: Jean-Christophe IX Palava pensas by Rolland Romain - Psychological fiction; Epic literature; Musicians Fiction; French fiction Translations into Finnish

@FreeBooks

Posted in: #FreeBooks #FreeBooksIndia #FreeBooksApp #gg

Vote Up Vote Down   0 Reactions

Login to give Reaction!

Kaikki eiv?t varmaankaan olleet t?ss? asiassa aivan vilpitt?mi?. Monet n?kiv?t siin? pelk?st??n tilaisuuden tulla huomatuksi eroittumalla luokastaan siten, ett? muka sit? halveksivat. Enimmille se oli ?lyllist? huvittelua, korusanaisuuden vieh?tyst?, jolla he eiv?t tarkoittaneetkaan t?ytt? totta. On miellytt?v?? luulla uskovansa johonkin asiaan, taistelevansa sen puolesta, tai kerran ryhtyv?ns? taistelemaan, -- tahi ainakin saattavansa tarpeen tullen taistellakin. Ei ole ep?miellytt?v?? ajatella my?sk??n, ett? uskaltaa muka jotain vaaraan. Teatteriliikutusta!

T?llainen on sangen viatonta, kun siihen heitt?ytyy naiivisti, ilman oman edun laskelmia. -- Mutta toiset, ovelammat, n?ytteliv?t tieten taiten t?t? osaa; kansanliike oli heille keino p??st? kapuamaan yl?sp?in. Niinkuin normannilaiset viikingit k?yttiv?t hyv?kseen nousuvett? p??st?kseen purjehtimaan maan sis?osiin, niin hekin uskoivat t?ll? tavoin voivansa tunkeutua suuriin lahdenpoukamiin ja asettua sitten valloitettuihin kaupunkeihin, tuon meren avulla, joka aikanaan kyll? vet?ytyisi takaisin. V?yl? oli ahdas, ja virta oikullinen: t?ytyi olla taitava. Mutta pari kolme demagoogista sukupolvea on luonut oikean merirosvorodun, jolle ei siin? ammatissa ole mit??n salaisuuksia. He ty?ntyiv?t rohkeasti v?yl??n, eiv?tk? huolineet vilkaistakaan niihin, jotka tukkivat tiet?. Sellaista roskajoukkoa on kaikissa puolueissa; eik? mik??n puolue ole niist? vastuussa, Jumalan kiitos. Mutta se inho, jota n?m? keinottelijat her?ttiv?t puolueiden vilpitt?miss? ja asiastaan vakuutetuissa j?seniss?, saattoivat er??t heist? ep?toivoon heid?n omasta kansanluokastaan. Olivier n?ki rikkaita ja oppineita porvarillisia, jotka tunsivat porvariston rappeutumisen ja oman tarpeettomuutensa. H?n oli luonnostaan liiankin suopea heit? kohtaan. Ensin olivat he uskoneet valiojoukon voivan uudistaa kansan; he olivat perustaneet ty?v?en opistoja ja uhranneet niihin surkeilematta aikaansa ja varojaan; mutta sitten he olivat n?hneet yritystens? menev?n myttyyn; ja kun heid?n toivonsa oli ollut liioiteltu, niin oli heid?n lamaannuksensakin yht? suuri. Kansa ei ollut kuullut heid?n kutsuaan, tahi jos se oli kuullut, oli se pian livist?nyt tiehens?. Kun se l?hestyi heit?, k?sitti se kaikki nurin puolin, se matki ainoastaan porvarillisen sivistyksen paheita ja naurettavuuksia. Ja lopulta oli lauma susia pujahtanut porvarillisten apostolien riveihin ja oli saattanut heid?t huonoon huutoon, keinotellen omaksi hyv?kseen yhtaikaa sek? kansan ett? porvariston kustannuksella. Silloin tuntui yksinkertaisista ihmisist?, ett? porvaristo oli kuolemaan tuomittu, ett? se ainoastaan saastutti kansaa, ett? kansan t?ytyi mill? hinnalla tahansa vapauttaa itse itsens?, avata itse oma kehityksens?. He eiv?t siis voineet tehd? mit??n muuta kuin ennustaa tai aavistaa kansanliikett?, joka syntyisi ilman heit? ja heit? vastaan. Toisille heist? tuotti se kielt?ymyksen iloa, inhimillist? sympatiaa, syv?? ja ep?itsek?st?, joka nauttii pelk?st??n itsest??n ja uhristaan. Rakastaa, ja antaa kaikkensa! Nuoriso on niin rikas omasta sis?ll?st??n, ett? se saattaa hyvin olla vaatimatta mit??n takaisin; se ei pelk?? j??v?ns? tyhjille taskuin. Ja se saattaa el?? vailla kaikkea, mutta ei vailla sit?, ettei se saisi rakastaa. -- Toiset tyydyttiv?t t?ll? j?rjeniloaan, tinkim?t?nt? logiikkaansa; he eiv?t uhrautuneet ihmisten hyv?ksi, vaan aatteiden. He olivat kaikkein pelk??m?tt?mimpi?. He nauttivat ja ylpeiliv?t todistellessaan j?rjell??n, ett? heid?n luokkaansa odotti auttamaton loppu. Heist? olisi ollut vaikeampaa n?hd? ennustuksensa pett?v?n kuin murskautua uuden ja tulevan alle. ?lyllisess? juovustilassaan he huusivat luokkansa ulkopuolella oleville: "Ly?k?? lujemmin! Lujemmin! ?lk??n meist? j??k? mit??n j?ljelle!" -- Heist? oli kehittynyt v?kivallan teoreetikoita.

