: Adolphe: Erään tuntemattoman papereista löydetty tarina by Constant Benjamin Onerva L Translator - France Social life and customs 19th century Fiction; Commitment (Psychology) Fiction

@FreeBooks

Posted in: #FreeBooks #FreeBooksIndia #FreeBooksApp #gg

Vote Up Vote Down   0 Reactions

Login to give Reaction!

sekohtainen, mutta samalla se tuo silmiemme eteen kaksi ajan tyyppi?, jotka muunnoksina ovat kulkeutuneet kirjailijalta toiselle ja siten muuttuneet kirjallisuushistoriallisesti yleisp?teviksi. Ja lis?ksi on romaanin yksinkertaisesti sommiteltu juoni lukemattomine sielullisine vivahduksineen kerrottu sill? muototaituruudella, sill? klassillisella kirkkaudella ja keve?n hienolla ilmehikkyydell?, mihin ainoastaan gallialainen henki ja gallialainen kieli t?ysin pystyv?t.

Helsingiss? elokuulla 1920.

ADOLPHE.

ER??N TUNTEMATTOMAN PAPEREISTA L?YDETTY TARINA.

KUSTANTAJAN SELITYS.

Matkustelin Italiassa monta vuotta sitten. Minun t?ytyi pys?hty? er??seen majataloon Cerenzassa, joka on pieni kyl? Calabriassa, Neton tulvimisen vuoksi; samassa majatalossa asui muuan muukalainen, jonka oli pakko oleilla siell? samasta syyst?. H?n oli hyvin hiljainen ja n?ytti surulliselta; h?n ei osoittanut mink??nlaisia k?rsim?tt?myyden merkkej?. Valittelin v?list? h?nelle, koska h?n oli ainoa ihminen, jolle saatoin t?ss? paikassa puhua, sit?, ett? meid?n matkamme t?ten oli viiv?stynyt. "Minulle on yhdentekev??", vastasi h?n, "olenko t??ll? vai muualla." Is?nt?mme, joka oli ollut puheissa er??n napolilaisen palvelijan kanssa, joka palveli t?t? muukalaista tiet?m?tt? h?nen nime??n, kertoi minulle, ettei t?m? lainkaan matkustellut uteliaisuudesta, sill? h?n ei tahtonut n?hd? raunioita, ei maisemia, ei muistomerkkej? eik? ihmisi?. H?n luki paljon, mutta ei milloinkaan yht?jaksoisesti; h?n k?veli illoin, aina yksin??n, ja usein h?n saattoi viett?? kokonaisia p?ivi? istuen liikkumattomana, p?? molempien k?sien varassa.

Juuri silloin, kun kulkuneuvot olivat tulleet siksi kuntoon, ett? olisimme voineet l?hte?, sairastui tuo muukalainen sangen vaikeasti. Ihmisyys velvoitti minua j??m??n h?nen luokseen hoitamaan h?nt?. Cerenzassa ei ollut muita l??k?reit? kuin muuan kyl?haavuri; tahdoin l?hett?? hakemaan Cozenzesta tehokkaampaa apua. "Ei maksa vaivaa", sanoi minulle muukalainen; "tuo mies on juuri sopiva minulle." H?n oli oikeassa, kenties oikeammassa kuin luulikaan, sill? tuo mies paransi h?net. "Min? en uskonut teit? niin taitavaksi", sanoi h?n hieman nyreiss??n, hyv?stelless??n h?nt?; sitten h?n kiitti minua huolenpidostani ja l?hti.

Useampia kuukausia my?hemmin sain Napoliin kirjeen Cerenzan majatalon is?nn?lt? sek? er??n lippaan, joka oli l?ydetty Strongoliin johtavalta tielt?, jota pitkin me molemmat, sek? muukalainen ett? min?, olimme jatkaneet matkaamme, vaikkakin erill?mme. Majatalon is?nt?, joka l?hetti sen minulle, luuli sen varmasti kuuluvan jommallekummalle meist?. Se sis?lsi paljon hyvin vanhoja, osotteettomia kirjeit? tai sellaisia, joista osotteet ja nimikirjoitukset olivat kuluneet pois, lis?ksi naisen muotokuvan sek? er??n vihkon, johon oli kirjoitettu seuraava kertomus eli el?m?ntarina. Muukalainen, n?iden tavaroiden omistaja, ei ollut j?tt?nyt minulle erotessamme mit??n osotetta, jolla olisi voinut h?nelle kirjoittaa; min? s?ilytin niit? luonani kymmenen vuotta ep?tietoisena siit?, mit? minun pit?isi niille tehd?, kunnes kerran sattumalta, mainitessani niist? muutamille henkil?ille er??ss? saksalaisessa kaupungissa, muuan heist? hartaasti pyysi, ett? uskoisin hallussani olevan k?sikirjoituksen h?nelle. Viikon kuluttua sain tuon k?sikirjoituksen takaisin ynn? kirjeen, jonka olen sijoittanut t?m?n tarinan loppuun, sent?hden ett? se olisi k?sitt?m?t?n, jos lukisi sen ennenkuin on tutustunut itse kertomukseen.

