: Jean-Christophe III Nuorukainen by Rolland Romain - Psychological fiction; Epic literature; Musicians Fiction; French fiction Translations into Finnish

@FreeBooks

Posted in: #FreeBooks #FreeBooksIndia #FreeBooksApp #gg

Vote Up Vote Down   0 Reactions

Login to give Reaction!

a oli kadulle p?in. Maaseutu tuolla himmeni v?hitellen. Ihmiset palasivat kotiliettens? ??reen. Pikku tulet syttyiv?t taloissa kaukana. He olivat n?hneet t?m?n kaiken tuhannenkin kertaa. Mutta kohta eiv?t he nyt sit? en?? huomanneet. He alkoivat puhua kesken??n katkonaisin sanoin. He mainitsivat ennen toisilleen kaikenlaisia jo arvattuja ja illan kuluessa sattuneita pikku onnettomuuksia, yh? uudistuvalla mielenkiinnolla. Sitten he vaikenivat taas pitk?ksi aikaa; tai Louisa mainitsi ilman mit??n n?enn?ist? syyt? jonkin muiston, jonkin jo unohdetun tarinan, joka p?lk?hti h?nen p??h?ns?. H?nen kielens? vapautui v?hitellen, kun h?n nyt tunsi rakastavan olennon l?heisyyden. H?n ponnisti voimansa puhuakseen. Se oli h?nelle tosiaan vaikeaa: sill? h?n oli tottunut vet?ytym??n syrj??n omiensa joukosta; h?n oli pit?nyt poikiaan ja puolisoaan liian ?lykk?in? voidakseen puhella heid?n kanssaan; h?n ei ollut tohtinut yhty? heid?n seurusteluunsa. Christophen hell? vaalinta oli nyt h?nelle jotain aivan uutta ja kovin suloista, mutta se n?yryytti h?nt?. ?iti haeskeli sanoja, h?nen oli vaikea ilmaista ajatuksiaan; h?nen lauseensa j?iv?t keskener?isiksi, ep?selviksi. Joskus h?n h?pesi, mit? oli sanonut; h?n vilkaisi poikaansa ja vaikeni keskell? jotakin tarinaa. Mutta Christophe puristi h?nen k?tt?ns?, ja silloin ?iti rauhoittui. Christophen oli vallannut syv? rakkaus ja s??li tuota lapsellista ja ?idillist? olentoa kohtaan, johon h?n lapsena oli turvautunut ja joka nyt etsi h?nest? itselleen tukea. Ja nuo pikkupakinat, joista muilla kuin h?nell? ei olisi ollut syyt? laisinkaan v?litt??, nuo ilottomaksi ja kesken kehityst??n j??neen el?m?n v?h?p?t?iset muistot, joilla Louisalle n?ytti kuitenkin olevan ??ret?n arvo, ne tuottivat nyt Christophelle alakuloista huvia. Joskus koetti h?n keskeytt?? ?itins? tarinat: h?n pelk?si muistojen tekev?n ?idin viel?kin surullisemmaksi; ja h?n vaati ?iti??n menem??n levolle. Louisa ymm?rsi h?nen tarkoituksensa ja vastasi h?nelle katsoen h?neen kiitollisuutta puhuvin silmin:

-- Ei, vakuutan sinulle, t?m? tekee minulle hyv??; ollaan nyt viel? hetki n?in.

He istuivat siin? aina my?h??n y?h?n, kunnes koko kaupunki ymp?rill? nukkui. Silloin toivottivat he toisilleen hyv?? y?t?; Louisa oli saanut hiukan keve?mm?ksi tuskiensa taakkaa, ja Christophe oli melkeinp? ylpe? t?st? uudesta kuormasta, jonka h?n oli lis?nnyt entiseens?.

