p? on ihme itse:
Marguerite Audoux ei ollut mik??n yhteiskunnallisesta luokastaan vajonnut sivistyneen s??dyn j?sen; h?n oli todellakin pikku ompelijatar, joka milloin k?vi porvariskodeissa neulomassa kolmen frangin p?iv?palkasta, milloin ahersi omassa kamarissaan, niin pieness?, ett? ompelukoneen ??reen p??st?kseen t?ytyi siirt?? pukujen koettelemista varten hankittu nukke tielt? pois.
H?n on kertonut, ett? h?nelle avasi tarujen maailman muuan vanha teos, jonka h?n l?ysi aitasta, ollessaan nuoruudessaan er??ll? solognelaisella maatilalla lammaspaimenena. Siit? p?iv?st? alkaen h?n yh? yltyv?ll? kiihkolla luki kaikki mit? k?siins? sai: sanomalehti-novelleja, vanhoja kalentereita j.m.s. Ja h?net valtasi arka, ep?m??r?inen halu kirjottaa joskus itsekin kertomuksia. Ja se halu toteutui silloin kun H?tel-Dieun sairaalan l??k?ri kielsi h?nelt? ompelemisen, ilmottaen h?nen muutoin tulevan sokeaksi.
Sanomalehtien kertojat ovat kuvitelleet, ett? Marguerite Audoux oli silloin huudahtanut: "Koska en voi en?? puseroita ommella, niin min? teen jonkun kirjan." T?m? tarina, joka on omiaan tyydytt?m??n porvarillista mieltymyst? eriskummallisuuteen ja kuvaa kirjallisuuden halveksumista sill? taholla, on v??r? ja j?rjet?n.
Marie-Clairen tekij?tt?ress? ei kirjallinen harrastus ole erotettavissa er??nlaisesta ylev?st? el?m?nuteliaisuudesta. H?nt? huvitti ilman muuta piirrell? muistiin jokap?iv?isen el?m?n n?ytelm??, ja viel? enemm?n h?n iloitsi tapaamiensa ihmisten kuvitelluista ja arvaamalla muodostetuista el?m?nkohtaloista. Ja h?nen sielullinen n?kemyksens? olikin yht? tarkka kuin h?nen havaintokykyns?... H?n ei koskaan ilmaissut kenellek??n t?t? sepitt?miskiihkoansa, ja h?n poltti kaikki paperiliuskat siin? k?sityksess?, etteiv?t ne voisi syrj?isess? mit??n mielenkiintoa her?tt??.
Sattuma johdatti h?net muutamien nuorten taiteilijain piiriin, jossa h?nelle vasta selvisi, kuinka suuresti h?nen kertojalahjansa tenhosi ja vieh?tti kuulijoita. Etenkin Charles-Louis Philippe rohkaisi h?nt?, kuitenkaan antamatta milloinkaan h?nelle neuvoja. Philippe tunsi yht? hy?dytt?m?ksi kuin vaaralliseksikin tyrkytt?? neuvoja naiselle joka jo oli niin herkistynyt, jonka tahto oli niin keskittynyt ja luonne niin valmispiirteinen.
Nykyisin kaikki sivistyneet ihmiset, ja ne jotka luulevat olevansa sivistyneit?, huolehtivat kovasti perint?tapoihin palaamisesta ja puhuvat ankaran itsekurin v?ltt?m?tt?myydest?... Eik? ole hupaista, ett? juuri ty?l?isnainen, jonka oikokirjotuskaan ei ole virheet?nt?, l?yt?? j?lleen -- tahi oikeammin itse keksii -- kaikki nuo suuret ominaisuudet: kohtuullisuuden, hyv?n aistin, el?vyyden, joita pelkk? kokemus ja tahto ei milloinkaan kykene saavuttamaan?
Tahtoakaan ei puutu Marguerite Audouxilta, ja kokemusta h?nell? taasen vastaa synnynn?inen kielitaju. H?n ei kirjota unessak?vij?n tavoin, vaan rakentelee lauseensa, asettaa ne tasapainoon, yksinkertaistuttaa ne omituisen poljennon mukaan, jonka lakeja h?n ei ole opetellut tuntemaan, mutta joista h?nell? on erehtym?tt?m?n neron ihmeellinen ja salaper?inen tietoisuus.
H?nell? on mielikuvitusta, eik? tavallista, vaan -- se huomattakoon -- ylev??, hehkuvaa ja suurenmoista mielikuvitusta, joka ei ole nuorten naisten tavallista unelmoimista eik? harkitsevien romaanikirjailijain kekseli?isyytt?. H?n ei ole el?m?n syrj?st?katsoja eik? h?n ole sen yl?puolella; h?n n?ytt?? vain jatkavan tekemi?ns? havaintoja ja selvent?v?n niit?. Jos olisin arvostelija tahi, Jumala varjelkoon, sielutieteilij?, niin nimitt?isin t?llaista mielikuvitusta deduktiiviseksi. Mutta t?lle vaaralliselle alueelle en uskalla astua.
Lukekaa Marie-Claire... Ja luettuanne te, tahtomatta ket??n loukata, kysytte itselt?nne, kuka meid?n kirjailijoistamme -- ja min? ajattelen heist? kuuluisimpia -- olisi kyennyt kirjottamaan sellaista kirjaa, niin nuhteettoman hillitysti, niin s?teilev?n puhtaasti ja ylev?sti.
OCTAVE MIRBEAU.
ENSIM?INEN OSA.
Er??n? p?iv?n? k?vi meill? paljon ihmisi?. Miehet astuivat sis?lle kuin kirkkoon, ja vaimov?ki teki poistuessaan ristinmerkin.