Toisten harjoittaman v?kivallan! Sill?, niinkuin tavallista, n?m? raa'an voiman apostolit olivat melkein aina hienostuneita ja heikkoja miehi?. Useat heist? olivat tuon saman valtion virkamiehi?, jonka h?vitt?misest? he puhuivat, ahkeria, tunnollisia ja n?yri?. Heid?n teoreettinen kiivautensa oli heiss? heikkouden, katkeruuden ja tukahdutetun el?m?n vastapainoa. Mutta ennen kaikkea oli se heid?n ymp?rill??n pauhaavan myrskyn merkki. Teoreetikot ovat omalla alallaan meteoroloogeja: he ilmoittavat tieteellisin sanoin, millainen ilma on, -- eiv?t suinkaan, millainen ilma tulee. He ovat tuuliviirej?, jotka n?ytt?v?t, mist? tuuli puhaltaa. Kun he k??nn?ht?v?t, luulevat he helpostikin, ett? he sen tuulen k??nsiv?t.

Tuuli oli jo k??ntynyt.

Lis?ksi oli viel? lauma inspiratsioonia odottavia kirjailijoita, -- sellaisia, jotka osaavat kirjoittaa, mutta eiv?t tied? oikein, mist? kirjoittaa: niinkuin tyynen saartamat kreikkalaiset Auliissa eiv?t he voi p??st? eteenp?in ja vaaniskelevat k?rsim?tt?m?sti, milloin nousisi tuuli, joka t?ytt?isi heid?n purjeensa, olipa se mik? tahansa. -- Heid?n joukossaan n?htiin kuuluisuuksia, jotka Dreyfus-juttu oli odottamatta temmannut pois heid?n tyylity?st??n ja vienyt yleisiin kokouksiin. Hyvin seurattu, aloittelijoille mieleinen esimerkki. Joukko kirjailijoita h??r?si nyky??n politiikassa, ja luuli johtelevansa valtioasioita. Joka tilassa muodostivat he ryhmi?, levittiv?t manifesteja, pelastelivat Kapitolioita. Intellektuellien etujoukkojen per?st? marssivat intellektuellien takajoukot: molemmat olivat samanarvoisia. Kumpikin n?ist? puolueista halveksi toista j?rkeilij?in? ja piti itse??n ?lyllisesti korkeana. Ne yksil?t heist?, joilla oli se onni, ett? heid?n suonissaan juoksi joku pisara kansanomaista verta, kerskuivat sill? kansanomaisuudellaan: he kastoivat siihen vereen kyn?ns? ja kirjoittivat sill?. -- Kaikki he olivat porvarillisia, tyytym?tt?mi?, ja koettivat ottaa haltuunsa auktoriteetin, jonka porvaristo oli itsekkyydell??n auttamattomasti kadottanut. Sangen harvoin s?ilyi n?ill? apostoleilla apostolinen into kovin kauan. Aluksi tuotti aate heille menestyst?, joka ei varmaankaan johtunut heid?n oratoorisista lahjoistaan. Se menestys mairi makeasti heid?n itserakkauttaan. Sitten jatkoivat he jo v?hemm?ll? menestyksell?, jopa salaa pelj?ten olevansa hieman naurettaviakin. Ajan pitk??n t?m? viimemainittu tunne p??si yh? enemm?n voitolle, ja lis?vaikuttimeksi tuli v?symys n?ytell? vaikeaa osaa, vaikeaa heid?nlaisilleen ihmisille, joiden maku oli hienostunut ja skeptisismi kehittynyt. He odottivat, milloin tuuli sallisi heid?n per?yty?, ja samoin heid?n kannattajajoukkonsakin. Sill? nuo molemmat ryhm?t olivat ik??nkuin saarrettuja. N?m? uuden ajan Voltaire- ja Joseph de Maistre-tyypit olivat pohjaltaan aran ep?varmoja, vaikka heid?n sanansa ja kirjoituksensa olivatkin rohkeita; he tunnustelivat maata, pelk?siv?t nolaavansa itsens? nuorten silmiss?, koettivat kaikin mokomin miellytt?? heit?, olla viel?kin nuorempia kuin he. Olivatpa he kirjoituksissaan vallankumouksellisia tai vastavallankumouksellisia, he alistuivat yh? vain noudattamaan samaa kirjallista muotia, jota he olivat olleet aikoinaan kehitt?m?ss?.