Sitten tuli muuttop?iv?. Sen edellisen? iltana istuivat he tavallista kauemmin ?idin huoneessa sytytt?m?tt? tulta. He eiv?t puhuneet mit??n. Silloin t?ll?in vaikeroi Louisa: "Voi, hyv? Jumala!" Christophe koetti k??nt?? h?nen huomiotaan kaikenlaisiin pikku seikkoihin, jotka koskivat huomista muuttoa. Louisa ei tahtonut menn? levolle. Christophe pakotti h?net siihen hell?sti. Mutta h?n itsek??n ei mennyt maata pitk??n aikaan, vaikka oli jo noussut yl?s kamariinsa. H?n seisoi ikkunan ??ress? ja koetti katseillaan tunkea l?pi pimeyden, n?hd? viimeisen kerran joen h?ilyv?t varjot tuolla alhaalla talon juuressa. H?n kuuli tuulen suhisevan Minnan puutarhan suurissa puissa. Taivas oli musta. Kulkijoita ei kaduilla. Alkoi langeta kylm? sade. Tuuliviirit vingahtelivat. Jossakin naapuritalossa itki lapsi. Y? painoi maailmaa ja sielua kuin murskaava murhe. Yksitoikkoiset hetket vieriv?t, puoli ja nelj?nnestunnit vaipuivat s?r?ht?vin ??nin yksi toisensa j?lkeen mykk??n hiljaisuuteen, jota s?esti katoille ja kadun kivitykseen ropiseva sade.

Kun Christophe viimein j?hmettynein syd?min ja j?senin voi vet?yty? vuoteeseensa, kuuli h?n, ett? alapuolella oleva ikkuna sulkeutui. S?ngyss??n tunsi h?n tuskallisin miettein, kuinka kovaa k?yh?in on kiinty? menneisyyteens?, sill? heill? ei ole oikeutta niinkuin rikkailla omistaa menneisyytt?; heill? ei ole maan p??ll? kotia, ei kontua, johon he voisivat muistonsa majoittaa: heid?n ilonsa, tuskansa, koko heid?n el?m?ns? on hajoitettu tuuleen.

Seuraavana p?iv?n? muuttivat he rankkasateessa v?h?iset huonekalunsa uuteen asuntoon. Vanha verhoilija Fischer oli lainannut heille rattaansa ja pienen hevosensa; ja h?n tuli itse heit? hiukan auttamaan. Mutta he eiv?t voineet vied? uuteen paikkaan kaikkia huonekalujaan; sill? huoneisto, johon he nyt siirtyiv?t, oli paljon ahtaampi kuin entinen; Christophen t?ytyi pakoittaa ?itins? hylk??m??n niist? vanhemmat ja tarpeettomimmat. Se ei k?ynyt aivan helposti; kaikkein v?h?isimmill?kin oli ?idille arvonsa; h?n ei tahtonut j?tt?? mit??n: ei jalkarikkoa p?yt?? eik? s?rkynytt? tuolia. Fischerin oli pakko turvautua arvoonsa, joka h?nell? oli isois?n vanhana yst?v?n?, ja auttaa nuhtein Christophea, jopa luvata s?ilytt?? omassa asunnossaan joitakuita noista kalleista muistoista, kunnes Louisa itse joskus voisi ottaa ne haltuunsa; sill? Fischer oli hyv? mies ja ymm?rsi kyll? Louisan surun. Silloin suostui Louisa eroamaan niist?, joskin syd?men surulla.

Toisillekin veljeksille oli ilmoitettu muutosta; mutta Ernest oli tullut edellisen? iltana ja sanonut, ettei h?n voinut saapua muuttoon, ja Rudolf enn?tti tilaisuuteen ainoastaan tuokioksi, keskip?iv?ll?; h?n katseli, kuinka huonekaluja kuormattiin, antoi neuvoja ja l?hti touhuavan n?k?isen? omille asioilleen.