Min? hiivin vanhempieni huoneeseen, ja kovin kummastutti minua n?hd? ?idill?ni iso vahakynttil? vuoteensa vieress? palamassa. Is? kumartui vuoteen jalkop??n yli katsomaan ?iti?, joka nukkui k?det rinnalla ristiss?.
Naapurimme, muori Colas, piti meit? koko p?iv?n luonansa. Kaikille meilt? tuleville naisille h?n hoki:
"Aatelkaas, h?n ei tahtonut syleill? lapsukaisiansa."
Naiset niistiv?t nen??ns?, katsoen meihin, ja muori Colas lis?si:
"Tuollaiset taudit tekev?t ?rtyiseksi."
Seuraavina p?ivin? oli meill? isoruutuiset valkean ja mustan kirjavat puvut yll?mme.
Muori Colas antoi meille ruokaa ja l?hetti meid?t kedolle leikkim??n. Sisareni, joka oli jo iso, murtautui pensas-aitojen l?pi, kiipeili puihin ja tepasteli vesil?t?k?iss?, palaten illalla taskut t?ynn? kaikenlaisia pikku elukoita, jotka saivat minut pelosta huutamaan ja muori Colasin vimmastumaan.
Eritt?inkin kammosin min? kastematoja. Tuo punertava ja venyv? olento t?ytti minut sanomattomalla kauhulla, ja jos huomaamattani polkaisin sellaista luikertajaa, niin minua puistatti ja ellotti viel? kauvan j?lkeenp?in. Niin? p?ivin?, jolloin minulla tuntui pistoksia kyljess?, kielsi muori Colas sisartani l?htem?st? minnek??n. Mutta sisarelle tuli ik?v? ja h?n tahtoi kaikin mokomin saada minut matkaansa. H?n ker?si kastematoja ja suljutteli niit? sormiensa v?liss?, kohottaen k?tens? l?helle kasvojani. Paikalla vakuutin min?, etten ollut en?? kipe?, ja annoin h?nen laahata itseni kedolle.
Kerran h?n viskasi hameelleni koko kimpullisen matoja. Min? kavahdin niin ?kki? taaksep?in, ett? kaaduin kuumaan vesikattilaan. Muori Colas voivotteli minua riisuessaan. Minulle ei tullut suurtakaan vauriota; muori lupasi sisarelleni kelpo l?ylytyksen, ja kun nuohoojia parhaillaan kulki ohitse, huusi h?n heit? viem??n sisareni mukanaan.
Kaikki kolme tulivat sis?lle s?kkeineen ja k?ysineen: sisarelta p??si huuto ja h?n pyysi anteeksi, ja minua kovin h?vetti, kun olin aivan alasti.
Is?ni otti meid?t usein mukaansa er??seen paikkaan, miss? miehet joivat viini?. H?n nosti minut p?yd?lle lasien v?liin, jotta laulaisin "Brabantin Genovevan valitusta". Miehet nauroivat, syleiliv?t minua ja koettivat saada minut juomaan viini?.
Kun me palasimme kotiin, oli aina y?. Is? astui pitk??n ja horjui; h?n oli monasti kaatua; toisinaan h?n rupesi ??neens? itkem??n, v?itt?en ett? h?nen talonsa oli muutettu toisaanne. Silloin alkoi sisareni huutaa, ja vaikka oli pime?, niin h?n se kuitenkin aina lopulta kotimme l?ysi.
Er??n? aamuna syd?ntyi muori Colas torumaan meit? kovasti, sanoen meit? kovan onnen lapsiksi, joita h?n ei en?? ruokkimaan rupeaisi. Me saisimme vain laputtaa hakemaan is??mme, joka oli ties minne h?vinnyt. Kiukkunsa purettuansa h?n antoi meille ruokaa niinkuin ennenkin; mutta jonkun aikaa sen j?lkeen h?n k?ski meid?n nousta ukko Chiconin vankkureihin. Vankkureissa oli t?ysi kuorma olkilyhteit? ja jyv?s?kkej?. Minut sijotettiin takap??h?n jonkinlaiseen syvennykseen s?kkien rakoon; k?rryt keikkuivat takap?in, ja jokainen nytk?hdys solautti minut oljille.
Koko taipaleen pelk?sin min? kamalasti; luisuessani luulin aina putoavani tielle tai pelk?sin s?kkien vy?ryv?n p??lleni.
Pys?hdyttiin majatalon edustalle. Joku vaimo auttoi meid?t alas, pudisteli pehkut vaatteistamme ja antoi meille maitoa juodaksemme. Meit? hyv?illess??n h?n virkkoi ukko Chiconille:
"Arvelette siis, ett? is?ns? ottaa heid?t hoteisiinsa?"
Ukko Chicon puisti p??t??n, kopistellen piippuansa p?yd?n laitaan; h?n veti isot huulensa kieroon ja vastasi:
"H?n on kukaties mennyt viel? etemm?s. Girardin poika sanoi minulle kohdanneensa h?net Parisin tiell?."
Vanhus vei meid?t sitten er??seen kauniiseen rakennukseen, jonka portaissa oli paljon pyk?li?.
H?n puheli pitk??n er??n herran kanssa, joka viittil?i vilkkaasti ja mainitsi jotakin kiertelemisest? ymp?ri Ranskaa. T?m? herra laski k?tens? p??ni p??lle ja toisti moneen kertaan:
"H?n ei sanonut minulle, ett? h?nell? on lapsia."
Min? k?sitin h?nen puhuvan is?st?ni ja pyysin saada n?hd? h?nt?. Herra katseli minua mit??n vastaamatta, kysyen sitten ukko Chiconilta:
Add to tbrJar First Page Next Page