Omituisin tyyppi, mihin Olivier tutustui t?m?n pienen porvarillisen vallankumouksellisen etuvartioston parvessa, oli muuan mies, joka oli ruvennut vallankumoukselliseksi saamattomuudesta.

Kuten tavallisesti k?y, kiintyi Pierre Canet varsinkin er??seen, joka muistutti kaikkein v?himmin h?nt?. Canet, tuo ranskalainen porvari ja maalaissielu, joutui er??n nuoren juutalaisen tohtorin, Manasse Heimannin, h?nn?nkantajaksi, ven?l?isen maanpakolaisen, jolla, kuten niin monilla muilla h?nen kansalaisistaan, oli erikoisena avuna paitsi sopeutua helposti vieraisiin oloihin taipumus viihty? kaikenlaisissa vallankumouksissa niin erinomaisesti, ettei syrj?inen saattanut p??tt?? varmaan, mik? niiss? kiinnitti h?nen mielt??n enimm?n: leikittelyk? asialla, vai tosiaan itse asia. H?nen omat ja muiden koettelemukset olivat h?nelle huvitusta. Vaikka h?n oli vilpitt?m?sti vallankumouksellinen, niin sai h?nen tieteellisyyteen kallistuva n?kemyksens? h?net pit?m??n vallankumouksellisia ja h?nt? itse??n ik??nkuin jonkinlaisina mielenvikaisina. H?n tarkasteli t?t? hourup?isyytt? toisissa ihmisiss? ja itsess??n, samalla sit? yh? vain viljellen. H?nen innostunut diletanttisminsa ja h?nen ??rimm?isen suuri henkinen levottomuutensa johtivat h?net liittym??n mit? vastakkaisimpiin suuntiin. H?n oli l?heisiss? suhteissa vallassaoleviin henkil?ihin, jopa poliisilaitoksen j?seniinkin; h?n nuuski sairaaloisella ja vaarallisella uteliaisuudella kaikkialla; moinen menettely saattaa usein luulemaan ven?l?isi? vallankumouksellisia pettureiksi, ja monesti se luulo ja n?enn?isyys muuttuukin aiheutetuksi. Mutta yleens? ei se heiss? ole petosta, vaan h?ilyv?isyytt?, jopa sangen ep?itsek?st?. Miten paljon l?ytyyk??n aatteenmiehi?, joille aate on teatteria! Se on n?yttelemist?, jossa heid?n hyv?t n?yttelij?lahjansa saavat esiinty?; he ovat kunniallisia n?yttelij?it?, mutta aina valmiita osaansa vaihtamaan! Mit? Manassen vallankumoukselliseen osaan tulee, h?n oli sit? esitt?ess??n niin vilpit?n kuin suinkin olla saattoi: se esitett?v? tyyppi sopi parhaiten h?nen luontaiseen anarkismiinsa ja h?nen iloonsa h?vitt?? niiden maiden lakeja, joissa h?n kulloinkin oleskeli. Mutta kuitenkin se oli ainoastaan n?ytelt?v? rooli. Outo ei tiennyt, miten paljon h?nen sanoissaan oli mielikuvitusta, miten paljon vakavaa totta; eik? h?n itsek??n sit? pohjimmaltaan oikein tiennyt.