Matkue alkoi kulkea pitkin likaisia katuja. Christophe talutti suitsista liukkaalla kivityksell? kompastelevaa hevosta. Louisa k?veli poikansa vieress? ja koetti parhaansa mukaan varjella itse??n yht?mittaa lankeavalta sateelta. Ja viimein asetuttiin kosteaan huoneistoon, joka n?ytti matalan taivaan kalpeassa hohteessa viel?kin synkemm?lt?, kuin se jo laadultaan oli. He eiv?t olisi jaksaneet vastustaa sielunsa lohduttomuutta, ellei uusi is?nt?v?ki olisi ollut l?sn?. Mutta kun muuttorattaat olivat l?hteneet takaisin ja heid?n huonekalunsa olivat kasattuina sekaisin huoneessa ja Christophe ja Louisa istuivat illan pimetess? rentoina ja lamassa toinen jollakin arkulla, toinen s?kin p??ll?, kuulivat he ulkoa portailta kuivaa ryiskely?, ja sitten oveen naputettiin. Eulerin ukko astui sis??n. H?n pyysi kohteliain sanoin anteeksi, ett? oli tullut h?iritsem??n rakkaita vuokralaisiaan; h?n lis?si toivovansa, ett? he tulisivat hiukan juhlimaan h?nen kotiinsa t?m?n onnellisen perillesaapumisen ensim?ist? iltaa ja sy?m??n illallista h?nen perheens? parissa. Louisa oli niin suruunsa vaipunut, ett? tahtoi kielt?yty?, eik? my?sk??n Christophea t?llainen kodikas kokous liioin vieh?tt?nyt; mutta ukko pyysi pyyt?mist??n, ja kun Christophe ajatteli, ett? h?nen ?itins? olisi parempi p??st? pois, ettei h?n saisi olla t?t? ensimm?ist? iltaa yksin??n omine ajatuksineen uudessa asunnossa, niin h?n vaati ?itins? suostumaan kutsuun.

He meniv?t alakertaan; siell? he tapasivat koolla koko perheen. Siihen kuuluivat tuo vanhus, h?nen tytt?rens?, h?nen v?vyns? Vogel ja h?nen tytt?rens? lapset, poika ja tytt?, jotka olivat hiukan vanhempia kuin Christophe. Kaikki kiiruhtivat tulijain ymp?rille, toivottivat heid?t tervetulleiksi, kysyiv?t, olivatko he v?syneit?, olivatko tyytyv?isi? huoneisiinsa, tarvitsivatko jotakin; tekiv?t heille lukemattomia kysymyksi?, joita Christophe ei voinut ymm?rt??, niin p??st? py?r?ll? h?n oli, sill? he puhuivat kaikki yhtaikaa. Keitto odotti jo p?yd?ss?: he asettuivat aterialle. Mutta h?lin? ei loppunut. Amalia, Eulerin tyt?r, ryhtyi perehdytt?m??n Louisaa kaikenlaisiin t?m?n kaupunginosan paikallisasioihin, sen topografiaan, talon tapoihin ja hyviin puoliin; h?n ilmoitti heti hetken, milloin maitokuski saapui sinne, milloin siell? noustiin yl?s, mink? kauppiaiden kanssa oltiin asioissa ja mit? hintoja maksettiin. Amalia ei hellitt?nyt, ennenkuin oli selitt?nyt kaikki juurta jaksain. Louisa koetti torkuksissaankin seurata tarkkaavasti n?it? opastuksia; mutta huomautuksista, joita h?n tohti tehd?, n?kyi, ettei h?n ollut ymm?rt?nyt mit??n; ja ne saivat Amalian kiihtym??n, niin ett? h?n oikein huudahteli ja purki uudestaan neuvonsa. Euler, vanha oikeudenkirjuri, selitteli Christophelle musikaalisen uran vaikeuksia. Toinen Christophen vierustovereista, Amalian sisar Rosa, puhui yht?mittaa illallisen alusta alkaen, puhui sellaisella halulla, ettei h?nell? ollut aikaa henk?ist?k??n: h?n oli tikahtua keskell? lausetta; mutta h?n alkoi aina uudestaan. Vogel murisi j?r?n? moitteita ruuasta. Ja siit? asiasta syntyi nyt kiihkeit? v?ittelyit?. Amalia, Euler ja pikku tytt? keskeyttiv?t toisten puheita tahtoen hekin yhty? v?ittelyyn; ja sitten syntyi loputtomia erimielipiteit? kysymyksest?, oliko lihamuhennoksessa liiaksi suolaa vai eik? tarpeeksikaan: he vaativat toisiaan todistajiksi; ja luonnollisesti ei yksik??n ollut samaa mielt? kuin toiset. Jokainen halveksi nyt vierustoverinsa makua ja luuli omaansa ainoaksi oikeaksi ja j?rkev?ksi. Siit? olisi riitt?nyt v?ittely? vaikka tuomiop?iv??n saakka.

