: Aarniometsän sydän by Roberts Charles G D Sir Inha Into Konrad Translator - Mothers and daughters Fiction; New Brunswick Fiction

@FreeBooks

Posted in: #FreeBooks #FreeBooksIndia #FreeBooksApp #gg

Vote Up Vote Down   0 Reactions

Login to give Reaction!

AARNIOMETS?N SYD?N

Kirj.

Charles G. D. Roberts

Suomentanut

Porvoossa, Werner S?derstr?m Osakeyhti?, 1916.

SIS?LLYS.

I LUKU.

Polkua vaanivat silm?t.

Ei velton lauhkea kuten kes?isen puutarhan hiljaisuus, joka suotaa vihantiin varjoihin lehv?kattojen l?pi, vaan j?me?, valppaasti ja salaper?isesti odottava, oli aarniomets?n hiljaisuus. Se oli ik??nkuin avara lasikupla, niin hienon ohueksi puhallettu, ett? pienikin ??ni, jos se vain olisi voinut koskettaa ennakolta m??r?tty? mystillist? kielt?, olisi saanut sen ryskyen raunioiksi sortumaan. Siit? huolimatta se oli s?r??k??n saamatta vallinnut kautta sukupolvien, muuttanut omaksi laadukseen kaikki semmoiset harvinaiset ja ep?johdonmukaiset h?iri?t kuin pantterin et?isen kiljunnan taikka kapuavan p?hkin?nakkelin hoikan laulun, vaiteliaan hirven pitk?t juhlalliset huudot, jotka el?in kahdesti tai kolmasti toistaa lokakuun ympyri?isen kuun alla, taikka jonkun suuren tuulen raskaan jymyn pet?jien, koivujen ja hemlokkien loitoissa latvoissa. Harvat ja kaposet olivat ne auringons?teet, jotka maahan saakka tunkeutuivat n?iden korkeiden latvain lomitse. Se ilma, joka hiveli ruskeanviheri?in varjojen solia, oli ihmetelt?v?n kirkasta, sit? ei samentanut mink??nlainen p?ly- tai h?yrytuhru. Sen lumoava l?pikuultavuus kerrassaan petti silm??, joka ei ollut siihen syntynyt ja kasvanut; se sai et?iset lehv?t n?ytt?m??n l?heisilt? ja l?heiset oksat ep?todellisilta, sekotti kaikki perspektiivit ja uskotteli aivan tutuissa ja ilmeisiss? asioissa olevan keijumaista narripeli?.

Huono ja kauan k?ytt?m?t?n oli mets?n l?pi kulkeva polku. Toisin paikoin olivat sammalet ja maassa suikertavat viinik?ynn?kset sen kerrassaan peitt?neet, niin ett? se vain mets?nhakkaajain veist?mist? pilkoista voitiin erottaa kymmenist? muista eri tahoille haarovista reitin tapaisista aukeamista. Mutta juuri t?ss?, jossa se nousi pitk?? loivaa rinnett?, oli veden juoksu pitkin polun matalaa kourua v?hin pit?nyt paljaina sen kuluneita kivi?. Ja sit?paitsi, vaikka ihmisen kuluttava jalka olikin j?tt?nyt sen niin monen sulan ajaksi tallaamatta, niin ei se kuitenkaan milloinkaan joutunut aivan k?ytt?m?tt? olemaan. Polku, joka kerran on kunnolla auki kulunut monen kulkijan j?ljilt?, s?ilytt?? sitten melkein ainaiseksi lumousvoimansa jokaiseen jalan kulkijaan. T?m? vanha polku palveli Kroofin, suuren naaraskarhun latuskoja k?mmeni?, kun se astua l?ntysteli puolikasvuisen penikkansa keralla kauas vuorille, n?ytt??kseen j?lkel?iselleen parhaat mustikkamaat. Ja polku vieh?tti puoleensa my?skin Ten-Tine karibun, kun se opasti hoikkia naaraitaan Kuah-Davikin lepikk?soihin laitumia etsim??n.