T?m? kirje sai aikaan sen, ett? p??tin toimittaa t?m?n teoksen julkisuuteen, vakuuttaen minut siit?, ettei se voinut saattaa huonoon valoon eik? loukata ket??n. En ole muuttanut sanaakaan alkuper?isess? tekstiss?; nimien poisj?tt?minenk??n ei ole minun ty?t?ni: ne olivat alunpit?in merkityt samalla tavoin kuin viel?kin, vain alkukirjaimilla.

Olin juuri t?ytt?nyt kaksikymment? kaksi vuotta ja p??tt?nyt opintoni G?ttingenin yliopistossa. -- Is?ni, joka oli vaaliruhtinas X:n ministeri, tahtoi, ett? matkustelisin Europan huomattavammissa maissa. H?nen tarkoituksensa oli sitten kutsua minut luokseen, hankkia minulle virka hallintoalalla, jonka johto oli h?nelle uskottu, sek? valmistaa minua kerran astumaan omalle tilalleen. Joskin olin viett?nyt kovin ep?s??nn?llist? el?m??, olin kuitenkin melko uutteralla ty?ll? saavuttanut menestyst?, joka oli antanut minulle erikoisaseman opintotoverieni joukossa ja saanut is?ni kiinnitt?m??n minuun luultavasti hyvinkin liioiteltuja toiveita.

N?m? toiveet olivat saaneet h?net suhtautumaan eritt?in anteeksi antavasti moniin tekemiini hairahduksiin. H?n ei milloinkaan ollut antanut minun k?rsi? niiden seurauksista. H?n oli aina my?ntynyt avunpyynt?ihin n?iss? asioissa, jopa eh?tt?nyt joskus itse tarjoamaankin avustusta.

Kaikeksi onnettomuudeksi oli h?nen suhtautumisensa minuun paremminkin ylev?mielist? ja anteliasta kuin hell??. Tunsin syv?sti, ett? h?n ansaitsi kaiken kiitollisuuteni ja kunnioitukseni, mutta mink??nlaista keskin?ist? luottamusta ei meid?n v?lill?mme ollut koskaan ollut. H?nen henkisess? virityksess??n oli jotakin ivallista, joka ei soveltunut minun luonteeseeni. Min? en siihen aikaan parempaa pyyt?nyt kuin saada antautua noiden alkuper?isten ja rajujen tunnelmain valtaan, jotka tempaavat sielun pois arkiel?m?n piirist? ja saavat sen halveksimaan kaikkea ymp?r?iv?? todellisuutta. Is?ss?ni n?in, en sensoria, vaan kylm?n ja pisteli??n huomioijan, joka ensin s??liv?isesti hymyili ja sitten piankin k?rsim?tt?m?sti katkaisi keskustelun. En muista, ett? minulla kahdeksanatoista ensim?isen? ik?vuotenani olisi koskaan ollut h?nen kanssaan tunnin kest?v?? keskustelua. H?nen kirjeens? olivat yst?v?llisi?, t?ynn? j?rkevi? ja hienotunteisia neuvoja; mutta tuskin olimme p??sseet yhteen, kun jo tunsin h?ness? jotakin v?kin?ist?, jota en voinut k?sitt?? ja joka vaikutti minuun kiusallisesti. Min? en siihen aikaan viel? tiennyt, mit? on ujous, tuo sis?inen sairaus, joka saattaa vainota meit? aina vanhuuden p?iviin saakka, joka painaa takaisin syd?meen meid?n syvimm?t mielenliikkeemme, joka hyyt?? puheemme, joka tekee luonnottomaksi suussamme kaiken, mit? yrit?mme sanoa, niin ettemme voi ilmaista ajatuksiamme muuten kuin ep?m??r?isin sanoin tai enemm?n tai v?hemm?n katkeran ivan muodossa, ik??nkuin siten haluaisimme kostaa omille tunteillemme sen tuskan, jonka meille tuottaa se, ettemme voi niit? tuoda ilmi. Min? en tiennyt, ett? yksinp? poikansakin parissa minun is?ni oli ujo ja ett? useinkin kauan odotettuaan minulta jotakin syd?mellisyyden ilmaisua, jollaisia h?nen n?enn?inen kylmyytens? ei tuntunut minulle sallivan, h?n erosi minusta kyynelsilmin ja valitteli muille, ett? min? en rakastanut h?nt?.

Free books android app tbrJar TBR JAR Read Free books online gutenberg

(0)

Login to post a comment!