Mutta lopuksi kaikki saavuttivat yksimielisyyden ruikutellen ajan yleist? pahuutta. Kaikki heltyiv?t tunteellisesti s??lim??n Louisan ja Christophen huolia ja kiitteliv?t liikuttavin sanoin Christophea ja h?nen uljasta el?m??ns?. He eiv?t rajoittuneet muistamaan ainoastaan n?iden vieraittensa onnettomuuksia, vaan my?skin omiaan ja yst?viens? ja kaikkien niiden, jotka he tunsivat; ja he p??tteliv?t yksimielisesti, ett? kaikki hyv?t ihmiset ovat aina onnettomia ja etteiv?t muut kuin itsekk??t ja kunnottomat saa maailmassa iloa. He lopettivat johtop??t?kseen, ett? el?m? on surullista, ettei se ole mink??n arvoista, vaan ett? olisi paljoa parempi olla kuollut, jos ei. Jumalan tahto n?ht?v?sti nimenomaan olisi, ett? meid?n on t??ll? elett?v? k?rsi?ksemme. Koska n?m? ajatukset l?heniv?t Christophen sen aikuista pessimismi?, niin her?si h?ness? nyt vierasis?nti??n kohtaan suurempi kunnioitus, ja h?n sulki silm?ns? heid?n pikku heikkouksiltaan.

Kun h?n meni ?itins? kanssa takaisin omalle puolelleen, jossa kaikki oli ep?j?rjestyksess?, tunsivat he itsens? alakuloisiksi ja v?syneiksi, mutta eiv?t niin yksin?isiksi kuin ennen; ja kun Christophe sitten loikoi silm?t auki s?ngyss??n ja tuijotteli y?h?n, voimatta p??st? uneen liiasta v?symyksest? ja kaupunginosan melutessa ymp?rill?, kun h?n kuunteli siin? raskaiden ajoneuvojen rakennusta t?rist?v?? vierin?? ja alemmassa kerroksessa nukkuvan perheen kuorsauksia, niin koetti h?n suorastaan jo vakuuttaa itselleen, ett? h?n oli nyt jos ei juuri onnellinen, niin edes v?hemm?n onneton kuin ennen, -- t??ll?, noiden kunnon naapureiden keskuudessa, jotka olivat tosin melkoisen ik?vi?, mutta k?rsiv?t samoja vaivoja kuin h?nkin ja n?yttiv?t ymm?rt?v?n h?nt?, niinkuin h?nkin luuli heit? ymm?rt?v?ns?.

Mutta kun h?n viimein hervahti uneen, her?si h?n aamun sarastaessa kiusallisesti naapuriensa ??niin, jopa riitelyyn, joka kaikui alemmasta kerroksesta, ja pumpun vinguntaan: joku nosti aivan vimmoissaan vett? ja ryhtyi sitten huuhtelemaan koko pihaa ja portaita.

Free books android app tbrJar TBR JAR Read Free books online gutenberg

(0)

Login to post a comment!