T?n? syyskuun iltap?iv?n?, hiljaisuuden avosilmin odotellessa, lent?? vikerti polkua pitkin ?kki? sepelpyy. Se k?vi istumaan oksan vekaralle, kurkotteli kaulaansa ja k??nteli p??t??n puoleen ja toiseen, kurkistellen py?reill? lasihelmisilmill??n ja j?ykistyen sitten liikkumattomaksi, niiden taulain n?k?iseksi, joita puu oli t?ynn??n. Tuossa tuokiossa alkoikin hiljaisuuteen sekaantua l?hestyv?? jalanastuntaa, saapasnaulain raskasta kilkett? kiviin. Polkua tulla kompuroi voimallisilla, vaikka ty?l?ill? askelilla suuri harmahtava mies, yll??n harmaat kotokutoiset vaatteet. Housunlahkeet oli ep?tasaisesti pistetty saapasr?hj?in varsiin; p??ss? oli veltto monessa liemess? virunut huopahattu, joka oli kerran ollut ruskea; vy?ll? helkkyi iso puukko karvap??rm?isess? nahkatupessaan; ja olalla oli kirves, jonka p??ss? killui iso mytty. T?m? oli kiedottu r?hj??ntyneeseen ja paikattuun kirjavaan peittoon ja tuon tuostakin siit? kuului ponnetonta, ik??nkuin l?kkipeltiastiain r?min??. Toiselta puolelta pisti esiin paistinpannun musta kahva, puoleksi sanomalehtiin k??rittyn?.

Jos Taavi Titus olisi ollut mets?st?j? tai ansain viritt?j?, "tr?pperi", niin h?nell? tietenkin olisi ollut pyssy. Ja vaikkapa h?n olisi ollut kaupunkilaisia, kyl?nmiehi? tai vain pienen maatalon omistaja, niin hyv?n huolen h?n olisi pit?nyt kunnon aseista, ennenkuin l?hti tunkeutumaan p?iv?matkan p??h?n ikimetsien syd?meen. Mutta h?n oli tukkimiehi?, eik? siis kuulunut kokonaan mets?lle eik? aivan aukeillekaan maille. Talvensa h?n vietti aivan syvimmill? saloilla tukkileiriss? vertaistensa keralla, hengenpitimin??n suolattu sianliha, pavut ja kuuma leip?; h?n oli silloin p?iv?n pitk?n uupumattomine kirveineen liian uutterassa ty?ss?, joutuakseen sotimaan mets?n karvallista ja h?yhenellist? kansaa vastaan. Kes?t h?n oli auran ja viikatteen parissa kyl?kunnassa pienell?, puoleksi raivatulla palstallaan. H?n ei siis tuntenut tappamisen halua, sen enemp?? kuin pelonkaan vaistoa, kun h?n puolueettomana ja v?linpit?m?tt?m?n? kulki n?iden hiljaisten, vaikk'ei silti elottomain maisemain halki. Elottomia ne eiv?t olleet, sill? aarniomets?ll? oli omat, tosin piilev?t asukkaansa. Vaikka t?m? vakavan n?k?inen vanha tukkimies olikin huomaavainen ja tarkkan?k?inen ja mets?n el?m??n perehtynyt, niin ei h?n ymp?r?iv?ss? levossa n?hnyt olevan muuta kuin puunrunkoja, kaatuneita lahoja ruhoja, sammalm?tt?it? ja sekavia pensastiheikk?j?. H?n oli havainnut, -- ja sit?p? ei ensikertalainen havaitsekaan, -- erotukset valkokuusen, mustan kuusen ja jalokuusen, harmaan koivun ja keltaisen koivun, lehmuksen ja heisipuun v?lill?; ja j?k?list?, joita oli kasvanut veistettyjen pilkkojen reunoihin, h?n vaistomaisesti osasi lukea niiden kasvukausien luvun, jotka olivat n?it? vanhoja, viitoiksi veistettyj? kirveen arpia pienennelleet. Mutta kaikista n?ist? mets?tiedoistaan huolimatta h?n luuli olevansa yksin. H?n ei aavistanutkaan ett? h?nt? vaanivat monet silm?t.

Free books android app tbrJar TBR JAR Read Free books online gutenberg

(0)

Login to post a comment!