Niin oli monien n?iden vallankumouksellistenkin laita. Siivo Canet tahtoi uskoa olevansa vallankumouksellinen: h?n siis uskoi. Ja h?n ihmetteli omaa rohkeuttaan.

Kaikki n?m? porvarit turvautuivat eri syist? toisiinsa: jotkut syd?men, jotkut j?rjen syist?, toiset etujensa t?hden; toisilla maailmankatsomus l?heni evankeliumia, toisilla j?lleen Bergsonin, Karl Marxin, Proudhonin, Joseph de Maistren, Nietzschen tai Sorelin ajatuksia. Siell? oli miehi?, jotka olivat vallankumouksellisia muodin ja keikarimaisuuden vuoksi, ja sellaisia, jotka olivat sit? j?r?m?isyydest?; toisia oli siihen vienyt viha, toisia rakkaus, er?it? toiminnankaipuu tai sankaruuden ihannointi; ajanut orjamaisuus, lammasmaisuus. Mutta kaikkia heit? vei, heid?n tiet?m?tt??n, mukanaan yhteinen tuuli. He olivat kuin tomupilvi?, joiden n?hd??n p?ly?v?n kaukana valkeilla valtateill? ja jotka osoittavat, ett? myrskytuuli on tulossa.

Olivier ja Christophe n?kiv?t tuulen tulevan. Kummallakin heill? oli hyv? silm?. Mutta he eiv?t n?hneet asioita samalla tavalla. Olivier Jeanninin selke? katse tunkeutui aina ihmisten salaisimpiinkin sivuajatuksiin, ja h?n oli surullinen, kun tiesi heid?n alamittaisuutensa; mutta heit? taisteluun nostavan k?tketyn voiman suuruuden h?n kyll? huomasi; ja ajan k??nne traagillisuuteen p?in h?mm?stytti h?nt? viel?kin enemm?n. Christophe sen sijaan oli herkempi huomaamaan tapahtumien koomilliset puolet. H?nest? olivat mielenkiintoisia itse ihmiset, eiv?tk? suinkaan aatteet. H?n oli olevinaan heit? kohtaan halveksivan v?linpit?m?t?n. H?n pilkkaili yhteiskunnallisia utopioita. Vastaanhangoittelun halusta ja vaistomaisesta reaktsioonista sit? sairaaloista humanitarismia vastaan, joka oli p?iv?j?rjestyksess?, koetti h?n n?ytt?yty? itsekk??mp?n? kuin olikaan; h?nell?, joka oli itsetekoinen mies, voimakas nousukas, ylpe? lihaksistaan ja tahdostaan, oli hiukan liiankin suuri taipumus pit?? kaikkia niit?, joilla ei ollut voimaa, tyhj?ntoimittajina. Vaikka h?n oli k?yh? ja yksin?inen, oli h?n kuitenkin pystynyt maailmassa voittamaan: toisten piti h?nen mielest??n tehd? samoin! Mit? loruttiinkaan yhteiskunnallisista kysymyksist?! Mik? kysymys se oli? K?yhyysk??

-- Min? tunnen sen, sanoi h?n. Minun is?ni ja ?itini ja min? olemme sen kokeneet. Ei ole muuta keinoa kuin nousta siit?.

-- Kaikki eiv?t sit? voi tehd?, vastasi Olivier. Sairaat ihmiset, kovan onnen kohtaamat.

Free books android app tbrJar TBR JAR Read Free books online gutenberg

(0)

Login to post a comment!